Minua tietyllä tapaa säälittää ihmiset, jotka eivät osaa arvostaa juuriaan, vaan tuntuvat vaihtavan asuinpaikkaa kuin sukkia.
Uraputki-tasohyppelyssä hamutaan aina vain ylemmälle oksalle, eikä oikein osata asettua aloilleen minnekään.
Työ, työ, työ. Ura ura, ura. Nuo tuntuvat olevan kaikki kaikessa ja niiden vuoksi ollaan valmiita tekemään ihan mitä tahansa, kaikki entinen saa unohtua ja jäädä taakse.
Missään vaiheessa ei mieleen juolahda, Että kyllähän tämä jo riittää, olen onnellinen ja tulen ihan mainiosti toimeen näinkin. Vaan kun ei, aina pitää vain pyrkiä ylemmäksi ja vieläkin ylemmäksi eikä kyetä kasvattamaan niitä irti revittyjä repaleisia juuriaan oikein minnekään.
Tätä voi jokainen mielessään pohdiskella; jos puu revitään juuriltaan aina muutaman vuoden välein ja istutetaan aina uuteen paikkaan kasvamaan, niin voiko se puu silloin kovin hyvin?
No, jossain vaiheessa sitten ehkä löydetään kaltaisensa pyrkyri kumppaniksi, pyöräytetään pari mukulaa, otetaan asuntolainaa ja ostetaan se "velka-Volvo", koiranpentua nyt tietenkään unohtamatta. Ja sen pitää tietenkin olla jotain eksoottista ja harvinaista rotua, että kelpaa sitten näyttelyissä käyttää.
Siis se peruskuvio, you know.
Kaikki näyttää päällisin puolin olevan kunnossa ja elämä mallillaan, mutta siltikin ehkä sisimmässä jokin jäytää, että olisikohan tämän elämänsä voinut hieman vähemmälläkin suorittamisella läpäistä. Olisi joskus ennättänyt nauttimaan niistä arjen pienistäkin asioista. Ilman, että pitää uraohjuksena säntäillä sinne tänne.
Mutta tärkeintähän on, että kulissit ovat kunnossa ja mahdollisimman prameat, eikös vaan?
Minulle työ (tai työttömyys) ei ole koskaan ollut niitä tärkeimpiä asioita elämässä, vaan nautin aivan muista jutuista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Pyrkieäkseen uralla eteenpäin ei välttämättä tarvitse vaihtaa asuinpaikkaa yhtään minnekään koskaan. Vaikka ura olisi nousujohteinen silti voi olla rauhallinen, seesteinen elämä yhden ja saman kumppanin kanssa ja asettua aloilleen. Se vaan vaatii sen, että molemmat yrittävät sen suhteen eteen ja molemmat ovat kiinnostuneita ylipäätään olemaan suhteessa.
Ai että kun on hyvää pohdintaa. Juuri näin naisen pitäisi ajatella. Olet sinä kyllä... :)
Itse olet pyrkyri.
Ai 49-vuotiaana? Minä joka olen oikea anti-pyrkyri, olenkin nyt juureton pyrkyri. Katos vaan. Kun oikein pohtii, niin musta muuttuu valkoiseksi, ja toisin päin.
Itsepä muutat mustaa valkoiseksi ja toisinpäin. Syytät muita siitä mitä itse teet. Ei ole hyvä juttu tommonen, ei hyvä ollenkaan.
Mistä nyt syytän, ja ketä? Mitä itse teen?
Liiallista ylitulkintaa joidenkin elämästä. Jokainen tekee valintansa omien mieltymysten mukaan. Romahdus tulee vähemmälläkin vaivalla, jos on tullakseen. Osa ei ajattele juuria tai koe juurettomuutta vaikka tekisi kuinka suuria loikkauksia ja liikkeitä.
Itse en pidä mitenkään kummallisena, että joku on urapyrkyri. Mutta sellainen herättää kummastusta, että urapyrkyri itse rupeaa määrittämään ympäristöään siten, että kaikkien pitäisi olla hänenlaisiaan urapyrkyreitä. Tämän kaltaiseenkin tapaukseen on tullut törmättyä. Kaikki tekeminen ja armoton nyhertäminen tapahtuu vain siksi, että titteli muuttuisi hienommaksi. Ilmeisesti tuollaisen ihmisen maailmankuva on verraten jäykkä ja ymmärrystä toisenlaiseen elämään ei tosiasiassa ole.
Aika tyhjänpäiväinen aloitus. Ei ole pelkoa urapyrkydyyrestä näillä saiteilla.
Ihmiset ovat hyvin helposti sellaisia! Anorektikot kuvittelevat, että muutkin haluavat ensisijaisesti olla laihoja ja nälkäisen näköisiä (niin varmaan!) tai kadehtivat. Jos joku sanoo "jokainen nainen haluaa perheen", se on useimmiten uraton suurperheen äiti. Sateenkaariväen mielestä jokainen ihminen on ainakin vähän biseksuaali, tai vähän enemmänkin. Ilmeisesti jotkut kovat uratykit kokevat voittaneensa kilpailussa, mihin heidän mukaansa kaikki muutkin ovat osallistuneet.
Se on jo itsessään plussaa, jospa ymmärtää elämän monimuotoisuuden jatkuvan myös oman navan ulkoisiin mieltymyksiin saakka.