Kellään olisi kokemuksia näistä lexkursseista? Suosittelisitteko niitä, onko niistä hyötyä pääsykokeen kannalta ja jos siitä on teidän mielestänne hyötyä suosittelisitteko ite eniten kurssivaihtoehdoista tehoplus, tehoa vai intensiiviplus? Voitte myös kertoa majoitusmahdollisuuksista, voiko esim. valmennuskurssin aikana soluun mennä asumaan jo ennen valmennuskurssin alkamista ja voiko siellä asustella ihan pääsykoepäivään saakka, vaikkei olisikaan laajin valmennuskurssin kurssi jne.
Lexkurssit
Lexiii
1488
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kävin tehokurssin. Minulle siitä oli hyötyä ja pääsin sisään. Kurssit eivät kuitenkaan ole oikotie onneen vaan se oma oppiminen on tärkeintä. Kurssilla asioita käytiin tarkasti ja selkeästi läpi. Voin suositella. Ryhmätunteja en kaivannut tai halunnut, vaan sen ajan käytin lukemiseen. Olin hakenut aikaisemmin, joten tehokurssi saattoi jopa tuntua liian pitkältä. Siinä suhteessa intensiivikurssit ovat hyviä. Kuitenkin kannattaa huomioida miten itse oppii parhaiten. Jos esimerkiksi oppii parhaiten kuuntelemalla luennolla, niin silloin kannattaa mennä kurssille. Kaverini pääsi sisälle ilman kursseja, keskittyen pelkästään omaan lukemiseen. Kurssit olisivat vaan kuluttaneet turhaan lukuaikaa. Jokaisella on oma oppimistyyli.