kumpi juo enemmän Jasmin vai Johanna?

Molemmat ovat ilmeisesti krapulatuskissaan myöntäneet juomisen karanneen hallinnasta. Kummallakin on nykyisin homma hallussa omien kertomustensa mukaan. Rintakuvia, shoppausta ja selvää pöhöttymystä riippumattomissa kuvissa. Neidit ovat suht samaa kastia mutta onko kummallakaan oikeasti muka brenkku nykyään hallussa?
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Martina

Äänestä

Kaikki kolme ovat kyllä kärynneet ratista, joka on yleensä jo hätähuuto että homma ei ole käsissä.

Äänestä
  • Aika pahan pistit. Totta tosiaan, kaikilla kolmella rattijuoppous taustalla...

    Minkä ihmeen takia menestyneet ja hyvintoimeentulevat glamourin ympäröivät naiset lähtevät ajamaan kännissä? Eikö glamouriin kuulu autonkuljettajat, tai vähintäänkin taksimatkat? Jopa etukäteen maksetut taksimatkat?

    Itsekin olen Stadin yöelämässä liikkunut, vaikka en olekaan kuin tavis, ja aika monta kertaa olen saanut tutuilta ravintoloitsijoilta mukaani ns. avoimen taksikortin. Ja jos en ole saanut, niin on kyllä ollut joka tapauksessa varaa olla sen verran kunnollinen ihminen, että taksimatkan olen saanut maksettua omalla rahalla.

    Jos ei rahaa ole, niin silloin mennään julkisilla tai kävellään. Ei siis vaaranneta muiden ihmisten henkiä tai terveyttä autoilemalla. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • hmmmmmhmmmm kirjoitti:

    Aika pahan pistit. Totta tosiaan, kaikilla kolmella rattijuoppous taustalla...

    Minkä ihmeen takia menestyneet ja hyvintoimeentulevat glamourin ympäröivät naiset lähtevät ajamaan kännissä? Eikö glamouriin kuulu autonkuljettajat, tai vähintäänkin taksimatkat? Jopa etukäteen maksetut taksimatkat?

    Itsekin olen Stadin yöelämässä liikkunut, vaikka en olekaan kuin tavis, ja aika monta kertaa olen saanut tutuilta ravintoloitsijoilta mukaani ns. avoimen taksikortin. Ja jos en ole saanut, niin on kyllä ollut joka tapauksessa varaa olla sen verran kunnollinen ihminen, että taksimatkan olen saanut maksettua omalla rahalla.

    Jos ei rahaa ole, niin silloin mennään julkisilla tai kävellään. Ei siis vaaranneta muiden ihmisten henkiä tai terveyttä autoilemalla. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?

    Ai että oikeena voimen taksikortin? Kuinkas avoimella ´VISALLA` semmosen saa???

    Äänestä

Seiskatorvelot kuvittelee, etteivät lait koske heitä.
Jassullahan ei edes ole ajokorttia, maksaa liikaa?

Äänestä
  • Ei minullakaan ole ja olen vanhempi kuin Jasmin, En ole tarvinnut enkä tarvitse :) Pyörällä pääsee ja bussilla ja kävely on terveellistä ja aivoille virikettä. En uskaltaisi edes auton rattiin .Laitan rahani mielummin matkoihin tai johonkin muuhun kivaan :) Miehellä on auto mutta harvoin sillä ajamme ,lähinnä työ ja kauppa auto.

    Äänestä

  • Fiksu nainen ajaa omallaan, ei ole ukosta riippuvainen.

    Äänestä

  • kävellenoisitjoperillä kirjoitti:

    Ei minullakaan ole ja olen vanhempi kuin Jasmin, En ole tarvinnut enkä tarvitse :) Pyörällä pääsee ja bussilla ja kävely on terveellistä ja aivoille virikettä. En uskaltaisi edes auton rattiin .Laitan rahani mielummin matkoihin tai johonkin muuhun kivaan :) Miehellä on auto mutta harvoin sillä ajamme ,lähinnä työ ja kauppa auto.

    Ajatko sinäkin sitten humalassa autoa ilman ajokorttia kuten ihana Jaasmin?

    Äänestä

  • En aja, Missä niin sanoin :O En ole riippuvainen miehestäni tai hänen autostaan. Hänellä nyt sattuu olemaan työauto,kun tapasin hänet en kysynyt todellaan ensiksi onko sulla auto ! Olen ollut sinkkuna monta vuotta ilman autoa ennen miestäni ja hyvin pärjäsin. Ja pärjään tulevaisuudessakin. Katsos kun entinen maalaistyttö pärjää ilman autojakin. Uusavuttomat ei ehkä pärjää.

    Äänestä

Yksikään näistä daameista ei vedä niin paljon ees yhteensä kuukaudessa mitä mää vedän päivässä

Äänestä

Taitavat juoda yhtä paljon, Tunkki juo julkisesti, Jassu neljän seinän sisällä, postailee sitten kesäisiä bikinikuviaan vinttikomerosta kun ei kehtaa/jaksa/pääse rannalle tai muuten ulos. Jopa itsekin kaksin käsin kaljatuoppia pitelevä rakas aviomies on Jassun juomisesta huolestunut ja kännääminen mummonmökissä taisi ylittää rakkaan aviomiehen sietokyvyn kun painui jo ajat sitten takasin kotiinsa. Tai no, ei se aviomies taida enää olla yhtään rakas, johan sitä yritettiin vaihtaa nuorempaan ja komeampaan skottiin. Menestys oli vaan huono, kaikista kuukausia ketäneistä skottihehkutuksista huolimatta.

Äänestä

Johannalle ei pärjää kukaan juomissa ja pillereissä on aina pillerin verran muita edellä

Äänestä

Tuksu taitaa toistaiseksi juoda enemmän, mutta ihme ja kumma: blogitekstinsä ovat silti kiinnostavampia, eloisampia ja jopa paremmalla ja rikkaammalla kielellä kirjoitettuja kuin Mäntyläskän jähmeät hyvän huomenen -yön ja -viikonlopun toivotukset. Ehkä alkoholisoituneen ja pers.häiriöisen henkilön korvien välistä löytyy kuitenkin jotain enemmän kuin tältä toiselta turhalta "julkkikselta".

Äänestä
  • On teillä siinä pohtimista, kumpi mahtaa juoda enemmän ja olla pöhöttyneempi.

    Äänestä

  • mielekästäpuuhaa kirjoitti:

    On teillä siinä pohtimista, kumpi mahtaa juoda enemmän ja olla pöhöttyneempi.

    No meillä sentään on kyse julkkisten asioiden ruotimisesta. Julkkikset itse tuovat itseään esille.

    Sinä koet mielekkääksi puuhaksi paheksua tai arvostella anonyymejä ihmisiä, jotka kirjoittavat viihdepalstalle?

    Kukin tavallaan, mutta olet eksynyt palstan aiheesta (ja säännöistä). Olet siis väärällä palstalla :)

    Äänestä

  • HeklanDildo kirjoitti:

    Täällä voi jokainen kommentoida juttuihin.

    Äänestä

  • HeklanDildo kirjoitti:

    No meillä sentään on kyse julkkisten asioiden ruotimisesta. Julkkikset itse tuovat itseään esille.

    Sinä koet mielekkääksi puuhaksi paheksua tai arvostella anonyymejä ihmisiä, jotka kirjoittavat viihdepalstalle?

    Kukin tavallaan, mutta olet eksynyt palstan aiheesta (ja säännöistä). Olet siis väärällä palstalla :)

    Täällä saa ihmiset kommentoida mitä haluaa! Älä sinä lehmä rupea palstan sherifiksi ! Missään säännöissä ei lue että ei saa haukkua kanssakommentoijia. Joten ole hiljaaa ja ota vastaan mitä tulee :D

    Äänestä

  • etoopomotäällä kirjoitti:

    Täällä saa ihmiset kommentoida mitä haluaa! Älä sinä lehmä rupea palstan sherifiksi ! Missään säännöissä ei lue että ei saa haukkua kanssakommentoijia. Joten ole hiljaaa ja ota vastaan mitä tulee :D

    Johan hiljeni...meni varman rasvaamaan sitä kuulua tiltoansa... kun ei muualta saa.Toisin kun Jasmin...sille kyllä ottajia löytyy...

    Äänestä

Johanna Tukiainen juo enemmän. Tuksu kaatuilee ja murjoo itseään kännipäissään.

Äänestä
  • Olihan tolla Jasminillakin nilkka mustelmilla ja turvoksissa koko kevään, muka ankaran kampanjoinnin seurauksena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itsekkinpöhö kirjoitti:

Molemmat ovat ilmeisesti krapulatuskissaan myöntäneet juomisen karanneen hallinnasta. Kummallakin on nykyisin homma hallussa omien kertomustensa mukaan. Rintakuvia, shoppausta ja selvää pöhöttymystä riippumattomissa kuvissa. Neidit ovat suht samaa kastia mutta onko kummallakaan oikeasti muka brenkku nykyään hallussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu