eläimiä

Yhdessä vaiheessa makasin sängyllä tai eräänlaisella leposohvalla. Se sijaitsi käytävällä. Käytävän seinillä, molemmin puolin, oli peilit. Yhdet kaksostytöt olivat lähdössä kouluun, oli aamu. En jaksanut nousta ylös. Tytöt istuivat sohvan reunoille, selät vastakkain. Kampasivat hiuksiaan ja katsoivat peileihin. Jäin heidän väliinsä makaamaan. (oikeastikkaan en meinannut jaksaa nousta ylös. sain itseni ylös paljon myöhemmin, mitä oli tarkoitus. painoin torkkua moneen kertaan.)
Ihmettelen mistä nämä tytöt tulivat uneeni yhtäkkiä. He ovat yhden lapsuudenystävän siskoja. Mitä kaksoset voisivat merkitä?

Sitten toisessa unessa taluttelin koiraani tiellä. Koirani oli muuttunut/muuttui mustaksi pantteriksi. Ei ollut kuiteskaan iso pantteri. Elukka kiipeili postilaatikoiden ja pensasaitojen päälle. Olen nähnyt kerran aiemminkin pantteri unta. Silloin kyseessä oli isompi elukka. Olin ottanut kiinni. Eläin oli karannut tarhasta. Se kuljeskeli sisällä. Koiranikin oli paikalla. Annoin ruokaa molemmille, ja ajattelin että ilmoitan viranomaisille vasta seuraavana päivänä. Se pantteri oli iso ja kiiltävä, komea ja säyseä eläin.

Pantteri vois kai tarkoittaa uhkaa? Unieni pantterit eivät olleet uhkaavia. Näin yhteen aikaan usein myös kissaunia.

Tällä palstalla on puhuttu joskus voimaeläimistä. Onko kaikilla sellainen/sellaisia? Itse en näe karhuista unia tai en muista. Kissaeläimet, hevoset ja koirat taitaa olla yleisimpiä eläimiä unissani. Kerran näin unta myös puhuvasta hylkeestä. Se oli kyllä melko pöhkö uni.
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin muita keskusteluja, ja niinhän nuo kissat tuntuu liittyvän naiseuteen. Oma naiseuteni on kai melko hyvin aisoissa, kun taluttelen sitä hihnassa. Kulkee mukana, mutta tietyllä tavalla ehkä tukahdutettuna.

Miksi niin moni näkee unta karhuista, mutta minä en?

No, jos nukkumaija tai joku muu keksii kommentoitavaa niistä kaksosista, niin ois kiva kuulla.

Äänestä
  • pitää käydä tutustumassa. kiitoksia linkistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja muuta kirjoitti:

Yhdessä vaiheessa makasin sängyllä tai eräänlaisella leposohvalla. Se sijaitsi käytävällä. Käytävän seinillä, molemmin puolin, oli peilit. Yhdet kaksostytöt olivat lähdössä kouluun, oli aamu. En jaksanut nousta ylös. Tytöt istuivat sohvan reunoille, selät vastakkain. Kampasivat hiuksiaan ja katsoivat peileihin. Jäin heidän väliinsä makaamaan. (oikeastikkaan en meinannut jaksaa nousta ylös. sain itseni ylös paljon myöhemmin, mitä oli tarkoitus. painoin torkkua moneen kertaan.)
Ihmettelen mistä nämä tytöt tulivat uneeni yhtäkkiä. He ovat yhden lapsuudenystävän siskoja. Mitä kaksoset voisivat merkitä?

Sitten toisessa unessa taluttelin koiraani tiellä. Koirani oli muuttunut/muuttui mustaksi pantteriksi. Ei ollut kuiteskaan iso pantteri. Elukka kiipeili postilaatikoiden ja pensasaitojen päälle. Olen nähnyt kerran aiemminkin pantteri unta. Silloin kyseessä oli isompi elukka. Olin ottanut kiinni. Eläin oli karannut tarhasta. Se kuljeskeli sisällä. Koiranikin oli paikalla. Annoin ruokaa molemmille, ja ajattelin että ilmoitan viranomaisille vasta seuraavana päivänä. Se pantteri oli iso ja kiiltävä, komea ja säyseä eläin.

Pantteri vois kai tarkoittaa uhkaa? Unieni pantterit eivät olleet uhkaavia. Näin yhteen aikaan usein myös kissaunia.

Tällä palstalla on puhuttu joskus voimaeläimistä. Onko kaikilla sellainen/sellaisia? Itse en näe karhuista unia tai en muista. Kissaeläimet, hevoset ja koirat taitaa olla yleisimpiä eläimiä unissani. Kerran näin unta myös puhuvasta hylkeestä. Se oli kyllä melko pöhkö uni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu