Onko kirkko yhä kuulolla?

Jappervokkki

Kirkko kuulolla -palstalla väitetään keskustellun tällaisista asioista:

"Kyllä ainakin kirkko kuulolla -palstalla on ollut protuleirillä olleiden nuorten kritiikkiä leiristään. Ei ole ollenkaan ollut vain hieno kokemus. Nuoret, jotka olivat olleet molemmilla, vertasivat kokemuksia. Tarkempaa en valitettavasti muista."

Muistavatko palstalla olleet papit tällaista kritiikkiä? Olisi mielenkiintoista kuulla toisenkin käden tietona.

12

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 554433221188

      Uskovaiset tekee mitä vaan, mikä edistää heidän uskontoansa, niin kuin tässäkin on käynyt. Kaunistellaan ja vääristellään asioita. En ole koskaan luottanut uskovaisiin, enkä tule sitä tekemään jatkossakaan. Uskon että papit ovat pahimpia huijareita.

      • yhngbrd

        Minä en usko vaan tiedän, että tämän pappislupauksen NOUDATTAJAT, pappeina antavat väärää tietoa tietoisesti ihmisiä eksyttävinä.

        Ensin koulutetaan; AIVOPESTÄÄN tyhmäksi kouluissa ja rippikouluissa sekä kotonakin monet lasten vanhemmat sitä tekevät. Sen jälkeen vasta uskontunnustuksen kaltaisesta Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestään eniten luopuneet koulutetaan papeiksi etteivät ymmärtäisi ketä palvelevat ja että oppisivat opettamaan pikku piruja niin etteivät hekään ymmärtäisi:

        FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
        järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        #
        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Nk. rikollisuuden miekka sivistystä.

        Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        #

        Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
        'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'

        IHMISTEN YMMÄRRYSTÄ historiaanne ja järjellä ajateltuna:
        "synti" = rikos
        "syntinen" = rikollinen
        "perisyntinen" = saatanaa palvelevien oppi jossa syyttömistä, lapsista ja nuorista tehdään väärää todistusta antamalla rikollisia:

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
        #älä anna väärää todistusta#

        Luder/luther, ei ole IHMISTEN vaan uskontunnustuksen kaltaisten JUMALASTA JA IHMISYYDESTÄ LUOPUNEIDEN JÄRJETTÖMIEN JA YMMÄRTÄMÄTTÖMIEN EKSYTETTYJEN epäjumala!

        ja jos/kun tuollaisesta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
        Pappislupaus
        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

        Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!
        Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

        SIIS PIISPOJEN, PAPPIEN JNE VIRKOJA EI JUMALA JA JEESUS OLE ASETTANUT VAAN paavalilais-luterilainen RIKOLLISUUS.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ordinaatio
        "Suomen evankelis-luterilainen kirkko
        Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ordinaatio järjestetään papeille, diakoneille ja piispoille. Ennen ordinaatiota järjestetään siihen osallituville ordinaatiokoulutus.[1] Vihkiminen tapahtuu aina sen hiippakunnan tuomiokirkossa, jossa kyseinen henkilö tulee työskentelemään. Vihittävät antavat pappis- tai diakonialupauksen, jonka jälkeen papit puetaan alttarilla tilaisuudessa stolaan ja kasukkaan, kunta taas diakoneille puetaan pelkkä stola.[2] Ordinaation jälkeen pappi tai diakoni saa työskennellä hänelle osoitetussa virassa."

        Ei pahalla; PYYDÄN hyvää tarkoittaen kaikkien lasten ja nuorten puolesta;
        "SALLIKAA" IHMISTEN IHMISYYS!

        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
        12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."


    • Hei
      Muistelen hämärästi lukeneeni samaa. Tosin Kirkko kuulolla -palstaahan ei ole enää toviin ollut. Kirkko on silti kuulolla :)
      Uskon niin, että kumpi tahansa leiri saattaa olla myönteinen tai kielteinen kokemus. Se riippuu niin monesta asiasta: millaisia nuoria ryhmässä on, millainen ilmapiiri siitä johtuen muodostuu, millaisia vetäjät ovat jne. Onpa leiripaikallakin väliä, samoin hyvän ruuan merkitystä ei sovi unohtaa ;)
      Mutta olennainen ero on siinä, että rippikoululeiri on luterilaisen kirkon järjestämää tunnustuksellista opetusta. Jokaisella kastetulla on oikeus saada uskontonsa mukaista opetusta ja oikeus kokea Jumalan läsnäoloa leirin hartaushetkissä ja muutoinkin. Toki Jumala on läsnä kaikkialla, mutta riparilla on aikaa ja tilaa paneutua tärkeisiin kysymyksiin Jumalasta, rakkaudesta, elämän tarkoituksesta, kuolemasta jne.

      Kunnioitetaan toistemme vakaumuksia, oletpa sitten prometeuksella tai riparilla! Antoisia leirikokemuksia jos sinulla on se vielä edessä!

      Pappi Elisabet

      • Jappervokkki

        Kiitos vastauksesta. Esitin kysymykseni protuaktiivin ominaisuudessa. Googlaamalla olen löytänyt lähinnä ylistäviä juttuja protuleiristä ja tietysti kritiikkikin kiinnostaa. Aina on varaa tehdä leirikokemus paremmaksi.


      • KirkotAlasAteismiOnParas

        Lainaako kirkko bensiiniä ja tulitikkuja, ois pari kirkkoa poltettavana.


      • kfkvmfdmek

        Pappi Elisabet:lle

        Miksi kirjoitat muutettua totuutta?
        Koulutat Jumalasta ja ihmisyydestä luopuneiksi, järjettömiksi ja ymmärtämättömiksi kuten itsekkin olet uskontunnustuksessi mukaan.
        Sen lisäksi sinulla on pappislupauksen velvoitteet jonka mukaan et saa Jeesuksen evankeliumia saarnata tai opettaa mutta sinun tulee julistaa ev.l. sopaskaa JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN vaikka olet HEISTÄ LUOPUNUT!

        LUE YLLÄ OLEVAN USKONTUNNUSTUS JA PAPPISLUPAUS JA PYYDÄ JOTAIN YMMÄRTÄVÄÄ IHMISTÄ OPETTAMAAN SINUA MITÄ NE MERKITSEE.

        LUOPUMALLA JUMALASTA ON MYÖS LUOPUNUT JEESUKSESTA JA PYHÄSTÄ HENGESTÄ.
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
        MITÄ PAHAA HE OVAT TEHNEET SINULLE, ETTÄ HEISTÄ LUOPUNEENA AMMATIKSESI PILKKAAT JA KOULUTAT TOISISTA KALTAISIASI PILKKAAJIA??
        Matteuksen evankeliumi:
        15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
        Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
        15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
        15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

        Siis ehtoollisen nauttinut huuhtelette Jeesuksen WC:stä viemäristöön tai sinne missä tarpeensa tyydyttää!

        Paavalilais-luterilaisuuden herra paavali on Jeesuksen pilkkaamisesta opettanut näin;
        1. Kor. 11:28–29
        Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.

        YLÖSNOUSSEELLE JEESUKSELLA EI OLE RUUMISTA VAAN OPETUSLAPSEN TARKISTAMA KEHO:
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
        20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

        Koulutat ihmisiä jyrsinään seurakuntansa perisyntisten lihaa ja sen kaltaista verta:
        1.Korinttolaiskirje:
        12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltan ne hänen jäseniänsä.

        OLETTE ULKPUOLISIA, JEESUKSEN ANTAMAN TIEDON MUKAAN:
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan 4:
        9 Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
        11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
        12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
        13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

        VIHAAT JUMALALLISUUTTA JA IHMISYYTTÄ ja esiinnyt valkeuden enkelinä ihmisiä eksyttävänä sairaana uskontunnustuksen kaltaiseksi aivopestynä, kaltaiseksesi ihmisiä kouluttavana eksyttäjänä; MIKSI?

        VÄÄRÄN TODISTUKSEN antamiset ovat rikoksia.
        Kenen palvelijan TODELLISUUDESSA OLET?

        Ei voi olla oikein, että ihmisten pitää taistella saadakseen olla Jumalallisuuden tietoudessa, järkevinä IHMISINÄ ja ymmärtäväisiä.

        uskonvapautta koskeva Laki, ei anna oikeutta rikkoa toisia Lakeja.
        Ja koulutat syntisiä/rikollisia, MIKSI???

        JUMALASTA LUOPUMINEN EI OLE IHMISYYTTÄ.
        IHMISYYDESTÄ LUOPUMINEN EI OLE JUMALALLISUUTTA.

        MITÄ VÄÄRÄÄ ON OLLA JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDESTA LUOPUMATON JA IHMINEN?
        Miksi vihaat JUMALAN VALTKUNNAN KALTAISUUTTA IHMISISSÄ?

        Olis suotavaa, että vastaisit rehellisesti kysymyksiin osoitaen kunniaa heillekkin jotka olet onnistunut eksyttämään.
        Kaltaisesi vuoksi, on paljon ihmisiä jotka voivat pahoin kun Jumalan valtakunnan kaltaisuuttaa ja ihmisyyttään EI SAA osoittaa tulematta pilkattavaksi Jumalasta ja ihmisyydestä luopuneiden järjettömien ja ymmärtämättämien taholta.

        Suojelkaa edes lapsia ja nuoria sille heillekkin kuuluu oikeus olla Jumalallisuudensa kaltaisia IHMISIÄ:
        pappislupauksenne kaltaisuuden aivopestyjen aikaan saamaa historiaanne....
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

        esimerkkejä pilkkaaja ammattilaisuudesta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
        "Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
        Antti-pappi "

        "...tämän seurakunnan ja kaikki tietävän jumalan kasvojen edessä..." on väärää todistusta julistava "herra jumalaa palveleva" pappi.


      • kjhytr

        Jeesus ei ole käskenyt kastaa ja kouluttaa lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi, rahoittajiksi, uskovaisiksi tai edes pedofiilien raiskattaviksi!
        Tätä et saa opettaa, pappislupauksen antaneena.
        MIKSI KIRKKO JA PAPISTO EI OTA LAPSIKASTE RIKOKSESTA VASTUUTA VAAN ASETTAA SEN OPEILLAAN LASTEN VANHEMPIEN PERISYNNIKSI?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
        "Hei Mirka,
        Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
        Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
        Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
        t. Maarit-pappi "
        Markuksen evankeliumi:
        10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."
        Luukkaan evankeliumi:
        18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan
        10:16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

        Toisin lapsia kohtelevien kohtelusta Jeesus opetti samassa tilaisuudessa näin:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

        "Kastamalla" tule opetuslapsia vaan opettamalla!
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        28:20 "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

        Ei uskossa ollut kastamaton ryöväri on Paratiisissa ja todistaa ettei usko ja kaste pelasta vaan Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien noudattaminen, totteleminen.
        Ei uskossa ollut kastamaton ryöväri pelastu kun papit eivät olleet päässeet eksyttämään häntä:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

        Rikkomalla yhtäkään Suomen Perustuslain 1§ > 10§ ei ole LAILLINEN 11§ uskonnollinen uskonvapaudesta nauttiva järjestö vaan on laiton ja usein selvää rikollisuutta.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing


      • ikjnhtf
        kjhytr kirjoitti:

        Jeesus ei ole käskenyt kastaa ja kouluttaa lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi, rahoittajiksi, uskovaisiksi tai edes pedofiilien raiskattaviksi!
        Tätä et saa opettaa, pappislupauksen antaneena.
        MIKSI KIRKKO JA PAPISTO EI OTA LAPSIKASTE RIKOKSESTA VASTUUTA VAAN ASETTAA SEN OPEILLAAN LASTEN VANHEMPIEN PERISYNNIKSI?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
        "Hei Mirka,
        Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
        Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
        Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
        t. Maarit-pappi "
        Markuksen evankeliumi:
        10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."
        Luukkaan evankeliumi:
        18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan
        10:16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

        Toisin lapsia kohtelevien kohtelusta Jeesus opetti samassa tilaisuudessa näin:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

        "Kastamalla" tule opetuslapsia vaan opettamalla!
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        28:20 "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

        Ei uskossa ollut kastamaton ryöväri on Paratiisissa ja todistaa ettei usko ja kaste pelasta vaan Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien noudattaminen, totteleminen.
        Ei uskossa ollut kastamaton ryöväri pelastu kun papit eivät olleet päässeet eksyttämään häntä:
        Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
        23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

        Rikkomalla yhtäkään Suomen Perustuslain 1§ > 10§ ei ole LAILLINEN 11§ uskonnollinen uskonvapaudesta nauttiva järjestö vaan on laiton ja usein selvää rikollisuutta.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing

        papit, kertokaa totuus kasteesta, jos teillä Jumalasta luopuneina on edes hiukan ihmisyyttä edes jäljellä:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
        "Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
        Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
        Johanneksen evankeliumi:
        13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
        13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
        13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."
        Siis JEESUS teoillaan, pesemällä opetuslapsiensa jalat; todisti raamatun väärennökseksi! Hygienian hoitaminen, peseytyminen on edelleen yksi tärkeimmistä terveyden yllä pitämisen tekoja.
        Se, että kieli kikkailulla väärennetään Jeesuksen antamaa tietoa on törkeää valheellisuutta.
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
        24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
        24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. "

        Rikollisella kristinuskolla ei ole yhtään Jeesuksen perustamia seurakuntia! Ne ovat varattu Jumalaa ja Jeesusta palveleville ihmisille.
        kristytyillä ei ole myöskään Jeesuksen opetuslapsia; mutta heillä on pappislupauksen antaneita valkeuden enkeleitä eksyttämässä pois Jumalasta ja ihmisyydestä.

        Aito, Jeesuksen seuraaja on kristillinen. (ei kristitty)
        Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä:
        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.

        Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.

        Älkää sotkeko näitä toisistaan eroavia oppeja ja seurakuntia
        toisiinsa... osoittakaa edes sen verran kunnioitusta Jumalallisuutta ja ihmisyyden omaavia kohtaan.

        Olittepa uskossa tai ette, niin opetelkaa ymmärtämään tämä luterilaisuudessa ja sen sisäpiiri lahkoissa:
        herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
        herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        HUOM!
        Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
        HUOM!
        "Hänestä" tarkoittaa saatanaa, kuten käskyn sisällöstä selviää.
        Esimerkkejä vääristä todistuksista...:
        -"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, Jeesuskaan ei sitä asettanut vaikka oli Kaanan häissä. Siihen hää tilaisuuteen ei tarvittu Jumalan, Jeesuksen, fariseuksien, papiston tai edes luterilaisuuden edustajaa.
        -"älä tee aviorikosta" on väärennetty 1992 vuoden raamattuun "älä tee huorin" käskyn tilalle jotta uskovaiset irstailisivat itsensä pois Jumalallisuudestaan.
        -"kastekäsky" on väärennetyn raamatun tekstiä. Kreikan kielen "kaste" merkitsee peseytimistä kuten Jeesuskin teki itselleen ja opetuslapsilleen mm pesemällä heidän jaltat.
        -"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys.
        -"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne.
        -"hätälapsikaste" valheellinen oppi.
        -"ehtoollinen" Jeesuksesta ulostusta tekevien pilkkaus rituaali.
        -"kolminaisuusoppi" on eksyttäjän oppi;
        ks. Johanneksen evankeliumi 10:30
        -"perisyntiä" on kristittyjen omaa syntiä
        -"rakkauden kaksoiskäsky" ei ole Jumalan ja Jeesuksen oppia.
        -"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali.
        -"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta maallisen oikeuden eteen, mm kirkon pedofiilit ovat tukea saaneet.
        -"ristiäiset" sanaa ei ole raamatussa. Se on lasten oikeuksia rikkova rituaali jossa lapsi "tapetaan" hengellisesti ja asetetaan hengellisesti kuolleen merkki Jumalan Valtakunnan kaltaisen lapsen otsaan.
        -sakramentit ei ole Jumalan ja Jeesuksen asettamia. Törkeää valetta.
        -"tuomiosunnuntai" ei ole raamatullinen eikä evankeliumin oppia niinkuin ei "tuomiokirkotkaan" joita omistavat seurakunnat jotka eivät ole Jeesuksen perustamia.
        -uskontunnustus lutherille ei ole edes väärennetyn raamatun oppia.

        jne.


    • sjnyvtgv

      Jappervokkki :lle

      Lue ja opi uskontunnustuksen aivopesun aiheuttama kaltaisuus
      Lue ja opi pappislupauksen ehdot ja ymmärrä ne
      ja

      yhdistä seuraukset, papistossakin:
      -Jumala korvataan herra jumalalla
      -ihmisyys korvataan ihmisyydestä luopuneilla
      -Lakien noudattamiset korvataan ikuisella syntisyydellä/rikollisuudella
      -uskontunnustus on laumassa eksytettyjen Jumalasta ja ihmiisyydestä luopuneiden järjettömien ja ymmärtämättömien yhteisö
      jne
      kaikki tuo on USKOVAPAUTTA KOSKEVALLA LAILLA SUOJATTUA OIKEUTTA
      MUTTA
      JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUS JA IHMISYYS ON KRISTITTYJEN MIELESTÄ PILKATTAVAA OMINAISUUTTA...

      Lue historiaa....
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan
      23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
      25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

      Joten; "....tämän seurakunnan ja kaikki tietävän jumalan kasvojen edessä..."
      ei ole JUMALA MUKANA VAAN VÄÄRÄÄ TODISTUSTA JAKAVA PAPPI.

    • Jappervokkki

      Jos olisin halunnut lukea tuhansia merkkejä jonninjoutavaa höpötystä, olisin pyytänyt sitä. Vaikene, mene, äläkä enää floodaamisen syntiä tee.

      • oiuytr

        saatanaa palvelevillako ei ole jonnin joutavia tekoja???
        Miksi niitä kehut morkkaamalla ihmisiä itse ihmisyydestäs luopuneena?
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        1543 Mikael Agricolan ABC-kiria ilmestyy.
        1544 "Langetettiin Voitilan Matti Antinpoika 40 mk:n sakkoon noitumisesta koska ennusti pahaa Olli Matinpojalle (Clemetzö), mikä paha sittemmin toteutui, eikä Matti tämän vuoksi voinut itseään 12 valan avulla varjella". Mustasaaren talvikäräjät 1544. Västeråsin kokouksessa todettiin, että "taikurit, missä tahansa tavataankin, tulee polttaa". Samana vuonna säädettiin 40 mk:n sakko niille, jotka majoittivat noitia tai maankiertäjiä.
        1545 Jean Calvin (1509-1564),todistaa Genovassa, että kerettiläiset noidat on juurittava pois.
        1548 Mikael Agricolan (1510- ) suomentama Uusi Testamentti (Se Wsi Testamenti) ilmestyy.

        Vuodesta 1550 vuoteen 1599
        ------------------------------------------
        1554 Noita ja varas Rasmus Sipinpoika mestataan.
        1555 Olaus Magnus julkaisee kirjan "Pohjoisten kansojen historia".
        1556 Marketta Karviainen tuomitaan kuolemaan Maarian käräjillä ehtoollisleivän anastamisesta noituuden harjoittamista varten.
        1557 Kustaa Vaasan korviin tulee, että eräs mies on surmattu Suomessa noituuden ja myrkyn avulla.
        1560 Eerik XIV (1533-1577), joka pelkää itse noitia, toteaa että "hengenasioissa", joihin noituus kuuluu, syyllisen ei ole lupa lunastaa henkeään rahalla tai hopealla". Laitasaaren Klau tuomitaan 40 mk:n sakkoon, koska hän oli nimittänyt Oulujärven Kiehimäjoen Paavo Pynnöstä tietäjäksi (spåman).
        1561 Sipi Innikorven kylästä tuomitaan Korppoossa kolmen markan sakkoon koska oli väittänyt kirkkoherra Simon aiheuttavan pitäjän asukkaiden kuoleman.
        1563 Eerik V antaa nk. törkeitä rikoksia koskevassa patentin. Jumalan ja esivallan käskyt selitetään yhteneviksi. Ellei törkeitä rikoksia rangaista kuolemalla, Jumala rankaisee koko kuningaskuntaa. Rikoslaki ankaroituu.
        1564 Noitamies Olavi Ruikka ja hänen vaimonsa mestataan lissä.
        1566 Pietarsaaren Lauri Antinpoika tuomitaan kuolemaan noituudella surmaamisesta. Englannissa ilmestyy ensimmäinen noitaoikeudenkäyntiä kansantajuisesti kuvaava kaupallinen pamfletti.
        1571 Laurentius Petrin Uusi kirkkojärjestys velvoittaa piispat piispantarkastuksissa tutkimaan myös noituutta ja taikuutta.
        1574 Erkki Matinpoika määrätään Pietarsaaren rovastinkäräjillä ruoskittavaksi, koska hänet on "nähty erään valehtelevan tietäjän seurassa". Kalajoen kirkkoherra Gregorius Henrici syyttää Etelänkylän Martti Rautiota karhun nostattamisesta kirkkoherran karjaan. Rautia vapautetaan.
        1575 Juhana III (1537-92) määrää, että noitia ja epäjumalanpalvojia tulee ensimmäisellä ja toisella kerralla rangaista ruoskimalla. Kolmaskertalaisten osalta "tulee menetellä lain ja oikeuden mukaan". Olli Onnikmaasta tuomitaan Taivassalossa sakkoon, koska hänen vaimonsa on nimittänyt naapurin vaimoa noita-akaksi.
        1577 Noitamiehet Pietari Riippi ja Paavo Kotilainen mestataan Lohtajalla. Lääkäri Johannes Weyerin (Wierus, 1515-1588) "De lamiis liber" ilmestyy.
        1578 Ranskalainen rikosoikeustieteilijä Jean Bodin (n.1530-96) julkaisee teoksen "Irti päässeestä raivokkaasta käräjäperkeleestä": "Siten noidaksi syytettyä ei koskaan pidä julistaa ja päästää vapaaksi, ellei ole aivan selvää, että ilmiantaja ei ole pysynyt totuudessa, koska nämä rikokset ovat niin hämäriä ja vaikeasti todistettavia, että yhtään noitaa miljoonasta ei ilmiannettaisi eikä rangaistaisi tavanomaista menettelyä seuraamalla". Tämän teoksen vuoden 1581 painos oli 1650-luvulta lähtien Turun hovioikeuden kirjastossa. Englannin kuningatar Elisabeth väitetään yritetyn surmata kuvamagian (vahakuva) avulla.
        1580 Jean Bodinin (Johannes Bodinus, 1530-1596) "De la Daemonomanie des Sorciers" ilmestyy.
        1584 Englantilainen skeptikko ja protestantti Reginald Scot (1538-1599) julkaisee teoksen "Discovery of Witchcraft". Hän suhtautuu noituuden olemassaoloon epäilevästi. "Vain katolinen kirkko uskoo noituuteen vakavasti." Leskivaimo Kaarina tuomitaan kuolemaan Kaarlelassa. Hän saa lunastaa henkensä 120 mk:n sakolla minkä lisäksi hänet karkotetaan maasta.
        1585 Lohtajalainen lapinnoita Heikki Lappalainen tuomitaan kuolemaan ja mestataan noituudella surmaamisesta. Hän on surmannut maksusta tytön tämän äidin toimeksiannosta noitarumpunsa avulla.
        1586 Noitamies Heikki Jauhopää mestataan Kemissä. Örebron säädös, jossa pappien käsketään saattaa esivallan rangaistaviksi ne, jotka harjoittavat noituutta "kanssakristittyjensä asumisen ja omaisuuden turmioksi".
        1591 Luterilainen Johannes Geog Godelman julkaisee teoksen "Tractatus de magis veneficis et lamiis recte cognoscendis et puniendis libri tres". Samana vuonna käydään Skotlannin ensimmäiset massaoikeudenkäynnit.


      • kjhgfre

        1601 "Suuri olkivuosi" eli kova nälänhätä Suomessa.
        1608 Kaarle IX (1550-1611) vahvistaa vuoden 1442 Kristofferin maanlain uudelleen: Jumalanlaki tulee voimaan. Jumalan lakia on noudatettava "sellaisena, kuin se on otettu pyhän kirjaan". Francesco Maria Guazzon "Compendium Maleficarum" ilmestyy.
        1612 Enlannissa käydään sen historian tunnetuin massaoikeudenkäynti Lancasterin noitia vastaan. Manaaja Sebastien Michaelis esittää luettelon merkittävimmistä demoneista.
        1612-13 Espanjan Baskimaassa käydään lukuisia massaoikeudenkäyntejä, jotka inkvisitio asiaan perehdyttyään lopettaa.
        1614 Svean hovioikeus perustetaan. Tästä huolimatta hallitsija pidättää vielä itselleen ottaa asian ratkaistavakseen.
        1615 Suomalainen vääpelin vaimo Birgitta alistetaan kaksi kertaa vesikokeeseen Narvassa. Hän kelluu ja tunnustaa kidutuksen jälkeen käyttäneensä "paholaisen keinoja". Hänet tuomitaan kuolemaan ja poltetaan.
        1616 Suomalainen Antti-niminen sotamies tuomitaan noituudesta kuolemaan Tallinnassa. Hän tunnustaa, että hänen apunaan oli koiranhahmoisia paholaisia.
        1617 Stolbovan rauha: Ruotsi-Suomesta tulee suurvalta.
        1619 Uppsalan tuomiokapituli vaatii kuolemanrangaistusta niille, jotka ovat tehneet liiton Saatanan kanssa. Ruotsin piispat katsovat, ettei kuolemantuomiota voida langettaa ellei "maleficium" ole todistettu..
        1620 Kuninkaallinen komitea antaa lausunnon, jonka mukaan Saatanan liittolaiset on tuomittava kuolemaan.
        1621 Sota-artiklat säädetään.
        1623 Turun hovioikeus perustetaan. Alioikeuksien vakavissa rikosasioissa antamat tuomiot on alistettava hovioikeudelle.
        1625 Sten Iivarinpoika Tavast syyttää kappalaisen vaimo Valpuri Markuntytärtä hänelle kuuluvien kulta- ja hopeaesineiden anastamisesta. Esineet olivat joutuneet vaimolle hänen edesmenneen miehensä ryöstettyä ne Kurjalan kartanosta Nuijasodan (1596-97) aikana. Aarretta oli etsitty tietäjän avulla.
        1626 Pyhäjoella tuomitaan Lauri Matinpoika kuolemaan sairauden noitumisesta ja tulipalon aiheuttamisesta. Asiaa tutkitaan uudelleen hovioikeuden määräyksestä ja v. 1633 selviää, että asiassa ei ole lainkaan kuultu todistajia. Näyttö on perustunut Oulun pormestari Yrjänä Antinpojan kirjallisin muistiinpanoihin ja alioikeuden tuomio on annettu vastoin lautamiesten kantaa. Syytetty vapautetaan.
        1627-52 Puhdasoppisuutta edustava Iisak Rothovius (1571-1652) Turun piispana. Rothovius oli ankaran kurin ja järjestyksen kannattaja. Johannes Juniuksen kirje tyttärelleen.
        1629 Paulus Layman todistaa saksaksi ilmestyneessä kirjassaan, että Liivinmaalla jotkut muuttuvat susiksi 12 päivää Joulun jälkeen.
        1630 Tarton hovioikeus perustetaan.
        1631 Saksalainen jesuiitta Friedrich von Spee (n. 1591-1631) julkaisee teoksen "Cautio criminalis seu de processibus contra sages liber", jossa hän vastustaa noitavainoja. Teos julkaistaan nimettömänä ja se perustuu Speen kokemuksiin noitatuomarina.
        1633 Inkvisitio tuomitsee Galileo Galilein (1564-1642) kerettiläisenä ja hänet pakotetaan julkisesti luopumaan kopernikaanisesta maailmankuvasta.
        1634 Isä Urbain Grandier (1590-1634) tuomitaan poltettavaksi roviolla Ranskassa.
        1635 Turun hovioikeus tuomitsee Valpuri Kynin karkoitettavaksi. Alioikeudessa Kyni oli tuomittu kuolemaan. Kyni alistetaan hovioikeuden toimesta vesikokeeseen ja hän kelluu. Selitykseksi hän mainitsee pitäneensä suunsa kiinni. Hänen äidinisänsä ja äitinsä oli tuomittu noituudesta kuolemaan.
        1635 Benedict Garpzov (1595-1666), Leipzin yliopiston oikeustieteen professori ja "pelottomin noitien vastustaja protestanttien leirissä", julkaisee teoksen "Practica nova Imperialis Saxonica". Teos on tarkoitettu tuomareille ja ajatuksena on kodifioida noitaprosessioikeus samalla tavoin, kuin Malleus Maleficarum on tehnyt katolisten leirissä.
        1637 Tammisaarelainen teini Johannes Arvidi kirjoittaa Saatanalle ja pyytää tältä lainaksi rahaa.
        1638 Piispa Rothovius määrää papit vastustamaan kaikkea taikuutta.
        1640 Turun akatemia (Yliopisto) perustetaan. Vihkiäissaarnassa Rothovius tuomitsee kansan harjoittaman taikuuden. Turun hovioikeus kirjoittaa Turun tuomiokapitulille ja ilmoittaa tuominneensa kuolemaan Vehmaan kihlakunnasta olevan naisen, joka oli surmannut noituudella erään miehen. Karin Emkarlebyläistä tutkitaan rovastinkäräjillä Ahvenanmaalla, koska hän tiedustelee varkaita seulan avulla.
        1641 Erkki Juhonpoika Puujumala tuomitaan kuolemaan ja mestataan.
        1641 Turun hovioikeus huolestuu noituuden lisääntymisestä Vehmaan ja Ala-Satakunnan kihlakunnissa. Noitavaimo Elin tuomitaan mestattavaksi. Piispa Rothovius valittaa, että kun suomalaiset sairastuvat "he etsivät apua perkeleeltä". Monet "vielä rukoilevat ja palvelevat Saatanaa".

        Tarviitko LISÄÄ MIELESTÄSI tärkeän toiminnan aikaan saanoksia osoituksia?
        En mielelään laita, sillä rikollisuudenne tappamien jälkeläisien ei ole miellyttävää huomata sukujensa menetyksiö joita rikollisuudenne on aiheuttanut.
        muista, että olet perisyntinen:
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      193
      2519
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      198
      2234
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      56
      2232
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      173
      1743
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      9
      1263
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe