Minkä verran lapsi on äidilleen velkaa syntymästään, mitä mieltä olette? Minulla on äiti joka maksattaa kaikin tavoin siitä että saamme olla hänen, ylivertaisen äidin, lapsiaan.
Mikä on se raja minkä verran joudun tekemään hänen eteensä että korvaus on täysi? Milloin voin sanoa etten ole hänelle mitään velkaa? Tuntuu että se velka ei täyty koskaan vaan se aina kuin kasvaa sitä maksaessa. Miksi äidit ovat noin julmia? Paljonko maksaa vuorokausi asuinkelvottomassa asunnon rähjässä jossa täytyi kuunnella narsistin aiheuttamaa hässäkkää ja riitelyä jatkuvasti, ja ilman mitään mukavuuksia, kuka osaa sanoa sen hinnan?
Mikä on se raja minkä verran joudun tekemään hänen eteensä että korvaus on täysi? Milloin voin sanoa etten ole hänelle mitään velkaa? Tuntuu että se velka ei täyty koskaan vaan se aina kuin kasvaa sitä maksaessa. Miksi äidit ovat noin julmia? Paljonko maksaa vuorokausi asuinkelvottomassa asunnon rähjässä jossa täytyi kuunnella narsistin aiheuttamaa hässäkkää ja riitelyä jatkuvasti, ja ilman mitään mukavuuksia, kuka osaa sanoa sen hinnan?
Vastaukset 66
Vanhimmat
No ei oo normaalia maksaa velkaa kasvatuksesta. Sinä et ole pyytänyt syntyä. Mielestäni kaikki mitä vanhemmat tarjoaa lapselleen, on heidän velvollisuus tarjota. Eri asia sitten jos aikuisiällä lainaa rahaa esim.
Samalla tavalla kun meidän velvollisuus on huolehtia heistä kun he ovat vanhoja.
Vastauas kysymykseesi "miksi äidit ovat julmia" onkin, että kaikki äidit ei ole julmia, sinun äitisi on kohtuuton.
Minunkaan mielestä ei ole reilua pitää syntymääsi velkana äidillesi. Lapsia tehdään siksi, että halutaan olla vanhempia ja halutaan omaa jälkikasvua.
Mielestäni sinun pitäisi ilmaista nuo kysymykset äidillesi ja puhua tämä asia läpi.
Ei hänen kanssaan tuollaisista voi edes puhua. Ei hänessä ole mitään vikaa ollut, hän on tehnyt kaiken täydellisesti, hän sanoo. Asian käsittely tyssää siihen että se on ollut mahdotonta että äidissäni olisi vikaa edes nimeksi. Hänkin on huolehtinut ja syöttänyt teitä jne jne.. Palkka äiti hän on meille ollut, ei niinkuin te, jotka olette oikeasti halunneet lapsianne. Äitini on kuin olisi vähän vähä-älyinen joka synnyttää aina lapsen ja kuin katuen hoitaa sitä ja ajattelee tehdessään kuinka hän joutuu näkemään vaivaa siitä ilman palkkaa. Sen hän monesti on sanonut että hän teitäkin hoiti ilman mitään palkkaa. Tulee todella se tunne että se olin minä joka tänne vaadin päästä ja nyt joudun maksamaan siitä ylläpidosta. Ehkä äitini on synnyttänyt meidät sen takia että jotkut muutkin ovat tehneet lapsia, toisten antaman mallin mukaisesti eikä itse lapsia haluten. Ainakin äitini on sellainen joka matkii muita eli kaikki asiat joita hän tekee tulee ulkoa hänelle, sisältä tulevia asioita ei ole. Jotakin maalauksen töhertelyä lukuunottamatta.
Minua ihmetyttää se kun ihmiset ehdottavat aina narsistiäidin kanssa keskustelua. Tulee vähän olo kun koko asiaa ei olisi kuunneltu tosissaan. Jos sellainen keskustelu olisi mahdollista olisiko edes kyseessä narsistiäiti ?
Koko ongelman ydin mielestäni on, että mikään kaksisuuntainen keskustelu ei ole lainkaan mahdollista. Ainakin minun kokemukseni mukaan niin.
En minä kyllä ainakaan pysty mitenkään huolehtimaan vanhenevasta narsistiäidistäni, kun minut ensinnäkin on rääkätty ihan rapakuntoon (äiti on paljon vahvempi)ja toiseksikin äiti ei voi sietää mitään huolenpitoa tai tunteenosoituksia. Hermostuu minuutistakin seuraani.
No sellaiset eivät ole joutuneet kohtaamaan oikeasti narsistista henkilöä, niinhän se pitäisi tehdä, puhua asiat, jos se olisi vain mahdollista. Mutta ei ole ja siksi asiat jäävät selvittämättä koko elämän ajalta. On vain syöttämistä ja nielemistä. Siksi narsistiäitien kanssa tulee mitta täyteen, koska ainoa vaihtoehto tulla toimeen hänen kanssaan on niellä se kaikki paha mitä häneltä tulee. Tietyn ajan pystyy olemaan välittämättä mutta sitten se alkaa vaikuttamaan. Sama pätee (koulu työpaikka koti)kiusaamiseen, vähän aikaa sitä kiusaamista voi kestää mutta pitkällä aikavälillä se murentaa ja lopulta murskaa.
Niin ne keskusteluneuvot tuntuvat aika loukkaavillekin ihan kuin olisin niin hölmö, ettei vuosikymmeniin olisi tullut mieleen keskustella oman äitini kanssa, vaan sitten vuosikymmenien jälkeen olisi ensimmäisenä tullut mieleen lähteä ulkopuolisille valittamaan. En oikein ymmärrä monien ihmisten logiikkaa tai sitä miksi he odottavat toiselta ihmiseltä aina jotakin aivan epäloogista.
Tottakai yritin joka päivä vuosikymmenet, kunnes oma äitini totesi, että kulutin ne kaikki vuodet ja tunnit täysin hukkaan. Paljon muuta en ehtinyt elämässä tehdäkään kun yrittää saada aikaan järkevää keskustelua. Sitten kun viimein mainitsen asiasta ulkopuolisille, että tilanne on toivoton, niin viisas neuvo kuuluu: "Mitäpä jos yrittäisit keskutella asiasta äitisi kanssa!"
Miksi ne ihmiset luulee, että en olisi keskustellut, jos se olisi mahdollista ?
Miten olet viettänyt teinivuotesi. Itse olin aika kova menemään ikäkavereideni kanssa, ainakin viikonloput kaikki menossa. Kerran kun sain kotiarestia liian myöhäisistä kotiintuloista niin karkasin treffeille. Tiedän monta muutakin kun karkasivat.
No entä ravintolaikä? Kai olet käynyt juhlimassa?
Sitten kaikki mikä sopii vanhemmille vielä, järjestötoiminta, työväenopiston harrastekurssit, muut kansalaisopistot. Entä opiskelut yleensä.
Miten miehenmetsästys? Et kai nyt aina ole vain äitisi kanssa. Kai etsit hyväksyntää myös muualta? Vai etkö? Onki sinulla jokin syy olla aian äitisi kanssa?
Oliko kysymys aloittajalle. En ole aloittaja...mutta...
mulla jäi miehenmetsästys väliin tuon äitin takia. Ehkä viiskymmentä täytettyäni voisi alottaa..., jos tästä kaikesta toipuu...
Ostin juuri viimosilla euroillani tollaset elämäni ensimmäiset oikeen muotifarkut :)
Ai ja miksi aika kului äitin kanssa ? No äiti sai järkättyä minut varsinaisen laajaan hämähäkinseittiin...
Niin ja aika kului pääosin yrittäen saada aikaan sitä keskustelua, mutta ulkopuolisille yritykseni ei riitä ikinä....
Niin ja kun nyt äiti on ilmottanut, ettei enää kannata yrittää...
...siis keskustella hänen kanssaan..
Nimim. "Väsynytlapsi" et aloituksessasi kerro minkä ikäinen olet ja asutko vielä äitisi kanssa. Nuo tiedot antaisivat lisävalaistusta tilanteestasi.
Sitten tuohon kysymykseesi velkataakasta.
Minusta lapset eivät ole yhtään velkaa vanhemmilleen syntymästään.
Vanhemmat ovat päättäneet hankkia lapsen ja heillä on myös vastuu jälkikasvustaan. Sama tosiasia pätee narsisteihinkin.
Jokaisen vanhemman on itse ansaittava omalla toiminnallaan lapsensa kiintymys ja "kunnioitus".
Mikäli olet jo aikuinen, eikä sinun ole pakko toimia narsistiäitisi sairaiden ajatusten mukaan, niin irrottaudu "velkakierteestäsi" ja ala elää omaa elämääsi.
Millä tavalla liitätte jonkinlaiseen kaupankäyntiin äitiyden ja lapsen syntymän - millä tavoin velka olis i syntynyt? Ja mistä syntyi paha mieli
- jos ajattelisit, että elämä on lahjana saatu - " kiitollisuuden velkaako tarkoitatte? Ja mitä äidit ovat velkaa aikuisille lapsille? Mistä syntyi henkinen taakka? Monessakosuvussa on ollut perinne, että neljän sukupolven ajan on pieniltä lapsilta äiti aikoinaan riistetty pois - joko sairauden, eron tai kuoleman kautta - lasten syytä se ei koskaan mielestäni ole.
Koko tragedia on siinä, että lapsi on äitinsä kautta maailmaan syntynyt ja elämänsä velkaa äidille ja isälleenkin. Normaalisti tuo ei tuota kohtuutonta ongelmaa. Joitakin ongelmia aina, luulisin. Velan takaisinmaksu suoritetaan vähän toisin kuin yleensä velat, se maksetaan tässä tapauksessa omille lapsille huolehtimalla taas puolestaan heistä. Tosiasiassa vanhemmatkin vaativat osansa, jota ei aina etukäteen tiedä mitä se on. Vanhuus, sairaudet, kaikki sellainen, lasten on hyvä olla usein läsnä silloin. Ei ole yhtä oikeaa kaavaa.
Narsistin lapsen on löydettävä oma tiensä välittämättä siitä, että hänen vanhempansa on narsisti. Se ei ole lapsen vika jos vanhempi on narsisti.
Tuota mitä sanoin velaksi, ei voi mitenkään mitata rahassa tietenkään. Sillä ei ole mitään tekemistä rahan kanssa.
Vanhemmista pitäisi aina ottaa jonkinlainen ero ja aikuistua. Minusta parempi kysymys kuin velan määrästä olisi se, että minkälainen ero narsistivanhemmasta pitäisi ottaa. Mitä joutuu tekemään enemmän tai toisin kuin muussa tapauksessa.
Yleensähän vanhemmatkin toivovat lapsen itsenäistyvän niin, että he pääsevät huolehtimisesta. Onhan se edelleen huolehtimista, jos perää velkoja maksettavaksi aikuiselta lapselta, tavallaan. Miten päästä irti? Miten narsisti päästää irti? Miten nimeomaan narsistivanhempi päästää irti?
"Yleensähän vanhemmatkin toivovat lapsen itsenäistyvän niin, että he pääsevät huolehtimisesta"
Niin. Jos yleistää niin asia on noin. Entäpä jos lapsi huolehtiikin vanhemmista? Vanhemmat ovat itse "terveitä vammaisia" jotka ovat terveitä, mutta heitä joutuu kuitenkin auttamaan kuin he olisivat vammaisia. Vanhempia, joilla ei ole vaikka autoa, joutuu joku lapsi olemaan jatkuvana apuna, että he saavat saman täällä elämässä kuin sellaiset vanhemmat joilla on auto. Noitakin vanhempia on. Ilman lasta he eivät pärjäisi lähellekään niin hyvin kuin että lapsi on auttamassa aina.
Vanhemmat eivät haluakaan että lapsi itsenäistyy koska silloin palvelu loppuisi.
Roolit voivat olla nurinpäin lapsen ei tarvitse aikuistua vaan vanhempien tulisi tehdä se ja tulla toimeen omillaan. Mutta vanhemmat ovat vain inhimillisiä eivätkä halua luopua kuin jo saavutetuista eduista jotka heille omat lapset tarjoavat.
Usein tälläiset lapset eivät saa mitään arvostusta vanhemmiltaan vaan heitä kohtaan ollaan erityisen julmia. Tuollaiset vanhemmat ovat niitä juuri jotka varmasti sanovat että hoidin sinua ilmaiseksi, siivosin kotia ilmaiseksi, tiskasin ilmaiseksi kun olit lapsi. Tarkoituksena tehdä paha olo ja syyllisyys siitä että olet velkaa, että älähän kuvittele lähteväsi mihinkään ennenkuin olet maksanut syntymäsi. Narsistivanhempi ei päästä irti jollei löydä uhrilleen sijaista, siis toista uhria jota jatkossa hyödyntäisi.
"joutuu kuitenkin auttamaan kuin he olisivat vammaisia. Vanhempia, joilla ei ole vaikka autoa, "
Ompa ikävä kohta tekstissäsi. Valitettavasti en nyt ehtinyt lukemaan kokonaan, mutta...
Niin, valitettavasti on ihmisiä, joilla ei ole autoa.
Lisään vielä, että autolla on aivan kohtuuton arvo ollut jo pitkään pyhänä lehmämä. Tiedän monta idioottia, jotka ovat "tehneet itsestään" tosia paremman vain esim. ajamalla toisten ohi liikenteessä.
Oma narsisti-psykopaattinikin pätee liikennehurjastelulla. Tiedän suuren joukon autottomia ihmisiä, jotka ovat kuninkaallisia minun sydämessäni verrattuna moneen autolliseen retkuun.
Yes, tiedän. Ei ollut pointti mutta pisti minun silmään pahasti, otti sydämestä ja kolahti. Itse olen menettänyt työpaikan kun minulla ei ollut autoa. Piti mennä kokouksiin ja minut "unohdettiin", jolloin en joko päässyt ollenkaan tai menin myöhässä... Herätti huomiota laajemmin ja asia kai koettiin kiusalliseksi. Oli parhaillaan menossa osan työntekijöistä vakinaistaminen ja kilpailu kovaa niin tuota käytettiin minua vastaan. Niin minusta tehtiin työtön tuossa kohtaa ja auton hankinta vain siirtyi taas kerran etäämmälle.
Ehkä minä en ollut ansainnut sitten sitä työpaikkaakaan kun kerran olin niin saamaton, etten ollut sitä autoa pystynyt ostamaan ja vain elin yksin. Olisi pitänyt ottaa mikä mies tahansa, että tulot olisivat riittäneet autoon... noinhan suurin osa ihmisistä taitaa tehdä... Tulee halvemmaksi asua saman katon alla. Moraalia tuokin tietysti, mutta ei minun...
o Parempi narsistin kanssa kuin ilman autoa.
Kuvitella, että tällainen töyssy pösilö löytyy vielä jostain, kun en ollut ymmärtänyt kerätä autoon rahaa vaan keskityin pöhelö vain töitä tekemään.
töyssyjä pösilöjä oli minun vanhempanikin, ei hankkineet autoa vaikka se olisi ollut ehdoton. No minä pöhelö sitten kuskasin aina noita töyssyjä pösilöitä.
Oikeutat siis autoilijan etuasemaan elämässä? Oli kysymys mistä tahansa.
Aloittaja sekoittaa kaksi käsitettä keskenään. Läheisriippuvaisuus on eri kuin nph kuten narsisti-psykopaattini on.
Itse olet mustavalkoinen
aloittaja_sekoittaa on trolli.
Itse ajattelen, että on olemassa äitejä ja sitten on biologisia äitejä.
Minulla on synnyttäjä eli biologinen äiti, mutta ei hän toiminut niin kuin äidit toimii.
On ihmisiä, joille lasten hankkiminen on kuin kotieläinten hankkimista
...halutaan, että voidaan leikkiä kotia tai sitoa uusi poikaystävä/tyttöystävä itseensä.
Monelle tällaiselle lapsi on vain tavara, itsensä jatke ja osa näistä ei edes rakasta lastaan (mm. narsisti äidit eivät rakasta lapsiaan)
Itseäni on lohduttanut paljon kohta Raamatussa...
Äidit rakastaa lapsiaan ja vaikka äiti ei rakastaisi lastaan, niin Minä Rakastan. (vapaamuotoinen lainaus)
Minusta äitiys on paljon enemmän kuin pelkkä synnyttäminen...
Itselläni ei ole ollut mitään yhteyttä äitiini yli kahteen vuoteen.
Itse pidän sitä hyvänä ratkaisuna ja koen sen olleen suunnaton helpotus.
...hän sanoi ettei halua olla enää tekemisissä minun kanssani ja minä otin sen tarjouksen enemmän kuin mielelläni vastaan.
Syy tähän oli se, että terapian aloittamisen jälkeen en enää antanut alistaa itseäni vaan pidin puoleni. En antanut valheiden mennä ohi vaan tartuin niihin ja puin niitä, vaadin selityksiä loukkaaviin kommentteihin, kysyin lapsuudestani ja pohdin ääneen millainen ihminen voi tehdä sellaisia tekoja.
Olin hullu, keksin päästäni, muistin väärin... selityksiä oli monia.
Ja hän tiesi, että puran niitä samoja asioita samaan aikaan terapeutin kanssa...
Minusta oli päästävä eroon, ettei tarvitse käsitellä totuutta ja niitä asioita, mitä on tullut tehtyä.
Minä olin mielisairaan ihmisen uhri ja leikkikalu...
On kuitenkin kohtuullisen helppoa antaa menneet anteeksi kun ne on lopulta käsitellyt ja kun ei tarvitse olla enää tekemisissä sen kanssa joka ennen teki elämästä helvettiä.
Itse toivoisin, että jokaisen paksunahkaisen narsisti äidin lapsi katkoisi kaikki sidoksensa narsistiin ja jättäisi hänet yksin miettimään tekojaan.
En sano, että tämä olisi oikein tai hyvä asia ...se on vain minun oma henkilökohtainen mielipiteeni.
"Itse ajattelen, että on olemassa äitejä ja sitten on biologisia äitejä."
Noin se on, minustakin. Kokemus puhuu. Ehkä asia on mihin asemaan lapsi sijoitetaan. On olemassa äitejä, jotka sijoittavat lapsen sisään elämäänsä ja äitejä, jotka pitävät lapsen oman elämänsä ulkopuolella.
Ulkopuolella elämästään lastaan pitävä äiti hoitaa lastaan kuin kävisi töissä. Hänelle lapsen hoitaminen voi olla raskasta kuten mikä tahansa työ jota ei oikein sisäistä. Oikeasti hän haluaisi tehdä jotain muuta kuin hoitaa lastaan. Omaan elämäänsä sisään lapsen sijoittava ei ajattele eikä säästele vaivojaan, koska hän tekee kaiken kuin itselleen. Ulos-sijoittava äiti puhuu sanalla: MINÄ ja sisäänsijoittava sanalla: ME. Siinä on ero. Minä tein vs. Me teimme = Ensimmäisessä jäädään velkaa koska tekijä oli vain äiti, toisessa ei velkaa synny koska lapsikin oli itse tekemässä. Ehkä äidin elämässä sisällä oleva lapsi saa henkilökohtaisemman kontaktin äitiinsä kuin ulkopuolella. Ehkä ulkopuolelle asetettu tuntee myöhemmin ettei hän ole saanut oikeaa kontaktia äitiinsä. Hänelle on annettu kyllä ruokaa mutta niin sitä annetaan vankilassakin. Ehkä elämäänsä lapsen ottanut äiti haluaa että lapsi itsenäistyisi ja ulkopuolelle lapsen sijoittanut että lapsi rupeasi vain maksamaan takaisin velkaansa.
Mistä löytyy näitä mahtavia terapeutteja, jotka kannattavat totuudesta kiinni pitämistä, joista usein saa lukea muiden kokemuksista ?
Minua kun tulee vastaan yleensä vain sellaisia, jotka pelkäävät katsoa silmiin maailman tosiasioita ja ovat linjalla: "Unohdetaan nyt se totuus ja puhutaan muusta..."
Tai missä on sellaisia terapeutteja, jotka eivät kommentoi jokaiseen selkeään faktaan, että: "Tai sinä koet niin tai sinusta tuntuu siltä...jokaisellahan on se oma totuus..."
Minä en kestä semmosta missä ei ole yhtään mitään selkeää, vaan kaikki vaan jotain loputonta puuron pyörittelyä...
Kun en millään ymmärrä mitä hyötyä on terapioista, joissa tehdään kaikesta entistäkin sekavampaa...ja matkataan kaikista faktoista kuvitteellisiin mielikuviin...
Oman käsitykseni mukaan Kristityt terapeutit yleisesti lähtee siitä, että on olemassa hyvä ja paha sekä totuus ja valhe.
Sitten on olemassa tietynlainen porukka ateisteja, joiden oma menneisyys on luurankoja täynnä.
He ovat mieltäneen totuuden suhteelliseksi käsitteeksi, sillä heidän omassa elämässään se on suhteellinen käsite. Ainoa keino perustella tekonsa itselle on valehdella ja keksiä tällaisia käsitteitä.
Ihminen joka valehtelee, pitää luonnollisena että muutkin valehtelee... ja jos kaikki valehtelisi, niin totuus olisikin jossain keskivälissä kertomuksia, eli totuus olisiki suhteellinen käsite.
Äitiys, tai "äitiys", on narsistin vahva ja vaarallinen ase jota hän käyttää surutta hallitakseen perhettään ja koko lähipiiriään.
En ole varma mikä oli lähinarsistin motiivi hankkia toinen lapsi, ehkä huomio, ehkä uuden puolison sitominen, ehkä syy jolla viedä huomio työttömyydestä uraa tekevien joukossa....en tiedä. Joka tapauksessa, jo raskausaikana tuli selväksi että näytelmän päähenkilö oli narsisti ja tämän kärsimykset raskauteen, synnytykseen ja lapsenhoitoon liittyen, kaikki muu oli rekvisiittaa. Narsistilta lipsahtikin kerran suoraan kommentti ettei lapsen terveydellä ole merkitystä hänen kärsimyksiin verrattuna. Narsisti katsoi kummeksuen kun puhe kääntyi siihen kuinka raskausaina äidin mieli kääntyy "pesän rakentamiseen", valmistautumaan lapsen tuloon. Narsistia tuntui vain raivostuttavan vauvan tarvikkeiden hankkiminen ja valmistautuminen lapsen tuloon. Ilmeisesti hän ei pitänyt siitä että tuo kaikki tehtiin jotakuta muuta kuin häntä varten.
Narsisti oli mielestään kuitenkin yliäiti, äitiyden suurmestari ja ylipapitar. Ei ollut mitään tilaa kyseenalaistaa hänen tietämystään, ymmärrystään ja uhrautuvaisuuttaan äitiyden alttarilla. Tuleva isä potkaistiin äitiyden ja vanhemmuuden vuorenhuipulta alas jo raskauden aikana: isä ei voi ymmärtään, isä ei voi tietää. Isä tekee ja ajattelee niin kuin äiti määrää eikä muulle ole sijaa. Isä pitäköön suunsa kiinni ja muistakoon että lapsi viedään häneltä silmänräpäyksessä jos hän ei toimi kuten äitijumala määrää.
Jos muilla oli raskasta pieniä lapsia hoitaessa niin se johtui noiden muiden kyvyttömyydestä vanhemmuuteen, typeryydestä ja kypsymättömyydestä. Jos muut hoitivat lapsensa ja kotinsa valittamatta, he olivat naurettavia omasta elämästään luopujia jotka eivät ymmärrä pitää huolta itsestään ja sitä kautta perheestään. Heidän perheensä joutuvat kärsimään typerien marttyyriäitien takia.
Miten tahansa, kaikki muut vanhemmat ovat huonoja vanhempia narsistiin verrattuna.
Käytännössä narsisti hoiti lastaan niin vähän kuin mahdollista, vaikka olikin "kotiäiti". Lapsen unirytmi pidettiin sellaisena että isä sai valvoa lapsen kanssa pitkälle yöhön jotta lapsi nukkui aamulla mahdollisimman pitkään. Sitten vain videot pyörimään kunnes sisarus tai isä tuli kotiin hoitamaan lasta. Kaikki kodinhoitoon liittyvä jäi muulle perheelle, eihän äiti ehtinyt lasta hoitaessaan. Kesäisin äiti piti lomaa, olihan hän pitkän talven uhrannut lapsen hoitoon. Jos isä ei kyennyt hoitamaan lasta niin sitten lapsi vietiin sukulaisten hoitoon. Sellaista vaihtoehtoa ei vain ollut että kotona luuhaava äiti hoitaisi lasta "lomallaan".
Isä ei uskaltanut kyseenalaistaa koska kaikki kostettaisiin lapselle. Sukulaisetkaan eivät uskaltaneet suuremmin pistää hanttiin koska tiesivät että lapsi ja isä laitetaan kärsimään.
Narsistille oma lapsi on panttivanki jonka terveyttä ja henkeä uhataan jos muu maailma ei suostu narsistin tahtoon.
"Ulkopuolella elämästään lastaan pitävä äiti hoitaa lastaan kuin kävisi töissä."
Tämä kuvaa todella hyvin sitä miten narsisti äiti suhtautuu lapsensa hoitoon. Kyseessä on työ jossa narsisti yrittää luistaa parhaansa mukaan, ja samaan aikaan pitää yllä kuvitelmaa että tekee työnsä erinomaisesti, paremmin kuin kukaan muu. Aivan samaan tapaan kuin minkä tahansa työn suhteen.
Tarvittaessa narsisti irtisanoutuu työstään (siis lapsestaan) jos alkaa näyttää että vaivaa on liikaa, tai pitäisi ottaa vastuuta työssä tehdyistä virheistä. Narsistin perheessä on ihan normaalia että toinen lapsi on isän lapsi (se vaivalloisempi) ja toinen äidin (se josta on hyötyä). Ulospäin tämä yritetään salata jossain määrin, mutta kyllä se näkyy. Eihän narsisti itse tajua kuinka hyvin muut huomaavat kuinka lapsilla on eri asema.
Ja työstähän pitäisi saada palkka, jokin hyöty, joten revitään se sitten lapsesta kun tässä alkaa olla vähänkin jotakin hyödynnettävää.
Joo se on ihan sietämätöntä kun läpi elämän jatkuu se tyyli, että vaikeuksiin hylätään ja heti jos sieltä alkaa nousta tullaan paikanpäälle "osingolle". Silleen alkaa pelkäämään kaikkea onnistumista.
Mielestäni lapsi ei ole velkaa vanhemmilleen syntymästään. Jos saman katon alla asuu, niin tietysti on oma vastuu siitä, että koti pysyy siistinä ja hommat hoituvat. Henkinen tai fyysinen väkivalta kenenkään asukkaan ja perheenjäsenen osalta ei kuulu kauppaan. Et antanut mitään konkreettisia esimerkkejä, joten vaikea kuvitella, mitä teillä tapahtuu.
Omalta osaltani voin kertoa, että olen yli neljäkymmentä vuotta kuunnellut äitini valitusta, valheita ja panetteluja, ja vasta nyt hän on tyytyväinen, kun on saanut minut manipuloitua ja latistettua täysin (eli on saanut minut erotettua kaikista muista sukulaisista). Kun toinen on hyvin vaativa tai häiriintynyt, niin eroaminen on todella vaikeaa. Se on kuitenkin ainoa järjevä vaihtoehto. Jos olet aikuinen, muuta pois ja kauas, äläkä anna yhteystietojasi. Nykyajan ihmisillä on kielitaitoa. Lähde ulkomaille. Nuoruus on ihmisen suurin valtti, ja se on katoavaista. Elä elämääsi. Se on omasi, ja olet siitä vastuussa ainoastaan itsellesi.
Eiköpähän sekin vuosikymmenistä töuhua, että aina joku porukasta keksii omasta mielestään suunnattoman hienoi bisnesideoi - mukana on serkut ja sedät, isukit ja kumminkaimat, jengien porukat ja kylien kummit jne - äidit realisteina ja satoja vuosia kotien arkea pyörittäessään ehken menoa toppuutelleet mutta kuuroille korvlle kaikuneet on kaikki trvallisuuteen kuuluvat asiat - maailman viedessä unohtunut sekin asia, että ei mummut äidit tyttäret lapset - ei edes isätkään ole päättymätön luonnonvara - vaikka kuinka mahtavia esittäis. Useimmat kyllä esittää mitä ovatkin - hiljaista nöyryyttä.
Ulkomaille muuttoa pidän huonona vaihtoehtona jos kuvittelee jotain onnen satumaata ja unelmien pikspoks -taikuriprinssiä, joka kaikki maailman ongelmat henkisten lisäksi hetkessä poispyyhkisi-- ilman että olis mtään jaksamisongelmia tai epämukavuuden sietoa lisäävää
- monet sanovat vihaavansa äitejä kun ovat niin vanhanaikaisia tössöjä
- ovat monille myös kuolematoiveiden kohde - sekin on yksi vaihe
henkistä kasvua ja kehitystä jokaisen elämässä - eriytyä omaksi itsekseen. Tappamatta ketään vaikka kuinka paljon korventaisi ja "korvasyyhy" narsissiääiti-muotiteema jylläis päässä - ei auta kuin tulla omillaan toimeen tai hakeutua konkurssiin ja velkaneuvontaan mikäli varat alkaa olla kaikilla lopussa haihatusten myötä.
Mitään yllättävää nykyaikana velkataakka-ilmiöissä ole - sitä kun alkaa olla varojenpaon ohessa kohtsillään kaikilla.
Tykätkää silti kaikki lapsista - niin omista kui toistenkin vaikka kui riiviöitä välillä ovat - osaahan ne olla enkeleitäkin ihmisiksi kasvaessaan -viisastuneiksi aikuisiksi - oppia on elo kaikk.
Olet väärässä. Oma narsisti-psykopaattini on aina toiminut päinvastoin.
Phöh! :S
Toiset ovat kotiäitejä elämänsä, suurin osa äideistä on ollut työelämässä kodin ulkopuolella -
tienanneet eläkkeensä. Pitkiä nettikeskusteluja on ollut myös eläkeläisloisista - kuinka rasittavat
nuorempia olemassa olollaan - kyllä sodanjälkeinen sukupolvi tietää kokemuksensa perusteella
mitä ol arki ja yhtä lyhyt suomensuvi kui ennenkin. Tytöksi syntyneenä elon kuuluisi olla ainakin yhtä arvokas kuin poikienkin - tarvitseeko sukupuoltaan kenekään anteeksi pyydellä, myöskään sitä, että maailma on aika armoton ja monet ei maailman kaikissa myrskyissä kestä -
sirpaleiksi ja säpäleiksi moni kuvaa elämäänsä masentuessaan. Mitäs mielipuolta sitten ja mikäpä luotsais tyynempiin tunnelmiin? Ilman ala-arvoisia kuranheittoja kenenkään päälle.
"Minkä verran lapsi on äidilleen velkaa syntymästään, mitä mieltä olette?"
Ei mitään. Pikemminkin äiti on velvollinen avustamaan lastansa koko elämänsä. Itsehän hän on lapsensa tehnyt.
Noin sen pitäisi olla. Mutta olette varmaan monikin huomanneet että narsistin tyyli muutenkin on että ensin tyrkyttäen annetaan 'ilmaiseksi' mutta myöhemmin sitten huomaakin että sillä onkin hinta. Narsistin oveluutta. Antamalla tyrkyttäen hän saa työnnettyä toiselle jotain väkisin ja saa toisen tuntemaan että tämä jäi velkaan narsistille. Sama varmaan elämänkin kanssa, ensin narsistiäiti saattaa lapsen maailmaan, mutta tyylinsä mukaisesti ei se ilmaista ollutkaan lapselle, vaan narsisti maksattaa lapsella, tavalla tai toisella, lopun ikäänsä.
Narsistiäidille lapset ovat tehty hänen pikku palvelijoikseen, helpottamaan äidin elämää. Lapsen ansioluettelossa voisi olla että vuosina xx--xx palvelin äitiäni tekemällä sitä ja vuosina xx-xx palvelin äitiäni tekemällä tätä..mutta oikeat työnantajat ei oikein arvosta sellaista.
Mikähän olis ihmisenä olemisen ongelmaa, jos on joutunut vaikka kyberrikollisuuden kohteeksi kaiken muun ohella - vahinkoja, joita mikään ei korjaa/ korvaa
- aika paljon surun ja kärsimyksen ongelmaa - vihan kokeminenkin on myös osa surutyötä. Ehkä lapsetkin omassa vanhuudesssaan, jos niin ptkälle edes elävät, joskus pystyy antamaan vanhempiensa epätäydellisyyden anteeksi - kaiken sen vajavuuden jota hekin kaaokseen ajettuina edustivat. Jos ihmismäisessä käytöksessä toisia kohtaan oli vakavia puutteita.
Anteeksiantaminen edellyttää kykyä rakastaa...
Omani ovat minulta saaneet kaiken anteeksi, aivan kaiken.
Pystyn enää ajattelemaan, kuinka lapsellinen itse olen ollut.
Jos tahtoo ajatella, niin voihan tuon tulkita niin, että olen ihmisenä kehittynyt ja kasvanut.
"Anteeksiantaminen edellyttää kykyä rakastaa..."
Ehkä kuitenkin:
Anteeksiantaminen edellyttää kykyä unohtaa...Jos et muista sinua kohtaan tehtyjä vääryyksiä et kärsi niistä. Rakkaus ei kyllä tee tuota hommaa mitenkään, se on huuhaa ajattelua.
"Jos et muista sinua kohtaan tehtyjä vääryyksiä et kärsi niistä."
Mielestäni ei ole yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa, joka sopii kaikkiin tilanteisiin.
Olen rakastanut aina vanhempiani. Toinen heistä joka eli pidempään kärsi vanhempana yhä pahenevista oireista, jotka viittasivat ties mihin. Vanha ihminen on usein sairas niin monella tavoin. On sama kuin kantaisi ikuista kaunaa lasta kohtaan jos tuota pahalla muistelisin.
Kun ihminen on kuollut, tuo kaikki on yhä enemmän tullut kirkkaana mieleeni. Kaikki koettu pahakin menee vielä enemmän oikeaan suhteeseen ja ymmärrys voittaa.
Narsisti-psykopaattini kohdalla voisin sanoa, että anteeksi voin antaa, mutta unohtaa en voi... eli tismalleen toisin päin kuin sinun ajatuksesi. Minulla anteeksianto tulee saamastani korkeammasta ymmärryksestä ihmisten ongelmia kohtaan.
Tähänkin pätee, että vain itseään voi muuttaa, ei muita.
Miten voisi kuitenkaan verrata ns. normaaleita vanhempia ja narsistisia vanhempia? Tämä vanhemmista keskustelu narsistipalstalla ei ole oikein minun lajini, mutta tietenkin tämä ajatteluttaa joskus. Mielestäni ainakin minun ikäluokkani vanhemmat ovat useimmiten niin koeteltuja (huom. sota-aika ja sen seuraukset).
Hiljattain ajattelin, että näitä myöhempiä sukupolvia ei ole koeteltu siinä määrin lainkaan, kun niitä esim. minun vanhempieni ikäluokkia, joita puristettiin säälimättä. Ei ole mennyt jälkiä jättämättä ja seuraava sukupolvi kärsii erilaisista siirtyneistä traumoista. Siinä on ehkä vaikea erottaa mikä on narsismia ja mikä jotain muuta. Mutta sen voin sanoa, että on ollut venyttävä. En ihan ongelmattomasta lapsuudesta ole kuullut keneltäkään ikätovereiltani.
Isommista rakkauksista vanhempiin tai vanhempien rakkaudesta lapsiin olen alkanut kuulla vasta viimeaikoina... :) näiltä nuoremmilta. Noin ei ole taidettu rakkauden puutostakaan aiemmin rekisteröidä. Yksittäisiä ongelmakohtia enemmän on puitu.
Pyydän nyt anteeksi tämän. En tiedä, liittyikö enää aiheeseen. Tämä narsismiaihe on tosiaan tullut laajempaan tietoisuuteen vasta nettitietouden kasvettua mahdollistavalle tasolle. Että narsismia ei tunnettu ennen kuin aivan asiantuntijapiireissä.
Sitten ajattelen, että se narsismi omana vaivanaan on saattanut peittyä niin monen muun ongelman alle.
Jos et ole unohtanut, et ole antanut anteeksi, minun mielipide. Anteeksianto vaatisi täydellisen unohtamisen, aivan kuin joku tönäisee sinua vahingossa kaupassa ostoskorillaan ja pyytää anteeksi, vastaat ei mitään. Asia on sillä kuitattu, unohdat koko asian. Päällimmäiseksi muistoksi jää se, että olipa kohtelias ihminen, eikä se että töni minua korillaan. Ehkä se että tekijä pyysi itse anteeksi auttoi asiaa, ehkä juuri siinä on anteeksiannon avain, kun pyytää anteeksi niin saa myös anteeksi. Jos narsisti kykenisi pyytämään anteeksi uhreiltaan hän saisi anteeksi ja uhrikin unohtaa sen kaiken. Päällimmäiseksi muistiin jäisi vain anteeksipyyntö ja siihen vastaaminen jotka olisivat hyviä asioita. Itse pahat tapahtumat poistuisivat mielestä ja uhrin olo kevenisi. Mutta se vaatisi että anteeksi myös pyydetään, ei voi antaa yksipuolisesti anteeksi, sama kuin et voi sanoa että kättelin häntä, jos se toinen ei edes ojentanut sinulle omaa kättään. Jos narsisti kykenisi pyytämään anteeksi moni uhri tervehtyisi henkisesti, mutta se vaatisi myös sen että narsisti ymmärtäisi tekonsa ja aidosti katuisi. Anteeksi ei anneta rakkaudesta, vaan sen vuoksi että toinen huomaa tekonsa ja pyytää vilpittömästi anteeksi.
"Mutta se vaatisi että anteeksi myös pyydetään, ei voi antaa yksipuolisesti anteeksi, sama kuin et voi sanoa että kättelin häntä, jos se toinen ei edes ojentanut sinulle omaa kättään."
Mikset ajattele niin, että miten puristaa kenenkään kättä, jos hänellä ei ole käsiä? Samoin narisisti on kykenemätön mihinkään kattavaan kelvolliseen elämään, kun nyt itse viisaampina ja terveempinä kykenemme ajattelemaan kirkkaammin.
Minun narsisti-psykopaattini on osoittanut teoillaan, että jos hän vain olisi normaalimpi, niin jokin normaalimpi voisi olla mahdollista, mutta kun hän ei ole. Hän on hyvin kaukana normaalista, ja minä olen meistä se, joka sen pystyy ymmärtämään, kun kerran pidän itseäni jotakuinkin ns. täyspäisenä ihmisenä.
Anteeksianto on minun käsittääkseni armoa, eikä suinkaan palkinto pokkuroinnista tai matelusta (Tämä nyt ehkä vähän turhan kärkästä, mutten heti keksi sanoja kaikkeen...).
Anteeksianto ei minusta tarvitse kahta puolta, vaan voi olla täysin yksipuolista. Ateeksi pyytäminen taas vaatii jonkun toisen keneltä pyytää...
Anteeksianto vapauttaa myös minut kärsimyksestä ja kaunasta. Voisin muuten unohtaakin, mutta en tee sitä tietoisesti sen vuoksi, etten erehdy toista kertaa.
Mitä tulee vanhempiini, niin ymmärrys siitä, mitä hyvää he ovat tehneet peittää kyllä huonot puolet. Minun tehtäväni heidän lapsenaan on ymmärtää myös heitä. Aika ja vuosikymmenet tuovat kummasti lisävalaistusta asioihin kun haluaa ymmärtää. Minun ei sitä NPH:tä tarvitse heidän kohdallaan ajatelle, mutta he ovat sallineet minulle kyvyn rakastaa... Pidän sitä arvokkaana tämän asian valossa, mistä täällä puhumme. Arvostan myös sitä, että he ovat tehneet todella paljon työtä minunkin eteeni..
Miksi ihmeessä kristittynä ihmisenä en antaisi anteeksi kaikkea sitä mikä meni huonommin. Minussakin on sitä vikaa... kuitenkin.
Mutta tietenkään tästä mikään ei ole yhteismitallista jos vanhemmat ovat narsisteja. Mutta silloinkin voisi löytää sen oman kyvyn rakastaa. On tietenkin taas eri asia, jos sitä ei ole.
Anteeksianto yksipuolisena voi ollakin kohteen halveksimista tai rasismia. Käyttäydytkö samoin sellaista kohtaan joka pyytää anteeksi ja sinä annat ja sellaista kohtaan jolle vain annat anteeksi vaikka ei sitä pyydä? Todennäköisesti, jos olet ihminen, et käyttäydy.
Tuota... Annan anteeksi yksipuolisesti yksittäisiä tekoja ennemminkin, en ole lähtenyt ajattelemaan, että pitäisi antaa anteeksi laajemmin koko yksilön olemassaoloa, joten tuolla anteeksiannolla ei ehkä ole niiin syvää merkitystä kohteelle. Kuoleman jälkeen annettu anteeksi ei vaikuta kohteen elämään mitenkään.
Riippuu siitä mistä on kyse. Tietenkin kohde kaikella käyttäytymisellään ja tekemisellään voi vaikuttaa. On minulla sellaisiakin epeleitä tiedossa, joille en nyt oikeastaan ole kristillisiä neuvoja saatuanikaan antanut anteeksi, kun he eivät ole tehneet mitään, mikä edesauttaisi tuota ajatusta. Ovat vain piilotelleet tekosiaan...
Narsisti-psykopaattini olemuksessa on sellaista, millä hän saa anteeksi. Enhän voi vaatia mahdottomia. Ei hän kykene enempään.
Mitä tulee vanhempiini, niin ajattelen historiallista perspektiiviä vasten kuten myös muita tiedossani olevia seikkoja vasten. Olen samassa ajatuksessa heidänkin suhteensa, että ei voi vaatia mahdottomia. Ovat tehneet minkä ovat kyenneet.
En nyt tietenkään hyväksy narsisti-psykopaattini toilauksia, joita hän tekee edelleen, vaikka minä en niistä tiedäkään. Olen pakotettu katselemaan häntä vähän ylhäältä käsin... elämmehän samaa maailmanaikaa ja hänellä olisi ollut periaatteessa paljon enemmän mahdollisuuksia mitä hän olisi voinut käyttää saavuttaakseen paremman elämän, että hänen ei tarvitsisi tehdä tuota kaikkea raskaimman kautta ja loukata ihmisiä. Mielestäni minulla on oikeus...
Tuon aktiivisen halveksunnan kiellän ja rasismin. En ole alentuva, vaan mietin asioita. En myöskään ole vihoissa mihinkään sellaiseen suuntaan, missä voisi olla sellainen kohde, että voisi puhua rasismista. Ei ole ikärasismia, jos ottaa vanhan ihmisen sairaudet (tai nuoremman) ja ne tapahtumat, jotka vääjäämättä ovat vyöryneet ikäluokkien päälle. Ehkä jotkut yksilöt ovat säästyneet.
...siis ottaa huomioon...
"Mitä tulee vanhempiini, niin ajattelen historiallista perspektiiviä vasten kuten myös muita tiedossani olevia seikkoja vasten. Olen samassa ajatuksessa heidänkin suhteensa, että ei voi vaatia mahdottomia. Ovat tehneet minkä ovat kyenneet."
Niin lueskelin näitä tässä niin joissain kirjoituksissa jo tuotiin esille tuo asia, mitä tuossa lainauksessakin ilmenee , että mitä pitäisi osata myös huomioon, että jos vanhempi on narsisti, niin voiko häneltä odottaa mitään muuta kuin "oireensa" mukaista käytöstä, kun hän on sitä mitä on, ei kykene muuhun, ei rakkauteen, ei empatiaan jne...
Jos aikuisena ihmisenä, narsistiseen persoonallisuushäiriöstä tietoa hankkineena vieläkin vaan yrittää saada sitä vanhempaansa muutettumaan/ toimimaan/käyttytymään normaalin tai omien toiveidensa mukaisen vanhemman tapaan, niin eikö se ole aika epätoivoista, ikäänkuin taistelisi tuulimyllyä vastaan...
Toinen juttu sitten liittykin tuohon historiaan, että mitkä tekijät sitten ovat mahdollisesti vaikuttaneet siihen, että vanhemmasta tuli sellainen narsisti.
Täällä on ollaan tietävinämme, että nph kehittyy jos varhaislapsuudessa ei ole kokenut tulleensa rakastetuksi, hyväksytyksi sellaisenaan, että siinä valossa se narsistikin on uhri, hänkin on ollut mahdollisesti narsistin uhri, että tavallaan tuomitessamme narsistivanhemman, saatamme samalla tuomita myös narsistin uhrin...
Mitä tulee anteeksiantamiseen niin toki voi olla mahdollista ettei joku siihen kykene ja ilmeisesti se vaikeus koskee juuri näitä ihmisiä, joista olen ennenkin maininnut, että lapset ovat näissä narsisti kuvioissa niitä suurimpia kärsijöitä...
"Entä jos ei voi antaa anteeksi?
– Aina anteeksi ei voi antaa, eikä se ole oman olon helpottamiseksi ensi sijaista, muistuttaa traumaterapiakeskuksen johtaja ja psykologi Anne Suokas-Cunliffe, joka kohtaa työssään syvästi traumatisoituneita ihmisiä.
Joskus riittää, että voi siirtyä elämään tätä päivää sen sijaan, että eläisi menneisyyden vaikeita tapahtumia mielessään yhä uudelleen. Näin on erityisesti sellaisten ihmisten suhteen, jotka ovat kokeneet kaltoin kohtelua lapsena heitä lähimpinä olevien aikuisten, yleensä vanhempien, taholta. Silloin mahdollinen anteeksiannon prosessi on paljon tässä kuvattua monimutkaisempi ja vaatii usein ammattiapua."
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/kannattaako_antaa_anteeksi
"Joskus riittää, että voi siirtyä elämään tätä päivää sen sijaan, että eläisi menneisyyden vaikeita tapahtumia mielessään yhä uudelleen."
= unohtaa menneet ja jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin.
Olisi naurettavaa väittää että annoin anteeksi pahan tekosi 1 ja pahan tekosi 2..3..4..5...ja siis minulla on sinun pahat tekosi edelleen mielessäni mutta olen antanut ne anteeksi...sopii yhteen kuin lihakeitto marmeladi silmällä.
Niin eihän ne pahat teot varmaan mielestä poistu koskaan, mutta samankin asian voi antaa anteeksi monta kertaa, yhä uudelleen ja uudelleen.
Varmaan osalle on anteeksiantamiseen liittyen tuttu raamatusta peräisin oleva juttu, "ei seitsemän vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän"
Että kun antaa anteeksi saman asian kyllin monta kertaa, niin aikakin jo tekee tehtävänsä...
Mutta tuossa linkissä olikin jo tekstiä siihen liittyn, että anteeksianto ei ole välttämättä paikallaan tilanteissa joissa kaltoinkohtelu on jatkuvaa, tilanne akuutti, eikä mikään muutu...
Että näihin narsistin lapsi juttuihin liittyen, niin mielestäni aikuisille ihmiselle on hyväksi jos kykenee anteeksi antoon, tilanteissa joissa ei enää olla mitenkään riippuvaisia siitä vanhemmasta, kun elää omaa elämäänsä...
Ne poistuvat jos kykenee ne unohtamaan ja todellisesti antamaan anteeksi. Oikeaan anteeksiantoon tarvitaan kaksi osapuolta: pyytäjä ja antaja. Näennäinen anteeksianto tarkoittaa sitä että annan anteeksi mutta tarkkailen sinua jatkuvasti ja epäilen sinun tekevän saman uudelleen. Täydellinen anteeksianto on samalla myös sen teon unohtamista. Jos on itse liian itsekäs, ei voi unohtaa. Aivan kuin joku tönäisee sinua kaupassa vahingossa ja annat anteeksi sen mielessäsi hänelle, mutta kun näet saman henkilön kohta edessäsi tönäisetkin takaisin. Jos hän olisi pyytänyt anteeksi et saattaisi huomata edes häntä. Olit tilanteessa itsekäs ja ajattelit olevasi joku jalomielinen joka antaa anteeksi, muttet ollutkaan. Sama juttu muuallakin. Itsekkyytemme on se joka estää meitä antamasta täydellisesti anteeksi. Vaikka kyseessä olisi uhri, hänkin on riittävän itsekäs(miksei olisi?) ja myös siksi kykenemätön oikeaan anteeksiantoon vaan pettää itseäänkin näennäesesti anteeksiantamalla. -Jotakin jää hampaankoloon.
Olen itsekin tehnyt tuota samaa, antanut itse anteeksi vaikka toinen ei sitä koskaan pyydä. Se tuntui lopulta itsensä huijaamiselle ja edesauttoi sitä että se toinen oikeutti itsensä tekemään aina minua kohtaan väärin. Anteeksiantoautomaatti, narsisti tietää että saa kaiken aina anteeksi, mitä silloin on millään enää väliä? Olen itsekin liian itsekäs antamaan anteeksi sellaiselle joka ei anteeksi pyydä kun tekee väärin. Me ei olla kuin joku Jumala vaan ihmisiä, Jumalille kuuluu antaa kaikki pahat anteeksi, ihmiselle se ei kuulu. Minusta ihminen yrittää leikkiä siinä jumalaa ja pitää jumalaa vain itsensä jatkeenaan jos yrittää samaa tehdä.
"Näennäinen anteeksianto tarkoittaa sitä että annan anteeksi mutta tarkkailen sinua jatkuvasti ja epäilen sinun tekevän saman uudelleen. "
Ei noin, vaan annan anteeksi... Mutta en voi muuttaa toista. Tämä asia ei ole yksinkertainen. Joudun liikuttelemaan monia palikoita, joista yksi on se anteeksianto. Anteeksianto ei tarkoita sitä, että kaikki ongemat ovat elämän kaikilla sektoreilla lopullisesti ratkaistu. Ei ole tarkoitus, että anteeksi antamalla kaikki on jokapuolella jatkuvasti hyvin.
Annan anteeksi, mutta jos tarvitsee, niin suojaan itseni jatkossa.
Jos en anna anteeksi, niin kannan sekä kaunaa, että suojaan itseni jatkossa.
Nyt en kanna kaunaa, mutta suojaan itseni silti, varmuuden vuoksi.
Anteeksianto ei muuta narsistia, mutta se säästää meidät ehkä moneltakin epäsuotuisalta seikalta.
"Täydellinen anteeksianto on samalla myös sen teon unohtamista."
Kyllä jää vähäisiksi ne teot, mitä voi antaa anteeksi, jos unohtaminen on mittari...
Narsistia joutuu tosiaan vähän tarkkailemaan, mikäli pyörii lähimaastossa, mutta kyllä se juttu on ihan toisenlainen riippuen siitä, onko antanut anteeksi vai ei.
En minäkään nyt ihan kaikkea ole täydellisesti antanut anteeksi, mutta sen olen antanut anteeksi, että kun hän nyt on läpikotaisin sairas, niin minkäpä piruparka luonteelleen voi.
On eri asia antaa anteeksi tai antaa hyväksyntä jonkun toiminnalle, niitä ei pidä sekoittaa.
"Anteeksiantoautomaatti, narsisti tietää että saa kaiken aina anteeksi, mitä silloin on millään enää väliä? "
Juu ei! Ei se noin menekään. Ei pidä mennä kertomaan narsistille että on antanut anteeksi, eikä pidä edes näyttää sitä.
Anteeksiantaminen narsistille tarkoittaa, että helpottaa itsensä siteestä häneen. Narsisti on niin erikoinen paketti, että mikään ei mene normaalisti, ei edes anteeksianto...
Siinä on monta mutkaa matkassa narsistin kanssa... ja tie on todella kiemurainen.
Narsisti tarvitsee aina palvelijan. Yleensä tämä osa lankeaa puolisolle, mutta ellei sellaista ole kuvioissa, lapsi saa kelvata asiainhoitajaksi ja ukkosenjohdattimeksi, mieluusti myös maksumieheksi.
Näinhän se on. Edellinen kirjoitus on hyvin paikkansa pitävä. Ja narsistin ilkeily päättyy vasta sitten, kun on arkunkansi naulattu kiinni. Itse olen *kärvistellyt* narsistivanhempien hampaissa koko ikäni. *Velkataakkani* on suunnaton. Ja sen kuulen jatkuvasti. Anteeksi pyyntöä narsisti myös odottaa omista pahoista teoistaan. Ikään kuin, syyttäen lastaan, itse pilaamastaan elämästä. Narsisti ei näe koskaan itsessään mitään vikaa. Syyllisiä ovat nämä *ukkosenjohdattimet*.
Mutta se että narsistilla pitää olla palvelija viittaa siihen että narsistissa on puutteita ja hän tarvitsee aina apua.
"Ja narsistin ilkeily päättyy vasta sitten, kun on arkunkansi naulattu kiinni. "
Niin konkreettisesti näin, mutta loppuuko uhrin kärsimys sitten siihen, onko kaikki hyvin sen jälkeen kun arkun kansi on naulattu kiinni...
Itse ajattelisin, että lapsuuden kokemuksilla on valtava vaikutus meihin, tosiaan voi uhritua pysyvästi tai se oma minä saattaa vauroitua. Asioita joita kannattaa työstää jo pitkin matkaa ettei elämä mene hukkaan sitä narsistin kuolemaa odotellessa...
Kuullostan ny varmaan kärkevältäkin, mutta itsellekkin tulee mieleen, miten monella tapaa sitä vanhempaa ja lapsuuttaan voi "kantaa" mukanaan jos ei asioita tiedosta...
Aeimmin jo puhunut siitä rakkauden ja hyväksynnän kerjäämisestä, siitä että valitsee vanhempansa kaltaisen puolison, voidakseen elää uudelleen lapsuutensa trauman, uskoen että aikuisena pystyy muuttamaan toisen, kunhan vaan tarpeeksi yrittää...
Etten siitä ny tässä kohtaa enempää, mutta mieleeni muistui myös toinen tapa. Itsekin aikoinaan päätin jo nuorena, etten ole sellainen kuin äitini, minun kodissani tuoksuu pulla, vaatteet on puhtaita, siistejä, lapset ei koskaan näe minua humalassa jne, että olen parempi ihminen/äiti lapsilleni kuin oma äitini...
Kaikki tuo toki on hyvää ja tavoiteltavaa, mutta motiivi on hieman kyseenalainen, jolloin tuosta kaikesta tulee pakkoa/suorittamista, tekemisestä puuttuu rentous ja ilo ja jonkinlainen tyydytys tulee vaan siitä, että voin todistaa itselleni olevani parempi äiti, kodinhoitaja kuin oma äitini...
Tuokin asia liittyy siihen muinaiseen havahtumiseen ja jonkinlaiseen loppupalamiseen avioliittoni loppuvaiheissa, että millaista elämää minä oikein elän, millainen ihminen minä olen ilman yrittämistä olla jotain, näyttääkseni mukamas toisille että olen "kunnon" ihminen, vaikka nykyään ymmäärrän ja tiedostan, että tuo tarve kumpusi omasta itsestäni, halusin todistaa sen itselleni koska koin etten kelpaa sellaisena kuin olen, mikä kokemus syntyi jo lapsuuden perheessä joka teki sitten minusta, mielyttäjän, suorittajan, omien tarpeiden sivuuttajan jne. itseni piiskaajan...
Tää oma kokemus ny vaan tähän, kun jäin miettimään mahtaako sama tyyli elää koskea myös narsistin lapsia. Elämän päämäärä on yrittää näyttää ja todistaa, että olen parempi ihminen kuin vanhempi, jolloin se vanhempi kulkee ikäänkuin sillä tavalla tekemisissä elämässä mukana, ehkä kuolemankin jälkeen
Ei voi mitään sillekään että oli lapsiäiti ja äidinosassa monille ilman pätevää valmennusta elämään ja tehtäviin jotka oppii vain tekemällä.
Virheistäänkin oppii.
Ette varmaankaan ole kukaan kanssani tekemisissä olleet yhtään mitään velkaa minulle.
Suru vain - jäi elämään sieluuni ikuisiksi ajoiksi. Lasten syytä se koskaan ei kuitenkaan ollut. Että olin kai minäkin orpo piru vierahas helvetis.
Mitäs lapset toivat maailmaan tullessaan äitien elämään
- iloa ja ihmetystä, naurua ja itkua, työtä työtä, myös valvottuja öitä, huolta ja huolenpitoa, kustannuksia monenmoisia - asioita laidasta toiseen. Eihän he ole mitään kauppa- tai pankkitavaraa muille kuin kdnappaajille ja ihmissalakuljettajille. kiristäjille - -
- ihmisissä on monenmoisia luonnoltaan, niin kai isissäkin jos kunnoltaan pystyvät lapsista vastuuta ottamaan. Kaikki siihenkään ei pysty vaikka kuinka pontevia selittäjiä ja siementäjiä ovat.
- juopoille esm äitiysavustuspakkaus on pelkkää markkinaroinaa ja lapsilisät kynittävää koko juopponarkkiporukan voimin äidiltä,
ei liioin nuorista puheen ollen stalinin ja hitlerin äänitorvina toimivista
rökälekamuista jotka kotien rauhaa tunkeutuvat rikkomaan - koskaan ole muuta kuin harmia ja surua - ei ole lasta odottava äiti todellakaan
potkupallo, vaikka siltä vatsa näyttäiskin.
Miksi joidenkin lapsilla on tunne, että ovat velkaa vanhemmilleen - selitäppä sekin. Kuinka viha/häpeä ja rakkaus/kunnia liittyy ihmisenä oloon - kuin suru ja ilo - eikö narsismissa puhuta paitsi tunteista ja ihmisten teoista myös muusta ihmisten maailmaan liittyvästä kuin talousasioista ja rahastakin - eläinten maailmaan ne eivät kuulu. Vaikka äitiä emoksi sanottaisiinkin. Onko turvallista purkaa vihaa äiteihin? Tai kaunaa ja kateutta? Elämä ei aina ole pelkkää onnellistentähtien alla elämistä varmaan kenelläkään.
Äärettömän vaikea kysymys tämä narsistin lapsirobleema...
...narsistin lapsi -brobleema...