vaan suorittamista? tai tuntuu siltä..
Elämä on...
cantbelieveit
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Let the faith of Jesus come!
Lopeta suorittaminen. Jeesus ei vaadi sinulta mitään.
Ennen mun masennusta elämä tuntui menevän niinkin pitäisi. Itse jouduin kiusatuksi koulussa eräänä päivänä niin sitten sairastuin masennukseen. En ole 2 kuukauden jälkeen parantunut OLLENKAAN. Vanhemmat eivät vieläkään tiedä tästä, ja nytkin kaikki tuntuu jatkuvan samalla tavalla kun koulu jatkuu ensi viikolla. Arvosanani laskevat suunnattomasti, eli tämä on todella kivuliasta. Edes 2kk loma ei auta ollenkaan vaikka stressiä ei ole tapahtunut enkä alkoholia käyttänyt.
Tämä on vielä todella huono aika sairastaa masennusta. Kesäloma oli huonointa aikaa elämässäni ikinä. Yleensä nautin siitä, mutta sepä oli pettymys. Välillä ajattelinkin että miksi olen olemassa, ja se aiheuttaa päänsärkyä ja lisää masennusta. Masennus voisi olla ok jos se kestäisi lyhyemmän aikaa esim. 3 päivää niinkun kuume eikä mitään satoja vuosia.
Ootko rukoillut? Rukoileppa niiden kiusaajien puolesta ja päätä antaa anteeksi, tuntui miltä tuntui. Pahan voi voittaa hyvällä. Älä anna pahan voittaa sinua, vaan voita sinä paha hyvällä.
Elämä on sitä mitä siitä itse tekee. Elämä voi olla hyvin yllättäviä asioita ja ihmisen tajunta on hyvin joustava. Tunnustele elämää ja sitä mistä oikeasti todella pidät. Kyseenalaista.
Pakko suorittaa kaikenlaista kun joka päivä pitää mennä johonkin. Ei voi jäädä kotiin makaamaan vaikka haluaisin. Siksi elämä tuntuu suorittamiselta, kun miettii huomista päivää, niin on taas paljon suoritettavaa mistä pitää selviytyä.