Koivuhaan salaisuudet. Onko mikään selvinnyt!!!!!!

Ne ovat kiihottaneet meidän kunnon Suomalaisten mielikuvitusta jo pitemmän aikaa ja aiheuttaneet unettomia öitä!

Ne ovat nämä asiat tai tapahtumat.

Kuka tappio kanin ja toi sen pään takaisin Koivuhaan alueella omistajien pihalle palautuksena.
Vuonna 2010

Kuka tappoi lampaan Kokkolan Koivuhaan Wikantin 4 h kerhon aituussa.

Yksi kolmesta kesähoitolampaasta löytyi kurkku auki viilettynä aituusta lampaan takapää eli viulut oli viety parempaan talteen.
Vuonna 2011

Kuka varasti Koivuhaan asuinalueen pihalammikosta sorsanpojat ja heitti päät takaisin lampeen kuin omistajien kiusaksi.
Vuonna 2013

Nyljetyt pikkuiset siilit koivuhaassa.
Vuonna 2013.

Kuka varasti pienen kalamiehen repun oven edestä muistaakseni Majavankadulla Koivuhaassa.
Vuonna 2011.

Lastenvaunu tuhopoltot kahdessa eri rapussa vuonna 2012 missä muualla kuin Koivuhaassa.

Kuka hullu tappaa ja myös pahoinpitelee kissoja Koivuhaassa.
Monta kissaa on tapettu Koivuhaassa rappukäytävään.

Mäntynäädänkadulla 2 kissaa tapettu. Hei ainakin ne pääsivät myös lehteen.
Oli noin vuosi väliä näissä tapoissa.

Nyt autojen naarmutukset ovatko ne kaikki saman pahan persoonan tekosia?

ONKO MIKÄÄN NÄISTÄ MYSTEEREISTÄ SELVINNYT? NÄISTÄ PUHUTAAN PALJON KOIVUHAASSA! KUKA TAI KETKÄ OVAT TALLAISTA TEHNEET?

En halua mollata Koivuhakaa asun lähellä itsekkin.

Mikä on totuus tietääkö joku mutta ei vain puhu kuka on kaiken takana alkoholipummitko?
261754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kyllä tekijä asuu aina tekopaikkojen keskellä kaikkien profilointi oppien mukaan.

Äänestä

Monet näistä jutuista on vailla totuuspohjaa.
Vajaamieliset viinanläträäjä aikuiset miehet keksivät näitä juttuja kiusatakseen pakolaisia ja mustia ihmisiä. Yksi Riku näistä jatkuvasti puhuu ja syyttää niistä neeekereitä. Itse kuullema liikkuu pyörällä joka on jatkuvasti erillainen ja maalattu tuskin on hänen omia kaikki.

Äänestä

Mamu.

Äänestä

Koivuhaakalaset juopoot tyhmämieheet. Köyhäät alkohoolistii juopott eii menee työ.
Vaain jouta viina jaa kiusaata minu ystäävää kimeri.
lopetakaa ja menee juopoot työ!

Äänestä
  • Kuka on kimeeri?

    Äänestä

  • Ei mikään ja siis ei mitään! Hän ei ole mikään! Ei ainakaan ole ihminen.

    Äänestä

  • Siis tuo kimeeri sitähän sinä kyselit. Hyvä tietämätön tyttö.

    Äänestä

Irakin kurdit tappoi se lammas joka varastettiin ja pantiin kahtia.

Tapahtuihan sekin Koivuhaassa jossain aivan lähellä.

Jäivät kiinni yhden Irakin miehen lompakko löytyi paikan päältä seuraavana aamuna.
4 h kerhon johtaja kertoi että asia painettiin kaikessa hiljaisuudessa lampaanvillasella kun poliisi ei halunnut rasismi ongelmia isänmaalliseen Koivuhakaan.

Äänestä
  • Turha syyttää irakin kurdeja sillä syypää on paha isis joka teki rosvopaistia :D

    Äänestä

Jamsit ja Kharon oli niiden kurdien nimet jotka tuomittiin maksamaan lampaa hinta lohtajalaiselle luomutuottajalle.

Äänestä
  • Perättömiä juoruja luettelet taas tulemaan. Totuudessa lampaan viulut katosivat mamu ravintolan kätköihin. Isis on paha ja hyvät kurdit nimen omaan taistelevat sitä vastaan.

    Äänestä

näin on kissantappajan frendit kimeeriä huosuihin katsominen

Äänestä

Onko mikään selvinnyt näistä jutuista.

Äänestä
  • Rikurikas Kalakukkola emme tiedä sitä että onko mikään näistä jutuista selvinnyt.

    1Äänestä

SAATANA TULKAA SANOO TÄNNE KETÄ OOTTE ETIN TEITÄ KETKÄ KIRJOTTELETTE PASKAAA TÄÄLLÄ KETÄ ETTE TUNNE. KANNATTAA VAROA SANOJAAN TAI KÄY VIHAT NISKAAN.

Äänestä
  • Antakaa ihmisten olla

    Äänestä

Minun autoanikin naarmutettiin Kokkolan Koivuhaassa vuonna 2008. Syyllinen ei koskaan selvinnyt.

Äänestä

koivuhaan juopot kirjoittaa työttömien tuvan koneilla kaikkea seko skeidaa!
kimeeri ynnä muita paska juttuja

Äänestä

ei ole selvennyt kuten en minäkään viinaputkesta

Äänestä

Aivan uskomatonta seko kirjoittelua.

Äänestä

Enkä kuka on mystinen TRA tjvs. joka on sotkenut koko koivuhaan ja levittäytynyt myös muualle kaupunkiin töhrimään maalilla paikkoja? Tämä on jatkunut jo 10 vuotta eli kyseessä ei ole mikään pikkulapsi?!!? Tulee kovat korvaukset maksettavaksi jos joskus jää kiinni.

1Äänestä
  • Itseäni kiinnostaisi miksi koivuhaan torille piti laittaa penkit. Nyt juopot ja muu roskaväki istuu siinä päivät pitkät roskaamassa ja kusemassa nurkat? Normaalin lapsiperheen on turha kuvitella siihen sopivat istumaan. Hyi hitto!

    Äänestä

  • miksi koivuhaan torille piti laittaa penkit. Nyt juopot ja muu roskaväki istuu siinä päivät pitkät

    - ne on niitä kimeerin kiusaajia ne juopot siis muutama mies ja kaksi naista.

    Äänestä

  • Mikä tai kuka on kimeeeri

    Äänestä

  • koiran-lenkittäjä-Sirpa kirjoitti:

    Mikä tai kuka on kimeeeri

    Joku joka ei asu enään kokkolassa

    Äänestä

Taitaa olla osa näistä satua ja keksittyä tarinaa.
Lastenvaunut kyllä on poltettu ja siilit todettiin harakoiden tappamaksi.
Ja tuo lammasjuttu taitaa olla aika tosi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maijamuistelee kirjoitti:

Ne ovat kiihottaneet meidän kunnon Suomalaisten mielikuvitusta jo pitemmän aikaa ja aiheuttaneet unettomia öitä!

Ne ovat nämä asiat tai tapahtumat.

Kuka tappio kanin ja toi sen pään takaisin Koivuhaan alueella omistajien pihalle palautuksena.
Vuonna 2010

Kuka tappoi lampaan Kokkolan Koivuhaan Wikantin 4 h kerhon aituussa.

Yksi kolmesta kesähoitolampaasta löytyi kurkku auki viilettynä aituusta lampaan takapää eli viulut oli viety parempaan talteen.
Vuonna 2011

Kuka varasti Koivuhaan asuinalueen pihalammikosta sorsanpojat ja heitti päät takaisin lampeen kuin omistajien kiusaksi.
Vuonna 2013

Nyljetyt pikkuiset siilit koivuhaassa.
Vuonna 2013.

Kuka varasti pienen kalamiehen repun oven edestä muistaakseni Majavankadulla Koivuhaassa.
Vuonna 2011.

Lastenvaunu tuhopoltot kahdessa eri rapussa vuonna 2012 missä muualla kuin Koivuhaassa.

Kuka hullu tappaa ja myös pahoinpitelee kissoja Koivuhaassa.
Monta kissaa on tapettu Koivuhaassa rappukäytävään.

Mäntynäädänkadulla 2 kissaa tapettu. Hei ainakin ne pääsivät myös lehteen.
Oli noin vuosi väliä näissä tapoissa.

Nyt autojen naarmutukset ovatko ne kaikki saman pahan persoonan tekosia?

ONKO MIKÄÄN NÄISTÄ MYSTEEREISTÄ SELVINNYT? NÄISTÄ PUHUTAAN PALJON KOIVUHAASSA! KUKA TAI KETKÄ OVAT TALLAISTA TEHNEET?

En halua mollata Koivuhakaa asun lähellä itsekkin.

Mikä on totuus tietääkö joku mutta ei vain puhu kuka on kaiken takana alkoholipummitko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu