Skitsofrenian muoto, jossa sairastuneen henkilön tunne-elämän muutokset ovat huomattavia, harhaluulot ja harha-aistimukset häilyviä ja epäyhtenäisiä, käytös vastuutonta ja odottamatonta sekä kaavamainen käyttäytyminen yleistä. Potilaan tunnemaailma on tyhjä ja usein vähäisetkin tunneilmaisut ovat asiaankuulumattomia. Usein sairauteen liittyy naureskelua ja itseensä tyytyväistä ja sisäänpäin kääntynyttä hymyilyä tai ylevää esiintymistä, irvistelyä, kaavamaisia toimintoja, ilveilyjä, luuloteltujen ruumiillisten oireiden valittamista ja lauseenparsien toistamista. Potilaan ajattelu on hajanaista ja puhe harhailevaa ja sekavaa. Hän pyrkii vetäytymään omiin oloihinsa ja hänen käytöksensä näyttää olevan vailla tarkoitusta ja tunnetta. Tavallisesti tämä skitsofrenian muoto alkaa 15–25 vuoden iässä. Hebefreenisen skitsofrenian ennuste on usein huono nopeasti kiihtyvien "negatiivisten" oireiden, erityisesti tunteiden latistumisen ja tahdonpuutteen vuoksi.
Tunne-elämän, tahdon häiriöt ja ajatushäiriöt ovat yleensä huomattavia. Potilaalla saattaa esiintyä aistiharhoja ja harhaluuloja, mutta ne eivät yleensä ole oirekuvaa hallitsevia. Sairastuneelta puuttuvat tarmo ja päättäväisyys. Hän on luopunut tavoitteistaan ja tyypillisesti hänen käytöksensä on päämäärätöntä ja tarkoituksetonta. Potilaan pinnallinen ja kaavamainen keskittyminen uskontoon, filosofiaan ja muihin abstrakteihin aiheisiin lisää usein kuuntelijan vaikeuksia seurata hänen ajatuksenkulkuaan.
Luonnehdinta palstan trollista
8
52
Vastaukset
- julli77
Vepukaisen henkinen perintö on suoraa jatkoa Lapin Laten ja Landlordin tuotoksista.
- siinä_syitä
Osalla mölleistä on taustalla myös sekakäyttäjäkokemusta, vaikka ikä ei vielä paina. Tinneri on tuhonnut aivolohkoa aika paljon.
- Einemaltapysyäkauaapois
Taitaa tämänkin ketjun aloittaja olla sieltä pahimmasta päästä. On vaan niin jollakin lailla tutunoloista tarinaa vaikka suurinosa onkin kopioitua tekstiä.
Ei ole helppoa sinullakaan ikävä kyllä ! - Gugaduu
Mun ajatukset harhailee ja ensaa välillä tehdyksi, mitään,en asioi kasvotusten helposti muiden kanssa aika ja paikka katoaa.olen kyllä autistinen henkilö.näillä palstoilla on pelkää turhaa juttua.paras hoitokeino on trumatikki.ja mielellään kunnon phaisevat prujut colitseissa.
Minua ainakin on oikein psykiatri tutkinut ja olen kuulemma lievä asperger tapaus ja narsismia on mutta mitään mielisairautta kuten ei ole, joten pieleen meni.
Siitäpä aasinsillalla palstan aiheeseen, Skeidaan. On yleisessä tiedossa, ja empiirisesti tutkittu ja havaittu, että skeidistit ovat saaneet vikaantuvasta itäkiposta huomattavia mielenterveydellisiä vaivoja. Ei ihme, sillä skodat prakaa kokoajan ja tuottaavat hirveää häpeää. Sitä ei kenenkään mieli pysty sairastumatta käsitellä.- psyki_atri
Narsismisi on todella pahaa laatua.
- Gagaduu
Oletko oikesti psykiatri.olen autismista ja lapsenmielinen trans sukupuolinen nainen ja olen ollut koko ikäni.olen 61v.olen emäntä.asun. Homo miehen kanssa.korjaus leikkaus tekemättä.mutta olen täysin nais vartaloinen ja näkönen.minkä laonen tapaus olen.tykkään käyttä elctro stimulaatoria.
- psyki_atri
Toivoton. Täysin Toivoton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3753Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3670Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19530- 40521
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519- 37513