Puokueista ilkein ja todella paha on RKP

11799

Lastensairaala onkin yksityisen säätiön OMISTAMA !

Vaikka rahat kerättiin ILMAN tuota tietoa Suomen kansalta!

Joskus joku keräsi miljoonat parantumattomien lasten toiveen toteuttamiseen. Presidentin virailulla avattiin. Oliko yli 6 miljoonan keräyspotista 26.000 mennyt kohteeseen.

Linnakeikka.

anne berner todellisuudessa rkp perusti hurrisäätiön ja alkoi kerätä rahaa. Nauratti, kun otin jo alkuun selvää, että ne menee hurrisäätiön häikäilemättömään taskuun.

Kun 160 miljoonaa oli kansa antanut alkoi muutkin huomata että anne ei tuota edellistä huijaria kummempi ole mitenkään.

Eli kun lastensairaala on valmis ja olemme sen maksaneet alamme maksaa siitä bernerin masinoimalle säätiölle vuokraa.

Minkähän takia Kailajärvi laitettiin istumaan. Hän sentään oli annen rinnalla näpertäjä.

Hmmm. Lottia alta 20.000 nja taseen mukaan olis varoja jokaiselle 30.000 ja yli.

Ei voi jakaa, kun 120.000 e vuosiansiot loppuis järjestöväeltä.

SDP väätäinen putos eduskunnasta, kun alkoi ajaa ISIS miehille veteraanistatusta

RKP on pestannut järjestöihinsä pomoiksi lipposen . K Sasin ja tais Laaninenkin saada vaalirahaa.

Näin opein järjetön 2 miljardia vuodessa maksava ruotsittaminen voi jatkua.

Jos se mamutukseen vuosittain eli kankkulaan lykätty 2 miljardia eli sisäinen ja ulkoinen olis lopetettu 1990 ja pantu 5 % hurrilauma kuriin olis meillä nyt velaton maa.

Kehitysavulla olemme tuhonneet afrikkaa prhaamme mukaan.

Kuinka voi maajussi kilpalla ilmaisen viljan kanssa. Entä ompelimo ilmaisten vaatteiden. Kannattaas miettiä miksi ne maat ei kehity.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2217
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        38
        1786
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1547
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        237
        1289
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        63
        1277
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1102
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        62
        1033
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        61
        994
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        106
        708
      Aihe