Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sietämätöntä kipua

viiltäväelämä

Hei!
Haluan jossain purkaa kaiken tuskan jalastani. Ensimmäisellä luokalla harrasti rytmistä voimistelua. Meidän piti aina tehdä niin sanottuja aaltoja. Isovarpaat, kantapäät, polvet yhdessä, polvillaan maassa ja yläkropalla tehdään aaltoja. En pystynyt pitämään jalkojani yhdessä kantapäistä jos painoni on siinä päällä. Ohjaajat pakottivat kuitenkin siihen, ja nilkkani kipeytyi pahasti. Siihen sattuu hieman astuessa, jos oikea kohta osuu esim. Portaan reunaan, kaadun. Tulee vain semmoinen lamauttava aalto. Jos jalkateräni taivuttaa sivulle, kipu on jo sietämätön. Kipua on jatkuvasti. Olen nyt kuudennella, eli kipua on jo ollut 5 vuotta. Olen vahvistunut paljon vaivan myötä. Kestän kipua paremmin kuin muut tuntemani tytöt. Vanhempani eivät usko siinä olevan mitään, ja sanovat että kuvittelen. Tarpeeksi rankutettuani pääsin fysioterapian, mutta mitään ei selvinnyt. Mitä teen? En tiedä jaksanko elää, jos kipu on parantumaton. Kyseessä ei ole reuma. Auttamaan jatkuvasti kärsivää.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dktr

      Nyt huomio: sinulla voi olla jokin hermo puristuksessa (kenties lonkkahermo), syystä tai toisesta!! Puristuskohta tms. voi olla jossain jalassa tai sitten lonkka/alaselkä. Mahdollisimman pian lääkäriin ja lähete neurokirurgille tai ortopedille. Tai sitten varaatte ajan suoraan yksityiselle vastaanotolle ortopedille.
      Se että olet kitunut vaivan kanssa 5 vuotta on ikävä ja paha asia, varsinkin kun olet kasvava nuori. Ellei syytä löydetä ja vaivaa hoideta, kipu voi kroonistua. Ja usein tuollaisen vaivan varominen aiheuttaa lisää virheasentoja ja vammoja muualle vartaloon.
      Eli, nyt pikapikaa vaikkapa terveydenhoitajan puheille ja sanot kunnolla mikä vaivaa ja miten kauan olet sen kanssa kärsinyt!!!!! Pakota vanhempasi ottamaan asian vakavasti!!!
      Kaikkea hyvää ja muista nyt pitää puolesi.

    • Kivun syytä vaikea tietää, se vaatii lääkärin tutkimuksen. Kipua voit kuitenkin lievittää voitelemalla kipukohtaa esim voltaren kipugeelillä. Se on turvallinen apu ja vaikutus kestää jopa 8-12 tuntia. Apteekista saat sitä ja maksaa muistaakseni vajaa 10€ tuubi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe