kaksi eri unta

Ensimmäisessä unessa en nähnyt unta itse synnytyksestä, vaan unessa 'tiesin' että olin synnyttänyt. sen jälkeen kun olin sukulaisteni ympäröimä, sain vauvan syliini ja olin varma että hän on kehitysvammainen. Kaikki muut kuitenkin väittivät että ei olisi. Mutta hän oli. Vauva oli oranssitukkainen pieni tyttö ja rakastin häntä sydämeni kyllyydestä. Vauva oli myös todella iso ja painoi paljon kun pidin häntä sylissäni. Sen myös muistan että vauva syntyi joulukuun lopussa.

------

Toisessa unessa olimme sukuni kanssa jollain pienellä veneellä jossakin järvellä/joella. Takanamme oli Viking Linen iso laiva joka teki jonkun ihme käännöksen niin että veneemme kaatui ja kaikki katosivat pinnan alle ja olimme jonkunlaisessa 'tsunamissa'. Yhtäkkiä olimme vanhalle kesämökillämme(mikä on jo myyty vuosia sitten) ja kaikki olivat selvinneet. Ulkona kuitenkin ukkosti kovaa ja pelkäsin että salamat iskevät mökin sisään. Ikkunat olivat auki mökissä.


Nämä kaksi unta näin viime yönä ja jäi askarruttamaan että mitä nämä mahtavat tarkoittaa. Unet olivat todella todellisia ja jäi vaivaamaan. Toivotaan että joku osaisi tulkita nämä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,
Tulkitsisin unet seuraavasti:

Ensimmäinen uni:


Syntymä unessa edustaa aina uutta alkua, tuoretta ideaa ja luovuutta.
Unennäkijä tässä ko unessa " tietää" että "on synnyttänyt" jotain uutta,
hän siis tiedostaa selkeästi aikaansaaneensa jotain huomionarvoista ja merkittävää.
Se (synnytys) ilmentää myös sisäistä kasvua/sisäistä lasta/henkistä kasvuvaraa ihmisen sisimmässä.

Kehitysvammaisuus, huoli ettei lapsi ole terve, on varsin yleinen murehtimisen aihe toisen kolmanneksella olevilla odottavilla äideillä. Mikäli unennäkijä ei kuitenkaan odota lasta, saattaa uni ilmentääkin arkuutta/pelkoa tuoda esiin jotain aspekteja mitä liittyy tähän unennäkijän synnyttämään uuteen projektiin.

Hän saattaa epäröidä onko se/siinä kenties jotain kehittämisen varaa vielä ennen kuin esittelee sen julki. Ympäristö tosin (unen sukulaiset) hyväksyisi tuotoksen ihan sellaisenaan (ovat kannustavia,rohkaisevia) eli heille kelpaisi tuo projekti tai idea, mutta unennäkijä itse haluaa viedä huomion siihen epätäydellisyyteen (pointata sitä) ettei se (lapsi/idea) olekaan täydellinen vaan juuri epätäydellisyys tekee siitä uniikin ja juuri siitä syystä hän pitää siitä (ainutlaatuisuuden vuoksi ei täydellisyyden). Hän haluaa säilyttää käsittääkseni jutun kehityskelpoisuuden ja pitää juuri sitä tärkeänä/arvokkaana että sillä on jatkossa kehittymisenmahdollisuuksia mihin tahansa suuntaan.
Joulukuun loppu taitaa sitten olla ns "luovaa aikaa" tälle unennäkijälle tämän unen pohjalta.

-----

Toinen uni

Iso laiva edustaa muutosta/ yllättävää vastoinkäymistä tai menetystä joka koettelee sukua/lähipiiriä (veneessä olijoita).
He (suku) ovat tiivis ´ja toimiva yhteisö koska matkaavat unessa "samassa veneessä" ja selviävät oikein hyvin elämän mahdollisista koettelemuksista, eli juurikin näin kuten uni kertoo:
"...Yhtäkkiä olimme vanhalle kesämökillämme (mikä on jo myyty vuosia sitten) ja kaikki olivat selvinneet."

Avonaiset ikkunat (mökissä) kuvaavat hyvin ihmisrakasta, sosiaalista elämäntyyliä/avoimuutta muita ihmisiä kohtaan ja tämä saa unennäkijän joskus huolestumaan/pohtimaan "että salamat iskevät mökin sisään" eli lieneekö avoimuus asenteena aina joka tilanteessa/jokaisen kanssa viisasta, sillä se (avoimuus) tarjoaa samalla mahdollisuuden loukkaamishaluisille loukata (salamaniskut sisään).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unissasekoilija kirjoitti:

Ensimmäisessä unessa en nähnyt unta itse synnytyksestä, vaan unessa 'tiesin' että olin synnyttänyt. sen jälkeen kun olin sukulaisteni ympäröimä, sain vauvan syliini ja olin varma että hän on kehitysvammainen. Kaikki muut kuitenkin väittivät että ei olisi. Mutta hän oli. Vauva oli oranssitukkainen pieni tyttö ja rakastin häntä sydämeni kyllyydestä. Vauva oli myös todella iso ja painoi paljon kun pidin häntä sylissäni. Sen myös muistan että vauva syntyi joulukuun lopussa.

------

Toisessa unessa olimme sukuni kanssa jollain pienellä veneellä jossakin järvellä/joella. Takanamme oli Viking Linen iso laiva joka teki jonkun ihme käännöksen niin että veneemme kaatui ja kaikki katosivat pinnan alle ja olimme jonkunlaisessa 'tsunamissa'. Yhtäkkiä olimme vanhalle kesämökillämme(mikä on jo myyty vuosia sitten) ja kaikki olivat selvinneet. Ulkona kuitenkin ukkosti kovaa ja pelkäsin että salamat iskevät mökin sisään. Ikkunat olivat auki mökissä.


Nämä kaksi unta näin viime yönä ja jäi askarruttamaan että mitä nämä mahtavat tarkoittaa. Unet olivat todella todellisia ja jäi vaivaamaan. Toivotaan että joku osaisi tulkita nämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu