Olisiko minun pitänyt saada opintotukea?

BBBM

Opiskelen AMKssa ja olen ilmoittautunut läsnäolevaksi tälle lukuvuodelle 3.8 alkaen, mutta en saanut opintotukea.

Tarkistin kelan sivuilta ja seuraava olisi kuitenkin tulossa ensi kuussa.

Ensimmäisen vuoden opinnot alkoivat kuukautta myöhemmin, joten voisiko johtua siitä etten ole ilmoittanut erikseen että tänä vuonna alkaa jo elokuussa?

8

197

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 856

      Olennaista olisi tietää, mitä oppilaitos on ilmoittanut lukuvuoden alkamispäiväksi Kelaan. Se ei auta, jos sinä ilmoitat 3.8. alkupäiväksi, jos oppilaitokselta on mennyt Kelaan tieto, että lukuvuosi alkaa vaikkapa 18.8.

      Oletusarvoisesti korkeakoulussa lukuvuosi on 9kk mittainen. Jos on jotain muutoksia (tai suorittaa vapaaehtoisesti opintojaan muulla aikataululla), pitää itse olla Kelaan yhteydessä.

      • BBBM

        Siis kun kevän/kesän aikana ilmoittauduttiin joko läsnä tai poissaolevaksi seuraavalle vuodelle, oli aloituspäivämääränä 3.8. Mutta kiitos vastauksesta.


    • fefffffrrffgrtgtgt

      Kannattaisi varmaan hakeakin sitä opintotukea. Ei se maagisesti itsestään tule. LOL!

      • BBBM

        Siis onhan sitä haettu jo viimevuonna ja jatkuu opintojen loppuun.. mutta kun kelan sivuilla mainitan että seuraavan vuoden tuki määräytyisi koulun ilmoittaman päivän mukaan, ja meille on ilmoitettu lukukauden alkamispäiväksi 3.8.


      • BBBM

        Kyllähän se nyt on jo viimevuonna haettu mutta kyse olikin tämän vuoden aloituskuukaudesta... Joka kelan sivujen muakan määräytyisi oppilaitoksen ilmoittaman päivän mukaan, joksi meille on ilmoitettu 3.8....


    • neljäsyhdeksättätms

      Opintotukea tulee lukuvuoden alussa aina syyskuussa, ei vielä elokuussa.

      • BBBM

        Juu yleensä, mutta on poikkeuksia... :D kyllä minä ne kelan sivut olen lukenut siinä missä muutkin, mutta en silti ollut varma olenko oikeutettu elokuun tukeen... alkaa meinaan kolmen kuukauden vuokra käydä kalliiksi kun en saanut kesätöitäkään.


    • Näintäämenee

      Vieläkin voi hakea opintotukea elokuulle, kunhan selvittää, että on tulossa vähintään 5 op suorituksia elokuussa tehdyistä opinnoista.

      Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi alkaa 1.8. ja loppuu 31.7. Toki opetus yleensä alkaa myöhemmin ja voi jossain koulutusohjelmassa alkaa vaikka 18.8. kuten nimimerkki 856 esitti, mutta ei se ole sama kuin lukuvuoden alkamispäivä. Opetuksen alkamispäivä taas ei estä saamasta opintotukea, koska voihan tutkintoon sisällyttää muitakin opintoja kuin oman koulutusohjelman tarjoamia, ja kesällä voi tehdä myös opinnäytetyötä tai harjoittelua. Kesäkuukausien kesä-heinä-elokuun tuet pitää kuitenkin hakea erikseen. Muuten tuki tulee vain syyskuusta toukokuun loppuun 9 kk.

      Opintotuen saamisen kannalta oleellista on että mitä teet elokuussa. Pelkkä lukuvuodelle ilmoittautuminen ei riitä, vaan pitää myös opiskella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1927
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1076
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      538
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe