Veetuilussa voittaa? Sanoisin et ei voittajia ja sä oot edelleen yliherkkä.
Kumpikohan tässä
VaikkaMuutaEsität
35<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kirjoitatko olohuoneesta makkariin vai makkarista olohuoneeseen?
Se googlasi mitä introvertti yleensä tarkoittaa ja;
Ekstrovertti
Ulospäin suuntautunut ekstrovertti nauttii sosiaalisista tilanteistä. Hänelle vetäytyminen vaikkapa viiden päivän mietiskelyretriittiin olisi kuolemaa pahempi kohtalo. Ekstrovertin tunnistaa parhaiten siitä, milloin hän on energisimmillään. Ihminen, joka on kaikkein parhaassa vedossa silloin, kun hän saa olla toiminnan keskipisteessä, on todennäköisesti ekstrovertti.
Introvertti
Vaikka ystäväsi olisi hiljainen, ei hän silti välttämättä ole introvertti. Hiljaisuus voi olla merkki myös ujoudesta. Sisäänpäin kääntyneen introvertin tunnistaa hyvin siitä, että hän haluaa viettää viikonloput kotona sekä on itseään havainnoiva ja analyyttinen. Introvertin kanssa seurustelussa on hyväkin puolensa: on suuri kohteliaisuus, jos introvertti haluaa viettää aikaansa kanssasi. Heistä suurin osa on hyvin valikoivia seuransa suhteen.
Yliherkkä
Yliherkkä persoonallisuus kokee tunteet tavallista syvemmin, ja hän reagoi muita helpommin tunteillaan. Työtoverisi voi olla yliherkkä, jos hänellä on suuria vaikeuksia keskittyä meluisassa konttorissa tai päätöksenteko vie poikkeuksellisen pitkiä aikoja.
Ja lisää;
Oletko ekstrovertti, introvertti vaiko niiden väliin sijoittuva ambivertti? Tyypillisesti sijoitumme johonkin jatkumolle ja vain harva edustaa ääripäätä.
Ambivertti. Sijoittuu jatkumolla näiden väliin. Energisoituu ihmiskontakteista, mutta tarvitsee riittävän määrän myös palautumisaikaa niistä, etenkin jos kyse on suurista vuorovaikutusmääristä. On vuorovaikutustyyliltään joustavampi ja vaihtelee painotusta kuuntelemisen ja puhumisen välillä. Joku voi kokea ambivertin kameleontiksi, joka vaihtaa tyyliään liiaksi tilanteen mukaan.
Ambivertti... Olen itseäni pitänyt aina ekstroverttinä mutta nähtävästi olenkin ambivertti. Koska osaan niin puhua kuin kuunnella. Lisäksi tietysti yliherkkyys. Kaikilla yliherkillä on erilaiset dominoivat piirteet. Mutta tosiaan yhdistävä tekijä on tuo tunteiden voimakkuus.
Mitä tarkoitat?
Olen herkkä ja tiedän sen, entä sitten? Olen myös hyvin tunteellinen, entä sitten?
Ei kannata pitää puhetta jos kumoaa sanomansa lopuksi. Huomasitko että jatkoit perinnettä?
Olen kaunis, muodikas, ikäisekseni nuorekkaan näköinen, koulutettu, erittäin älykäs, treenattu, hyväpalkkainen, hyväkäytöksinen, kokenut, hyvä sängyssä, huumorintajuinen, intohimoinen, seksikäs, hellä jne. ja silti en kelpaa.
Mitä minun pitäisi olla, jotta kelpaisin?Minun pitäisi olla rumempi, tyhmempi, huonosti koulutettu, huonosti käyttäytyvä, huono sängyssä ja vanhempi, lihavempi.
Vähän sama kuin hyvät koulutukset ja kokemukset omaavana työhakemus lentää heti välittömästi roskiin-> liian hyvä, ei kelpaa!
Kiva, toivottavasti me tavataan jossain vaiheessa myöhemmin, jos olet mies ja jos olet tuollainen kuin kuvailit. Minä ainakin olisin kiinnostunut!
tässä taitaa olla vika
https://www.youtube.com/watch?v=uP0sC_s5EfE
Vaikka olisin kuinka rikas, en minä ketään siipeilijää ala elättämään. Sehän se on minussa se vika. Hän ottaa mielumin sellaisen, joka tuo statusta ja rahaa, joka elättää hänet, tunteista ja hyvästä olosta viis.
Sellanen olo tuli tosta yhdestä kommentistä että navan ymoärillä pyörii RAHA RAHA RAHA. HYVÄ KOULUTUS, MAINE JA RAHA RAHA RAHA. TAVARA JA RAHA
Oletko liianhyväenkelpaa mies vai nainen? Enpä usko, että kovin moni rahan laittaa tunteiden edelle. Mutta yhden asian olen elämässäni oppinut (toivottavasti jotain muutakin) never say never. Joustavuus on tärkeää. Itse kyllä, vaikka nainen olen haluan rahani tienata, mutta kukin tyylillään.
Eikä se oo tärkein asia.
Jos olet nainen noilla ominaisuuksilla, niin kelpaat, kelpaat. Nainen, jota ujostelen on juuri tuollainen ihanuus, vaikka naisia en muutoin ujostelekaan. Ujostelun taustalla on sieluun ja kehoon iskevä ylimaallinen himo ja kaipaus, minkä hän aiheuttaa. Olen vielä hämilläni hänen valtavasta vaikutuksestaan minuun.
Provoilua koko vastaus oli, ei kukaan noin omahyväisesti ajattele.
Tosikot ja tyhmät on aika laimeja.
(tämä tila on varattu mentaalisavokeille, jotka huutavat jeejee otatko mämmijä)
Maiskuta pullaa siellä äläkä valita :)
https://youtu.be/jL80eK7w2cg
Kuule EN käy ainakaan NYT sit siellä ihan omissa juttutuokioissani käyn mut en SUN kaa. Kiitos vaan kaiken aikaa. Ps. jotain pientä voi kertoo mut hei eihän mun tarttekaan kun sähän jo TIEDÄT.
Kosken tunne mitään
KäynUudelleenEiliseen kunnes 9 karaatia Leijona ?
Pidä kataatis
Juu, oon yliherkkä. Kun on aina joutunut toisten arvostelun kohteeksi ja saanut kuulla ett ärsytän kun teen jotain tai en tee asioita niin kuin pitäis, niin sitä on tullut varovaiseksi. Olen oppinut lukemaan toisten käytöksestä milloin ärsytän heitä. Kai sitä saa loukkaantua, jos aina vaan haukutaan ja sanotaan rumasti. En mä enää niin herkkä ole kuin pentuna olin, oli niin hyviä opettajia mun tuttavat. Kun parikytä vuotta tuttava loukkaa tarkoituksella, niin on jo kumma jos siinä koulussa ei karaistu. Mä en todellakaan mikään voittaja ole missään, muut taitavat tuon vittuilemisen taidon paremmin. Mä en jostain syystä pysty tarkoituksella loukkaamaan muita, kuuntelen vaan. Aina se järkyttää jos joku tuttava äsähtää mulle pahasti, varsinkin kun tiedän ettei hän muille ystävilleen samalla tavalla äksyile. Mä olen kuin siili, vetäydyn kuoreni suojaan ja toivon, ett tuttavan pahatuuli menis ohi :D.
Dr sanoo; tuttavasi on huonostikäyttäytyvä, joka ei osaa hillitä käytöstään, jonka on oppinut, hän puolestaan joutuu muiden seurassa, joita ei tunne yhtä hyvin varomaan käytöstään jottei saisi nenilleen, kun on oppinut että ei saa nenilleen sinulta, jatkaa hän huonoa käytöstään aina kun hän kokee tikkuja pyllyssään, niin sanoaksemme.
Sinä et sanan varsinaisessa merkityksessä ole yliherkkä, olet herkistynyt kokemaan toisen käytöksen siten, että se on ohjannut sinua omaksumaan tietynlaisen suhtautumisen ja pienentämään itseäsi persoonana. Kun astut mukavuusalueesi ylitse, voit kehittyä tuosta asiasta tulemaan enempi näkyväksi.
Voi olla, että olet introverttinä kokenut pienempänä sen psyykkeen alueen rasittumisen, sen alueen mikä on aivoissa toisten ilmaisujen huomioiminen, extrovertti kun huomaa toisen ihmisen, hän automaattisesti nappaa juonesta kiinni ja haluaa olla toisen ilmaisujen ja huomoiden tahdissa.
Tuota psyykkeen aluetta, ilmaisujen huomioimista voidaan siis ylirasittaa tekemällä loukkaavia, hämääviä, uhittelevia ilmaisemia ihmiselle. Extroverttikin siinä tahdissa läkähtyisi koska hämäävät ilmaisut eivät johtaisi siihen normaaliin oletukseen miten ihmiset toistensa kanssa ovat kanssakäymisessä. Sen takia esim. ihmiset säpsähtävät jos toisen ilmaisu tulee yllättäen toisen tietoisuuteen.
Extrovertit yleensä kestävät siis poikkoilevaa käytöstä ihmisiltä helpommin, kun heillä ei ole tarvetta vetäytyä huomiosta, ujostella tms. heidän psyykkeen ilmaisujen tunnistaminen on valmiimpi huomioimaan ja vastaanottamaan muut. Introvertit jos ovat syrjäänvetäytyviä lisäksi, eivät halua vastaanottaa samalla tavalla muita ihmisiä. Mutta tuota kyllä voi kehittää ilman että menettää mitään, tosin monet extrovertit eivät ole lopulta sosiaalisuudessa hyviä, sen takia voivat olla rasittavia, kun eivät omaa esim. emotionaalista älykkyyttä tms.
Jotkut ihmiset pyrkivät tuomaan tuollaiset asiat kuin yliherkkä tms. negatiivisessa valossa esille (ymmärtämättä varmaan koko sisältöäkään), varmaan juurikin tuttavasi kaltaiset, jotka toivoisivat että kaikki olisivat impulsiivisesti käyttäytyviä eikä siitä pitäisi loukkaantua ja heidät tulisi vastaanottaa sellaisenaan. Teidän arvot sen suhteen miten odotat toisen kohtelevan toista eroavat. Ilmeisesti hän sen vaistoaa ettet pidä häntä oikeasti arvostettavana ja hän haluaa omalla käytöksellään ilmaista että halveksii sinua (koska tietää ettei ole arvostettava), miksi ylipäätään olette tuttavia keskenänne?
Haluaisitko olla kuin karaistunut teflon homo? heille monille tulee karaistunut psyyke, kun ovat aikansa sekä ulkopuolisen että oman sisäpiirinsä myllytyksessä. He vaikuttavat sellaisilta ihmisiltä jotka ovat kokeneet liian nuorena seksiä, pornoa ja alemmuudentunnosta ylemmyydentuntoon, here is my two cents, eli ketä kiinnostaa on heidän asenteensa. Ei tuollainenkaan ilmentymä hyväksi ole, koska siinäkään ei koko ympäröivän todellisuuden kanssa tulla hyvällä tavalla vuorovaikutukseen. Kovuuttakaan tai vahvuutta se ei ole, vaan sisäänpäinkääntynyttä itsensä kovettamista. Monet kovettavat itseään sisäänpäinkääntyviksi, monilla miehillä se ilmenee jopa myöhemmin sadistisuuteen kykenevinä ja naisillahan on yleinen termi (norsunvittu ilmeinen kaiken aikaan).
Valitse vaihtoehtosi elämänpolullasi.
SÄ voitat ja MÄ en oo ehkä enää ihan niin YLIHERKKÄ. KIITOS SINUN <3
Missä v-tun veetuilussa?
Minä pitäisin sellaista naista kuin kukkaa kämmenellä enkä koskaan kirjoittaisi hänelle ilkeyksiä, herkkyys ei ole paha asia naisessa, ei kenessäkään. Joskus pistää kummeksuttamaan ilkeyden pistojen määrä täällä.
se voittaa aina joka pystyy olemaan kirjoittamatta tällaista ilkeää shittiä tänne.
tälle.
Ei kiinnosta, mulle ihan sama ja kumpi teistä voittaa. Miksi ette jakaisi voittoanne. Tää lähtee ulos.
On päätynyt noin kamalaan vaiheeseen?
Muunlaista viestiä kuin tämä; veetuilua ja toisen haukkumista? Eikö juuri tässä ole syy että se veetuilu ei katkea?
Onko alotus miehelle vai naiselle, pojalle vai tytölle? Minkä ikäiselle, minne päin?
Mulla ei ole menossa mitään vittuilukisaa, ei koske mua, mutta aika moni on ottanut itselleen alotuksen.
lähditte tuollaiselle tielle alunalkujaan?
Veetuile keskenäs