Kun Häsa tiedusteli viikko sitten kyyditystesi määrää tulevaan AC/DC konserttiin, tuumasit miettiväsi asiaa vielä. Lehto ja Pekola vastasivat rehdisti, mutta sinä et mukamas tiennyt määriä vielä, vaikka asia oli hyvien veljien kanssa lyöty lukkoon jo aika päiviä sitten. Kun totuus konsertin jälkeen paljastui, en ihmettele yhtään ettet uskaltanut ennakkoon asiaa kateellisille kaupunkilaisille kertoa, sillä sinä olit rohmunnut kaikista kyydityksistä valtaosan.
Ovelaa Vekka !!!
23
55
Vastaukset
- KylläKaupunkiKaiHoitaa
Mutta mihinkä tulee uusi dösävarikko kun Linnaniemen mörköpirtit on jo purettu?
- Faktaaon
Se tulee Kantolaan. Puusepäntie kolmoseen, jossa on iso purettava tiilirakennus ja muutakin mm. lautatarha.
- Varikko
Parolantien päässä se on jo. Vianor muuttaa Hämeenlinjan tiloihin.
- Asunnotonmummo
Joka suhmuroitiin lopettamaan.
- buuuaahhh
Mammalla taitaa olla jo metsässä pankkanen kun kirjotus oli sieltä. Sen verran totta että suhmuroit itsesi asunnotomaksi minkä ansaitset.
- Asunnotonmummo
Kokdem-malli sellaista toteuttaa. Mitä tarkoittanet pankkasella?
- Opportunistin.arki
Perziikit järjesti mamman asuun kuusen alle omaan asuntoon ja muita syyttää onneton. Lukitesti. BUUAAH.
- Asunnotonmummo
Vääristyneessä mielessäsi (vai pertunmalliin juoppohulluna) harhaanhohdat suoltamuksillasi. Ilman asuntoa saati muuta kokdem-suhmuroiden tekosina.
- 54hy
Vekkakade asialla.
- Vekkakade2
Tottakai uusi linjapiilihalli rakentuu nyt vapaaksi jääneeseen ssc:n tontille, sinne on nyt hyvä rakentaa kun pöly on laskeutunut kadonneen mullan päälle ja miljoonat naurulokinpaskat on nyt stabiloineet maan kantavaksi.
Kiimunki kun on päässyt sopuun Ritskun kanssa hallitustason neuvonpidossaan että Ritsku ei palaa vaatimaan maata omakseen sieltä ameriikasta asti.- Vekkakade4
Miten liittyy liikemies Kari joka kannatti liikemies Ritskun scc bissnesstä. Jos kari on lepytänyt amerikan ritskun !
- rgrr444
Torut päivystäjälle - meni vastaukseen tunti. Päivystääkö iisakki,Pauli vai kenties vekka itse ?
- Todellakinnopeaa
Nopeaa toimintaa perziikkipäivystys ja liikemies Kari itse varmaanki vuorossa ! 10 minsaa on huippuvaste !
- UusiVarikko
Uusi varikkohan on löytynyt jo Parolantien päästä yllätykseksi(kö) entisen Ainan toimitiloista. Saatu nääs sopuhintaan...
- ihhydrd
Jep katselin myöskin että Häsa ja vekka ovat nyt virallistaneet suhteensa ja Vekka muuttanut Häsalle
- ihmevalittajia
Vekka työllistää,onko siinä jotain väärää?Vastatkaa kateelliset.
- gsrgrgrg
oliko tuo hämeenlinnalainen vitsi vai mikä?
- Mahtavaaaa
Vekka suurliikemies kun sille on tulossa varikot jo neljään paikkaan. Täällä tiedetään.
- öjhgåinqonapoin
Ei tainnut saada Häsalta tiloja. Kun Parolantiellä on Aincom ja se on talossa vuokralaisena, eli ei omista kiinteistöä. Se siitä salaliittoteoriasta....
- rergtgtt
Vekkahan lopetti Hämeen linjan sisäpiiri tiedon kieroilullaan, hyi hitto mikä roisto
- eurolainen
Niin uskontonsa (hihulien toimintaa)Sairion suunnalta, se ahneus teettää kaikenlaista toisilta otetaan vaikka väkisin
- TeeParannus
Jätä uskontosi.
- Jumalan.oikeutuksella
eurolainen kirjoitti:
Niin uskontonsa (hihulien toimintaa)Sairion suunnalta, se ahneus teettää kaikenlaista toisilta otetaan vaikka väkisin
Vääräuskoisia tarvitse muutenkaan ajatella ihmisinä, säästyy omantunnontuskilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954