merimetsot
pliut
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt minulle tuli mikreeni! ! Ei muuta kuin pimeeseen ja panacode lärviin.
Jätetään merimetsot rauhaan. Ihmiset saastuttavat enemmän luontoa.
Ei siellä ulkosaarien lähettyvillä ole kuin porvarien, huijarien, yhteiskunnan varkaiden, vero ja osakekeinottelijoiden luxsus-mökkejä. Tavalliselle työtätekevälle edes vapaata maihinnousupaikkaa joten antaa merimetsojen olla siellä rauhassa ovat kuitenkin Suomelle porvarinaapureitaan hyödyllisempiä, kun kalastavat roskakalat pois merestä ja saavat naapuritkin ihailla taitavaa työntekoa, joka heille on vierasta. Jos yhdenkin muna ja pesäntuhoojan nimen saan tietooni ilmoitan välittömästi poliisille, merivartijoihin en enää luota.
En kuulu oheiseen ryhmään, mutta kun olen liikkunut ikäni (60) merellä voin kertoa havainneeni ilmiöitä jotka ovat aivan viime vuosina saaristoon ilmestyneet tuhonneet kokonaisia saaria. Saaria, joiden ohi kulkiessa on vaikea pidätellä oksennusrefleksiä ja jos kyseiset ilmiöt olisivat ihmisten aiheuttamia linnaan joutuisi.
On vaikea kuvitella miksi joku haluaa kyseistä kehitystä puolustaa.
Ei ympäristön tuhoaminen ole hyväksyttävää eläimille sen paremmin kuin ihmisilläkään.
Emme me kaikki tässä ympäristössä elävät ole "rikkaita kapitalisteja joille kuuluu tehdä kiusaa.
Jos ihminen tuhoaa kalankasvatus altaillaan rannikon lahdenpoukamat ja kohta ulkomerenkin alueita, satojen tuhansien tonnien kalanrehun levityksellä ja kasvatusaltaiden jätöksillä, kyllä luonnon luomilla linnuillakin pitäisi olla oikeus ravinnon hankkimiseen sieltä missä sitä on saatavilla kunhan eivät ihmisen kimppuun hyökkää kuten Hitcgogin filmissä "Linnut". Jos haju kiusaa, kiusaa se täällä mantereellakin minkkitarhojen lähellä asuvia ja siihen on vaan totuttava tai muutettava pois kotoaan ja saa sitä sianpaskan hajua nauttia täällä Luvian keskustassakin toisinaan. Ulkoluotojen rikkaat "mökkiläiset" voivat muuttaa vaikka sinne Portugaliin, siellä ei ole merimetsoja ja verojakaan ei ökyeläkkeistä tarvitse maksaa kymmeneen vuoteen, ainoa vaara on alkoholismi mutta siihenhän te olette tottuneet jo työelämässä ollessa.