suositeltava kohde Pohjois-Norjassa

moirana

Mo I Ranassa:
Grönligrotta-luolasto. Siellä kierrokset 150 Norjan kruunua (noin 15-20 euroa) ja oli mielenkiintoinen. Kesto vajaan tunnin. Luolassa oli liukasta. Joillakin oli esikouluikäisen näköisiä lapsia mukana. Kovin pienet eivät ehkä pärjäisi siellä. Joillakin oli taskulamppu mukana. Minulle riitti kännykän salama näyttämään sivukäytäviä. Katossa oli kyllä valaistus pääväylällä.

Samasta kahvilasta, josta lähdettiin luolaan, oli kyyditys myös Svartisen-jäätikölle. Siellä en ehtinyt käymään, mutta olisi kiinnostanut.

Svartisen tasanko Mo I Ranasta E6-tietä pohjoiseen oli mahtava. Napapiirin pohjoispuolella oli parissa-kolmessa kohdassa riippusilta, jotka näkyivät tielle. Pysähdyspaikalta riippusillalle ja luontoon käymään. Sen alla koski kuohusi ja ympärillä oli erikoista norjalaismaisemaa. Oli huikeaa. Riipusilta heilui vain vähän, mutta ei sovi pienille lapsille. Kaunilla ilmalla voisi kävellä pidemmällekin, mutta nyt satoi. Vaelluskengät olisivat parhaat, mutta kun ei ollut mukana niin kävelykengillä ja lenkkareilla mentiin.

Bimbo-ravintolassa oli hyvää perusruokaa ja kiva ruohokatto talossa.

Finsetveien patikointireitti lähellä keskustaa noin 500 metrin korkeudelle. Paljon vuoripuroja. Ylöspäin vaikeutuva polku. Aluksi hiekkapolku, sitten kivinen ja lopuksi puun juuria ja kiviä. Mukava tapa viettää pari tuntia ja sai hien pintaan. Norjalaiset kulkivat siellä perheittäin ja jotkut juoksivatkin -näyttivät himourheilijoilta. Tavalliset lenkkarityyppiset kengät riittivät täällä.

5

723

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisukka63

      Itse taas Pohjois-Norjassa tutustuin lähinnä Finnmarkin alueen saamelaiskulttuuriin. Todella monipuolista katseltavaa ja kesällä myös koettavaa, aina porotokista paikallisiin teatteriesityksiin ja Sapmi -kulttuuripuistoon, joka on omiaan koko perheelle. Talvella tietysti lisänä on tuo Kirkenäsin uskomaton lumihotelli, jossa olen kerran majoittunut.

      Kyseisistä kohteista - ja muustakin Pohjois-Norjan runsaasta annista - voi lukea lisää seuraavilta sivuilta:

      http://norja.info/nahtavyydet-muu-norja/
      http://norja.info/aktiviteetit/

    • Norja_matkailija

      Kertaalleen muistutus. Norjan luonto ei parane pohjoista kohden (vrt. Suomi). Kemi-Tornio kohdalla kannattaa ottaa nokka kohti länttä, ei pohjoista.

      • ihastunutnorjaan

        Tuo on viisas neuvo. Todellakin, se pohjoisin Norja on kaikkein huonointa Norjaa maisemiltaan. Toki paljon hienompaa kuin Suomen Lappi. Mutta pohjoisimmat komeat Norjan maisemat ovat Senjan saarella ja Lofooteilla. Siitä etelään on komeata ja vaihtelevaa. Upeinta Norjaa maisemaltaan on siellä etelämpänä, niillä tienoilla, joilla Norja on leveimmillään itä-länsi-suunnassa. On jäätiköitä, korkeimpia vuoria, upeita sauvakirkkoja, lintuvuoria. On Geiranger, Preikestolen, Kjeragbolten, Runde, Sognevuono, Stryn-kesähiihtokeskus, Flåmsbana - ja vaikka mitä. Mutta varoitus: jos kerran noille seuduille satut menemään, siihen tulee helposti riippuvuus - on mentävä monesti ja monesti, liian monesti.

      • näkemistä

        Noi edellä mainitut hienot kohteet (ja monet muut upeet paikat) on myös yllättävän lähellä, kun kattelee asiaa täältä Etelä-Suomen vinkkelistä. Lähempänä kuin se P-Norja. Illalla laivaan Turusta tai Hesasta, aamulla Ruotsin puolella, siitä reipasta ajoa länteen. Alle 500 km ja ollaan jo Norjassa. Kun noille nähtävyyksille mennään, niin vuonon yli Norjan mantereelle Oslon eteläpuolelta siltaa pitkin tai lauttojakin siellä kulkee. Illalla ollaan jo tuolla hyvin kauniilla alueella. Jos aikaa on niin voihan Oslookin vilkaista. Mutta kun noita linkkien paikkoja kiertelee, niin jää kyllä muisteltavaa paljo enempi kuin Espanjan turistirysärannoilta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Briksdalsbreen
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Trollstigen
        https://en.wikipedia.org/wiki/Kjeragbolten
        https://en.wikipedia.org/wiki/Lysefjord
        http://www.kongeparken.no/hjem/
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Preikestolen
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Geiranger
        https://www.visitflam.com/en/se-og-gjore/se/flamsbana-the-flam-railway/
        https://en.wikipedia.org/wiki/Runde
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Borgundin_sauvakirkko
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Heddalin_sauvakirkko
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hardangervidda
        https://en.wikipedia.org/wiki/Øvre_Årdal
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sognevuono

      • TurustMääMenin
        näkemistä kirjoitti:

        Näin se on, mutta täsmennyksenä se Oslon eteläpuolinen yhteys on tunneli (maksullinen, kuten Oslon tienoollakin).
        Kannattaa mennä Turuust, koska silloin pääsee heti aamusta kohti länttä, eikä tule hotellien saapumisajat ongelmaksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1373
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      869
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe