No, miltäs tuntui eilen 15.00 jälkeen Pekkalan sillan luona näyttää sille toiselle mosarille (ja muillekin), että miten se mosari kulkee? Jäikö kenties aivot narikkaan, vai omistatko moisia ollenkaan?
Mosaripoju
Hitunen
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sille ei ole paljoa tehtävissä että osa ajoneuvojen kuljettajista on jäänyt niin älylliseltä tasoltaan kuin yleiseltä henkisestä kehitykseltään vajaaksi.
Kyllä mukavasti kiihtyi. Itse olen sillä asenteella että matkanteko alkaa vasta 139 kmh vauhdista. Mikä on mosari? Mosa oli armeijassa ainakin alokas
Mainittakoon vielä, että vehkeeni on hyvin pieni.
Kukaan ei epäile SINUN vehkeesi pienuutta, mutta etkö haluaisi selittää tarkemmin sitä, minkä vuoksi kirjoittelet tänne älyttömyyksiäsi jonkun aiemmin kirjoittaneen nimimerkillä?
Ei siinä mitään, tokihan tuokin on sallittua, mutta kiinnostaisi tietää, mitä perversioita tuommoisenkin takana piilee.
Ole hyvä ja selitä tarkemmin!
Taas on näemmä tää copy-paste -mies (nainen?) iskenyt. Tykkää pukeutua varmaan muitten vaatteisiinkin...
Samanmoinen apina vingautti ohi juuri kun tultiin noljakan rampilta kuopion tielle tässä pari viikkoa sitten.Päällä oli pusakka ja tavalliset housut.Jos olisin ollut nenäkkäin kusipään kanssa niin sitä olis saattanu vahingossa koskea nekkuun.Täysin järjenköyhä ajaja.
Sinä olet nenäkkäin kusipään kanssa aina, kun katselet peiliin.
Kosketa silloin omaa nekkuasi, niin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkä verran sattuu.
Ja muista jatkossa, että liikenteen sekä ajotapojen valvonta kuuluu poliisille, eikä kaltaisillesi ääliöille!
Ihan vaikka periaatteen vuoksi kannattaa ilmoittaa poliisille kaikenlaisten kusipäiden ajoneuvojen rekisterinumerot ja missä päin nuo idiootit liikennöi. Tietääpähän virkavalta laittaa siviiliautonsa liikenteeseen.
No miten luulet kenenkään norminäköisen saavan motukan rekkarin ylös jos apina kiitää ohi miltei 200 linssissä ja itse keskityt liikenteeseen...
Kusinupista jän vain vittumainen äänivana jälkeen kun vetäisi kuopiontieltä ohi.Muuta ei ehtinyt nähdä kuin suurinpiirtein vaatetuksen.
No jos poika olis just vaihtanut kaistaa just silloin ajaessaan niin eipä olis pissanuppimotoristi kerennyt jarruttamaan ja olis joutunut vetämään suoraan metsään kun veti sitä kyytiä.Kyseessä oli reilu ylinopeus ei mikään 120kmh tms. vaan ihan lähellä kahta sataa veti ja korvissa soi kun ohi vilahti.
Minun puolestani poliisi saa laittaa tuollaiset aivovammaiset vaikka sähkötuoliin.
Eihän sitä rekisterinumeroa ennätä jokaisella kerralla katsomaan, mutta siitäkin huolimatta olisi hyvä soittaa hätäkeskukseen 112 ja kertoa tapahtuneesta sen minkä voi.
Sinne ei tarvitse edes nimeään ilmoittaa mikäli jostain syystä ei niin halua tehdä.
Niinpä niin. JOS tädillä on munat, niin silloinhan se onkin setä.
Ennen kaistan vaihtamista kuljettajan velvollisuus on hyvissä ajoin ennen toimenpidettä antaa vilkulla ilmoitus aikeistaan sekä samalla varmistaa, ettei toimenpide vaaranna muuta liikennettä ja samalla huolehtia siitä, että kaistan vaihtaminen voi tapahtua turvallisesti.
Kanssaliikennöitsijän mahdollinen ylinopeus ei mitenkään poista tai vähennä em. velvollisuutta, vaikka tiettyjen tahojen rajoittuneissa mielissä sellaisiakin ajatuksia saattaa liikkua.
Sairaat kuvitelmasi sähkötuoliin laittamisista kertovat selkeästi mielentilastasi, joka ei taida olla kovinkaan sovelias suomalaisessa yhteiskunnassa selviämisen kannalta.
Yrittäisit nyt vain sinäkin ymmärtää, että liikenneturvallisuuden valvonta yhä edelleen kuuluu Suomessa poliisille, eikä kaltaisillesi besserwissereille.
-
Mietippä sitä mikä on auton nopeus moottoritiellä ja mikä on tilannenopeus jos siitä vetäisee noin 200kmh ohi?Ei kuule auta motoristi idioottia yhtään vaikka kuinka autoilija katsoo peiliin ennen ryhmittymistä ja menoa toiselle kaistalle.
Kaistapää ei kerkeä väistämään eikä autoilija voi mitenkään huomata ennenkuin kaistapää on perässä ja lentää auton yli!
Ihanko tosissaan suojelet tuollaista kusipäätä?
Niin missä on poliisi kun sitä tarvitsee.
Kannattaa satasella ottaa kaikki tosissaan kaikki sanat keskustelupastoilla.Mikä palstapoliisi sinäkin kuvittelet olevasi.En suris jos kaahopää olis vetänyt metsään olispahan säästynyt muiden henget nyt kaahopää jatkaa kaahaamistaan kunnes jotain vakavaa sattuu.
Ja muistappa sinä ettei keskustelupalstoillakaan kutsuta ketään ääliöiksi!
Kertoo paljon besserwisserin itsensä asenteesta.
"Kannattaa satasella ottaa kaikki tosissaan kaikki sanat keskustelupastoilla."
Nimenomaan juuri siten kannattaa aina tehdä. Sinun kirjoituksesi on oikein hyvä esimerkki juuri sellaisesta.
Mistä sinä muka tiedät korollapapparaisen käyttämän nopeuden moottoritiellä? Tai tapauksen motoristin käyttämän nopeuden? Tänne kirjoitetun perustella tiedämme, että korollapapparainen KUVITTELI moottoripyörän nopeuden olleen lähes 200km/h, kun niin kamala vinkuminenkin siitä vielä lähti. Siitä papparaisemme vetäisi sitten herneet kunnolla nenuun ja päätti kirjoittaa asiasta jämäkän protestin suoli24-palstalle.
Tosiasia lienee jotakin sellaista, että moottoripyörän nopeus oli ripeähkön kiihdytyksen seurauksena jonkin verran suurempi, kuin papparaisemme auton nopeus.
x
Selittäisitkös tarkemmin sitä, millä tavalla ääliöksi nimittäminen on sinun mielestäsi pahempi rikos kuin kusipääksi nimittäminen?
Näyttää taas kopissa istujia vituttavan vapaana liikkuvat motoristit. Tosin kyllä minuakin vituttaisi istua peltilaatikossa joka hikisesti kulkee kahta sataa...
Vituttaa? Istuisinko jollain japsitelineellä sateessa ja olisin sweetseventeen? Hah! Noh, kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Paljon on kasvunvaraa pojulla.
Ps. Nikkisi on varmaan swiitseven, ei seventeen...
Hehheh!
Lippahattusetä korollassaan ei vaan kestä, kun hänet ohitetaan.
Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.
Nenäs ei heti kestä...
Osta siekin amis corolla, ni ei tarvii nettiautosta autonkuvia katella...
Jahah, räkänokka se vaan uhoilee.
No mikäpä se siinä, jatka vaan samaan malliin!
Täällä netissä se on turvallistakin.
Mikäs teitä corollassa ja lippalakissa pelottaa? Eikö kantti kestä moisia omistaa?
Huomaa korolla vs. Corolla!
Eikä lippahatussa tai sedässäkään sen kummempaa ole, mutta kun em. yhdistetään, niin monissa tapauksissa niistä saadaan aikaan instituutio, joka on suunnilleen erehtymätön kaikessa.
Esim. pohjois-karjalaisessa liikenteessä.
Tottakai kun moottoripyörän ostanut pitää päästä revittelemään. Minäkin kiihdyttelen jatkuvasti autolla tuohon rikesakkonopeuteen saakka. Vaikka on ikää, ei siihen revittelyyn kyllästy koskaan. Viimeisimmän pyörän tosin möin muutama vuosi sitten. Tietysti pitää olla järki mukana. Ajatte kovaa ja kiihdyttelette täysillä tyhjällä tiellä kun muutenkin on vähän liikennettä. Ajatte vaikka ensin Ylämyllylle illalla valoisan aikaan ja katsotte onko tutkia. Takaisin tullessa odotatte, ettei näy yhtään autoa ja sitten päästelette täysillä. Takaa ei tule yhtään autoa, eikä edestäkään samalla kaistalla kun odotatte. Tietysti jos pelaa varman päälle pitää jarruttaa heti kun näkee toisella kaistalla tulevan, jos sattuu tutka. Tietysti voi vielä laittaa kaverin ajamaan eteen hieman aiemmin ja varoittamaan tarvittaessa. Näin ei vaaranna muita, eikä käytännössä itsekään. Polvijärven ramppia tulee varoa ja Marjalassa jo voi hiljentää. Kunnon pyörä kiihtyy nopeasti ja tässä jo ehtii nauttia vauhdista.
Kun ei ole älyllä siunattu...
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/82103-poliisia-moottoripyoralla-paennut-loukkaantui-ulosajossa
Nämä tällaiset esimerkki ääliö motoristit tulevat yhteiskunnalle liian kalliiksi jos jäävät henkiin!
Ja vievät ilman omaa syytään hoidon tarpeessa olevilta sairaansijankin!