Yöpullo,,,

Aina välillä tulee joskus levoton olo yöllä kun heräät kesken unien ja unta ei sitte saa,,, kun ajattelee liikaa ja yleensä liittyy menneisyyteen ja huonoihin asioihin.
On hyvä olla olemassa yöpullo josta sitte ottaa napsun ja jatkaa unia suosittelen konjakkia koska se on silleen turvallinen kama ettei sitä pysty enempää ottamaankaan. Ajatelkaa nyt, harvemmin olen kuullut että joku olis vetänyt ittensä konjakilla tuiteriin,,,
Tietysti on niitä pillereitä mutta esim. nukahtamislääkkeet ovat ihan pastilleja ja kun viimein nukahdat niin näet mielenkiintoisia painajaisia ja sama homma ihan unilääkkeiden kohdalla jotka laittaa sen raa'an unen päälle väkisten,,, hirvittäviä myrkkyjä ja kun aamulla herää niin kannattaa välttää aamupusuja henki haisee niin pahalle että itteki pyörtyy,,, siis jos on jolle sen aamupusun antaa mullahan ei tällä hetkellä ole ketään Italiassa oli vähän vipinää,,,että liiat paineet sai poijes.
Niin, aikoinaan multa otettiin se uni-egg tai mikä se nyt oli ja ne juotti minulle ihan nestemäistä unilääkettä (en muista mitä) ja ihmetteli miksen nukahda,,, no vähän vidun vaikeeta nukkua kun sata nastaa päässä kiinni ja ihan tosi verta jäi tyynyyn kun oli pultannut ne niin tiukasti kiinni,,, hah ei ne saaneet multa tajua poijes.
Ehdottomasti kuiten pitää olla konjakkia ei siis viskiä tai muuta ja ei tartte olla kovin kallistakaan kamaa siitä napsu ja takaisin petiin.
Sunnuntai on ja mietin tässä että pitäiskö tehdä mitään no saatan käydä pihaa vähän siistimässä vaikkei tuo nurmikaan näytä kasvavan yhtään,,, eipä tullut helteitä tälle kesälle ja jos meteorologit vielä ennustaa niitä niin poljen ne suohon heitän sammalta päälle,,, minut kutsuttiin käymään tuolla kotipuolessa mutta nyt ei oikein jaksais lähteä mihinkään tietysti olis kiva käydä äitiä morjestamassa, no myöhemmin sitte.
Eipä tässä nyt muuta ehkä laitan iltapäivällä jutun seiskaan kun tuli yks mielenkiintoinen aihe no siitä sitte jatkossa,,,
Hetkinen,,, olihan tuo tilipäiväkin mutta nyt kun ajattelin niin en keksi mitään minne tuhlaisi,,, voitteko keksiä mulle jotain (ei alkoa) mä en nyt oikeen jaksa miettiä,,,
Ps. Eikö kannattaisi lopettaa ne paskapuheet että olisin kylmiksestä tai sauniksesta jotain feissarissa kirjoittanut en tunne kumpaakaan enkä ole koskaan feissarissa kohdannut heitä tai yleensäkään kirjoittanut heistä mitään,,,
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä aina lässytä pelkkää paskaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_94078 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu