Mamut maataloustöissä

immonen.johtajaksi

Miksi noita runsaammin ruskettuneita jo täällä asuvia
mamuja ei saada maataloustöihin vaan tänne on otettava
itäisistä maista lomittajat ja vielä itäisimmistä marjanpoimijat ?

MT-lehti tänään tekee monikulttuurityötä esittämällä
töihin tulleet myös mamuiksi mutta lehti ei vahingossakaan
esitä mustia mamuja töissä vaan he näkyvät sosiaalimenoissa
joita työmamut eivät edes käy pyytelemässä.

14

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgbhyjui

      Esitetäämpäs kysymys toisin päin, eli miksi maataloustöihin ja marjanpoimintaan ei saada Suomalaisia vaan tekijät on haettava ulkomailta? Samaa voisi sanoa esim puhtaanapitoalan töistä tai vaikkapa pääkaupunkiseudun julkisenliikenteen kuljettajista? Näille aloille ei ole suomalaisia työntekijöitä tullut enää vuosiin vaikka suomessa on työttömyyttä. Bussikortin puute ei ole sopiva veruke, koska kuljettajat koulutetaan.
      Totuus on se että suomalaisista on tullut niin saatanan ylpeitä, koppavia ja mukavuudenhaluisia että mielummin ollaan vaikka kortistossa kun ajettaisiin bussia tai taksia palkkaa vastaan. Siivoustyöstä puhumattakaan.

      Olen itse ollut rekrytoimissa ja kouluttanut kuljettajia. Totuus on se että suomalainen työtön nyrpistää nokkaansa siinä kohdassa missä maahanmuuttaja ottaa paikan ilolla vastaan. Tälläkin hetkellä MOL:n sivuilta löytyy avoimia taksin ja linja-auton kuljettajan paikkoja varmasti kymmeniä, jollei satoja pelkästään PK seudulle ja jokainen tietää että mollista löytyy vain ne kaikkein epätoivoisimmat työntekijän etsijät. Miten tämä on mahdollista maassa jossa samaan aikaan on
      350 000 muka työtöntä? Onneksi on maahanmuuttajia joille työ kelpaa.

      • Buzz1

        Varsinkin Somalit on helvetin kovia työmiehiä! Mutta senhän sinä jo tiesitkin.


      • ukuykyukyu
        Buzz1 kirjoitti:

        Varsinkin Somalit on helvetin kovia työmiehiä! Mutta senhän sinä jo tiesitkin.

        Kuten koskettavassa keräyksen kuvassakin naiset ovat kykkimässä pellolla ja miehet taas huitelee omia menojaan.Naiset yleenssäkkin hoitavat talouden ja tuskailevat pirttiviljelyn työmäärää.


      • Hauholainen
        Buzz1 kirjoitti:

        Varsinkin Somalit on helvetin kovia työmiehiä! Mutta senhän sinä jo tiesitkin.

        Somaleille postimerkki perseeseen ja takaisin.


    • mamukepu

      Mikseo mamuille, jotka tulevat agraariyhteiskunnista, anneta EUn korkeimpia maataloustukia ja maatilkkua?
      Saataisiin maatalouden tuottavuus ja Suomi nousuun!

      • sumuvuoren.ihanne

        Tänne tulleet ovat nuorehkoja perheellisiä miehiä jotka
        kotimaastaan lähtiessään myivät perheen vuohet
        saadakseen matkarahat mutta jos täällä annettaisiin
        heille maatilkku niin miehen kaikki neljä vaimoakin
        olisi tuotava tänne koska musta miesmamu ei töitä tee.
        Mamun kotimaahan jääneet vaimot keräävät nyt juuria
        ja toukkia metsästä ja myyvät itseään ja tyttäriään
        koska menettivät vuohet
        Mustan miesmamun tänne ottaminen aiheuttaa siis
        inhimillisen hädän hänen kotimaassaan.


      • maamujenkotouttaminen
        sumuvuoren.ihanne kirjoitti:

        Tänne tulleet ovat nuorehkoja perheellisiä miehiä jotka
        kotimaastaan lähtiessään myivät perheen vuohet
        saadakseen matkarahat mutta jos täällä annettaisiin
        heille maatilkku niin miehen kaikki neljä vaimoakin
        olisi tuotava tänne koska musta miesmamu ei töitä tee.
        Mamun kotimaahan jääneet vaimot keräävät nyt juuria
        ja toukkia metsästä ja myyvät itseään ja tyttäriään
        koska menettivät vuohet
        Mustan miesmamun tänne ottaminen aiheuttaa siis
        inhimillisen hädän hänen kotimaassaan.

        Sama kuvio kun maalaiset muuttavat Etelä-Suomeen parempien olojen toivossa.

        Ehken maaltamuuttajaa tulisi kutsua nimikkeellä maamu?


      • Eipätaidamennäläpi

        Ajattelitko, että noudatettaisiin samaa menettelyä kuin siirtokarjalaisten kanssa. Eli annettaisiin pala maata ja edullisin ehdoin lainaa rakentaa talot ja muut maatilan jutut.
        Uskotko, että mamut kykenisivät elämään pienviljelijöinä, kun se ei onnistu suomalaisiltakaan? Pientilathan on jo hävinneet käytännössä kokonaan. Ja mamuille vielä täysin erilaisissa maanviljelysolosuhteissa kuin maissa, joista joutunut lähtemään pois.

        Mahtaisipa nousta melkoinen meteli, jos aletaan jakamaan maata ja edullisia rakennuslainoja mamuille. Närkästystähän herättää jo se, että mamuille jaetaan samat sosiaalituet kuin suomalaisillekin.


    • hommiin

      Täälä oi yks punanahka joka haluis vapaaehtoisesti maataloushommiin. Mut tavottaa YHÄ siitä samasta NUMEROSTA joka SULLA jo ON!

      • sopii

        9e pv voitas vaikka kokeilla ladossa saat yöpyä jaruoka tulee talosta


    • halosen.käsky.kävi

      Maaseudun Tuevaisuus lehti tekee hallituksen puolesta
      propakandaa rinnastamalla töihin tulleet ulkomaalaiset
      jotka pääsääntöisesti palaavat kotimaahansa, niihin
      mustiin työtävieroksuviin loisimaan tuleviin, joilla ei
      ole tarkoitusta palata niin kauan kun saavat kaiken
      ilmaiseksi ja 2500 euroa käytttörahaa kuussa.

    • tilattuottaviksi

      Ukrainalainen siirtotyöläinen on tehokkampi kuin kotimainen tukiviljelijä

      • persun.oppia

        Ukrainasta saamme kaiken tarvittavan työvoiman eikä
        tule kuluurellisia eikä uskonnollisia kiistoja ja sitä
        monikulttuuria on parempi käydä katsomassa siinä
        mamu-maassa ja se käynti auttaa myös paikallisia
        paremmin kuin heidän nuortenmiestensä elättäminen
        sossuvaroilla täällä rikostelemassa.
        Suomen omat luuserit ovat jo menetettyä kalua jonka
        porukan voisi lähettää sinne mamumaahan karanneiden
        miesten sijalle.


      • turhajoukko
        persun.oppia kirjoitti:

        Ukrainasta saamme kaiken tarvittavan työvoiman eikä
        tule kuluurellisia eikä uskonnollisia kiistoja ja sitä
        monikulttuuria on parempi käydä katsomassa siinä
        mamu-maassa ja se käynti auttaa myös paikallisia
        paremmin kuin heidän nuortenmiestensä elättäminen
        sossuvaroilla täällä rikostelemassa.
        Suomen omat luuserit ovat jo menetettyä kalua jonka
        porukan voisi lähettää sinne mamumaahan karanneiden
        miesten sijalle.

        Suomalaiset luuserit=elinkeinotukia nostavat vähemmistöt


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5475
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2356
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1880
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1771
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1595
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1543
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1388
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      223
      1021
    Aihe