Huputettiinko lastentaloa ja terveyskeskusta

Kauhulla odotan aikaa, jolloin rupeavat homeitiöt vaivaamaan näissä uudisrakennuksissa.
Huputettiinko rakennuksia viime syksyn ja tämän vuoden sateiden aikana. Vai satoiko "laariin"?
En ole kuullut, mitä toimenpiteitä tehtiin!
2054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos on rossipohja, niin voip olla tai sitten ei.

Äänestä

Kesä oli tosi paha rakennuksille.

Äänestä

Että huputettiinko? Ei taatusti, rakennukset, tk ja päiväkoti, puretut ja uusiksi tehtävät, olivat saman poliittisen ukko-akkaköörin valtakausina tölskättyjä.
Rakennelmia ei huputeta, vaan sitä vastoin itse päättäjät ja virkamiehet ovat pussi päässä toimivia tyhjiä vatuloitsijoita.

Äänestä
  • On ihan pakko yhtyä edellisen kirjoitukseen. Kaamea vetinen vuosi. Kyllä se muutaman vuoden kuluttua näkyy ja haissee ja sairauksia on taas johtavien lkuottamusmiesten tyttöillä töissä.

    Äänestä

Kyllä teillä on täällä osaamista! Elekee höpöttäkö- Eikö ole mitään muuta kuin akkojen puheita aikuisilla miehillä

Äänestä
  • ei ole akkojen puheita. Tosiasioita puhutaan. Hirveän märkä on ollut rakennuskausi, että mitähän sieltä tuleekaan, kunhan aika ehtii. En havainnut, että mitään huputuksia olisi tehty. Kaikki kollottivat sateessa.

    Äänestä

  • eikä-tuputusta kirjoitti:

    ei ole akkojen puheita. Tosiasioita puhutaan. Hirveän märkä on ollut rakennuskausi, että mitähän sieltä tuleekaan, kunhan aika ehtii. En havainnut, että mitään huputuksia olisi tehty. Kaikki kollottivat sateessa.

    Tikanmäen syytä kaikki sateet!

    Äänestä

  • kenenkäsmuunkuin kirjoitti:

    Tikanmäen syytä kaikki sateet!

    Ei ihan kaikki ole, koskpa Leskis-paavo käänsi kuin käänsikin vaalilupauksensa mukaan kunnan jokaisen hallinnon alan toimet 180 astetta. Se on sitten kokonaan toinen vuosituhat ja uudet tarinat, joita lapsenlapsille valmistellaan näillä töin, uusiksi menee.
    On näitä muutkin tehneet, mutta PAAVO on PAAVO ja Jukka on vaan JUKKA:
    hieman avattuna 180 voi olla nousu-tai laskuprosenttia tai miinusastetta ja niitä vois olla sitten mm juttuloisii ja kustannusta, töppöpäätöksiä jne
    -selänteen kulut jatkavat nousua pilvissä
    -kahden kaupunginjohtajan palkat
    -oikeudenkäyntikuluja
    -työsyrjintätuomioita
    -kaksi hallintojohtajaa vaihtoon
    -purkutuomioita
    -syrjäisimmän koulun lakkauttaminen

    Äänestä

  • Onko ne alkaneet taas kiusaan?

    Äänestä

  • reppanaa kirjoitti:

    Onko ne alkaneet taas kiusaan?

    Kiusanisä kysyy, vai mitä?

    Äänestä

  • muutama.virkistykseksi kirjoitti:

    Ei ihan kaikki ole, koskpa Leskis-paavo käänsi kuin käänsikin vaalilupauksensa mukaan kunnan jokaisen hallinnon alan toimet 180 astetta. Se on sitten kokonaan toinen vuosituhat ja uudet tarinat, joita lapsenlapsille valmistellaan näillä töin, uusiksi menee.
    On näitä muutkin tehneet, mutta PAAVO on PAAVO ja Jukka on vaan JUKKA:
    hieman avattuna 180 voi olla nousu-tai laskuprosenttia tai miinusastetta ja niitä vois olla sitten mm juttuloisii ja kustannusta, töppöpäätöksiä jne
    -selänteen kulut jatkavat nousua pilvissä
    -kahden kaupunginjohtajan palkat
    -oikeudenkäyntikuluja
    -työsyrjintätuomioita
    -kaksi hallintojohtajaa vaihtoon
    -purkutuomioita
    -syrjäisimmän koulun lakkauttaminen

    Minkä kahden kaupungin?

    Äänestä

  • NimimerkkiErkk1 kirjoitti:

    Minkä kahden kaupungin?

    Olet jälkeenjäänyt konkaripolitiikko, et ymmärtänyt, mitä tarkoitettiin.

    Äänestä

Ei taida kesän 2015 sateet paljon huppua tarvita kun hoijakassa näytti olleen alushuopa paikallaan vuonna 2014. Huono provo oli aloittajalta, kysyppä joku toinen!

Äänestä
  • Terveyskeskuksen tila-huono työilmapiiri vai huono sisäilma(piiri)?
    Toteamus liittyy kuulluista "homepuheista" ja on liitetty jo vanhaan TK;n ja uudessa rakennuksessa työskentelevää henkilökuntaan!

    Äänestä

Hoikakka on "terveellinen rakennus".
Mitähän se tarkoittaa?
Eikös terveyskeskuksen pitäisi olla sellainen:)))))

Äänestä
  • Hoikakka kärsi melkoisia vesisateita syksyllä ja vesialtaita peruksissa. Nähtiin ja ymmärrettiin. Ei pidä olla noin huono muistinen, että muistaa vain tämän kesä. Oli viime syksy, vetinen, märkä ja talvi myös.

    Äänestä

  • Miksi ne on sinua kiusannu?

    Äänestä

  • reppanaa kirjoitti:

    Miksi ne on sinua kiusannu?

    mitähän tuollakin yrität?. Ketäs sinä kiusaat ? Minä kirjoitan omia mielipiteitäni, eikä haittaa, mitä sinä huutelet. Olen kaupunkilainen ja näen kulkiessani, miten maa makaa. Kiusaako se sinua?

    Äänestä

Kohta pääsöö puolukkaan toverit!

Äänestä

Kaupunginvaltuusto on sen sijaan tilastojen perusteella huputtanut kaiken. Pussi päässä tehtyjä päätöksen päätöksiä. Siinähän tuota ovat huputtaneet kaksi ja puoli vuotta demokratiallaan hevon perseeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälkipolville kirjoitti:

Kauhulla odotan aikaa, jolloin rupeavat homeitiöt vaivaamaan näissä uudisrakennuksissa.
Huputettiinko rakennuksia viime syksyn ja tämän vuoden sateiden aikana. Vai satoiko "laariin"?
En ole kuullut, mitä toimenpiteitä tehtiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu