Jumala iloitsee, kun lapsia hukkuu.
-vaikka mitenpäin tätä kääntelen, en ymmärrä sitä, miten Jumala voisi olla niin pikkusieluinen, että iloitsisi ihmisten kohtaamista tragedioista. Selitykseksi ei kelpaa se, että kun lestadiolaisperheissä on jo ennestään paljon lapsia - yhden lapsen kuolema ikäänkuin, korvaisi toisen lapsen oikeuden elää! Ihminen, edelleenkään - ei päätä siitä kuka saa elää ja kuka ei! Ihan oikeestikko ollaan niin sokeita, ettei järjen valo paista enää sinne, minne sen kuuluisi paistaa? Kysyn sinulta Vaari vainaa - oletko virran vietävänä? Populismin uhri? Istahdappa alas ja ajattele asiaa kerrankin järjellä, ei sillä, mitä SRK:n veljien kanssa pähkäilette. Mieti ja ymmärrä, miten väärässä olet ajatuksinesi! Eikö sinuun satu yhtään, surutyönsä keskellä kamppailevien vanhempien murhe ja tuska rakkaan lapsen menetyksestä? Miten sinä voit olla päättämässä siitä seurakunnan veljiesi kanssa, mikä on millekin perheelle parasta? Et sinä tiedä totuutta asioista, niinollen et myöskään ole oikeutettu latomaan tuollaisia kerrassaan kamalia ajatuksia, mikä kenellekin on parasta. Sitä paitsi väitän, että lasten sielunelämä, on moninkerroin puhtaampaa kun sinun - he kun onneksi eivät vielä ymmärrä asioita samalla tavoin kun aikuiset. Sehän se taitaa syynä kaikkeen pahaan ollakin - liika itsetietoisuus/riittoisuus? Ajatteleppas asiaa sitten siltä kannalta, nyt kun aikuinen olet - miten vihainen Jumala on kaikkea kohtaan, mitä ajattelette/suunnittelette ja voitte olla varmoja, että jokainen ajatelma, on vakaasti merkattu kirjoihin ja kansioihin tuon puoleisessa. Miten silloin selität tekemisiäsi, kun vastassasi onkin itseäsi - niin paljon suurempi voima, jolta pakoon et pääse!
Toinen asia, josta puhelet - on se, ettei Jeesusta tarvita enää syntien anteeksiantamiseen, vaan että SRK voi sen tehdä. Uskotko tuohon ihan oikeasti? Tuolla lausahduksella ajattelet vesittäväsi halki historian muuttumattomina kulkeneet asiat. Et ihan niin suuri veljiesi kanssa kuitenkaan ole, että pystyt asettamaan itsesi Raamatussa kerrottujen asioitten yläpuolelle! Noilla lausahduksilla niinollen, vesität myös Raamatun kertomukset, vai - onko sinulla jotain sellaista tietoa, mitä suurimmalla osalla maailman kansasta ei ole?
Hartaasti toivon että koittaa se päivä, kun heräät unestasi ja ymmärrät asioitten oikean laidan. Vasta sitten ymmärrät miten väärässä olet ollut. Rukoilen sielusi puolesta.
Ja kaikkia, jotka sekaantuvat lapsiin - pakotietä ei ole. Ette ole oikeutettuja kajoamaan pieniin ihmisiin. Munat pois ja linnaan, se on ainoa oikea rangaistus. Hidas, kivulias ja tuskallinen todellisuuteen herääminen. Onneksi linnakundit vihaavat pedofiileja ja ihan oikeutetusti 'lukevat lakia' omailla keinoillaan. Jos linnassa istuva kaveri, ei siedä pedofiileja - millä oikeudella USKON YHTEISÖSSÄ on suurempi valta sallia sellainen?
Raiskattu, ei toivu koskaan - eikä hänen tarvitsekaan. Häntä on kohdeltu väärin jonkun typerän mulkkupellen takia, jolla ei oo mitään muuta ajatusta kun survoa heppiänsä - vissin kait sitten eläimiinkin jo, kun ei lapsilta saa tarpeeksi??
Ja tuo.., kun ensin tapetaan vaimot synnytyksiin - ei vaimo enää jaksa... No onhan noita muita - nuorempia! Hei haloo! Jos olette aviossa, teillä ei ole oikeutta kajota muihin naisiin! Teette huorin. Rikotte aviovalanne ja pahimmassa tapauksessa jonkun muun avioliitonkin. Mutta eihän se teitä hetkauta, kun heppiä kivistää niin vietävästi - on pakko 'purkautua' ja uhriksi kelpaa melki kuka tahansa, paitsi oma vaimo, joka on jo kaikkensa antanut. Ettekö tajua, kuinka väärin toimitte!
Ja tuo, kun aina mollaatte helluntailaisia. Mitenkähän senkin kanssa oikein on? Pata kattilaa soimaa. Peilitkin on keksitty..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nim. VaariVainaa on selvä provo.
Aika mautonta provoa paikoitellen.