Muita sekundääristä lapsettomuudesta kärsiviä

Moi!

Täälläkin yksin sekundäärilapseton. Minulla on aina ollut ongelmia kuukautisten kanssa, joten tavallaan osasin jo ennen parisuhdettakaan uumoilla, että ongelmia saattaisi joskus tulla. Kuuakutishäiriöitäni ei koskaan sen kummemmin tutkittu, koululääkäri ohitti asian aikanaan olankohautuksella.

Toisin kävi. Tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Raskaus oli helppo ja ihana, samoin synnytys. Olin kuin tehty äidiksi. Aloin haaveilla seuraavasta heti synnytyssairaalasta päästyäni, mutta mies ei halunnut toista vielä silloin.

Aloimme yrittää pikkukakkosta esikoisen ollessa reilu vuoden ikäinen. Pian kuukautiset jäivät pois, mutta raskaana en kuitenkaan ollut. Hakeuduin tutkimuksiin, joissa minulla todettiin PCO eli monirakkulaiset munasarjat. Lääkäri sanoi, että olisi epätodennäköistä saada lasta spontaanisti niin pitkän kuukautisettomuuden jälkeen. Hoidot aloitettiin.

Esikoisemme on nyt myös 2,5 ja yritystä takana n 1,5 vuotta. Itse olemme nuoria, minä vasta 24 ja mies vuotta vanhempi. Olen koittanut olla positiivinen: aikaa on, jos saimme yhden lapsen niin varmaan vielä onnistumme uudestaankin, onneksi on olemassa hoitoja.... Sisältä raastaa: miksi minä, joka en koskaan mitään muuta enempää halunnut kuin olla äiti ja saada laspet pienellä ikäerolla. Kiukuttelen milloin mistäkin, mitä mies ei ymmärrä. Kaikki ajatukset pyörivät vain lapsettomuuden ympärillä. On kamalaa, kun ympärillä ihmiset saavat lapsia ja itse en. Loppuuko tämä ikinä?

Tsemppiä teille yritykseen. Itse kyllä kävisin lääkärissä, jos et vielä ole sitä tehnyt. Ehk sieltä löytyy joku syy pitkälle yritykselle!

Täällä myös yksi lapsettomuudesta kärsivä, jo 38 täyttävä. Esikoista yritettiin hiki hatussa, mutta tuli kuitenkin alle vuoden yrityksen jälkeen. Nyt jo pari vuotta yritetty toista ja ei tulosta. Kuukautiskierto säännöllinen, ovulaatiotesteihin saan aina plussan, terveet elämäntavat jne. Jos toista ei luontaisesti tule, esikoinen jää ainokaiseksi. Tässä iässä alkaa jo muutenkin hedelmällisyys heikentyä, joten toiveet hupenevat kierto kierron jälkeen. Hoitoihin emme halua ja tutkimuksissa oltiin ennen esikoista (ei löytynyt vikaa ja sitten tulikin plussa). Toinen lapsi ei ole edellytys elämälle, josta siis osataan nauttia muutenkin. Silti sitä miettii ja haaveilee... ehkä yli nelikymppisenä saan ylläriplussan?

Täällä kanssa yksi! Olen 24 vuotias ja minulla on 2-vuotias tytär, joka sai alkunsa 3-4kk yrittämisen jälkeen, ja nyt toista lasta yritetty reilu vuosi, mutta ei näy eikä kuulu. Lääkärissä kävin, mutta ei ottanut tosissaan ja sanoi vain että älä stressaa ja kyllä se siitä. Usein käy niin, että jos petipuuhat ja ovulaatio ovat osunneet yhteen, niin luteaalivaihe jää vain 7 päivään, eli menkat alkaa viikon etuajassa, mistähän se voisi johtua? Turhauttaa kyllä kun koko lähipiiri lisääntyy, ja sitten toteavat vaan "No ei me oikeestaan ees yritetty." että joo-o...

Kiitti vastauksista, nyt vasta muistin täällä käydä!
Me ollaan käyty kyllä tutkimuksissa, mies täysin ok. Hänellä siittiöt jopa hieman normia parempia. Mulla sen sijaan mitattiin ensimmäisessä mittauksessa AMH-arvoksi muistaakseni yli 14, mikä kertoo jo heikentyneestä reservistä "munisten" suhteen. Lääkäri määräsi vielä toiset mittaukset ja jonkun lisätestin ja niissä taas arvot olivat ok. Eivät siis mitään huippua, mutta ok kuitenkin..
No, päätimme lähteä vielä jatkotutkimuksiin ja ts. edessä olisi inseminaatio tai jopa joku rankempi hoito. No, muutama kk kului ja mulla oli kummallisia vatsaoireita ja pahanolon kohtauksia. Lopulta tajusin, että stressaan niitä mahdollisia hoitoja niin paljon, että en vaan pysty juurit tällä hetkellä viemään niitä eteenpäin. Ja kuin taikaiskusta myös mun vatsaoireet loppuivat päätöksen tehtyäni! Eli elimistöni reagoi siten..
Nyt olemme joka kierrolla edelleen lasta yrittäneet ja toivoisin niin kovasti, että voisimme saada toisen lapsen vielä luomusti. Lääkärin mukaan se ei ole mahdotonta, mutta ei kuitenkaan kovin todennäköistäkään ilmeisesti.. Ristiriitaiset tunteet myllertää ja mietin, että jossain vaiheessa on pakko vaan yrittää hyväksyä se, että olen vaan yhden lapsen äiti. Kun nuo hoidot jotenkin hermostuttavat ja en tiedä, miten kestäisin niiden aikaansaamia sivuoireita yms.. Meillä on mahdollisuus palata vielä jonoon vuoden vaihteen jälkeen ja voi olla, että niin teemmekin, mutta kovasti vaan harmittaa, että mun kroppa "sanoo jo itsensä irti" ja ympärillä mua vanhemmat vaan lisääntyy.. Mun elämäntavat on kunnossa, olen normaalipainoinen, liikunnallinen yms.. Mä alan kallistua sen puoleen, että lopulta millään ulkoisilla tekijöillä ei ole merkitystä vaan sillä, millaiset geenit olet sattunut samaan!

Moikka kaikille!!



Mä oon 24-vuotias nainen,pco diagnoosin saanut 2009 vuonna. Silloisen miehen kanssa yritettiin lasta useampi vuosi,clomifenillä saatiin ovulaatio aikaiseksi mutta ei tärpännyt. No,meille tuli ero kesällä 2013 ja sitten tapasin uuden miehen. Lapsen saanti ei vielä ole ollut ajankohtaista,mutta ei olla käytetty ehkäisyä koska pco ollut niin pahana etten ajatellut että voin mitenkään raskautua ilman lääkitystä. Ylipainoa on reippaasti. Painoin 113.8 kg kun päätin kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota. 4 kuukaudessa painoa on tippunut 15 kg ja olen huomannut hormoneissa muutoksia,kuukautiset ovat alkaneet ajallaan ja olen parissa kierrossa bongannut luomuovulaationkin. Nyt havahduin siihen että menkat oli 2 päivää myöhässä ja aattelin huvikseni tehdä testin,ihan varmana siitä että ovulaatiota vaan ei oo olllu ja siks menkat ei ala. Sieltä pärähtikin vahva plussa joka oli erittäin tervetullut <3



Eli hyvät ihmiset,kokeilkaa vhh-ruokavaliota muutama kuukausi ja katsokaa miten se vaikuttaa. Mitään hävittävää ei ole [​IMG]



Tsemppiä kaikille ja plussatuulia!