Moi, olen 18-vuotias poika, merkonomin opiskelija. En tiennyt, että hakisinko lukioon vai ammattikouluun, joten päädyin ammattikouluun lukemaan liiketaloutta. Valmistun ensi vuonna merkonomiksi.
Olen miettinyt, että sopisiko esim. stuertin tai matkustajaselvitysvirkailijan ala merkonomin opiskelijalle? Luin lentoyhtiöiden vaatimuksia, siellä vaadittiin ylioppilastutkintoa tai vastaavaa.
Olisi kiva kuulla teidän vastauksia sekä kokemuksia, ja onko täällä yhtään merkonomeja jotka työskentelevät tänä päivänä lentokentällä.
Lentokentän työt ovat kiinnostukseni
2
152
Vastaukset
- Turistimies
Mahdollistahan se on, mutta mikäli hankit itsellesi vielä esimerkiksi AMK:sta matkailualan tutkinnon on lentokenttätyön saaminen helpompaa! Opiskella voi esim Haaga-helian Porvoon campuksella, jossa alkaa tammikuussa myös uusi degree programme in aviation! Myös Haagan campuksella opiskellaan hotelli-, matkailu-, ja ravintola-alaa.
- KylläSopii
Suurin osa lentoalalla olevista ovat ylioppilaita, mutta työehtojen jatkuva alasajo varmasti antaa tilaa myös muille keskiasteen koulutuksen saaneille.
Kielitaitoahan voit kehittää merkonomiopinnoissasikin.
Minulla työkavereissa merkonomeja pari. Tosin osa yo ja merkonomeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747