Sade ja pouta

Tänään aamulla kysyin Amalialta kahvipöydässä, mitä mieltä olet tästä jatkuvasta sateesta.
Olisipa minun mielipiteestäni kiinni, niin heti poudan nostaisin, vastasi Amalia. Jospa nyt ensin kertoisit oman kästyksesi sateesta, niin syntyy keskustlua.
Enhän minäkään jatkuvaa sadetta rakasta, perunatkin ovat saaneet jo kylliksi kasvuvettä. Aivan, vastasi Amalia ja jatkoi, eikä meillä toivota naapurin kuivien heinienkään kastuvan sanonnan tapaan.

Noista sanonnoista puheenollen muistutin Amaliaa sanonnoista joiden mukaan sateen jälkeen tulee aina pouta. On tainnut Esteriltä unohtua nuo vanhan kansan sanonnat. Sadetta tulee sateen jälkeen ja itse asiassa on kyseessä yksi sade, vai mitä.

Ei nyt ruveta saivartelemaan säällä. Hyviä ja tarpeellisia ovat molemmat, mutta tolkun kanssa.

Niin juuri, myöntyi Amalia. Joskus kyllä ole mielikuvituksissani nähnyt Kutemajaärven veden niin korkealla, että rantavesi huuhtelisi torppamme portaita.

Lienee tuollainenkin mahdollista ja toisi tuo meille kalatkin portaille, veneettäkin pärjäisimme, huomautin minä.

Sallit varmaan minunkin eesittää arvailuni kuivuudesta. Sen jatkuessa kuivuisi Kutemajärvikin ja juomavesikin loppuisi.

Älä nyt hullujasi kuvittele, moitti Amalia, tulee se poutakin vuorollaan. Odotellaan, onhan meillä vielä näitä elinvuosia käytettävissä. Kohta on ensi kesä vuorossa ja uudet poudan toiveet.
12285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nostetaanpa tämä Anselmin sääjuttu framille, sillä säistähän voimme aina smooltookata. Sekin on sanonta että tulee vettä saavin täydeltä. Niin on tänä kesänä tullutkin, että rännien alla olevat saavit ja tynnyrit eivät ole päässeet tyhjentymään, eikä ole ollut tarvis muutenkaan kukkia ja kasviksia kastella.
Amalialle tiedoksi että sadevedellä tulee hiukset ihanan pehmeiksi ja kiiltäviksi.

Äänestä
  • Esteri on satanut siis antanut vettä maan kasvustolle. Ihan vihaksi pistää kun mansikat ovat aivan vetisiä, se mansikoille ominainen maukas aromi on huuhtoutunut maan uumeniin.
    Kuinka on Anselmin ja Amalian mansikat makoisia vai onko siellä lounaisrannikollakin vesi huuhdellut liikoja aromeja pois.

    Äänestä

  • En ole täälläpäin huomannut mansikoiden vetisyyttä, ihan ovat makeita ja mehukkaita. Riippuukohan sateiden määrästä eri alueilla.
    Turussa ei ihan kokoajan ole satanut, välillä vaan. Viime viikolla kai sateli ja joskus öisin vähän.
    Ihmeen nopeasti metsäkin on aina sateen jälkeen kuivunut. Lämpötilahan on pyörinyt parissakymmenissä, niin se kuivattaa.
    Itse ostin viime viikolla pakastettavat mansikat torilta. Ostin erittäin laadukkaat ruotsalaiset mansikat. Yhtä ainoaa huonoa ei ollut viiden kilon laatikossa.
    Kun kerran tulevat suomalaisten mansikoiden kanssa kilpailemaan laadun on oltava priimaa ja hinnan hieman alempi.
    Heitin ennakkoluulot veg katsoin ja maistoin ja uskoin omiin aisteihini päätöstä tehdessäni.

    Äänestä

Asuuko ne Anselmi ja Amalia Turun puolessa ? Ono Katleija se Amalia ?

Äänestä
  • Kuuleppas, Kutemajärven kylä sijaitsee 16 km Kangasniemeltä Pieksämäelle päin. Lähimmät kaupungit ovat Pieksämäki 34, Mikkeli 58 ja Jyväskylä 73 km:n päässä. Helsinkiin on matkaa 260 kilometriä.

    1Äänestä

En nyt muista luinko vai kuulinko jostain: kyllä Luoja tietää koska pitää tulla vettä ja koska olla poutaa. Vai mistä hemmetistä te kuvittelette sen veden kaivoihinne riittävän?

Äänestä

Mitä tuumii Kutemajärven pariskunta tämän kesän säistä ? Onnistuiko potaatti ja onko kalaa tullut ?

Äänestä
  • Katleijahan se yksin häärii ruuneperin luomuksessa. Muut on jo menettäneet kiinnostuksensa.

    1Äänestä

  • nimierkki kirjoitti:

    Katleijahan se yksin häärii ruuneperin luomuksessa. Muut on jo menettäneet kiinnostuksensa.

    Kiitos Katleijalle yrityksestä ,

    Palstoilata loppuu kaikki sanominen jos vain hyvään tai erinomaisuuteen pitää pystyä..

    Äänestä

Tänään 13.07.2018, tyyntä ei liiku haavassakaan lehdet, äkkiä vilkaisu mittariin kertoo 20, kesäsää parhaimmillaan ei kuuma eikä kylmä. No helikopteri herätti pientä kiinnostusta, toivottavasti missään ei tapahtunut mitään, jos oli vain koelento!
Liikenteen äänet vain hiljaisena kantautuu korviin, aamu on mitä kaunein!

Kutemajärvelle toivon samaa rauhaa ja lämmintä säätä. Kyllä kesä kuuluu kaikille ja siitä nauttimenen jokaiselle, kalastellen ja loppu päivä harkiten ruuan valmistuksessa. Illan viilentyessä sitten ruokailu pihakivellä tai kotitalon rapuilla istuskellen, lintuja seuraten ja kuunnellen, välillä voi vilkaista naapurien puolella ollaanko kotosalla vai pidetäänkö naapurinkin pihaa silmällä.
Tämä tehdään hyvällä tarkoituksella ei kateudesta, se on sanaton sopimus ja naapurin rakkaus joka velvoittaa.

Kaupungeissa ja pikkulähiöissä meininkin on toinen, sesäisin kun ei jää jälkiä voi
kurkkia ikkunoista, tarkkailla siivouksia, kalustusta, jopa kokeilla onko ovet lukossa!! Jos on voi kokeilla tiirikointia?

Tuskin niin jokapäiväistä mutta löytyy!

1Äänestä

Onko kukaan kuullut, että Lapissa on hellekausi, peräti hellevaroitus jota ei täällä ole kuultu miesmuistiin.

Satanutkaan ei ole, mutta ei se nyt niin tarpeellista päiväkausien lorottelu, pieninä kuuroina kun tulis, tuo kuivunut nurmikkokin viheriöis pian kuin keväällä.

Mansikoita suuhun, ne on meheviä ja makeita.

Ja noita lakkoja, niitä on jo.

1Äänestä

>> nimierkki
13.7.2018 21:04
Katleijahan se yksin häärii ruuneperin luomuksessa. Muut on jo menettäneet kiinnostuksensa.<<

Heippa nimierkki ja Ruuneman.
Katleija on viimeksi häärinyt tässä ketjussa VUONNA 2015 !!!!!!!!! ennen tätä viestiä. Joten SE SIITÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anselmiSK kirjoitti:

Tänään aamulla kysyin Amalialta kahvipöydässä, mitä mieltä olet tästä jatkuvasta sateesta.
Olisipa minun mielipiteestäni kiinni, niin heti poudan nostaisin, vastasi Amalia. Jospa nyt ensin kertoisit oman kästyksesi sateesta, niin syntyy keskustlua.
Enhän minäkään jatkuvaa sadetta rakasta, perunatkin ovat saaneet jo kylliksi kasvuvettä. Aivan, vastasi Amalia ja jatkoi, eikä meillä toivota naapurin kuivien heinienkään kastuvan sanonnan tapaan.

Noista sanonnoista puheenollen muistutin Amaliaa sanonnoista joiden mukaan sateen jälkeen tulee aina pouta. On tainnut Esteriltä unohtua nuo vanhan kansan sanonnat. Sadetta tulee sateen jälkeen ja itse asiassa on kyseessä yksi sade, vai mitä.

Ei nyt ruveta saivartelemaan säällä. Hyviä ja tarpeellisia ovat molemmat, mutta tolkun kanssa.

Niin juuri, myöntyi Amalia. Joskus kyllä ole mielikuvituksissani nähnyt Kutemajaärven veden niin korkealla, että rantavesi huuhtelisi torppamme portaita.

Lienee tuollainenkin mahdollista ja toisi tuo meille kalatkin portaille, veneettäkin pärjäisimme, huomautin minä.

Sallit varmaan minunkin eesittää arvailuni kuivuudesta. Sen jatkuessa kuivuisi Kutemajärvikin ja juomavesikin loppuisi.

Älä nyt hullujasi kuvittele, moitti Amalia, tulee se poutakin vuorollaan. Odotellaan, onhan meillä vielä näitä elinvuosia käytettävissä. Kohta on ensi kesä vuorossa ja uudet poudan toiveet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu