Olen eläkkeellä oleva puolisoni omaishoitaja. Yksinkertainen kysymys: Onko minun kustannettava puolisoni eläminen omassa kiinteistössäni vaikka hän saa paremman eläkkeen kuin minulla? Tilanne on se, että koko eläkkeeni 780 e parinsadan omaishoidon tuki menee kokonaan asumiseen ja elämiseen. Puoliso ei osallistu edes yhteisiin ruokakuluihin tai sähköön ym. laskuihin. Lisäksi joudun maksamaan yhteistä lainaa yksin ja se menee suoraan tililtäni eläkepäivänä. Nyt muutaman kuukauden ajan olen elänyt niin "kädestä suuhun"-tilanteessa, ettei omiin lääkkeisiinkään ole enään varaa.
Puoliso on laiminlyönyt sairaalamaksunsa ym. ja nyt ulosottomies vie osan hänen työeläkkeestään. Lisäksi hän on ottanut velkakirjalla lainaa, enkä tiedä mihin hän on rahat sijoittanut. Velkakirjan lyhennyskin on niin suuri, että se vie loput eläkkeestä. Olen puhunut asiasta, mutta hänen kanssaan ei voi keskustella. Hän kuulemma saa käyttää omat rahansa kuten tahtoo. Hänen kuvitelmansa mukaan omaishoidontuki on sitä varten, että sillä kustannetaan hänen elämisensä ja olemisensa.
Toimeentulotukea en saa koska omistan kiinteistön jossa asumme. Minulla ei ole tarkoitusta myydä kotiani puolison velkojen takia, eikä minua siihen voi kukaan pakottaakaan.
Onko mitään keinoa/pakkoa saada puolisoa osallistumaan yhteisiin talouden kuluihin? Voinko laittaa hänelle vuokran? Laskuttaa ruuasta, sähköstä, lämmöstä?
Olen jo ehdottanut hänelle avioeroa, mutta hän ei suostu muuttamaan kiinteistöstäni. Olen yrittänyt ujuttaa häntä palvelutalolle, mutta sinnekään hän ei suostu menemään. Asia on myös sosiaalitoimistossa tiedossa, mutta he vain vaativat minua myymään kotini ja muuttamaan vuokralle. Se asia ei muuttaisi tilannetta, koska kukaan ei osta vanhaa taloa ja jos ostaa hinta on sellainen ettei siitä jäisi mitään yhteisen pankkilainnan maksun jälkeen. Eli miten maksaisin vuokrani kuukausittain.
Olen laskenut, että jos puoliso osallistuisi kuluihin, edes ruokaan ja sähköön puolella osuudella, minulle jäisi hyvinkin rahaa lääkkeisiini ja terveydenhuoltoon.
Antakaahan minulle hyviä ja asillisia neuvoja. Kiitos!
Omaishoitaja elättää hoidettavan.
2
<50
Vastaukset
- mmbvcvb
Myy kämppä ja heitä kääkkä pihalle. Elät myynnistä saaduilla rahoilla kivasti koko loppuikäsi. Tai sitten haet lainaa asuntosi arvon verran ja pankki ottaa kuolemasi jälkeen haltuunsa kiinnittämäsi kiinteistön. Kääkkä ulos.
- Uupunut2015
Älä väsytä itseäsi hoitamalla tuollaista ihmistä! Jos sossu ei osaa neuvoa asiallisesti, niin ota yhteyttä asianajajaan. Oikeusaputoimistosta sinunkin pitäisi saada edullisesti tai ilmaiseksi lainopillisia neuvoja, koska olet vähävarainen. Käsittääkseni puolisoilla on elatusvelvollisuutta toistensa suhteen. Ja asia ei mene niin, että parempituloinen loisii pienituloisemman kustannuksella. Yksi vaihtoehto mielestäni olisi hakea edunvalvojaa puolisollesi. Tosin taitaa olla edunvalvojan moraalista kiinni, miten hän ongelmat ratkaisee (pahimmillaan maksattaa yhä edelleen kaiken sinulla).
Sikäli ihmettelen tilannetta, että sinä olet hoitava osapuoli, eli paremmassa kunnossa ja ymmärryksessä oleva. Hoidettavasi käyttää kuitenkin huomattavaa valtaa sinuun, eli ei vaikuta mitenkään avuttomalta. Oikeusaputoimisto on oikeasti paras neuvontapaikka sinulle. Et varmasti jaksa tilannetta kauaa ennen omaa uupumusta. Eli toimi nyt, kun energiaa vielä on. Mainitsemasi summa ei riitä kahden sairastavan ihmisen elämiseen. Oletan, että olet nainen. Yleensä miehet ovat reippaampia ratkaisemaan tällaiset pulmat. Kun hoito käy heille raskaaksi, he vain jättävät puolison lomahoitojaksolle, eivätkä hae häntä takaisin kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756