Suomalaisetkin alkavat ottaa oppia hurri-pomoista

MUUTTIVAT_PAKOON_VEROJA

Suomalaisetkin alkavat ottaa oppia hurri-pomoista, eivät Luxemburgiin sentään vieneet rahojaan verovapaille tileille, vaan:
"Kolme entistä johtajaa muutti Portugaliin, jossa suomalaisen ei tarvitse maksaa eläkkeestä veroa, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan kolme suomalaista suuren pörssiyhtiön entistä toimitusjohtajaa on siirtänyt kotipaikkansa Portugaliin lyhyen ajan sisällä.

Kevään aikana Portugaliin ovat muuttaneet Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Kim Gran.

Suomi ei voi nykyisin verottaa Portugaliin maksettavia eläkkeitä, eikä myöskään Portugali tee niin. Portugaliin muuttavat suomalaiset saavat eläkkeessään halutessaan puhtaana käteen, koska maa ei verota työeläkkeitä eikä johtajaeläkkeitä.

Lehti pohjaa tietonsa kotipaikan muuttaneista johtajista väestörekisterijärjestelmään, koska ei yrityksistä huolimatta ole tavoittanut vuorineuvoksia. Väestörekisterijärjestelmän mukaan Halmesmäki, Tamminen ja Gran ovat edelleen Suomen kansalaisia, mutta heidän kotikuntansa on Portugalissa.

Portugalin tiukkojen verolakien vuoksi HS ei ole onnistunut selvittämään, ovatko vuorineuvokset hakeneet eläkkeilleen verovapautta, jota täytyy anoa maan viranomaisilta."

Tea Manninen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438058415777.html

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2284
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        39
        1809
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1596
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        237
        1308
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        63
        1305
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1113
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        63
        1058
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        62
        1018
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        108
        743
      Aihe