Jalkani oikaisen sohvalle. Nostan läppärin syliini. Aika hiljentyä sisäisiin mietteisiin rauhassa. Päässäni risteilee tuhat ja yksi ajatusta.Aika siis tyhjentää ne päästäni pois turhaa "muistitilaa viemästä"
Minä vaadin itseltäni suuria. Täydellisyyttä. Virheettömyyttä. Toisten odotukset ja ilkeät puheet selän takana luo minulle kovia paineita suoriutua virheettömästi.
Oli aika jolloin painuin ihan diagnoosin alle luokiteltuun depressio jaksoon kun koin niin raskaaksi ulkoa tulevan paineen, vaatimukset ja odotukset suhteessa siihen mitkä koin olevani kykyni ja voimavarani.
Minulla oli suuret paineet olla kaikin tavoin ihan täydellinen. Romahdin sen kaiken alle, kun en millään yltänyt näihin vaatimuksiin.
En tiedä olisinko virheellisenä kelvannut vai oliko se oman pääni luoma kuva muiden vaatimuksista suhteeni, mutta se ajoi minut loppuun.
Tänään kävelin kotikaupunkini kaduilla ja katselin ympärilleni ihmisiä. Pienessä kaupungissa tuttuja kasvoja menee ohi monia, Joitain tuntee vain ulkonäöltä, toisista tietää "maineen" ja osan tuntee paremmin ja tietää jo ihan henkilön itse kertomina asioiden oikeita laitoja. Joistain näkee tuntemattakin jo jotain ja osaa aavistella millaisia taustoja saattaa piillä.
Ohi käveli ujon oloinen nuori aikuinen mies.. varmaan koulussa ollut koulukiusatttu.. ajattelin..
Ohi meni tuhdissa humalassa oleva minun ikäluokkaa oleva mies... päihteet ongelmana, rikostaustaakin ehkä.. ajattelin..
Ohi kulki "toisessa maailmassa" kävelevä mies suu auki ja kuolaa valui paidalle.. psykoosi sairaus varmaan... ajattelin
Monenlaista taustaa ja monenlaista ihmistä.. kaikki siellä silti kulki häpeämättä tai piiloutumatta.. En minä heitä tuominnut enkä heiltä vaatinut olemaan muuta kuin ovat.. en miettinyt että millä oikeudella siinä edessäni kadulla oikein heiluvat. Kaikilla on oikeus siinä kävellä. Hyväksyin ihmisen sellaisenaan.
Miksi se on sitten omalla kohdalla niin eri asia? Miksi itseään sitten niin häpeää?
Siksikö täälläkin niin monet koska pelkäävät etteivät vain kelpaisi omana itsenään? Ehkä se toinenkin ajattelee ihan samoin että ei ole riittävän sitä ja tätä?
Kaikilla meillä on taustaa ehkä rosoistakin. Kaikki me ollaan virheellisiä
Minä vaadin itseltäni suuria. Täydellisyyttä. Virheettömyyttä. Toisten odotukset ja ilkeät puheet selän takana luo minulle kovia paineita suoriutua virheettömästi.
Oli aika jolloin painuin ihan diagnoosin alle luokiteltuun depressio jaksoon kun koin niin raskaaksi ulkoa tulevan paineen, vaatimukset ja odotukset suhteessa siihen mitkä koin olevani kykyni ja voimavarani.
Minulla oli suuret paineet olla kaikin tavoin ihan täydellinen. Romahdin sen kaiken alle, kun en millään yltänyt näihin vaatimuksiin.
En tiedä olisinko virheellisenä kelvannut vai oliko se oman pääni luoma kuva muiden vaatimuksista suhteeni, mutta se ajoi minut loppuun.
Tänään kävelin kotikaupunkini kaduilla ja katselin ympärilleni ihmisiä. Pienessä kaupungissa tuttuja kasvoja menee ohi monia, Joitain tuntee vain ulkonäöltä, toisista tietää "maineen" ja osan tuntee paremmin ja tietää jo ihan henkilön itse kertomina asioiden oikeita laitoja. Joistain näkee tuntemattakin jo jotain ja osaa aavistella millaisia taustoja saattaa piillä.
Ohi käveli ujon oloinen nuori aikuinen mies.. varmaan koulussa ollut koulukiusatttu.. ajattelin..
Ohi meni tuhdissa humalassa oleva minun ikäluokkaa oleva mies... päihteet ongelmana, rikostaustaakin ehkä.. ajattelin..
Ohi kulki "toisessa maailmassa" kävelevä mies suu auki ja kuolaa valui paidalle.. psykoosi sairaus varmaan... ajattelin
Monenlaista taustaa ja monenlaista ihmistä.. kaikki siellä silti kulki häpeämättä tai piiloutumatta.. En minä heitä tuominnut enkä heiltä vaatinut olemaan muuta kuin ovat.. en miettinyt että millä oikeudella siinä edessäni kadulla oikein heiluvat. Kaikilla on oikeus siinä kävellä. Hyväksyin ihmisen sellaisenaan.
Miksi se on sitten omalla kohdalla niin eri asia? Miksi itseään sitten niin häpeää?
Siksikö täälläkin niin monet koska pelkäävät etteivät vain kelpaisi omana itsenään? Ehkä se toinenkin ajattelee ihan samoin että ei ole riittävän sitä ja tätä?
Kaikilla meillä on taustaa ehkä rosoistakin. Kaikki me ollaan virheellisiä
Vastaukset 5
Vanhimmat
no huhhuh :D
Näinhän se menee MURU, MÄ RAKASTAN SUA VIKOINES KAIKKINES <3 <3 <3
Niin kuka ja ketä? Mä en oikein voi sanoa pelkkien pikseleiden perusteella mitään..Tulee muuten vannottua ikuista rakkautta väärille ihmisille.
Mää en tota ymmärrä et miten sää oot säilyny tollasena herkkänä ja viattomana. Emmäkään susta uskois et mitä kaikkee sul on ollu. Elämäs on raiteillaan. Sul hommat hallus. Tsiikaa verrokkejas ja sitä missä jamas ne on ny.
Viaton en ole, mutta elämä on valintoja. Voi valita antaako elämän ajelehtia omalla painollaan sinne minne myrskytuulet sitä ajaa vai taisteleeko kovassakin myrskyssä sinne ohjaajan paikalle ja ohjaa sen kurssin väkisin tyynemmille vesille.
Ei sitä elämänsä laivaa tarvitse antaa myrskyjen ohjailtavaksi. Se ohjaus saattaa hetkeksi kadota mutta sinnikkäällä on haave siitä millaista elämänsä haluaa olevan ja tieto siitä millaista elämää ei halua ja sen puolesta taistellaan ja tie siihen "hyvään elämään" raivataan itselleen vaikka väkisin.
Toiset ei ehkä jaksa tehdä sitä tai elämä on jo kuljettanut liian kauaksi siitä "normaalista". Asiat on kustu jo niin pahoin että ajatellaan että paluuta ei enää ole.
Elämä on selviytymistarina täynnä valintoja ja elämä vaatii sinnikkyyttä ja lujaa tahtoa. Kaikkia elämä koulii ajallaan. Toisia nuorempana ja toisia vanhempana.
Ihmisen tekemät valinnat määrittää sitten sen elämän suunnan jatkon. Suuntaa voi aina muuttaa, joskus se voi vaatia aikaa paljonkin jos elämä kovassa sotkussa.
Pahinta on nämä tuomitsijat jotka ei muutokseen tue vaan haukkuu/tuomitsee selän takana. Muutoksiin ei pysty ilman toisten uskoa, kannustusta ja tukea, ymmärrystä ja rakkautta.
http://www.goodlightscraps.com/content/life-quotes/life-quotes-34.jpg
https://lifelovequotesdotme.files.wordpress.com/2013/03/nature.jpg
http://www.abundancehighway.com/wp-content/uploads/2007/09/life.jpg