EU ryöstää meidät !!!

Janne.Niinistö

EU Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat EU:n nettomaksajia eli jotka maksavat enemmän EU:lle rahaa kuin saavat sieltä.

Euroopan komission hiljattain julkaisemien, jäsenvaltioiden kesken vertailukelpoisten lukujen mukaan Suomen nettomaksu EU:lle oli 809 miljoonaa euroa vuonna 2014, mikä oli enemmän kuin aiempina vuosina. Myös Suomen nettomaksu suhteessa bruttokansantuloon (0,40%) oli viime vuonna aiempia vuosia suurempi.

Suomen nettomaksut olivat 172 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja ne kasvoivat siitä vuoteen 2012 mennessä 658 miljoonaan euroon. Vuonna 2013 Suomen nettomaksu oli 604 miljoonaa euroa. Merkittävin osuus EU-jäsenmaksusta pohjautuu jäsenmaan bruttokansantuloon. Vaikka Suomessa talouskasvu on ollut olematonta viime vuodet, on maksuosuus kuitenkin noussut merkittävästi.

– Kun kakku jaetaan kaikkien jäsenvaltioiden kesken tietyssä suhteessa, Suomen bruttokansantulon muutos ei yksin vaikuta, vaan siihen vaikuttavat kaikkien jäsenmaiden bruttokansantulon muutokset. Yksi tekijä ovat uudet EU:n jäsenmaat, joiden varallisuus on keskimääräistä alempi, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Martti Anttinen sanoo.

EU-jäsenmaksujen suuruus lasketaan eri lailla komissiossa ja kansallisesti. Suomen oman laskumallin mukaan Suomen nettomaksut EU:lle olivat viime vuonna yli miljardi euroa.

– Viime vuosi oli meneillään olevan rahoituskehyskauden ensimmäinen vuosi. Silloin ei saatu käyntiin kaikkia erilaisia EU-ohjelmia, kuten maaseudun kehittämisohjelmia. Niistä saatiin päätökset aikaan vasta loppuvuodesta 2014. Näin ollen rahakaan ei kulkenut. Tämän vuoden nettomaksun arvioidaan olevan alle 600 miljoonaa euroa, Anttinen sanoo.

Lähde:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437873824209.html

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olensuomalainenvanhus

      Immoselle äänet. Monikulttuurisuus vie leivän suomalaisilta lapsilta. Jos ei nyt, mutta lisääntymässä määrin. Välittäkää omista lapsistanne tulevaisuudessakin. Kulttuuria on suomessa tarjolla jo. Ei yhtään enempää kaivata, ennen kuin omilla kaikilla on hyvät olot.

      • warumnicht

        Miksiköhän meidän(Iltasanomien mukaan) suomalaislapsillemme eivät kelpaa ne työt, joita tekevät useinkin ihonväriltään erilaiset täällä ?


      • juttujajuttuja
        warumnicht kirjoitti:

        Miksiköhän meidän(Iltasanomien mukaan) suomalaislapsillemme eivät kelpaa ne työt, joita tekevät useinkin ihonväriltään erilaiset täällä ?

        Se on sitä sosialistien kasvatusta. Jututhan tehdään ääritapauksista kuten vasurit, sdp ja vihervirheet. Ei ketään kiinnostaisi tavallinen juttu. Nuo ääriainekset saavat lukijoita ja sitten luulaan että se olisi jotenkin yleistä. Viimeksi tänään olen törmännyt nuoriin jotka olivat iloisia ja ahkeria. Ihan ihonväriltään samanlaisia ( mainitset erilaiset). Suomalaiset nuoret ovat suurelta osin kunnollisia ja ahkeria. Haluavat pärjätä ja tehdä työtä. Enemmän on havaittavissa loiseläjiä juuri niissä toisenvärisissä sosiaalitukiin tottuneissa mamuissa. Somalian ministerikin joskus käydessään suomessa (vuosia sitten) varoitti somalialaisista. Sanoi että ovat tottuneet sosiaaliturviin ja elävät mielellään niissä. Tunnen kuitenkin somaleitakin joten sekään ei täysin pidä paikkaansa. Etenkin somalinaiset joita tiedän, haluavat tehdä töitä ja kuulua yhteiskuntaan. Ehkä miehiäkin on, en tiedä.


    • Suvaitsevainen.Häme

      Helvetti, oletko yhdenkään Somalin tekevän mitään hommia, Hämeenlinnassa ei kukaan. Nyt nämä rullahuulilta on kaikki vietävä korpeen keräämään marjoja, eikä pois ole asiaa, kunnes ämpäri on täys. Tämäkään ei ole mitään rasistista, vaan Suomalainen opettaa Somalit töihin. Syksyllä ja keväällä kaikille haravat käteen ja haravoimaan 8h päivässä. Minäkin joudun tekemään 8h. työpäiviä!

      • kylläjuuriniin

        Totta puhut. Sosialisoiminen saisi päättyä. Työmoraali laskee suomalaisissa, jos koemme vääryyttä elätettävien ja rahan saajien suhteen. Meidän rahojahan jaetaan ja työmme tulosta. Tästä syystä sdp-vihreät-ruotsalaiset-vasemmisto ovat vaipumassa alaspäin. Heidän toimeksiantona maassamme on nyt heikot näkymät. Toki ihmettelen kokoomuksenkin touhuja. Meidän rahoilla tekee huonoja bisneksiä ja menetämme vaan rahaa.


    • pahajuttu

      Suomen tulee neuvotella uudestaan asiat. Emme voi elättää muita. Meillä on omiakin elätettäviä. Koko eu tulee tehdä uudet säännöt ja ylimääräisten rahojen palautukset. Raha tulee pysyä kotimaassaan ja jäsenmaksut pois. Ihan järjetön sosialisointi menossa. Toivottavasti tämä saadaan kuriin tai muuten taitaa tulla sota.

    • SaastaisetNäpit

      Mutta somalilla tai kellä tahansa saattaa olla A-hepatiitti ja salmonella. Söisitkö itse hänen poimimiaan marjoja? Thaipoimijoilla kanssa on molemmat piilevänä yleensä, niin kuin 70% kansasta siellä kantaa näitä viruksia. Varmaan on HIV:kin mutta se kuolee eikä edes tartu helposti marjan pinnasta, ellei nyt ole suu ihan rikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5465
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2326
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1860
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1585
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1513
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1378
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      222
      1008
    Aihe