Miksi näen unta tappamisesta?

Satu-Tuulikki

Olen nähnyt kolme kertaa unta, jossa tapan tai olen tappanut ihmisen. Viime yön unessa minun oli pakko tappaa kaksi ihmistä, joista toinen oli lapsi ja toinen nuori mies. Ammuin heitä pistoolilla päähän. Miestä piti ampua kaksi kertaa, ennenkuin hän kuoli. Minulla oli kova huoli siitä, mitä teen ruumiille, miten piilotan ne. Laitoin lapsen ruumiin matkalaukkuun. Unessa ei tullut mitenkään esiin, miksi heidät piti tappaa, minun vain oli jostain syystä tehtävä se. Aikaisemmassa unessa tiesin, että minulla on komerossa tappamani ihmisen ruumis, ja pelkäsin että joku löytää sen. Kolmannessa unessa iskin metsässä päähän kaurista. Se makasi verisenä maassa ja sitten huomasin, ettei se ollutkaan kauris vaan ihminen. En ymmärrä mistä nämä kammottavat unet tulevat! En ole mikään sekopää, vaan elän tavallista rauhallista elämää enkä ole koskaan kokenut väkivaltaa tai ollut itse väkivaltainen. Onko muilla vastaavaa kokemusta? Mistä nämä kumpuavat?

1

7811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkintaa

      Hei, enpä näkisi ainakaan syytä huoleen, sillä

      yleensä ottaen fiksun mallikkaasti käyttäytyvät ja syvästi empaattiset ihmiset juurikin uneksuvat hirmutekounia, syystä että valve-elämässä he eivät mistään hinnasta hennoisi loukata ketään ellei ihan välttämättömän pakon edessä. Hillitsevät itsensä siis vaikka mieli tekisi konfliktitilanteissa "antaa samalla mitalla" takaisin.

      Tulkintani mukaan tämän sisältöisissä unissa on kysymys siitä, että unennäkijä on (esimerkiksi) vaativassa elämäntilanteessa jossa kysytään hermoja ja hän on usein miltei "menettämässä malttinsa" tai itsekontrollinsa joissakin tilanteissa, on venyttävä ja pidettävä pokkanaama vaikka sisällä kiehuu. Viisaintahan se (asiallinen käytös) useimmiten onkin, sillä raivoamisellahan harvoin tunnetusti saa mitään rakentavaa aikaan.

      Kyse siis piiloaggressiotunteista joita alitajunta "tuulettaa" unien kautta pois usein hyvin kiltin unennäkijän mielen kovalevyltä. Unissa saamme riehua ja raivota niin paljon kuin lystää. Siellä (unimaailmassa) sitä sitten tasataan tilejä oikein korkojen kanssa, niin sodassa kuin rakkaudessakin.

      Yleisin merkitys tappamisunille lienee kuitenkin, se että unennäkijä on luopumassa tosissaan jostain pitkäaikaisesta pahasta tavastaan kuten tupakanpoltto, ylensyönti, kohtuuton viinin hörppiminen, salaihastus, ylivarojen eläminen esim överishoppailu, tai muu vastaava josta haluaa "ei-yleisesti-hyväksyttävänä asiana" kokonaan eroon.

      Se, että unessa on kohta jota unennäkijä kuvailee seuraavasti
      "tiesin, että minulla on komerossa tappamani ihmisen ruumis, ja pelkäsin että joku löytää sen"
      viestii sitä, että tahto ja tunteet eivät ole sovussa tekojen kanssa.
      Hänellä on "luuranko komerossa" elikkä ulospäin unennäkijä saattaa fuulata että esimerkiksi on pitänyt lupauksensa jossain päätöksessä-- mutta--
      hän onkin saattanut hieman luistella asiasta ja salaa harrastanut esimerkiksi jotain edellä mainitsemistani paheista ja nyt alitajunta viestii unessa että hän on huolissaan josko joku äkkää hänen narraavan elämänmuutoksellaan vaikka jatkaa ihan samaan mallin kuin ennenkin.

      Kauris unessa edustaa hellyyttä ja haavoittuvuutta, herkkyyttä siis -- sekä suurta myötätuntoa ja empatiaa muita kohtaan. Kauriin tappamisen unessa tulkitaan kuvaavan tilannetta jossa unennäkijä valve-elämässä yrittää/katsoo parhaimmaksi koettaa tukahduttaa feminiinisen puolen itsestään ja olla "kovanaama" pärjätäkseen paremmin.

      Ja tämä seuraava kohta unessa on henkeäsalpaavan kaunis ja viisas:
      Kauris muuttuu ihmiseksi.
      Unennäkijä hoksaa että näin tekemällä (tappamalla herkimmän puolensa) on vaarassa menettää "ihmisyytensä ja inhimillisyytensä".
      Nuo piirteethän ovat hienointa mitä ihmisluonteessa voi olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe