nettikin toimii täällä

oisuomenmaa

Ihana keli täällä. Tyyntä, mutta silti haavan lehdet havisee kuin kuiskien, auringon laskiessa pilvien alla, valoisaa, itikat ovat saaneet jo ruokansa, kenties jossain metsän siimeksessä piilottelevasta hirvestä tai karhusta. Ylväät, ryhdikkäät mäntyjen rungot muistuttavat luonnon voimista, ja kivi jonka päällä istun muistuttaa kylmyydestä talven pohjolassa. Ankarat olosuhteet pakottavat kaatamaan ylväimmätkin taimista varttunut puut, jotta saamme lämpöä kaiken keskellä.

Kunhan kirjoitin ajatuksen juoksua, ei ollu tarinalla opetusta. Vielä yritän nauttia, kesästä.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sattuu

      Olen sanatona, yritetään jaksaa joohan?

    • Päivän

      viimeiset auringonsäteet punertaa pilvien reunat, kullaten samalla sinisen taivaankannen. Ei tuule, ei sada, on vain hiljaisuus seuranain, pitäen kiinni ajatuksesta että joku voi minuakin kaivata.

      Kaupungin häly kaukana, jossain missä ei ole hyvä olla, ei saa edes omia ajatuksiaan kasattua, on vain ympärillä oleva hälinä, mutta täällä on toisin, täällä voi olla oma itsensä, kenenkään häiritsemättä.

    • aptäällä

      Who am I looking for tee? Yeah, for Tee! We'll be okay, after all this! Let's remember the hope and the faith. He knows, what I meant, I hope.

      • Oiskomahdollista

        saada sama suomeksi?


    • kauniitväritkinn

      Luonnon rauha saa kyllä mielen rauhoittumaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Ja kyllähän tuota kesääkin on vielä jäljellä, vaikka syksyn viima tuntuu väliin puskevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe