miten on kärsämäki mennyt eteen päin hänen aikanaan kun hän on ollut kunnanjohtajana.
kertokaapa kärsämäkiset mielipiteenne hokkasesta.
kärsämäki
65<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
On se omahyvänen akka ajattelee vaan omaa etuaan ei kuntalaisten etua.
Ketunhäntä kainalossa, atten sopimus tekemättä - vahva enemmistöpäättäjien tuki selkänojana.
Senkun vain antaa mennä, päättäjät ovat antaneet vallan Puttosmaisille virkamiehille.
Sanat eivät riitä kertomaan, koko kunnan tuho edessä....ainoa joka voisi estää sen, on KVPJ, joka voisi esittää epäluottamusta, mutta kun ei....eli vauhti vain kiihtyy kohti tuhoa, ihmiset, jotka työskennelleet kunnassa lähes 40v lähtevät pois hirmuvaltiaan tieltä....
Edellisen kauden joka meni saatanan lampaat:lla penkin alle, sen jälkeen odotettiin että uusi pvpj pistää hyvävelit jotka hajotti keputkin edellisellä kaudella kuriin viemällä perässään puolet kepuista mutta miten kävi? Yksi pahimmista joojoomiehistä mitä on kärsämäen kuntapolitiikassa koskaan nähty. Uskovainen mies ja läpi sormien katsoo kaikki rikkeet ja laittomuudet kun kj ja khpj kv:n kokouksissa vie kuin pässiä narun perässä.
Kun pahaa ei saa puhua eikä valehdella, niin minun on pakko olla hiljaa asiassa!
Mistähän hän yrittää taas saada laina-rahaa kunnalle SOTE-palveluiden ALV maksuihin joka lankeaa maksuun ensi Helmikuun viimeisenä päivänä? Vero on vain 925,000,00 Euroa. Siitä tosin voi saada anomalla takaisin ns. 5 % laskennallinnen palautus verottomina hankkimistaan SOTE-palveluista. Kyyyllä enemmistö päättäjät asian tietenkin tietää mutta saahan sitä kysyä,saahan?
Kts. ALV laki 130 a § ja Kunnanvaaltuuston enemmistön päätös 19.12.2013, siis mistä n. 1 miljoona euroa?
http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2013307-5-4.PDF
Huh huh mitä tekstiä..Niin että kuntayhtymä hyväksyy yhden jäsenkuntansa sote-ulkoistamisen jonka lopputuloksena kuntayhtymä maksaa könttäsumman mutta ei veloita kuntaa könttäsumman mukaisesti vaan kunta saa alv-palautukset ja asiakasmaksut?? On se ihmeellistä miksi ppky Selänne ei suostunut kärsämäkisten suunnitelmiin (kiristykseen)...Perseelleen meni ja erosivat lakien vastaisesti, kilpailuttivat ja tekivät lehmänkaupat attendon kanssa. huonosti kävi ja palautettiin selänteeseen jonka jälkeen yrittivät saada kuntayhtymän kautta sopimuksen voimaan ja taas meni perseelleen koska selänne ei voinut koskea pitkällä tikullakaan sopimukseen jonka allekirjoittajilla ei ollut edes valtuuksia sen allekirjoittamiseen...Hällä väliä koska sopimus oli tarkoitus kipata sotealueen niskaan seuraavaksi mutta nyt on kaikki auki miten sopimuksen kanssa käy? Kukaan kun ei edes tiedä sitooko tulevaa maakuntaa jäsenkuntiensa sotesopimukset?
Ei tuon sopimusluonnoksen perusteella voi kysellä alvin perään se täytyy näkyä uuden kilpailutuksen yhteydessä kuuluvana osana könttäsummassa. Muuten käy kuten Rääkkylässä..
ELokuu jo menossa ja uuden sopimuksen piti astua voimaan heinäkuun alusta. Onko edes nimeä sopimuksessa vai mennäänkö edelleen väliaikiaisella?
Oikeassa olet, ei tuon sopimusluonnoksen perusteella mutta sen uudemman jota kutsuvat väliaikais-sopimukseksi. Se ALV laki koskee myös Kärsämäkeä ja maksuun tuleva summa on n. 925,000,00 euroa ja eräpäivä on jokaisen vuoden Helmikuun viimeinenpäivä ja se vuosittainen 3% korotus "könttäsummaan" lisää maksettavaa veroa samassa suhteessa.
Esim. Selänteenseen kuulumisen aikana em. veroa ei ollut kunnan maksettavana. Toistaiseksi saatavilla olevan tiedon mukaan mennään väliaikaisella sopimuksella se kun on rahakkaampi palvelun tuottajalle.
Salkkua myymälä
Väkikato,missä lie vika ??????
neuvottelutaukoja liian vähän
salo alkoi hokkasen avustuksella paikkaamaan kunnan rahoilla isänsä pieleen menneitä pisneksiä.
Mainos kannattaa, siihen on panostettava, näin konsultit ovat asian nähneet.
kaikki kämäkiläiset on Hokkasta " kehuneet, "Hokkanen jää Kämäkiläisten mieleen"ikuisuuteen, kuin Fosteuruus ja on´kin välittömästi alettava konsultoimaan Hokksen muistoksi patsasta Konttilan kyltyyr-keskukseen, kaikki suostunee tähän innovatbiiseen Kärsämäki imagoa yli Kv-rajojen kohottavaan muistopatsaan veroraha-rahoitukseen,, Patsaan monumentaaliseen grafiikkan ulottuvuuteenn, voinee liittää yhden jengi-kierukan lisää, ylitse UKK kierukkaan
" kierukkaan"= kierukan
Tänne voidaan tehdä samalainen patsas kuin Pyhäjärvelle, eli alaston kj nostetaan jalustalle, sen hän on ansainnut !
Fosteuruus=Frosteurus
Palstatila loppuu jos aoit korjata kaikki kirjoitusvirheesi joita on järjetön määrä jokaisessa viestissäsi mikä on niiden pienin ongelma koska kieliopista riippumatta kukaan ei saa niistä mitään tolkkua kun herralla ei selvästikkään ole kaikki inkkarit kanootissa.
onko sinulla toteen-näyttö kanoottisi melojista
onko "lopetajalla senverran edes aivotoimintaa, että kirjoittaisit jotain omasta kanootistasi etkä vain vahtaa toisten kirjoituksia ja "metsäpv" nimimerkillä kirjoitettuja, rekisteröidy! eläkä huutele puskista!
mitenminustatuntuuettä, " lopettaja on vajaa-valtainen.
korjaa itse pari sanaa kirjoitat niin heti virhe
Lopeta itse, Hookkasesta oli aloitus, mutta sinä vajaa olet ihstunut "metsäperävaunuun" rakastuuhan ne jotkut kuplawolkkariinkin-ja nussii
Ei minun näköjään tarvitse todistella onko sinulla kaikki inkkarit kanootissa sinä teet sen minun puolestasi. Viimeistään tuon volkkarin nussinnan jälkeen ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, onko sinulla inkkarit kanootissa vai ei. No ei todellakaan ole. Valtavia määriä vastauksia yhteen ja samaan viestiin ja kaikki ihan pimeitä. Raivariherkkä tapaus täytyy sanoa.
no mitä se sinulle kuuluu?, miksi otat kantaa, oletko Homo?, minä en.
Kerjäämällä kerjäät vastauksia järjettömän lukuisia kertoja ja kun sinulle lopulta vastaa kannaottosi siihen on homo. Kiitos taas yhdestä järjettömästä vastauksesta jossa paitsi tuot uudestaan esille ettei kaikki inkkarit ole kanootissa kerrot kuinka kannanotto on merkki homoudesta vaikka itse otat kantaa heh heh..
Misä työpaikassa sinunlaistasi älykköä" syÖtetään?
miksi otat kantaa, oletko Homo?
aijaa, että olet "niitä miehii, no mitäpä se minulle kuulu, hyvät jatkot ja hei sun heiluvillesi
mutta persujen 3:s varapj on.
ps. Kysymys "miksi otat kantaa, oletko Homo?" oli sinun viestistä kopioitu.
nositten ei olla homoja, jaa oiskohan Tynkkysen homoudesta jotain näyttöjä?
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/mikä-on-joulun-sanoma-sebastian-tynkkynen
jahaas, Tynkkynen saa perustaa omansa homo-puolueen, PS ei ole homopuolue, aikoinaan kun tulin töihin Kärsämäkeen niin työkaveri tstolla käveli viikon persvako vilkkuen kunnes sanoin #valitan en voi auttaa!
Paidan kääntö Kreikan tukemisessa, Immosen rotuoppi ja bi-seksuaalin nimeäminen varapuheenjohtajaksi. Mitä seuraavaksi?
Immosesta ja Tynkkysestä pitää järjestä suuntaa-antava nettikansan -äänestys, nyt eikä 15 pvä.
"Tynkkynen saa perustaa omansa homo-puolueen, PS ei ole homopuolue"
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tynkkynen-kritisoi-kreikka-linjaa-taysin-kestamatonta/704071/
"On täysin kestämätöntä, että kenttä joutuu ajamaan asiaansa kilpailevan puolueen kansalaisaloitteen avulla, Tynkkynen sanoo. Tynkkysen mukaan perussuomalaisten pitää lähteä hallituksesta, jos hallitus ei pakota Kreikan kolmatta tukipakettia Euroopan kriisirahaston EVM:n hätätilamenettelyyn."
Tuon perusteella homo on enemmän persu kuin Soini vai mitä metsamaapv1?
Nimeämisen jälkeen ensimmäisessä haastattelussa hyökkää heti puoluejohtoa kohtaan. Kova poika. Sanoo ääneen mitä kaikki persut ajattelee mutta ei uskalla.
Yleinen käytäntö on kätellä ja kiittää nimityksestä antajia ei lyödä heitä turpaan.
KENTTÄ nimesi juuri Tynkkysen paikalleen vittuiluna puoluejohdolle ja kun sinulle selvisi ao:n sukupuolinen suuntaus olet hänen päätänsä pölkylle laittamassa vaikka Soinin pää on pölkyllä?
http://yle.fi/uutiset/kentta_napaytti_puolueen_johtoa__tynkkynen_arvostelee_perussuomalaisten_linjaa/8213101
(Ensimmäinen kaveri, joka tuli onnittelemaan, antoi markan käteen ja sanoi, että pidä tuo linja. – Sebastian Tynkkynen)
Ei Soini ollut nimeämisen takana vaan puolueen jäsenet. Soinihan varmaan polttaisi homot noitina roviolla jeesuksen nimissä? Persut teki saman minkä kepujen kannattajat edellisissä vaaleissa. Ei johdon toiminta miellyttänyt niin keput äänestivät persuja ja nyt persut äänesti märkäkorva homppelia. Mielenilmaisu tyytymättömyydestä johtuen. Protesti.
tässä tapauksessa Tynkkynen käyttää poliittisena nousukkaana Kreikka tilannetta hyväkseen, em totus on se, etä suomen rahavarat ei riitä mitä maksaisi jos 3 tukipaketin suomi hylkää, ko maksu olisi suomelle yli miljardi euroa ja eurosta erokin maksaisi 60 miljoonaa euroa, Keskustapuolueen lautakasa masasta alkaen pitämä Piikki oli Auki liian pitkään ja liian pitkä johon napsivat Kreika- litteroitaan mennen tullen ja palatessa, nyt on muistettava, että Tynkkynen ja Immonen käyttää nyt vallitsevaa dilemmaa ja tilannetta hyväkseen, tilannetta jolle ei enää mitään voi, talo on palanut mutta ei PS sytyttämänä
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77845-timo-soini-vaatii-ovi-auki-kreikalle"– Ovi auki Kreikalle eurosta tai jatkuvasti piikki auki Kreikkaan ovat valittavana. Muu on itsensä pettämistä, Soini kirjoittaa tiedotteessaan.
Perussuomalaisten kanta on selvä, ei enää euroakaan tähän pyramidihuijaukseen, Soini sanoi tiedotteessaan."
On se ihmeellistä kuinka Soinin sanojen toistaminen muuttui poliittisen nousukkaiden tilanteen hyväksikäytöksi?!? Siinä meillä persu. Takinkääntäjä sinä olet et mitään muuta. Jos tai kun Soini muuttaa mielensä painostuksesta johtuen sinä vaihdat taas mielipidettäsi? Samanlainen kuin kyyyllä joka ei tiedä kumartaako vai pyllistääkö omilleen joten tekee varujenvaralta molemmat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1423889407829.html
"– Ovi auki Kreikalle eurosta tai jatkuvasti piikki auki Kreikkaan ovat valittavana. Muu on itsensä pettämistä, Soini kirjoittaa tiedotteessan. Onko Suomen hallituksella ryhtiä sanoa: Ovi auki. Tämä oli tässä."
Soini itse sulki oven jota auki piti. Ministerinsalkku tärkeämpi kuin puolueen ajamien linjojen noudattaminen. Linjojen joiden ansiosta persut pääsi hallitukseen, niille Soini näytti selkänsä.
Soini kääntää paidan ja metsamaapv1 vaatii kansanäänestystä Tynkkysen ja Immosen takia heh heh.
Hallituskausi alkumetreillä ja puolue hajoamispisteessä. Jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kun persut hallitukseen pääsee. Populismipuolue joka vaihtoi puolueen arvot ministerinsalkkuun heti hallitusohjelman laatimisen jälkeen..Tai siis Soini vaihtoi muut persut ovat ihan eri mieltä.
Soini voisi hypätä suosiolla kepuihin ja jättää hukkuvan laivan natsien käsiin. Kokouksessa Halla-aho sai paljon kovemmat ablodit kuin Soini. Persut ovat hyvin hyvin vihaisia--Kaksi vuotta ja Soini saa vastaehdokkaan puheenjohtajataistoon ja tippuu.
toistan; keskusta yhdessä kokomuksen kanssa piti piikkiä auki vsta2008 alkaen, PS kielsi vuosia syytämästä rahaa Kreikkaan ja nyt ollaan tilantessa, että on aivan sama kieltääkö PS vai ei, sillä ei enää ole merkitystä tukipaketti myönnetään Isoisten junttaamana oli suomi-hallitus mitä mieltä tahansa, mitä Soiniin ja Persuihin tulee "kaikkemme yritimme mutta minkäs teet", Tynkkynen on kirjoittamaton lehti" ei ole mitään takeita hänen kestävästä kehityksestään, mitä tulee homppeli-imagoon olen varma, että maaseudun PSläiset ei sitä jatkossa kannata, kuin nyt hetkelliseti Soinille protestiksi
Toistan. Soini itse kertoi vielä muutama kuukausi sitten ettei persut anna kreikkaan euron euroa PISTE.
Soinin huono pelisilmä tulee esille siitä, ettei hän edes teeskentele ajavansa persujen linjoja vastustamalla tukipakettia ministerinsalkun saatuaan siitäkin huolimatta ettei Suomen hallituksen kannalla koko asiaan ei ole mitään väliä. Tarkoittaa sitä, että Soini voisi pysyä puolueensa ja hallitusohjelman takana REHTINÄ SUOMALAISENA MIEHENÄ mutta ei sitä tee vaan möi nahkansa ministerinsalkun- ja audin nahkapenkkejä vastaan.
Edellisellä kerralla Soini pysyi ruodussa ja hyppäsi oppositioon samoilla perusteilla jotka nyt hylkäsi saadakseen ministerinsalkkunsa. Kiellä jos pystyt?
ps.
"Timo Soini!metsamaapv125.3.2015 16:57Yhdenkään vakavasti hallitukseen pyrkivän puheenjohtajan ei pidä antaa löysiä vaalilupauksia, sillä maamme talous on kuralla. Tätä mieltä on perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini."
"toistan; keskusta yhdessä kokomuksen kanssa piti piikkiä auki vsta2008 alkaen, PS kielsi vuosia syytämästä rahaa Kreikkaan ja nyt ollaan tilantessa, että on aivan sama kieltääkö PS vai ei,"
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti puolueensa jäävän oppositioon, koska hän ei voinut hyväksyä kokoomuksen ja SDP:n EU-politiikkaa ja Kreikan tukemista (2011 vaalit) - 2015 persut pääsi toistamiseen hallitusneuvotteluihin vastustaen jälleen kerran rahan syytämistä kreikkaan.
Kysymys metsamaapv1:lle = Miten persut kieltäytyi hallituspaikasta 2011 perusteina ettei se hyväksy kreikan tukemista (vaikka piikki oli jo auki) mutta 2015 uusikin tukipaketti kelpaa persuille?
Suomi meni kuralle vsta 2008 alkaen Keskustapuolueen kannatuksella, PS ei kuralle suomen taloutta ole saatanut, kiellä jos pystyt"
Saksan VM Schäuble, joka on kiivaasti vastustanut Kreikan tukipakettia joutunee nousuviikolla myös nöyrtymään, että sinä on habitusta Soinin ylikävelyyn.
Kuka väitti että persut olisivat vastuussa suomen taloudellisesta tilanteesta? Ei kukaan. Kuinka syyttää puoluetta joka on ollut oppositiossa räkyttämässä koko historiansa ajan? Hallitukseen neistyenä ja muutaman viikon jälkeen hallituksen likaisimman huoran roolissa.
Mihin se vastaus taas jäi?
Minulle on yksi paskanhaillee mitä jokin Saksan VM Schäuble tekee 2011 Soini ei nyörtynyt vaikka piikki oli auki jo vuodesta 2008 sinua lainatekseni mutta miksi 2015 oli vuosi jonka aikana Soini lopulta nöyrtyi? Helmikuussa 2015 vielä huuti kuula punaisena ettei persut anna euron euroa kreikkaan mikä sai paidan kääntymään?
mtsss
27.3.2015 07:28
Keskusta ja Kokomus on Kreikka rahoituksen lukinneet 30 vuodeksi, neo meneitä euroja eikä PS enää mahda mitään, mutta vastustaa edelleen "PIKKI ON AUKI, ja uuden rahansyydön pohjattomaan Kreikkaan, Vanhasen, Kataisen ja Stubbi´n hallinto on syytänyt Kreikaan rahaa 7 miljardia euroa, elikkä juuri sen määrän mitä nyt uupuu ja jota aletaan leikaamaan veronmaksajilta mutta ei rikkailta, PS on vastustannut Kreikka rahoitusta ja vastustaa edelleen.
vsta 2008 alkaen syydetyt rahat, PS vastustuksesta huolimatta, on ja menneet ikuisesti, on aivan sama vastustaako Soini vai ei, annetut rahat ei tule takaisin ja Keskusta, Sdp ja Kokomus ovat em vastuussa, ei PS/Soini, seuraava pähkinä on mitä Suomi-hallitus tekee ja EU, avustaako Kreikkaa sen yli 100000 pakolaisten vastaanotossa ja elätyksen-ongelmassa, nyt #3avustuspaketista ei ole Kreikalle rahoja, ne menee velkojen maksuun EKP ja IMF ja Pankeille. Ompa kumma, että nyt kun totuus paljastui jatkuvasta rahansyydöstä niin syy on PS ja Soinin, eihän #3 tukipaketti ole kuin 3-osa mitä Kreikalle on annettu, nyt keskusta huutaa kuorossa syyllisen huonolla omallatunnolla syyttäen PS rahansyydöstä ja vastuusta siihen, eihän teillä ole mitään järkeä, mutta senhän näkee kuntatalouden hoidosta joka on Suomen kärkeä sieltä hunommasta päästä
http://timosoini.fi/2014/08/perussuomalainen-ei-peta/
"Perussuomalaiset jäivät hallituksen ulkopuolelle, koska emme suostuneet pettämään keskeistä vaalilupaustamme. Me emme pelasta pankkipelureita ja kelvottomia poliitikkoja suomalaisten kovalla työllä tienaamilla rahoilla. Persu ei myy persettään. Emme ole ostettavissa, emmekä petä"
https://www.youtube.com/watch?v=J-DPIRoEqzU
Jyrkkä ei kolmannelle tukipaketille kuten lupasi ja Sipilän hallitus olisi nurin ja Soinista tulisi pääministeri persujen ollessa suosituin puolue. Nyt Soinin paidankäännön takia persut hajoaa ja ovat median pellejä.Sipilä otti persut hallitukseen sen takia ettei persut räkytä oppositiossa itsensä seuraavissa vaaleissa pääministeripuolueeksi. Menee käsikirjoituksen mukaan ja persut hajottaa itse itsensä eikä Sipilän tarvitse pelätä persuja.
Soinilla on vielä yksi tilaisuus pelastaa itsensä ja puolueensa. Kunhan tukipaketin neuvottelut ovat ohi suomen hallituksen pitää ottaa siihen kantaa ja siinä on se Soinin tilaisuus. Siihen asti Sipilä vapisee pysyykö Soini ruodussa.
Ainoastaan ettei hokkasta kukaan halua nähdä alasti.
Puttonen ja Hokkanen vaitaisivat hommia, niin rupeais Kärsämäen asiat olemaan kunnossa.
"Puttonenhan onkin "Työmies
Puttosella KYKY tehdä nopeasti päätöksiä, se on suuri luonteenpiirre ominaisuus nuissa sossun tapauksissa. Muutoin joutuu käräjäsaliin, se on nähty.
Puttosella on pöytä aina puhdas, mutta siinä sivussa hoitasi myös opiskeluvaapaata ei saaneen lähes 40 vuotta kuntaa palvelleen sivistystoimen toimiston erityisosaamista vaativan tstotyöntekijän valtion avustusten anomiset yms:t, suurista avustusrahoista siinä on kysymys. Väärin anottuna nekin jää saamatta.
eiköhän olisi aika istua hokkanen ulos istutaan niin kauan kunnanantalon portailla että älyää jättää kärsämäen.
Hokkanenhan lähtee eläkkeellle ison erorahan turvin ja muuttaa Keski-Suomeen ja hekottelee Kärsämäen älykkäille asukkaille, tyhmiä ovat nuo porsaat!
eläkkeelle jää,kestääkö keuhkot niihin päiviin asti
ekio neo lampaita
kublawolkkarin nussijoita