Mielessäni oli kysymys että mitkä oikeudet ovat ravintolan portsarilla? portsari kantoi kaverini ja minut ulos minuutti valomerkin jälkeen ja erittäin kovakouraisesti vaikka emme rähisseet mitään ja
oven sulkemisen jälkeen portsari vielä uudestaan avasi oven, nosti rinnuksista ja heitti maahan.
Toisen jalkani satutin ja polvi verillä linkutin kotiin mutta tietenkin sairaalan kautta. Tämä tapahtui siis 16.12 yöllä. Aion tehdä rikosilmoituksen kyseisestä henkilöstä!
vaarallinen portsari
17
6657
Vastaukset
- T. Tuhma
Viestisi on vain sinun totuus. Jos kuultaisiin
portsaria niin toisiakin näkemyksiä ehkä tulisi.
Mutta ilman portsariakin totuus on ehkä tällainen: et suostunut poistumaan kaverisi kans-
sa useista kehoituksista huolimatta. Lopulta
paikalle kutsuttiin portsari, jonka oli pakko
kantaa niskuroivat asiakkaat ulos. Et kaverisi
kanssa suostunutkaan lähtemään pois, vaan jäit
vaatimaan selitystä ja hakkasit ja potkit ovea.
Lopulta portsarin oli pakko puuttua sinun ja
kaverisi räyhäämiseen. Eikö mennytkin näin ?- minä
eipä ollut noin asia ja siitä oli todistamassa baarin myyjä joka sanoi ilmoittavansa pomolle. Tietoinen oli myös sairaalan henkilökunta kun kyseisestä pokesta oli tullut useampia ilmoituksia.
Meitä ei kehoitettu ulos lähtemisestä kertaakaan ennenkuin pokella kilahti päässä ja tämä halusi kuskata kaverini kesken vessassa käymisen. Että tällaisia ovat liikaa treenanneet kaverit joiden hormonin liikakäyttö on vähentäneet selvästi järjen käyttöä. Oman käden oikeus on p:stä ja ilmiselvä rikos. Olisi toinen juttu jos poken kimppuun käydään niin tällä olisi oikeus varmasti käyttää voimakkaampaa otetta? - kake
minä kirjoitti:
eipä ollut noin asia ja siitä oli todistamassa baarin myyjä joka sanoi ilmoittavansa pomolle. Tietoinen oli myös sairaalan henkilökunta kun kyseisestä pokesta oli tullut useampia ilmoituksia.
Meitä ei kehoitettu ulos lähtemisestä kertaakaan ennenkuin pokella kilahti päässä ja tämä halusi kuskata kaverini kesken vessassa käymisen. Että tällaisia ovat liikaa treenanneet kaverit joiden hormonin liikakäyttö on vähentäneet selvästi järjen käyttöä. Oman käden oikeus on p:stä ja ilmiselvä rikos. Olisi toinen juttu jos poken kimppuun käydään niin tällä olisi oikeus varmasti käyttää voimakkaampaa otetta?niillä on oikeus luödä ja potkia ja heittää ulos
saa lyödä kuin raskaansarjan huippunyrkkeiliä.
saapotkia niin paljon kun pystyy.
se on oikein asiaakkaan tulee nöyrästi
pelätä ja kunniottaa pokea. - T. Tuhma
kake kirjoitti:
niillä on oikeus luödä ja potkia ja heittää ulos
saa lyödä kuin raskaansarjan huippunyrkkeiliä.
saapotkia niin paljon kun pystyy.
se on oikein asiaakkaan tulee nöyrästi
pelätä ja kunniottaa pokea.Asiahan on sitten selvä. Menet lähimmälle polii-
siasemalle ja teet rikosilmoituksen. Kun vielä
sitten joskus kerrot käräjäpaikan ja ajan koska
juttua siellä käsitellän tulen kuuntelemaan mikä
oli sen portsarin selitys. - minä
kake kirjoitti:
niillä on oikeus luödä ja potkia ja heittää ulos
saa lyödä kuin raskaansarjan huippunyrkkeiliä.
saapotkia niin paljon kun pystyy.
se on oikein asiaakkaan tulee nöyrästi
pelätä ja kunniottaa pokea.kuuleppa ei todellakkaan saa hakata ja pieksää..t.portsari
- Tyytyväinen portsari
minä kirjoitti:
kuuleppa ei todellakkaan saa hakata ja pieksää..t.portsari
Minä ainakin läimäytän keskimäärin kaksi kertaa illassa. Humalaisten selityksiä poliisit ei edes kuuntele. Kämmenellä kun läimäyttää niin ei jää mitään jälkeä ja molemmat ovat tyytyväisiä ei jälkiä ja humalainen on tyytyväinen kun ei tullut mitään jälkeä eikä edes muista mitään. Humalaiset ovat kuin lapsia jotka melkein odottavatkin jämäkkää otetta.
- pahoinpidelty
Tyytyväinen portsari kirjoitti:

Asiakas ei ansaitse huonoa kohtelua jos ei ole edes häirinnyt ketään. Tällä viikolla koitan päästä sitä ilmoitusta tekee. Eikä pahoinpitely heti vanhene ja sairaalassa odottaa todisteet kaverin suusta...
- pahoinpidelty
Tyytyväinen portsari kirjoitti:
Minä ainakin läimäytän keskimäärin kaksi kertaa illassa. Humalaisten selityksiä poliisit ei edes kuuntele. Kämmenellä kun läimäyttää niin ei jää mitään jälkeä ja molemmat ovat tyytyväisiä ei jälkiä ja humalainen on tyytyväinen kun ei tullut mitään jälkeä eikä edes muista mitään. Humalaiset ovat kuin lapsia jotka melkein odottavatkin jämäkkää otetta.
ja kun en satu olemaan edes mikään"humalainen" vaan rauhallinen"lady". No minkäs sille voi että tällaiset testestoroni---hirviöt luovat probleemia kun ottavat aamuin väärästä purkista ja illalla jättävät ottamatta.
- eipä aivan
Tyytyväinen portsari kirjoitti:
Minä ainakin läimäytän keskimäärin kaksi kertaa illassa. Humalaisten selityksiä poliisit ei edes kuuntele. Kämmenellä kun läimäyttää niin ei jää mitään jälkeä ja molemmat ovat tyytyväisiä ei jälkiä ja humalainen on tyytyväinen kun ei tullut mitään jälkeä eikä edes muista mitään. Humalaiset ovat kuin lapsia jotka melkein odottavatkin jämäkkää otetta.
Itse olen pokena aina välillä ollut, monen vuoden aikana on täytynyt kokonaiset 3 kertaa "läimäyttää".
Ei kyllä minut palkanneet tahot kauaa katselisi jos mättäisin asiakkaita heti kun ensimmäinen poikittainen sana tulee.
Puhumalla selviää lähes aina, jos ei, niin voi kantaa ihan ulos ilman kummempia vastusteluita.
Pari kertaa on minua lyöty, silloin pistän takaisin, mutta ammattitaitoiset poket ei pelkän suunsoiton johdosta ala asiakkaita hakkaamaan.
Toivottavasti löydät työtä joltain alalta johon sovellut hyvin, johonkin sellaiseen missä ei täydy olla tekemisissä ihmisten kanssa. - pahoinpidelty
eipä aivan kirjoitti:
Itse olen pokena aina välillä ollut, monen vuoden aikana on täytynyt kokonaiset 3 kertaa "läimäyttää".
Ei kyllä minut palkanneet tahot kauaa katselisi jos mättäisin asiakkaita heti kun ensimmäinen poikittainen sana tulee.
Puhumalla selviää lähes aina, jos ei, niin voi kantaa ihan ulos ilman kummempia vastusteluita.
Pari kertaa on minua lyöty, silloin pistän takaisin, mutta ammattitaitoiset poket ei pelkän suunsoiton johdosta ala asiakkaita hakkaamaan.
Toivottavasti löydät työtä joltain alalta johon sovellut hyvin, johonkin sellaiseen missä ei täydy olla tekemisissä ihmisten kanssa.Ammattitaitoinen portsari?onkohan niitä...toivottavasti. Mielestäni tuo kohtelu joka saatiin vaikka hyviä asiakkaita oltiin vähän liiaksi. Ompa kumma että poken täytyy pilkulleen valomerkin koittaessa napata kaverini vessasta kesken niin ettei antanut tälle edes mahdollisuutta laittaa housuja kiinni vaan alkoi väkisin vetämään toista. Ja edelleen painotan sitä hetkeä kun jo ulkona ollaan ja ravintolan ovi laitettu kiinni niin mikä helvetin oikeus pokella on se vielä uudestaan avata ja kimppuun käydä?!½!!!??huomenna menen tekemään ilmoitusta kyseisestä sekopäästä josta on kuulemma ennenkin ilmoitettu.
- ovelta
pahoinpidelty kirjoitti:
Ammattitaitoinen portsari?onkohan niitä...toivottavasti. Mielestäni tuo kohtelu joka saatiin vaikka hyviä asiakkaita oltiin vähän liiaksi. Ompa kumma että poken täytyy pilkulleen valomerkin koittaessa napata kaverini vessasta kesken niin ettei antanut tälle edes mahdollisuutta laittaa housuja kiinni vaan alkoi väkisin vetämään toista. Ja edelleen painotan sitä hetkeä kun jo ulkona ollaan ja ravintolan ovi laitettu kiinni niin mikä helvetin oikeus pokella on se vielä uudestaan avata ja kimppuun käydä?!½!!!??huomenna menen tekemään ilmoitusta kyseisestä sekopäästä josta on kuulemma ennenkin ilmoitettu.
Useimmat ihmiset tulevat ravintolaan humalassa ja poistuvat sieltä entistä enemmän humaltuneina. Ikävä kyllä lähes jokainen meistä taantuu humalassa 15-vuotiaan kanpinoivan teinin tasolle. Olen itse työskennellyt opiskeluiden ohella viisi vuotta ovella. Työkavereista suurin osa on ylioppilaita, moni opiskelee yliopistossa tai korkeakoulussa ja sitten on edelleen muutama jotka tekevät ovihommia ns. rehellisen työn ohella. Portsreiden luokittelu ammatin perusteella hormonien sekoittamiksi apinoiksi joille 1 1 on liiaan haastava lasku on yhtä älykästä kuin väittää jokaista kirjastonhoitajaa nörtiksi kirjatoukaksi tai autokauppiasta huijariksi.
Onko ensimmäinen kirjoittaja tietoinen siitä, mitä hänen kaverinsa on tuolla vessassa tehnyt? Väitätkö, että poke tuli ihan huvikseen nappaamaan ukon kusemasta ja repi pihalle? Ettei olis kaveris kuseksinut lavuaariin tai muuta fiksua? Toisekseen, jäittekö tämän jälkeen soittamaan suutanne baarin eteen ja uhkaamaan poliisilla, syytteellä ja ilman joululahjoja jäämisellä?
Väitän, että yli 99% portsarien väkisin pihalle kantamista "asiakkaista" on kohtelunsa ansainnut. Toisinaan toki tapahtuu ylireagointeja, kaveria sylkäistiin naamalle ja saman tein hän vastasi kovalla avokämmenellä. Räkijä otti unta seuraavat kymmenen minuuttia. Oliko oikein vai väärin? Ihan mitä tahansa ei kukaan ihminen siedä ja työssä on usein kova paine...
Oville hakeutuu usein isoja miehiä joilla on myös työn vaatima asenne. Olen nähnyt vuosien aikana monenlaista koittajaa, niille on kurssilla jankattu, että kyse on ennen muuta asiakaspalvelusta. Töissä niiden yli kävelee jokainen 15 nulikka ja rähisevän apinan ulos saattelu "ole hyvä" ja "anteeksi" asenteella vie tunnin. Työt loppuu lyhyeen.
Vittuilua tässä työssä kuulee joka päivä. Humalassa mukavat ja fiksutkin ihmiset saavat käsittämättömiä rohkeuskohtauksia, uhoavat ja uhkailevat, mitä eivät ikinä tekisi selvinpäin.
ravintoloissa on usein myös kantaporukka joista on tullut henkilökunnalle tuttuja. He tuovat ravintolaan myös paljon enemmän rahaa kuin muut normaalit asiakkaat, joten heitä tavallaan suositaan. Tämä on kuitenkin aivan normaalia.
Mutta ennen kun aletaan laajemmin haukkua kaikkien portsareiden älyllistä kapasiteetti niin kannattaisi mennä ruuhkaiseen ravintolaan selvänä ja tarkkailla, mitä siellä ovella todella tapahtuu, mitä kaikkea ne ukot työssää kuulevat ja kohtaavat. Saattaa ehkä ymmärtää meitä hiukan paremmin. - tippiä
ovelta kirjoitti:
Useimmat ihmiset tulevat ravintolaan humalassa ja poistuvat sieltä entistä enemmän humaltuneina. Ikävä kyllä lähes jokainen meistä taantuu humalassa 15-vuotiaan kanpinoivan teinin tasolle. Olen itse työskennellyt opiskeluiden ohella viisi vuotta ovella. Työkavereista suurin osa on ylioppilaita, moni opiskelee yliopistossa tai korkeakoulussa ja sitten on edelleen muutama jotka tekevät ovihommia ns. rehellisen työn ohella. Portsreiden luokittelu ammatin perusteella hormonien sekoittamiksi apinoiksi joille 1 1 on liiaan haastava lasku on yhtä älykästä kuin väittää jokaista kirjastonhoitajaa nörtiksi kirjatoukaksi tai autokauppiasta huijariksi.
Onko ensimmäinen kirjoittaja tietoinen siitä, mitä hänen kaverinsa on tuolla vessassa tehnyt? Väitätkö, että poke tuli ihan huvikseen nappaamaan ukon kusemasta ja repi pihalle? Ettei olis kaveris kuseksinut lavuaariin tai muuta fiksua? Toisekseen, jäittekö tämän jälkeen soittamaan suutanne baarin eteen ja uhkaamaan poliisilla, syytteellä ja ilman joululahjoja jäämisellä?
Väitän, että yli 99% portsarien väkisin pihalle kantamista "asiakkaista" on kohtelunsa ansainnut. Toisinaan toki tapahtuu ylireagointeja, kaveria sylkäistiin naamalle ja saman tein hän vastasi kovalla avokämmenellä. Räkijä otti unta seuraavat kymmenen minuuttia. Oliko oikein vai väärin? Ihan mitä tahansa ei kukaan ihminen siedä ja työssä on usein kova paine...
Oville hakeutuu usein isoja miehiä joilla on myös työn vaatima asenne. Olen nähnyt vuosien aikana monenlaista koittajaa, niille on kurssilla jankattu, että kyse on ennen muuta asiakaspalvelusta. Töissä niiden yli kävelee jokainen 15 nulikka ja rähisevän apinan ulos saattelu "ole hyvä" ja "anteeksi" asenteella vie tunnin. Työt loppuu lyhyeen.
Vittuilua tässä työssä kuulee joka päivä. Humalassa mukavat ja fiksutkin ihmiset saavat käsittämättömiä rohkeuskohtauksia, uhoavat ja uhkailevat, mitä eivät ikinä tekisi selvinpäin.
ravintoloissa on usein myös kantaporukka joista on tullut henkilökunnalle tuttuja. He tuovat ravintolaan myös paljon enemmän rahaa kuin muut normaalit asiakkaat, joten heitä tavallaan suositaan. Tämä on kuitenkin aivan normaalia.
Mutta ennen kun aletaan laajemmin haukkua kaikkien portsareiden älyllistä kapasiteetti niin kannattaisi mennä ruuhkaiseen ravintolaan selvänä ja tarkkailla, mitä siellä ovella todella tapahtuu, mitä kaikkea ne ukot työssää kuulevat ja kohtaavat. Saattaa ehkä ymmärtää meitä hiukan paremmin.ja vippaamalla vitosen pääsee jonon ohi... =)
- Kimmo
jussijokisia
Jotka sitten kumminkin jonakin kauniina päivänä kuolevat tapaturmaisesti.
ja Annukka Haavisto myös! - rap
Olisiko niin kuin meikäläisen kantabaarissa, että portsareilla on "suosikkinsa" ravintolassa. Ja jos ei kuulu tähän sisäpiiriin tai sen suosijoihin, on kohtelu epäreilua.
- Bouncer
Mielenkiintoista puhetta.
Itse olen työskennellyt Enlannissa pokena n.vuoden. Ja täytyy kyllä kertoa että suomessa ollaan lintukodossa edelleen.
Tappelut ymym kuuluvat täällä arkipäivään.
Asiakashan saa aina sitä mitä tilaa!
Toki nämä "pillerihirmut" ovat väärällä alalla ja jokainen joka puolustelee tuollaista käytöstä portsarilta on mielenvikainen. Valitettavasti nämä pilaavat oikeiden portsareiden maineen.
Asiakkaaseen kun käy käsiksi tarvitaan yleensä syy. Täällä tuollaisella käytöksellä päätyy ennenaikaiseen hautaan.
Toki jokainen portsarityötä tekevä joutuu tappeluihin monesti ellei sitten välttele työtään. Kiireellä kirjotan tätä, pitäis olla jo töissä mut lisää myöhemmin..... - MITÄ hä tä
Taitaa kaveri nyt heittää legendaa... ette rähissyt. Oletan että tarina on mennyt näin: Portsari kehoitti teitä poistumaan, koskavalomerkki oli tullut. Auoitte päätänne, jolloinka portsari heitti teidät pihalle. Jäitte soittamaan suutanne ovelle. Todennäköisesti haukuitte portsarin homoksi, kuten tekevät monet muutkin asiakkaat. Jolloin tyypiltä ovella paloi hihat. Joten älä uikuta vaan ryömi koloosi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972