KalatN&RapuM

Voiko tämä pari olla mahdollinen? Kertokaa kokemuksianne mistä Rapu pitää ja tällästä..
4713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

omalla kohdallani yhtä tuskaa, rapum oli yliherkkä ja ripustautuva, ajatteli liikaa yhteistä tulevaisuutta ja muutenkin vähän nössö. mutta näin vain minulla.

Äänestä

sopivat ainakin meidän tapauksessa hyvin yhteen. Kahentoista yhteisen vuoden (tunnettu viel kauemmin) ja kahden lapsenkin jälkeen hyvin menee. =)

Äänestä

Joka rakkaushoroskoopit toitottavat, että kalat ja rapu ovat kuin luodut toisilleen. Molemmat ovat herkkiä, haavoittuvaisia ja etsivät turvaa ja vakautta. Rapu haluaa huolehtia ja kalat haluaa, että huolehditaan. Omasta kokemuksestani voin taata että rapu kalat on loistava yhdistelmä! Olemme poikakaverini kanssa (N21, M24) seurustelleet yli 1.5 vuotta eikä meillä ole ollut vielä yhtään suuria riitoja. Meillä on paitsi lämmintä ja hellää myöskin hauskaa ja jännittävää yhdessä. Kun ailahtelevaisena kalana joskus suren maailman pahuutta ja kaipaan suojaa itseltänikin tuntemattomaan asiaan, tulee romanttinen ja hellä rapuni kainaloon ja silittää päätä. Me ollaan paitsi äärirakastuneita myös hyviä kavereita, joilla riittää omaa juttua 24h vuorokaudessa. Jopa niin omaa, ettei kukaan muu tajua aina mitä me nauretaan ja miksi me puhutaan ihan omituisia... Sanotaan, että rapu on koti-iltoja ihannoiva kumppani, mutta minun rapuseni viihtyy kyllä myös kanssani ulkona. Ja seksikin toimii hyvin kun kerran ollaan samalla aaltopituudella. Tiivistettynä voisin sanoa, että ainakin meidän tapauksessa rapupoju ja kalatypy osuvat yksiin romantiikassa (ei kuitenkaan mene yli), huumorissa, hurvitelussa ja arjen yhteiselossa. Mulla on siis ystävä ja rakastaja samassa paketissa. =) Ja pikku vinkkinä: rapupoikia voi hemmotella hyvällä ruoalla ja kauniilla asioilla, mutta oma rapuni on erityisen mielissään kun saa jakamatonta huomiota. Mustasukkaisuuteen ei kannata antaa aihetta, sillä se voi musertaa täysin herkän ravun maailman. Ja edelleen painotan: rapu haluaa huolehtia sinusta! Kyseessä on terve ja suloinen suhde. Että minä kyllä suosittelen!!!! =)

Äänestä

toiminut tämä suhde. Rapu ei ottanut huomioon eikä kunnioittanut minua. Neljä vuotta yritin, mutta voimat loppuivat...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fisuneiti kirjoitti:

Voiko tämä pari olla mahdollinen? Kertokaa kokemuksianne mistä Rapu pitää ja tällästä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu