Mitä nelikymppinen, jätetty nainen voi tehdä, kun velvollisuudet kasvavat liian suuriksi?
Olen seurannut sivusta tilanteita, jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta.
Kun nelikymppinen nainen jätetään, hänelle jää yleensä lapset. Hyvin menestyvä mies saattaa käyttää naista häikäilemättömästi hyväksi. Taustalla saattaa hääriä vielä uusi tyttöystävä, joka ei joko nuoruuttaan tai muiden vaikuttimien takia ymmärrä kokonaisuutta.
Pitääkö nelikymppisen oltava edelleen rakastava, kaikkensa antava äiti vai pitäisikö repäistä kerrankin kunnolla ja antaa koko hoito noille kahdelle siivelläeläjälle, jotka luovat uraa ja saavat kunnioituista yhteiskunnassa asemansa vuoksi. Eläke juoksee molemmilla ja kaiken lisäksi he saavat välillä leikkiä yhdessä kotia lasten kanssa.
Kun tilanne tulee vaikeaksi, he lähettävät koko hoidon takaisin äidille eivätkä vähääkään välitä, vaikka lapset oireilevat.
Kannattaisiko ravistella tilannetta kunnon irtiotolla ja epäsovinnaisella ratkaisulla.
Olen seurannut sivusta tilanteita, jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta.
Kun nelikymppinen nainen jätetään, hänelle jää yleensä lapset. Hyvin menestyvä mies saattaa käyttää naista häikäilemättömästi hyväksi. Taustalla saattaa hääriä vielä uusi tyttöystävä, joka ei joko nuoruuttaan tai muiden vaikuttimien takia ymmärrä kokonaisuutta.
Pitääkö nelikymppisen oltava edelleen rakastava, kaikkensa antava äiti vai pitäisikö repäistä kerrankin kunnolla ja antaa koko hoito noille kahdelle siivelläeläjälle, jotka luovat uraa ja saavat kunnioituista yhteiskunnassa asemansa vuoksi. Eläke juoksee molemmilla ja kaiken lisäksi he saavat välillä leikkiä yhdessä kotia lasten kanssa.
Kun tilanne tulee vaikeaksi, he lähettävät koko hoidon takaisin äidille eivätkä vähääkään välitä, vaikka lapset oireilevat.
Kannattaisiko ravistella tilannetta kunnon irtiotolla ja epäsovinnaisella ratkaisulla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulu mutta se vois olla se juju.Se on vaan kova ratkaisu,Nyt niitä rakastaa yks tärkee ihminen.
Ne on hyväksyttyinä kotonaan, mites siellä isä on avuton mahdollisesti ja kumppani ei osaa?
Ratkaisu on vaikea!! Teet niin tai näin niin
toivon VOIMIA kaikke hyvää
Rakkaus lapsiin ei koskaan häviä, vaikka ratkaisu siltä näyttäisikin. Jos äiti ei enää jaksa lastensa jatkuvaa oireilua eron jälkeen, hänenkin voimansa alkavat vähetä. Jaksaneekohan sen jälkeen kukaan hyvin. Parhaiten ne kaksi, jotka saavat tyydytystä lasten ja äidin vaikeasta tilanteesta.
Välillä nuo kaksi yrittävät kylvää vihaa lastenkin välille ja ovat onnistuneet siinäkin.
Siis edelleen hyvä kysymys: Pitääkö tilanne kääntää päälaelleen, jotta muutosta tulisi. Koko homma noiden kahden hoitoon epämääräiseksi ajaksi???
Hei. Vaikea tilanne sinulla on jouluksi siinä. Minkä ikäisiä lapsia teillä on? Kyllä sinun pitää huolehtia lapsista, mutta myös itsestäsi. Lapset ovat viattomia kahden aikuisen välikäteen joutuneita. Onko heillä ilmennyt oireilua? Kertoisitko tarkemmin.
Lapset oireilevat aina noiden käyntien jälkeen ja syyttävät äitiä ties mistä. Kun äiti sitten puolustautuu, niin lapset sanovat, ettei nämä asiat kuulu heille ja niistä on vaiettava.
Sen jälkeen kaikilla on paha olo paitsi noilla kahdella, jotka puhuvat jatkuvasti rahasta. Mikään muu ei taida olla merkityksellistä.
Yhteistyöstä äidin kanssa nuo molemmat kieltäytyvät. Siinä sitten taas ihmetellään yhdessä, mitä pitäisi tehdä.
kertomasi omakohtaista kun et kerro minä muodossa vaan "sivusta seuranneena". Kertomaasi ei näin äkkiä löydy jämäkkää vastausta minulta, mutta tuntuu, että siihen tilanteeseen on puututtava tosi päättäväisesti hyvä suunnitelman pohjalta.
Suunnitelmanani on antaa koko hoito epämääräiseksi ajaksi noille kahdelle uraohjukselle.
Itse alan tehdä uraa ja elää hetken sivusta katsellen tilannetta. Sen jälkeen on varmasti helppo aloittaa yhteistyö, kun molemmilla on selkeä näkemys toisen tilanteesta.
Tuntuu ihan järkevältä.
En tiedä miltä tämä kuulostaa. Tulin petetyksi ja loukatuksi pahimmalla mahdollisella tavalla. Miehellä toinen nainen pitkään. Heille syntyi myös yhteinen lapsi.Siitä huolimatta mies sitä mieltä että ei tarvitse erota, halusi pitää meidät molemmat. Sairasta minusta.
Aikani mietittyäni asiaa lasten kannalta ja joka muultakin kantilta olen tullut siihen tulokseen että ero edessä. Lasten kannaltakin tärkeämpää, että mieluimmin yksi hyvinvoipa vanhempi kuin kaksi onnetonta. Ajattelen tästä eteenpäin ensin itseäni ja sitten lapsia. Näin pystyn heillekin tarjoamaan onnellisemman elämän. Kun vanhemmalla hyvä olla, se heijastuu myös lapsiin.
Jonkun mielestä voi olla huono ratkaisu. Joku on sitä mieltä että lasten takia pitäisi sietää mitä vain. niinhän asia ei ole.
Minä olen ravistellut kunnon irtiotolla. Ehkä eniten itseäni. Huomaan nyt että se on ollut elämäni paras päätös pitkään aikaan. Tosin vaikeita aikoja on vielä edessä. Asia on kohdallani vielä kesken, mutta etenee. Hitaasti, mutta varmasti.
Pidä sinäkin puolesi ja hanki itsellesi elämä niinkuin minä tein. Onnea toivotan, ratkaisu löytyy ajan kanssa.
Toivottavasti sinulla on viisas exä, joka ymmärtää asiat muutenkin kuin omalta kannaltaan. Onnea sinulle ja hyvää oloa lapsillesi!
Käsittämätön kysymys: "Pitääkö nelikymppisen oltava edelleen rakastava, kaikkensa antava äiti?" No ei ole pakko. Lyökää vaan lapsilla toisianne. Tässä tapauksessa lapset selvästikin tehtiin nimenomaan sitä tehtävää varten. Äkkiä lapsenteko luvanvaraiseksi ja pakolliset soveltuvuustestit.
Siis eikös me nelikymppiset olla aikuisia , joiden pitäisi jo osata toimia asiallisesti? Siis vaikka kuinka pahalta tuntuu, ei lapsia saa, eikä pidä käyttää pelinappuloina eikä "lyömäaseina".
Jos meinaa niin käydä, annan ohjeen. Vedä henkeä. Ajattele kaikessa rauhassa tilannetta. Kun aikaa kuluu, viha laantuu. Sitten pystytte yhdessä tekemään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Erossakin lasten parasta pitää ajatella ensiksi. Eikä se tarkoita että isä tai äiti uhrautuu, oman hyvinvointinsa kustannuksella. Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan ?
Kun miettii tarpeeksi..... ei ainakaan myöhemmin tarvitse sanoa, että tuli tehtyä hätiköity päätös.
Lapset tulevat olemaan lyömäaseina tästä eteenpäinkin. Surullista. Mutta kyllä ymmärrän tuota, mitä sanoit uhrautuvaisuudesta. On kuitenkin niin, että kaikista isistä ja äiteistä ei ole vanhemmiksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
suunnitelma pitää olla. Ilman suunnitelmaa ei kannata lähteä noinkin vakavassa asiassa liikkeelle. On otettava huomioon ainakin seuraavat asiat: - millaiseksi haluat tilanteen muuttuvan. Millä keinoilla saavutat muutoksen. Millaista vastusta tulet saamaan, kuinka selviät siitä. Homma saattaa olla raskasta, saisi olla muutama hyvä tukija mukana. Ja sitten se muutoksen jälkeinen elämä, mitä siltä haluat. Kirjoitin tämän vain esimerkkinä sen takia, että kannattaa suunnitella millä varustuksella sotaan lähtee jos mielii voittaa.
Hei!
Jos sulla on vielä alle 15 v. lapset, älä vie niitä ex.lle. Kyllä varmaan oireilevat, kun ovat ihmeissään ja luulevat, että heidän syy.Keskustele/keskustelkaa lasten kanssa erosta.
Mene lasten kanssa perheterapeutille keskustelemaan vaikeista asioista, älä vatvo niitä sisälläsi ja siellä saavat lapsetkin henkilökohtaista apua keskustelulla yhdessä tai
yksin. EX voisi myös käväistä juttelemassa sinun kanssa yhdessä/yksin siellä tilanteesta, jos haluaa. Sieltä saa HYVÄÄ apua.
Pikku hiljaa asiat vain lutviutuvat omalla ajallaan, kunhan itsetunto on palannut ja arkielämä taas maistaa.Ei kannata lähteä räksytys-syyttely-linjalle, se vain pahentaa asioita.Emme ole pyhimyksiä meistä kukaan.
Omassa tilanteessani aluksi oli paha olla, hoidin lapset parhaani mukaan, ex huiteli hurmiossa uuden kanssa. Jonkin ajan kuluttua hänkin heräsi kaipaamaan omia lapsiaan. Meillä välit hyvät lasten kanssa ja lapsilla turvallinen luottamus molempiin vanhempiin, vaikka eri osoitteet. Koetahan kestää... älä katkeroidu.Elämä on ihanaa, kunhan pöly laskeutuu.
Hei!
Vielä lisäyksenä omaan lähettämääni viestiin. Älä ex.n tekemisistä välitä, keskity lapsiisi, ei ne kauan ole sinun luona, vaan lähtevät suureen maailmaan.Ole onnellinen lapsistasi tänään, kun he vielä ovat luonasi.
Olet oikeassa ja ymmärrän, mitä tarkoitat. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että kynnysmattona oleminen alkaa jo tympiä. Jotain pitäisi tehdä jo lastenkin takia. Ei alistuva ja uhrautuva äiti aina ole paras mahdollinen kasvattaja lapsille, jotka näkevät, kuinka tylyä kohtelua sellaisella käytöksellä saa osakseen.
Ymmärsitkö, mitä tarkoitan?