Metsästysaseen patruunamäärä

metsänkulkijaputaalta

Uusimmassa metsästäjälehdessä oli juttu jossa kerrottiin kuinka eräs metsästäjä oli saanut sakot kun haulikkoon tarkastuksessa olikin mahtunut lyhempiä patruunoita määrä joka ylitti lain määräämän maksimi patruunamäärän lintujahdissa.

Rajoituksethan koskee niin, puoliautomaattihaulikoita kuin myös puoliautomaattikivääreitä mutta esim pumppuhaulikoissa ei ole rajoitettu patruunamäärää ja eikä myöskään pulttilukkokivääreissä ja kertalaukeavat ovat jo itsestään selvyys.

Kuinkas hirvijahdissa patruunoiden rajoitus? Itse en ole hirviporukassa ja tieto jos on päähän jäänyt joskus on jo ajan mittaan sieltä häipynyt, entäpäs karhujahti ja olenkos oikeassa tuossa ettei pulttilukkokivääreissä ole rajoitusta metsäkanajahdissa?

Olen metsästyskortin saanut vuonna -66 joten aika on rientänyt ja silloin oli lait yms hieman erilaisia.

9

9852

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaaeiköjaa

      "Lintu- ja luontodirektiivin avulla suojellaan kaikkia lintuja sekä joitain luonnonvaraisia eläimiä ja kasveja. Eläimistä direktiivin piiriin kuuluu esimerkiksi ilves, karhu, susi, saukko, metsäjänis ja näätä. Direktiivin suojaamia eläimiä metsästettäessä aseessa saa olla maksimissaan kaksi patruunaa, kun muita eläimiä metsästettäessä noudatetaan metsästyslain kolmen patruunan maksimia."

      • probleema

        Ei avannut tuota linkkiä kun muutenkin tökkii Soneran palvelin.

        MITÄ? metsäjäniksellekin vaan kaksi patruunaa, no onneksi ei haulikkooni enempää mahdukaan niin ei ole koskaan tullut edes ajatelluksi asiaa.

        Mutta tuota en nyt ymmärrä en sitten lainkaan, miksi ihmeessä karhun ja suden metsästyksessä saa olla vaan kiväärissä kaksi patruunaa??..koskeeko myös pulttilukkoista kivääriä ja kuinka sillä suojellaan eläintä, ja tässä tapauksessa metsästettävää karhua jos aseessa sallitaan vain kaksi patruunaa?? Ei mene minun jakeluun. Siitähän on suojelu kaukana jos karhu yritetään ampua jahdin aikana olipa aseessa yksi tai useampi patruuna vai onko annettu karhullekin mahdollisuus että ampuja voi vaikka ampua kaksi patruunaa ohi mutta kolmannella se varmaan jo osuisi.
        Kuinka toteutetaan vanhassa sotilaskiväärissä se että aseeseen ei mahdu kuin kaksi patruunaa, riittääkö että loput on vaikka pelkkiä hylsyjä tai klikkipatruunoita? Sotilaskivääriin menee makasiiniin 4 ja yksi piippuun.


      • Latailija

        Rajoitukset koskevat vain itselataavia aseita. Mosiniisi saat laittaa lippaan täysi, kaikki 5 kpl.


      • probleema
        Latailija kirjoitti:

        Rajoitukset koskevat vain itselataavia aseita. Mosiniisi saat laittaa lippaan täysi, kaikki 5 kpl.

        Ok..siis pulttilukkoisessa saa olla karhunkin metsästyksessä vaikka 5 patruunaa?


    • mossberg190

      Pumppuhaulikossa ei vissiin ole patruuna rajoitusta, mutta miten on pulttilukkoisten haulikoiden laita? Tällä hetkellä irto lippaaseen menee kaksi kutia.

      • Latailija

        Onko pulttilukkohaulikko itselataava? Teetä vaikka 10 patin lipas pulttilukkoiseen.


      • mossberg190

        Lähinnä että onko laillinen metsästyksessä? Kun joidenkin lajien metsästyksessä on ainakin kivääreissä jonkinlaisia rajoituksia patruunamäärään.


      • Latailija

        Tiedätkö, mikä on itselataava ase? Jos pulttilukkoinen haulikkosi ei ole itselataava, niin rajoitukset ei koske sitä minkään riistan kohdalla. Sama koskee kivääreitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      980
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      913
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      861
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      781
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      673
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      632
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      594
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      573
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      71
      568
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      540
    Aihe