Kolme entistä johtajaa muutti Portugaliin, jossa suomalaisen ei tarvitse maksaa eläkkeestä veroa, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden mukaan kolme suomalaista suuren pörssiyhtiön entistä toimitusjohtajaa on siirtänyt kotipaikkansa Portugaliin lyhyen ajan sisällä.
Kevään aikana Portugaliin ovat muuttaneet Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Kim Gran.
Suomi ei voi nykyisin verottaa Portugaliin maksettavia eläkkeitä, eikä myöskään Portugali tee niin. Portugaliin muuttavat suomalaiset saavat eläkkeessään halutessaan puhtaana käteen, koska maa ei verota työeläkkeitä eikä johtajaeläkkeitä.
Lehti pohjaa tietonsa kotipaikan muuttaneista johtajista väestörekisterijärjestelmään, koska ei yrityksistä huolimatta ole tavoittanut vuorineuvoksia. Väestörekisterijärjestelmän mukaan Halmesmäki, Tamminen ja Gran ovat edelleen Suomen kansalaisia, mutta heidän kotikuntansa on Portugalissa.
Portugalin tiukkojen verolakien vuoksi HS ei ole onnistunut selvittämään, ovatko vuorineuvokset hakeneet eläkkeilleen verovapautta, jota täytyy anoa maan viranomaisilta.
Tea Manninen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438058415777.html
Suomalaisetkin alkavat ottaa oppia hurri-pomoista
5
<50
Vastaukset
- RKP-pomoista_mallia
Eivät sentään Luxemburgin verovapaille tileille rahojaan sijoittaneet,
kuten RKP-pomot.. - LINNAkeikka-seuraus
Tai tehneet kansalaiskeräyksellä valtavan saldon
ja sen sitten omalle YKSITYISELLE säätiölle
jolle meidän on maksettava tulevaisuudessa VUOKRAA
kuten Anne Berner Lastensairaala-keräyksellä,
me emme lahjoittaessamme tienneet OMISTUSSUHDETTA,
ja pidimme selviönä, että HYKS omistaa sen.
Omistuspohjahan tuli jo selville.
Lahjoittajat 0 %
HUS 1 %
Anne Bremer salafirmoineen 99%- Aina.huijattu
Tähän huijaukseen minäkin yhden parkkipaikallisen autojen hinnan eläkkeestäni raavin. Vaan saattaa tulla kuitenkin lapsille sairaala? Jos tulee niin omistakoon kuka omistaa. Minä kuitenkin kuolen pian pois.
- antaapa-olla
Aina.huijattu kirjoitti:
Tähän huijaukseen minäkin yhden parkkipaikallisen autojen hinnan eläkkeestäni raavin. Vaan saattaa tulla kuitenkin lapsille sairaala? Jos tulee niin omistakoon kuka omistaa. Minä kuitenkin kuolen pian pois.
Antaapa olla, en jaksa tuottaa sisältöä hulluille ahneille
kakkapäille enempää.
- ONKO_IHAN_TOTTA_
EN VOI USKOA TODEKSI, onpa röyhkeä nainen, RKP takanaan tietenkin!
>> LINNAkeikka-seuraus
Tai tehneet kansalaiskeräyksellä valtavan saldon
ja sen sitten omalle YKSITYISELLE säätiölle
jolle meidän on maksettava tulevaisuudessa VUOKRAA
kuten Anne Berner Lastensairaala-keräyksellä,
me emme lahjoittaessamme tienneet OMISTUSSUHDETTA,
ja pidimme selviönä, että HYKS omistaa sen.
Omistuspohjahan tuli jo selville.
Lahjoittajat 0 %
HUS 1 %
Anne Bremer salafirmoineen 99%
>>
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700