Epäonnistunut kaupungin kiinteistö- ja kaavoitus

laitan tekstin tänne, koska on riski siitä, että paikallinen UutisVuoksi ei (taaskaan) julkaisen kommenttia, jos kaupungin poliitikkoja tai virkamiehiä arvostelee. tämä siksi, että heräsin kirjoittamaan kommentin UV:ssa olleen jutun http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/08/04/Työn vuoksen hallinto lähtee Töllille, Sulattimon pajat tyhjenevät Tiilitehtaankadulle/2015519381791/16 perusteella.

jutussa tuli ilmi, että kaupunki siirtää osaa rahoittamistaan toiminnoista demareiden työväenyhdistyksen vuokratiloihin omista tiloistaan ja kaupungilla on suunnitelma purkaa iso määrä julkisin varoin rakennettuja suuria rakennuksia, joille ei kaupungin oman näkemyksen mukaan ole tarvetta. tämä on kummallista, koska pelkkien purkuoperaatioiden on arvioitu aiheuttavan 1 Miljardin euron kustannukset imatralaisille veronmaksajille ja kaiken lisäksi osan toiminnoista siirtämisen vuokratiloihin kaupungin omista tiloista.

ihmettelen tätä suuresti, sillä tiedän itse, että ainakin paria listalla http://imatra.oncloudos.com/kokous/20152137-8-1.PDF olevista kohteista ovat niin muutamat yritykset kuin yksityisetkin henkilöt koettaneet ostaa, mutta kaupunki ei ole suostunut myymään. nyt ollaan sitten aiheuttamassa veronmaksajille lisäksi liki miljardin lisäveroaukko pelkillä purkukustannuksilla! kyseiselle rahalle olisi paljon oleellisempaa käyttöä.

mielestäni on hyviäkin esimerkkejä ent. julkisten rakennusten myynnistä yrityksille ja yksityisille purkamisen sijasta, tässä kaupunginosassa vaikka kaupungin hunnigolle jättämä vanha neuvola myytiin yksityiselle, joka remontoi sen sekä järjesti käytön, lisäksi hoidettu piha muutenkin kaupungin naapurissa olevaan omaan rakennukseen verratuna. tai vaikka ruokolahden puolella entinen vennonmäen koulu, jonka kyläläiset remontoivat taitotaloksi ja taidenäyttely- sekä harrastekäyttöön...

onko imatralla niin, että verorahat ennemmin tuhlataan vaikka korjattavissa olevan rakennuksen purkamiseen siinä pelossa, että joku saattaisi sen korjata tai järkevään käyttöön, jos ei itse osata? tarkoitan suunnilleen ennemmin kateus ja kärsimys kuin jonkun menestys?

puoluepolitiikalla on nimenomaisesti tässä merkitystä, että verorahoja ei ole käytetty järkevästi. kaupungin omien kiinteistöjen hoito sekä määräaikaisremontit on laiminlyöty, niin sillon mikä tahansa muuttuu toivottomaksi kohteeksi hyvin nopeasti.

toinen on se kaupunkisuunnittelun puute, surullisin esimerkki vaikka vuoksenniskan keskusta. mutta ihan sama vaikka pienempien kaupunginosien kaikki ent. liikealueet, rajapatsas/sienimäki/karhumäki/rautio/tainio tai vaikka ent. asuntomessualue. kun järkevä kaupunkisuunnittelu laiminlyöty, tuhoutuu ja rappeutuu koko alue. tilannetta korjaisi vaikka tyhjien liikerakennusten lunastaminen "kipurahalla" ja purku, tilalle vaikka sitten asuinrakennusta tai mitä tahansa muuta, kuin rikkinäistä ja teippailtua näyteikkunaa.

kaupunkisuunnittelun puutteesta kertoo vaikka, että tästä läheltä lähti R-kioski, kun sille ei ollut riittävän suurta liiketilaa. olisi kaupunkisuunnittelu tai vaikka kaupungin yritystilat voinut tehdä asialle jotain?! seurauksena suuri vahinko koko kaupunginosalle, koska samalla menetettiin asiamiesposti.

toisin sanoen onneton politiikka ja osaamaton kaupunkisuunnittelu on imatralla monelta osin aiheuttanut nykyiset ongelmat, ja monen ennen vireän tai viehättävänkin kaupunginosan muuttumisen luontaantyöntäväksi ja rappeutuvaksi lähiöksi vailla palveluita. sellainen kertoo juuri (puolue)politiikan ja kaupungin virkamiespuolen toimien totaalisesta epäonnistumisesta. jos muutetaan alue aavekaupungiksi ja rappeutuvaksi elementtilähiöksi, ei tarvitse ihmetellä muuttotappioitakaan. ei paikalle jää muut, kuin ne, joiden on pakko tai joilla ei ole mahdollisuutta lähteä. ja nykylinja tasata kaikki tasaiseksi joutomaaksi palauttanee imatran jossain vaiheessa ruokolahden syrjäkylämaaseuduksi, jollainen ollaan joskus oltu, siis jos ei meno muutu.

jos jollekin pitäisi kovasti jo tehdä suunnittelua, on vaikkapa keskusliikenneasemahirvitys. siitä lähtee nyt käräjäoikeuskin eikä ole enää edes vr:n omaa lipunmyyntiä tai matkahuoltoa. miten veikkaatte betonirakentamisen ongelma-aikakauden jättirakennukselle suunnilleen kaupungin keskeisimmällä paikalla käyvän, kun siellä ole kohta ainoatakaan vuokranmaksajaa? se on jo nyt niin luontaantyöntävä paikka, että eihän kukaan sen kautta paikalle tuleva vieraspaikkakuntalainen halua koko imatraan tutustua yhtään enempää vaan tahtoo pois heti.

murehtisin noita syrjäkouluja vasta sitten, kun kaupungin keskeisten alueiden ongelmat on ratkaistu! parhaillaan on imatrankoskenkin liikekeskusta, josta arvorakennukset aikanaan tuhottu, muuttumassa samanlaiseksi tyhjien ja likaisten näyteikkunoiden kujaksi, kuin vuoksenniska jo on. aika turha on vaikka matkailuelinkeinon koettaa tänne ketään houkutella edes venäjältä, samanlaista likaista & rappeutuvaa betonielementtiä löytyy heilläkin lähiöiden takapihoilta riittävästi.
70626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Pienen piirin pyöriessä, siis Heikkien siinä hyöriessä ei yksityisten tilat ainakaan kelpaa, sillä aina vaan hakeudutaan Työväenyhdistyksen vuokralaiseksi. Vertaa vaikka kierrätyskeskus tai teatterihanke?
Toki on ymmärrettävää, että kun yhdistys on kuoppaamista vaille valmis ja persaukinen, niin pitäähän kaupungin antaa piilopuoluetukea demareille!
Kun kuvioon lisätään mukaan kaupungin Yh-rakennuttajat, kaverina olevan paikallisen purku-urakoitsija sekä erään rakennusliikkeen, saa melkoisen ruokaisan sopan sekä selityksen monelle kuviolle paikkakunnalla.
Onneksi ihmiset ovat sen verran yksinkertaisia, että tietyt tahot ovat saaneet ja saavat puuhata mielensä mukaan.

Äänestä

"purkuoperaatioiden on arvioitu aiheuttavan 1 Miljardin euron kustannukset imatralaisille veronmaksajille"

Voin kertoa purkutöissä mukana olleena, että esim kolmekerroksisen kerrostalon purku jätteenkäsittelymaksuineen poiskuljetuksineen asbestisaneerauksineen maksaa noin 200 000- 300 000€. Eli miljardilla eurolla lupaan purkaa joka ainoan tönön Imatralta. Imatralaisesta demarikorruptiosta olen kyllä samaa mieltä.

Äänestä
  • kustannus on joka tapauksessa suuri, kun se on ylimääräistä verorahahukkaa. aikomus purkaa yksi sairaala n. 1700 m2 (muodostuen useammasta rakennuksesta), kolme suurta koulua joista jokainen päälle 1000 m2 ja siis arviona pinta-alaltaan yli kymmenen kolmikerroksisen kerrostalon verran rakennuksia, joista joka ainoa on myös asbestipurkukohde. nämä verorahahukkana, varsinkin kun ne voisi antaa vaikka ilmaiseksi jonkun toisen riesaksi?
    minä en moisista operaatioista halua ainakaan lisäveroa maksaa, varsinkin kun tilalle olisi tiedossa pelkkää lisäjoutomaata kaupungin omistuksessa.

    Äänestä

  • Niin, arvio on 800 000 egeä, lähelle miljoona siis. edes mummonmarkkoina sitä tietenkään, mutta rahaa se on sekin.

    Tuosta olen kyllä samalla kannalla, että niin tiettyyn puolueeseen liittyvä korruptio kuin täysin ammattitaidoton kiinteistöhallinta on Imatran tyyppiongelma.

    Äänestä

imatralla YH:n toiminta on jälleen kerran esimerkki siitä, kuinka demarien ei pidä lähteä yritystoimintaan... ihan samanlainen, kun vaikka kuvaputkitehdas Falco demareiden lempilapsena aikoinaan.
kun yhtiöitettiin verorahoin rakennettu kiinteistöomaisuus ja tehtiin joillekin puolueaktiiveille suojatyöpaikat, seurauksena rakennukset huonolle hoidolle ja vaille määräaikaisremppoja.
aiheutui alkuperäisten ja tilapäisetkin vuokralaisten kato. jopa kaupungin omatkin toiminnot ulkopuolelle vuokratiloihin omista.
mitä seurasi? miljoonien kiinteistöomaisuus muuttui arvottomaksi ja tuottamattomaksi, eikä kelpaa vakuudeksi mihinkään. toisin sanoen veronmaksajien vuosikymmenien aikana maksaman omaisuuden arvon tuhoaminen muutamassa vuodessa.
lisäksi jatkuva lisälasku, kun kaupungin omatkin jutut pakko olla ulkopuolisissa tiloissa.
jättilasku odottaa vielä ovella, kun osaamattoman kiinteistöhallinnan seurauksena tuhansia neliöitä rakennuskantaa pitäisi purkaa tai poistaa taseesta.

Äänestä
  • eihän niitä haluta myydä, kun silloin jouduttaisiin tunnustamaan oma osaamattomuus kiinteistöjen hoidossa ja hallinnassa. sekä siinä, ettei järkevää toimintaa osata etsiä.

    tiivistäen puretaan rakennukset ennemmin, ettei uusi omistaja osoittaisi sitä tosiasiaa todeksi, että "lempilapsi YH" on todellisuudessa kiinteistöjen hoidossa osaamaton ja vaikka tyhjien toimitilojen välittämisessä täysin ammattitaidoton.

    tiedossa on vaikka, että yksityinen hoivayrittäjä koetti ostaa nyt purettavaksi aiotun Rantasairaalan hoivakotitarkoitukseen; kaupungin YH kieltäytyi edes harkitsemasta myyntiä, ainoa vaihtoehto olisi tuolloin ollut vuokrata. samoja esimerkkejä on muitakin.

    Äänestä

Mistä sinä oikein vedit tuon 1 miljardin summan??? Heti alussa kävit valehtelemaan joten en jaksanut lukea koko juttua koska siellä on varmaan muitakin valheita

Äänestä
  • mee kattomaan kaupunginhallituksen pöytäkirjasta, todellisuudessa ilman alv noin 800 t€ eli 0,8 miljoonaa.

    Äänestä

Miepä runkkasin tänään kumisaappaaseen.

Äänestä

Onko tämän viestikeskustelun aloittaja selvittänyt että kuinka paljon vuosien aikana on palanut rahaa näiden homeisten ja huonokuntoisten rakennusten ylläpitoon ja miten nopeasti purkamiseen käytetyt rahat saadaan takaisin kun ylläpitokustannuksia ei ole?

Äänestä
  • Ei menisi centtiäkään purkurahaa ainakaan veroeuroista, jos annettaisiin vaikka ilmaiseksi pois. Kummastuttaa, että niitä ei ole myyty, Lappeenrannan kaupunki vastaavia kauppasi Huutokaupat.com:in kautta veks ja kaikki taisi mennä kaupaksi. Ja heti pääsisi ylläpitokustannuksista eroon.

    Äänestä

  • Karavaanin kannattaisi muistaa, että "vuosien saatossa" menneitä ylläpitokustannuksia ei voi laskea. Nehän menee kaikista, jopa siitä sun omasta kämpästäsi etkä todellakaan vaikka 20 vuoden sähkö- tai tai lämpölaskuja voi myyntihintaan ynnätä halutessasi päästä nuhraantuneesta kämpästä eroon...
    Imatralla homman ongelma on, että tilahallinta ei ole kestänyt hanskassa. Jos joku rakennus on kaupunkilaisten kannalta vajaalla käytöllä, on siitä syy luopua heti. Eli myydä, ennen kuin rappeutuu sellaiselle tasolle, ettei kukaan huoli. Kiinteistön omistajan vastuu on tehdä määräaikaishuollot, tietyt rempat ja tietty pitää lämmöt niin kauan, kun omistaa jotain. Tämä on omistamisen ykkössääntö, josta ei kaupunginkaan olisi pitänyt luistaa. Nyt sitten arvioidaan vahinkoja!
    Järkevää on se, että laitetaan myyntiin heti. Siis ennen rappeutumista. Sama se on monilla perikunnilla vaikka, että tuolla maaseudulla seisotetaan vanhoja omakotitaloja pusikoituvan pihan keskellä kymmeniä vuosia tunnesyiden takia, vaikka mitään käyttöä ei ole ja silti ei raaskita remontteja tehdä (katto, seinät, putket, sähköt jne.) ja kun herätään myymään, saakin enää killinkejä ja vuosien lämpölaskuja ainakaan saa takaisin.
    Muuten tähän keskusteluun totean, että vaikka kaupungintalo pitäisi laittaa myyntiin heti. Ei näytä siellä ainakaan mitään hyödyllistä kaupunkilaisten kannalta tapahtuvan! Tuskin sekään ilmaiseksi lämpenee tai valot palaa. Ja jos nyt vielä aiotaan puskutraktorilla tuhota kiinteistöomaisuus (siis se omaisuus, johon vuosien saatossa iso osa veronmaksajien rahoista sijoitettu), niin sehän on tuhotyö. Varsinkin, jos tuhotyö vielä maksaisi jotain. Jos ei itse tarvita, on vaikka kymmenen euroa plussaa myynnistä parempi vaihtoehto kuin satoja tuhansia miinuspuolella purkukustannuksina. Tyhjällä joutomaalla kun ei ole arvoa, kaupungilla itsellään on tyhjää tonttimaata ja moni kunta Suomessa myy tonttimaata yhdellä eurolla/tontti tapauksessa, että joku yksityinen tai yritys rakentaa jotain. Imatran muuttotappiopaikkakunnalla edes sen euron tontin ostajat saattaisi olla aika tiukassa. Joten painotan vaikka sitä, että olemassa olevasta rakennuksesta (vrt. tosiasia, että noin 500 neliön rakennuksesta yksityisomistuksessa kaupungille tulee noin 500 euroa kiinteistöveroa/vuosi) muista jutuista puhumattakaan.

    Äänestä

demarivetoiset puljut ja paikkakunnat on korruption kehtoja. ei sillon ajatella toiminnan järkevyyttä eikä ainakaa veronmaksajien etua.

Äänestä
  • Imatralla YH-Ahonen haluaa kaikki sellaiset kiinteistöt matalaksi, joiden vuokraamiseen tai ylläpitoon ammattitaito ei riitä. Ei silloin pakolaisia tai muitakaan ajatella, kaikkein vähiten veronmaksajia. Mutta pitäähän sitä uutta liiketilaa Koskelle saada edellisten tyhjien seuraksi? Siis että eräälle rakennusliikkeelle sekä tutulle purku-urakoitsijalle duunia...

    Äänestä

Imatralla on kautta aikain ollut kisa siitä, että miten saadaan kaupungin veronmaksajille aiheutettua eniten vahinkoa. Eiköhän tämän YH -tihutyöläisen puuhat kuulu samaan sarjaan?

Äänestä
  • Samaa sarjaa on muuten tämä Einonkatu 6:n purkuajatus ja korvaaminen YH Evälahti Oy -yhteistuotoksella. Verratkaa vaikka juttu http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2015/08/10/Viimeksi lähti Bloomit — kauppakäytävä Torigalleria kumisee tyhjyyttään/2015519405772/17 josta selviää taas vaihteeksi edellä mainitun yhteistyöprojektien onnistumisen taso...

    Myös tänään uutisoitu http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/08/11/Imatrankosken tori muuttaa: uusi paikka katsottu Inkerinaukiolta/2015519410380/16 liittyy varmaankin samaan. Koska Einonkatu 6:n yhteisjuttu joka tapauksessa tekee nykyisen Imatrankosken torin käyttökelvottomaksi, siirtyy se nyt sinne Valtionhotellin luo. Kohta varmaan alkaa tulla projektia siitä, että Valtionhotelli puretaan ja se korvataan kanssa YH:n Evälahden muutamalla yhteistyöllä tehdyllä betonielementtilasilaatikolla tai vastaavaa.

    Äänestä

  • Toistuva_kuvio kirjoitti:

    Samaa sarjaa on muuten tämä Einonkatu 6:n purkuajatus ja korvaaminen YH Evälahti Oy -yhteistuotoksella. Verratkaa vaikka juttu http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2015/08/10/Viimeksi lähti Bloomit — kauppakäytävä Torigalleria kumisee tyhjyyttään/2015519405772/17 josta selviää taas vaihteeksi edellä mainitun yhteistyöprojektien onnistumisen taso...

    Myös tänään uutisoitu http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/08/11/Imatrankosken tori muuttaa: uusi paikka katsottu Inkerinaukiolta/2015519410380/16 liittyy varmaankin samaan. Koska Einonkatu 6:n yhteisjuttu joka tapauksessa tekee nykyisen Imatrankosken torin käyttökelvottomaksi, siirtyy se nyt sinne Valtionhotellin luo. Kohta varmaan alkaa tulla projektia siitä, että Valtionhotelli puretaan ja se korvataan kanssa YH:n Evälahden muutamalla yhteistyöllä tehdyllä betonielementtilasilaatikolla tai vastaavaa.

    tekninen lautakunta, toisin sanoen kaupunkikuvan pilaamiseen erikoistuneet idiootit olivat hyväksyneet tuon einonkatu 6 rakennuksen purkamisen. näkee taas, että junttilassa ollaan ja pelkkiä idiootteja poliittisessa päätöksenteossa. toivon, että mokomista vahingontekijöistä kukaan tule uudestaan valituksi! taas mennään erään e-alkuisen rakennusliikkeen ym. tanssiaskelien mukaan ja rumaa kaupunkikuvaa listätään.
    keskittyisivät lautakunnassa istuvat ekana vaikka monttukatujen kuntoon saamiseen tms.

    Äänestä

  • mokomat_pällit kirjoitti:

    Topiantti kehuskeli päivän lehdessä, että päättäjät vihreää valoa näyttäneet Imatrankosken torin siirrolle taas vaihteeksi uuteen paikkaan, kun kuulemma miellyttää torikauppiaita?!
    No kai ne torikauppiaatkin haluaa siitä kalliilla veroeuroilla rakennetulta nykyiseltä torilta pois, kerran samainen tekninen lautakunta antoi luvan pimentää se lopullisesti tuhoamalla Einonkatu 6:n rakennus eikä nykyinen torisijainti muutenkaan ole mikään viihtyistä keidas vaan betonielementtisuppa. Nimeäisin sen ennemmin Evälahtimontuksi, kertoo aika hyvin epäonnistuneesta kaupunkisuunnittelusta sekä rakentamisesta tässä kaupungissa. Sinne jo entisten tyhjien liikeikkunoiden seuraksi tulossa lisää tyhjää liikeikkunaa, niin paranee se paikka? Nurinkurista ajattelua ainakin päättäjäpuolella. Tai että lisäasuntojen rakentaminen muuttotappiokaupungissa täyttäisi entisestään tyhjillään olevia? Mutta samaa ketjuahan tämä on tuon toisen projektin kanssa, joka toteutetaan, koska kaupungin YH tuppautunut siihenkin verorahoja tuhlaamaan.

    Veronmaksajana vaan kummastelen tätä Inkerinaukiojuttuakin, kun se(kin) kovalla rahalla vasta tehtiin ja nyt sitten toriksi... Tällaisessa muuttotappiokaupungissa riittäisi yksi tori, mieluiten niin, että vieressä on kauppahalli Lappeenrannan tai Kuopion tapaan. Meinaan, että kesäkauden päättyessä ja niiden vähäisten turistienkin kaikotessa toriostaminen vähenee aika rajusti. Tässä alkuviikolla kun Vuoksenniskan torilla kävin, niin torikauppiaita oli kyllä, mutta itse erään rouvan kanssa olimme ainoat asiakkaat. Kummma juttu, kun Imatralla on monta toria, muttei ainoatakaan kauppahallia.

    Äänestä

  • Kaupungin kiinteistöstrategia on osoittanut ja tulee todennäköisesti jatkossakin osoittamaan toimimattomuutensa. Lisäksi se muodostuu erittäin kalliiksi kaupunkilaisille, siis sekä verojen että mm. lasten, vanhusten, sairaiden ja kaupungin ym. työntekijöiden terveyden muodossa. Päätä eikä edes häntää ole, rahaa pumpataan vain kaikessa epäonnistuneelle YH:lle sekä sen parille kaveriyritykselle ja seurauksena saadaan pilattua niin olemassa olevat rakennukset kuin puretaan pois vielä jotenkin kunnossa olevat. Tilalle rakennetaan kalliilla vielä pahempaa sekundaa ja jo valmiiksi tarpeetonta, vaikka YH ei saa edellisiäkään vuokrattua (vrt. lisäliiketilat Imatrankoskelle entisten tyhjien seuraksi, kun YH ei osaa edes vuokraustoimintaa harjoittaa; kiinteistöjen kunnossapidosta tai muusta puhumattakaan...). Poliitikot ovat "kiinteistöstrategian" kanssa epäonnistuneet Imatralla niin totaalisesti kuin vain voi, se on tullut ja tulee kaupunkilaisille kalliiksi niin rahassa, terveydessä kuin kaupunkikuvassa. Jos ruumiillinen kuritus olisi sallittu, ansaitsisi joka ainoa kunnallispoliitikko sellaisen selkäsaunan, että ei ihan heti tokene takamus.

    Äänestä

imatralla kuvio on yksinkertainen, pienen piirin ammattitaidottomat poliitikot sekä virkamiehet, yhdistetään dominoiva rakennusliike ja samaan sitten purku-urakoitsija sekä rahoittaja. huonoa jälkeä syntyy. mitäs ihmettelemistä siinä on, on tätä korruptiota toisaallakin!

Äänestä
  • Sitä kutsutaan "Hyvä Veli" -toiminnaksi tai "Sulle - Mulle" -leikiksi. Toisin sanoen korruptiota suomalaisittain.

    Äänestä

Kaupungilla on tyhjää rakennusta?! Mutta ei voi pakolaisia, kodittomia tai ala-arvoisissa olosuhteissa eläviä vanhuksia ym. auttaa. Ennemmin purkuun? On tämä kanssa ihmisvihamielinen paikkakunta, hävettää :(

Äänestä

Oikeusministeriön Kuntalaisaloite.fi -sivustolla on nyt aloite kaupungin purkuun ajateltujen kiinteistöjen myyntiin laittamisesta purkamisen sijasta. Linkkinä https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/2182 Käykää allekirjoittamassa!

Naapurikaupunki Lappeenranta on toistuvasti myynyt Huutokaupat.com -sivuston kautta tarpeettomia rakennuksiaan, ei ole tarvinnut purkaa. Juttuna vaikkapa http://www.imatralainen.fi/artikkeli/251888-lappeenranta-myy-tarpeettomia-rakennuksia Luulisi nyt onnistuvan Imatran kaupungiltakin?

Äänestä
  • ei onnistu ainakaa imatralta oma-alotteisesti.

    Äänestä

  • Siksi onkin tuo Kuntalaisaloite. Käytä copypastea, niin saat tyrkittyä omalta osaltasi.

    Äänestä

No nyt on kaupunki aloittanut tuhotyönsä. Päivän UutisVuoksessa juttu ekasta tuhokohteesta, eli Tammiharju 1:n entisestä funkkistyylin saunapesulasta, joka muutettiin tiilimurskaksi
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/01/05/Vanha saunapesula nurin Vuoksenniskan Tammiharjussa — ongelmakiinteistöjen purkaminen on alkanut/2016520106065/16?

Mielenkiintoista on, että purkupuuha aloitettiin rakennuksesta, joka oli täysin kunnossa ja jolle oli ollut eniten kysyjiä, siis ostamisesta halukkaita. Kenen etua tällainen ajaa?

Tämän jälkeen sitten ei tarvitse varmaankaan kenenkään yksityisenkään korvaansa lotkauttaa suojelu- tai kunnostusmääräyksille, kerran kaupunki omia verovaroin rakennettuja rakennuksiaan tuhoaa ja toimii rakennuslain vastaisesti. Joten voinette potkia kaikki teknisen toimen virkamiehet pellolle?

Tuota Tammiharju 1:n saunapesulaa oli pari eri yrittäjää kysynyt, ei suostuttu myymään. Kunnossa oleva ja sisäilmaongelmaton täyskivirakennus, joka on ainakin Imatran rakennuskannassa liki poikkeus... Veronmaksajille kaupan päälle kauheat purkukustannukset ja kaupunkikuvan tuhoutumista; kovin montaa tuollaista funkkistyylin yleistä saunapesulaa ole olemassakaan enää.

Koivula eli entinen Rantasairaala on myös historiallinen kohde sen lisäksi, että se on arvorakennus. Ja tarkastellen vaikka Mansikkalan sote-rakennuksen homeongelmaa tai Honkaharjun viemäriputkistojen massiivivuotoja kunnossa olevana täyskivirakennuksena ajalta jo ennen Imatran kauppalan muodostamista on aika kyseenalaista puuhaa kanssa.

Kenet näistä puuhista saa vastuuseen? Jos teette tuollaisia tuhotöitä, haluan minä ainakin loppuelämäkseni täysverovapauden kunnallisverosta täällä Imatralla! Heti!

Äänestä
  • yh-purkaa, se on demariperspukama joka ois pitänyt aikaa sitte puhkasta.

    Äänestä

  • hesarissa, että yleiset saunat tekee uutta tulemistaan, kun uudisrakennuksissa jätetään nykyään paljon asuntokohtaset saunat rakentamatta. siis kun asunnon pinta-ala halutaan tehokkaampaan käyttöön ja sauna on kallis. sitten imatralla puretaan kunnossa oleva yleinen saunapesula!

    Äänestä

  • Paikallinen UutisVuoksikin voisi hiukan edes harjoittaa tutkivaa journalismia, eikä vaan uutisoida, että on muutettu tiilimurskaksi...

    Suomessa voimassa oleva rakennuslaki jo edellyttää, että purkaminen on vasta viimeinen vaihtoehto ja vain, jos joku rakennus ei ole korjattavissa. Se ei riitä selitykseksi nimittäin, että omistajalla ei ole halua lämmittää tai korjata.

    Koska laki antaa jopa mahdollisuuden silloin korjauttaa vaikka pakolla ja laittaa laskun omistajalle. Kyseenalaista on sitten, että omistajataho eli kaupunki itse käyttääkin purkamista keinona, vaikka yksityisiin omistajiin kaupunki on kuitenkin korjauskehotuksia ja uhkasakkoja ainakin...

    Lisäksi vaikkapa Kumppanuustalo eli entinen Honkaharjun ala-aste on suojeltu rakennus; millä aiotaan sitten perustella muita suojelu- tai säilyttämisvelvoitteita, jos kaupunki itse lanaa tasaiseksi suojellun rakennuksen? Oletettavasti kenenkään ei enää tulevaisuudessa Imatralla tarvitse piitata rakennus-, suojelu- tai siivousmääräyksistä?

    Toisekseen vaikkapa tuo Tainion entinen päiväkoti on maakuntakaavassa merkitty ainakin maiseman puolesta säilytettäväksi. Jos rakennus puretaan, ei maisema säily samanlaisena ellei siihen rakenneta sitten tilalle pilkulleen samanlaista rakennusta tilalle ja samanlaisilla julkisivuilla. Tähän on sitten varmaan varattu jo raha kanssa, kerran on varattu rahat purkamiseenkin?

    Kolmanneksi vaikka rakennuslaki ym. lähtee liikkeelle siitä, että kaavamuutoksiakaan ei saa laittaa alulle purkamalla jotain rakennusta, vaan asia on tehtävä siinä järjestyksessä, että ensin tehdään kaavamuutokset ja sen jälkeen vasta viime tilanteessa puretaan jotain, jos kunnostaminen ei ole mahdollista. Tämä siksi, että asianosaisilla ja kuntalaisilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa kaavaan. Tämä ei toteudu, jos ensin lanataan rakennus. Ja rakennuslain mukaan tosiaan kaavamuutoksetkin on tehtävä niin, että korjattavissa olevat rakennukset korjataan sekä säilytetään.

    Imatralla tässä kaupungin omassa toiminnassa tällainen ei ainakaan toteudu, mutta täällä nyt ilmeisesti eletäänkin eri lakien mukaan kuin toisaalla maassa?

    Äänestä

  • HÖLMÖLÄImatra kirjoitti:

    hesarissa, että yleiset saunat tekee uutta tulemistaan, kun uudisrakennuksissa jätetään nykyään paljon asuntokohtaset saunat rakentamatta. siis kun asunnon pinta-ala halutaan tehokkaampaan käyttöön ja sauna on kallis. sitten imatralla puretaan kunnossa oleva yleinen saunapesula!

    ei ole edes hölmölä. siellähän peittoa leikattiin toisesta päästä ja ommeltiin toiseen päähän. täällä tehdään hölmölän mallista poiketen pysyvä vahinko. kai se hölmölääkin huonompi termi sitten onkin imatra?

    Äänestä

  • Laittomuuden_pesä kirjoitti:

    Paikallinen UutisVuoksikin voisi hiukan edes harjoittaa tutkivaa journalismia, eikä vaan uutisoida, että on muutettu tiilimurskaksi...

    Suomessa voimassa oleva rakennuslaki jo edellyttää, että purkaminen on vasta viimeinen vaihtoehto ja vain, jos joku rakennus ei ole korjattavissa. Se ei riitä selitykseksi nimittäin, että omistajalla ei ole halua lämmittää tai korjata.

    Koska laki antaa jopa mahdollisuuden silloin korjauttaa vaikka pakolla ja laittaa laskun omistajalle. Kyseenalaista on sitten, että omistajataho eli kaupunki itse käyttääkin purkamista keinona, vaikka yksityisiin omistajiin kaupunki on kuitenkin korjauskehotuksia ja uhkasakkoja ainakin...

    Lisäksi vaikkapa Kumppanuustalo eli entinen Honkaharjun ala-aste on suojeltu rakennus; millä aiotaan sitten perustella muita suojelu- tai säilyttämisvelvoitteita, jos kaupunki itse lanaa tasaiseksi suojellun rakennuksen? Oletettavasti kenenkään ei enää tulevaisuudessa Imatralla tarvitse piitata rakennus-, suojelu- tai siivousmääräyksistä?

    Toisekseen vaikkapa tuo Tainion entinen päiväkoti on maakuntakaavassa merkitty ainakin maiseman puolesta säilytettäväksi. Jos rakennus puretaan, ei maisema säily samanlaisena ellei siihen rakenneta sitten tilalle pilkulleen samanlaista rakennusta tilalle ja samanlaisilla julkisivuilla. Tähän on sitten varmaan varattu jo raha kanssa, kerran on varattu rahat purkamiseenkin?

    Kolmanneksi vaikka rakennuslaki ym. lähtee liikkeelle siitä, että kaavamuutoksiakaan ei saa laittaa alulle purkamalla jotain rakennusta, vaan asia on tehtävä siinä järjestyksessä, että ensin tehdään kaavamuutokset ja sen jälkeen vasta viime tilanteessa puretaan jotain, jos kunnostaminen ei ole mahdollista. Tämä siksi, että asianosaisilla ja kuntalaisilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa kaavaan. Tämä ei toteudu, jos ensin lanataan rakennus. Ja rakennuslain mukaan tosiaan kaavamuutoksetkin on tehtävä niin, että korjattavissa olevat rakennukset korjataan sekä säilytetään.

    Imatralla tässä kaupungin omassa toiminnassa tällainen ei ainakaan toteudu, mutta täällä nyt ilmeisesti eletäänkin eri lakien mukaan kuin toisaalla maassa?

    UutisVuoksi tekee viisaasti, kun ei julkaise tämän tunnetun ammattivalittajan kirjoituksia, koska moni lehden tilaaja on kyllästynyt lukemaan tämän kirjoitajan valehteluu ja oman kaupunkinsa mustamaalaamiseen ja pahanolon lietsomiseen.Onhan tämä sama valehteleva paska saanut jalan Imatralaisen ovenrakoon, joten jatkaa varmasti myyräntyötä sielltä käsin.Toivottavasti imatralaiset ovat viksua väkeä ja ottavat viralliselta taholta asioiden oikean laidan eivätkä luotaa tämän kauhian valehtelua.

    Äänestä

  • ammattivalehtelija kirjoitti:

    Totuudenpuhujia ei taida kukaan rakastaa, sehän se vanha tosiasia. Ainakaan väärintekijät ei rakasta. UV on tämän paikkakunnan pahantekijöiden suojelija, poliitikkoja ja virkamiehiä ei ainakaan saa arvostella. Samoin on oltava mamu-myönteisiä sekä viherkukkahattuja. Niin, ja demari-ruskeakielisiä :D

    Äänestä

on aivan sama mikä puolue täällä Imatralla on tunkio-kukkona sama kansan ja veronmaksajan kusetus on taattua... Kokooumusjohtoinen sakki pilasi sataman ja demarijohtoinen heikki-leikki-jengi ryöstää kaupungin pohjakassaa omiin likaisiin pervopeleihinsä............ vittu että vituttaa ,mutta lohduttavaa on se että kohta linja ja tapa muuttuu...siitä olen varma.

Äänestä
  • Imatralla yhdelläkään poliitikolla ei ole osaamista / halua / uskallusta puuttua asiaan; ollaan vielä ammattitaidottomampia kuin ne virkamiehet, joiden pompotettavina koko poliitikkokaarti Imatralla on. Suojatyöpaikkoihin aikanaan demaripoliittisin perustein valitut virkamiehet tekee jatkuvaa rahansiirtoa sun ja mun rahapussista kavereilleen, kuten tässä asiassa vaikka Yh:n Ahonen kaverirakennusliike Evälahdelle ja toisellekaveripurkufirma Peikolle. Aivan kuten demaripuoluetukiteatteriasiassakin verorahojen siirto sitten Peikon ja Evän lisäksi puolueen paikallisosastolle. Kannattaa tehdä veroeuroryöstöä niin kauan, kunnes joutuu eläkkeelle. Sitten ei enää voi. Touhu menee vaan vuosi vuodelta röyhkeämmäksi. Ilmeisesti ei ole vielä tullut veroeuropussin pohja vastaan?

    Äänestä

  • järki ei oo koskaan, ei koskaan, pahemmin pakottanut poliitikkojen päänuppeja täällä. ei menneen imatran kauppalan eikä koko imatran kaupungin historian aikana. hävettää olla tältä paikkakunnalta, jossain matkatessa valehtelen mielelläni kotipaikkakuntani kun hävettää tämä paikka. eikä tämä rakennusjuttukaan paranna tilannetta. kai kohta uutisoidaan, että purkavat ton valtsun pois.

    Äänestä

  • Kavereille_kans kirjoitti:

    Imatralla yhdelläkään poliitikolla ei ole osaamista / halua / uskallusta puuttua asiaan; ollaan vielä ammattitaidottomampia kuin ne virkamiehet, joiden pompotettavina koko poliitikkokaarti Imatralla on. Suojatyöpaikkoihin aikanaan demaripoliittisin perustein valitut virkamiehet tekee jatkuvaa rahansiirtoa sun ja mun rahapussista kavereilleen, kuten tässä asiassa vaikka Yh:n Ahonen kaverirakennusliike Evälahdelle ja toisellekaveripurkufirma Peikolle. Aivan kuten demaripuoluetukiteatteriasiassakin verorahojen siirto sitten Peikon ja Evän lisäksi puolueen paikallisosastolle. Kannattaa tehdä veroeuroryöstöä niin kauan, kunnes joutuu eläkkeelle. Sitten ei enää voi. Touhu menee vaan vuosi vuodelta röyhkeämmäksi. Ilmeisesti ei ole vielä tullut veroeuropussin pohja vastaan?

    asiallinen ja syvää luotaava kirjoitus ja joka sana totta........ Hävetkää heikit jos edes osaatte --Ääliöt----Heikkijengi roikkuu jo hirsipuun varjossa.......

    Äänestä

Puuttuu vain persupönttöjen persveivaus.

Äänestä
  • No kyllähän siellä perseitäkin valtuustossa on, ja samalla tavalla olivat tätä(kin) hommaa hyväksymässä ja Yh:n pomon kavereiden firmoille verorahasiirtoa tässä(kin) asiassa taas siunaamassa 0,8 miljoonaa...

    Äänestä

Sellasia pötköjä että ei noita jaksa kukaan lukea. Tuo että on
purettu ja rakennettu
, niin antaahan se työtä ja palkkaa aika monelle.
Vai olenko väärässä.( parempi saada palkkaa kuin työttömyyskorvausta).
Viiskytluvulla rakennettiin Paperharjun tie sinne Karhunmäki ja Pieni Mustalampi
ja Mustalampi jne. ja sitä kutsuttiin hätäaputyöksi . ( miehet sai työtä ja palkkaa) silloin ei ollut mitään työttömyyskorvauksia / oli vain
työpaikka / kuka sen mistäkinpäin Suomea sai.
Minä lapsena olin Oulun lähellä
Jylhämässä , kun perhe
muuttu sinne neljäksi vuodeksi
ja isä sai sieltä raudoittajan työ
paikan . Se oli sen ajan työttömyyskorvaus!!!!Imatralta
oli muitakin perheitä siellä.Ja
yksi perheemme tuttava perhe
muutti Jylhämän jälkeen Yhdys
valtioihin Michiganiin työhön
yrittäjäksi .Ammatti oil Suomessa putkimies ja Michiganissa hän perusti oman
yrityksen ja menestyi todella hyvin. ( putkimiehenä ja toimitusjohtajana omassa yrityksessään).
Kaikenkaikkiaan minä näen nämä rakentamiset ja entisten
purkamiset pelkästään hyvänä
asiana / siis työllistävänä asiana.
Työttömyyskorvaukset on hyvä asua. , mutta palkan ja työn järjestäminen ihmisille on
parempi asia. Eräät on tehneet
ihan hyvää työtä edistäessään
työllisyyttä.Kunnia heille!!!!
Taidampa tietää mitä puoluetta
äänestän seuraavissa kuntavaaleissa.

Äänestä
  • Kuule, korjausrakentaminen saattais työllistää oikeasti, se nimittäin tarvitsee enemmän rakennusukkoja kun elementtilaatikkojen pystyttäminen. Niissä elementitkin tavallisesti tulee jostain toisaalta kun paikkakunnalta.

    Jos puretaan, niin työllistää suunnilleen yhden kaivinkonekuskin ja kuorma-auton hetkeksi. Taisi tuo saunapesulakin mennä murskaksi päivässä tai parissa, ennen kun kukaan edes huomasi.

    Sitä ennen on voitu jo kaupungin kiinteistökunnossapidosta pistää useampi talkkari tai kiinteistönhoitaja pellolle. Eli kun laitetaan tasaseksi 10 000 neliötä rakennuskantaa kuten nyt tolla purkulistalla, voidaan ainakin 1,5 työntekijää jokaista 1000 neliötä kohti laittaa pellolle. Eli todellisuudessahan tällä tehdään n. 15 työtöntä vähintään lisää paikkakunnalle. Ja ollaan jo muutenkin työttömyyden pesä Etelä-Kurjalassa...

    Äänestä

  • purkaminen on epäinhimillistä, tulee vaan työttömiä ja verotulotkin tippuu. ilmiö on sama, kun ulkona ollessas tässä -20 asteen pakkasessa kusisit housuus. hetken lämmittää, mut sit onkin kahta kamalampi olo. mee pitkän tekstin lukemisee (vai oliks se ymmärtämisee) kykenemätön ihmisyydenpuolesta vaik koklaan tonne ulos???

    Äänestä

  • Työttömiä_lisää kirjoitti:

    Kuule, korjausrakentaminen saattais työllistää oikeasti, se nimittäin tarvitsee enemmän rakennusukkoja kun elementtilaatikkojen pystyttäminen. Niissä elementitkin tavallisesti tulee jostain toisaalta kun paikkakunnalta.

    Jos puretaan, niin työllistää suunnilleen yhden kaivinkonekuskin ja kuorma-auton hetkeksi. Taisi tuo saunapesulakin mennä murskaksi päivässä tai parissa, ennen kun kukaan edes huomasi.

    Sitä ennen on voitu jo kaupungin kiinteistökunnossapidosta pistää useampi talkkari tai kiinteistönhoitaja pellolle. Eli kun laitetaan tasaseksi 10 000 neliötä rakennuskantaa kuten nyt tolla purkulistalla, voidaan ainakin 1,5 työntekijää jokaista 1000 neliötä kohti laittaa pellolle. Eli todellisuudessahan tällä tehdään n. 15 työtöntä vähintään lisää paikkakunnalle. Ja ollaan jo muutenkin työttömyyden pesä Etelä-Kurjalassa...

    Ei kunnan tehtävä ole työllistää vaan toteuttaa lain määräämät tehtävät. Jos rakennuksia kaupunki ei tarvitse, niin sitten niistä on päästävä eroon. Myyminen olisi tosin ollut varmasti järkevämpää kokonaistaloudellisesti. Sama pätee työntekijöihin, jos niitä ei tarvita, niin ei niitä kannata palkoillakaan pitää.

    Äänestä

  • uusi_ kirjoitti:

    ne rakennukset olisi kannattanut vaikka lahjoittaa pois, heti olisi säästynyt ainakin 0,8 miljoonaa rahaa. osalle olisi ollut ostajiakin, mutta kieltäytyivät myymästä. no eihän imatra ole lisää työpaikkoja tai yrityksiä halunnutkaan... rantasairaalaa joku hoivakotiyritys koetti ostaa, kieltäydyttiin myymästä; nyt purettua saunapesulaa kerrotun mukaan parikin yrittäjää koetti ostaa, kieltäydyttiin myymästä; tainionkosken päiväkotia ainakin yksi yksityinen koetti ostaa, kieltäydyttiin myymästä; teppanalan koulua joukko taiteilijoita koetti ostaa, kieltäydyttiin myymästä. ei kelpaa raha, ja aiheutetaan lisätappioita veronmaksajille. lisäksi ei edes huolita paikkakunnalle tulossa olleita yrityksiä työpaikkoineen. aika kummallista puuhaa, varsinkin tässä talous- ja työllisyystilanteessa.

    Äänestä

  • 129 kirjoitti:

    EI Imatralla. Demaripaikkakunnalla yksityisomistaminen on PAHA, PAHA. Sillon vaikka veroja korotetaan ja puretaan ennemmin pois kuin myydään saati annetaan. No kyllä tietty kerättyä verorahaa annetaan vaikka toverin Svetogorskin viemäriverkon uusimiseen samaan aikaan, kun kaupungin oma vesi-viemäriverkko vuotaa kuin seula...

    Äänestä

MINUN ÄÄNESTÄMINEN PÄÄTTYI VIIMEVAALEIHIN......... ! mikään ei ole käynyt niin kuin minulle on enne vaaleja luvattu jo vuodesta : 1968--- pelkkää kusetusta ja "hätäapupätkäduunia aina viime vuoteen asti......

Äänestä
  • ennen vuodenvaihdetta jne. uhkailivat raketteja ampua ja polttopulloja nakella noihin vokkeihin. imatralla vastaavaa olis kauan sitten jo pitänyt tehdä tonne kaupungintalolle?

    Äänestä

  • kysynpä_vaan kirjoitti:

    ennen vuodenvaihdetta jne. uhkailivat raketteja ampua ja polttopulloja nakella noihin vokkeihin. imatralla vastaavaa olis kauan sitten jo pitänyt tehdä tonne kaupungintalolle?

    Imatran ainoa ongelmarakennus on kaupungintalo. Siinäkin ongelma liittyy enemmän rakennuksen sisällä olevaan eikä itse rakennukseen. Meinaan virkamiehet ja poliitikot.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    Imatran ainoa ongelmarakennus on kaupungintalo. Siinäkin ongelma liittyy enemmän rakennuksen sisällä olevaan eikä itse rakennukseen. Meinaan virkamiehet ja poliitikot.

    Tämä Imatralla ainakin montakymmentä vuotta jatkunut viranhaltijoiden (ja joidenkin poliitikkojen) sisäpiiri-hyvävelijärjestö on vahva ja voi hyvin. Ensin tahallaan jätetään hoitamatta rakennusten perushuoltoja, remontteja ja todettuja virheitä; tai niitä jo alkujaan tahallaan tehdään (kuten märät villat niin moneen rakennukseen vaikka noissa 1970- ja 1980- lukujen kouluissa tms.).

    Sitten annetaan vuosien mennä ja vielä lisätään virheitä ja jätetään ongelmia hoitamatta; vaikka tasakatolta kattokaivot putsaamatta/sulattamatta tai salaojan toimita huoltamatta. Sitten voidaan osoittaa muka rakennuksen olevan huonossa kunnossa, että kyllä se on ihan purettava, kun korjaaminen maksaa. Huom.: maksaahan se, kun sama sisäpiiri on saneerausporukoissa ja hinnat voidaan julkisen puolen saneerauksissa vetää pilviin!

    Uuden rakentamisen hinnaksi määritellään alkubudjetissa melkein sama kuin saneerauksen, jotta saadaan kaupungin tyhmimmätkin päättäjät valitsemaan se uuden rakentaminen. Se on joitakin satoja tuhansia tai miljoonan kalliimpaa, mutta sehän on sitten uusi ja sillä hinnalla se kannattaa rakentaa, kun pelkkä saneeraus on "vain" muutaman satatonnisen halvempi. Sitten saadaan lupa aloittaa, mutta vanhan kaavan mukaan onkin uudisrakennus tullut 3 - 6 kertaa kalliimmaksi kuin alunperin esitelty alkubudjetti. No siihen on aina haettu sitten lisärahaa; viimeiksi teatterin kohdalla ennen, kuin edes perustuksia päästiin tekemään...

    Kuntalaiset huomioikaahan nyt se, että Imatraööa johtavat virkamiehet ovat puolueiden (tarkemmin puolueen) tai niiden "vahvojen poliitikkojen" asettamia, siis hyväveli -järjestelmä toimii ja siihen nämä sisäpiirietuudet ja -ohjailut pohjautuvat. Ja joo, käytännössä Imatran veronmaksajat ei mahda sille mitään. Kuntavaaleissa ehdolle pääsevät vain harvat ja valitut kuntalaiset; nimenomaisesti puolueen kaartin hyväksymät. Jos ei jo ole sisäpiiriläinen, niin sellaiseksi voi vaaleissa vahingossa valituksi tullut "tulla", jotta suu pysyy supussa sekä ymmärretään äänestää oikein.

    Päättäjien olisi pitänyt jo vuosia sitten saattaa vastuuseen ja antaa potkut eräillekin kaupungin viranhaltijoille, mutta eihän tietenkään sellaista tehdä ja loput eivät saa aikaan. Eivät uskalla alkaa edes vaatimaan sellaista. Kaiken annetaan jatkua; lisäksi viranhaltijalla on kuin suojaoikeus: työpaikka on elämän mittainen. Vaikka tekisi kuinka huonoa, epäonnistunutta sekä veronmaksajille kallista työnjälkeä.

    Äänestä

limainen käärmeenpesä / Imatran kaupungintalo

Äänestä

Joo, ja nyt aikovat laittaa homeisen Virasojan koulun varjolla kiinni Imatran ainoan rakennuksena terveen koulun, Kaukopään koulun. Sama homeongelma-rakennusliike E-lahti varmaan pykäämään Niskan yhteiskoulun mäelle ongelmarakennusta, joka on nuo Mansikkalan ja Virasojan sairastumisloukutkin tehnyt. Tosi "järkevää" puuhaa?
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/01/08/Imatralla on kaavailuissa uusi koulu Vuoksenniskan suuntaan/2016520120036/16

Äänestä
  • Koko Imatran ja naapurissa olevan R-kaksikon kouluverkot pitäisi tarkastella kokonaan uusiksi, ennen kuin mitään muutoksia tehdään. Tai purkamisia taikka uusien rakentamisia. Tämä jo ihan taloudellisena kysymyksenä.

    Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven olisi perusteltua kaikkien kolmen suunnitella kouluverkkonsa & alueensa yhdessä uusiksi. Kun katsoo, että tänä vuonna ei Ruokolahdella eikä Rautjärvellä kummassakaan koko kunnassa syntynyt edes täyden koululuokan verran lapsia: molemmissa alle 20 lasta/vuosi, on alle 10 vuoden sisällä joka tapauksessa molemmissa kunnissa tehtävä kouluverkolle jotain radikaalia. Eikä Imatrallakaan syntyvyys jatkuvasti laskevan väestön kaupunkina huimaa päätä, alle 150 lasta.

    Ja Ruokolahdella ollaan tekemässä uutta koulukeskusta, samoin Rautjärvellä vasta iso keskuskoulurakennusprojekti. Imatrallakin on suunniteltu pohjoispäähän kaupunkia Virasojaa sekä Kaukopäätä korvaamaan yhtä uutta koulua. Meinaan vaan, ettei meillä kohta taas ole purettavaksi tai pilkkahintaan myytäväksi useampia kouluja, kuten Imatralla nyt Teppanalan/Savikannan/Honkaharjun ja Virasojan koulut aiotaan purkaa; Ruokolahdella myytiin Pohjalankilan ja Puntalan koulut sekä Rautjärvellä kanssa suljettua koulua on.

    Kaikkien kolmen kunnan veronmaksajien kannalta saattaisi olla paras, että tarkasteltaisiin koulunkäyntialueet ym. uusiksi. Ihan jo veronmaksajien näkökulmasta; myös uusien koulujen rakentamiset pitäisi jättää tai vanhojen hukkaamiset samoin, ennen kuin tämä keskustelu on käyty. Muussa tapauksessa yhdessäkään näistä kolmesta kunnasta ei ole kunnallisveroa perusteltua nostaa, sillä sillon on poliitikkojen vastuu mielestäni tulla toimeen nykyisellä tai alemmalla kunnallisveroäyrillä. Mutta poliittista tahtoahan asiaan ei ole edes kahdella R:llä, kuten UutisVuoksi uutisoi:
    http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/01/11/Kouluverkko halutaan pitää omissa näpeissä/2016520124288/16

    Äänestä

Demareiden keksimä kuningasajatus on muuttaa kaupunkikuvaa kerralla, laitetaan kaikki uusiksi, siirrellän toria, modataan siellä täällä, kapunkipuro, rakennus puretaan ja kasataan, se perustuu demareiden vuokratiloihin joihin kaupungin organisaatiot siirtyvät.
Siinä ovat demareita miellyttävät rakennusfirmat ja niiden purkufirmat ja niiden kapellimestari YH tosi hienossa symbioosissa keskenään. Rahaa siirtyy toverilta toiselle ja me maksavat, siis heidän toimeksiantajat, emme voi juridisesti sille mitään.

Äänestä
  • sitä kutsutaan verorahojen lailliseksi puhallukseksi. me kaikki maksamme sen.

    Äänestä

  • varkaus-elikkä-ryöstö kirjoitti:

    sitä kutsutaan verorahojen lailliseksi puhallukseksi. me kaikki maksamme sen.

    Kumma on vaan, että homma saa jatkua. Aika imatralainen ilmiö. Mutta olihan se lehdessäkin, että vaikka nyt ensi vuonna, siis 2017, laki muuttuu, että ei saa kapunginhallituksen jäsenet enää olla kaupungin yhtiöiden hallituksissa. Koska siinä on se, että silloinhan sitä valvoo itse omia tekemisiään. Liiallinen vallan keskittyminen.

    Kokkareet ymmärsi jo ennakoivasti korjauksen tehdä. Sen sijaan Heikki T. toteaa, ettei demarit. Kai kun se on liian kova halu pitää kaikki omissa käsissä ja vetää omaan pesään.

    Tämä YH nyt tietty on jo Heikeillä turvattu sarka vaikka lain muuttuessa olisi pakko vähän irrottaa narua; siis kun oma Ahonen on siellä?

    Äänestä

  • Veronmaksajien silmille pissitään eikä kukaan joudu vastuuseen tietenkään. Kuinka monta kertaa näin voidaan tehdä, ennenkuin joku oikeasti välittää? Jotain vastuuta pitäisi laittaa päätöksistään! Nyt saadaan elää kuin pellossa, eikä kukaan vastaa yhtään mistään.

    Äänestä

Mikki-Hiiri : kari ahonen , YH . on heikki-leikkien primus-motor. Moraalitonta toimintaa ja rikollisuus pesii aina noissa kabineteissa...

Äänestä

Mielenkiintoista on se, että demareiden vaatimuksesta aloite kiinteisöjen myynnistä jätettiin pöydälle huhtikuun saakka:

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/03/07/Aloite Imatran ongelmakiinteistöjen myynnistä jäi kaupunginhallituksessa pöydälle/2016520430029/16

Sama uutinen kertoo kuitenkin, että nyt tämän maaliskuun aikana on tarkoitus aloittaa Koivulan (ent. Rantasairaala) purku. Ja aloitteessa ollut Tammiharjun saunapesula jo ehdittiin purkaa...

Aika vaikea on sitten myydä enää, jos on jo purettu. Haisee pikkaisen tuo poliittinen toiminta!

Äänestä
  • pitää ehtiä tuhotyö ensin.

    Äänestä

  • Kys. aatesuuntaan kuuluu yksityisomistamisen vastustaminen. Ei sillon myydä.

    Äänestä

  • Kommunisminvastaista kirjoitti:

    Kys. aatesuuntaan kuuluu yksityisomistamisen vastustaminen. Ei sillon myydä.

    Kun demari voi vielä aiheuttaa veronmaksajalle lisärahanmenoa purkukustannuksina, se tekee sen!

    Äänestä

  • Imatralla osataan myös tehdä muun maailman typeryydet perässä. YH:n tuhovimmainen meni purkamaan kunnossa olleen Vuoksenniskan saunapesulan ent. rakennuksen siitä Tammiharju 1:stä.

    Samaan aikaan Hesari uutisoi yleisten saunojen uudesta tulosta.

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1457668720717?

    Rakennuksella olisi ollut vähintään kulttuurihistoriallista ja kaupunkikuvallista arvoa, vaikka sitä ei enää yleiseksi saunaksi olisi otetukaan. Mutta em. jutun perusteella niin paikallisia kuin vaikka toisaaltakin tulevia (turistit) ajatellen olisi arvoa voinut olla oikeasti myös laittamalla rakennus alkuperäiseen käyttöönsä.

    Ja vaikkapa tänään lauantaina 12.3. vietetään tuota saunapäivää. Hävettää, että kaupungissamme tuhottiin yksi viimeisistä yleisistä saunoista, ja joka oli kunnossa oleva täyskivirakennus. Nyt on vaan joutomaapläntti tilalla sekä veronmaksajille tuli 100 000 € purkukustannuksia kaupan päälle kyseisen rakennuksen tuhotyöstä.

    http://www.lansivayla.fi/artikkeli/363540-saunapaivana-paaset-testaamaan-naapurisi-saunaa-katso-lista-saunapaikoista

    Äänestä

Jos sää mua ni määkii sua.

Äänestä
  • vaan kaverin k*rpää imetään.

    Äänestä

  • Onkohan muuten paikallisilla rakennusyhtiöillä ja kaupungilla jonkilainen "salainen sopimus" tai ovatko rakennusyhtiöiden edustajat vain juottaneet ja syöttäneet kaupungin virkamiehet hyvin, kun nämä kovin usein päätyvät purkamaan vanhoja rakennuksia ja rakennutamaan uudisrakennuksia tilalle?

    Äänestä

Miten on mahdollista, että maailmalta & toisaalta Suomesta löytyy kauniita, yli satavuotiaita rakennuksia, jotka ovat täysin käyttökelpoisia? Kun meillä täällä Imatralla 30-vuotiaatkin rakennukset ovat jo purkukuntoisia!?

Jännä, kun yksityishenkilöiden tätäkin vanhemmat asuinrakennukset eivät kärsi vastaavista ongelmista; jokainen pitää itse hankitusta omaisuudestaan huolta...

On tosin päivänselvää, ettei kasvottomasta virkamiesjoukosta löydy yhtään vastuuta kantavaa. Antaisiko joku vinkin, miten nämä kaupungin virkamiehet saisi vaihdettua kertarysäyksellä? Mitenhän se maailma sitten makaisi, kun kunnioitettaisiin yhteistä omaisuutta eikä tuhlattaisi sitä surutta... Vai onko tosiaan niin, että kiinteistöjen hoito Imatralla on tuuliajolla eli malli Venäjältä.

Äänestä
  • se on ne storan piipusta tulevat sellunkeittokatkut ja terästehtaalta raskasmetallipäästöt. pilaa ihmisten päät eikä kukaan osaa tönöjä korjata tai kunnossa pitää; samat päästöt mädättää rakennuksetkin.

    imatralaisvamma, ettei ees vuotavaa kattoo saaha korjattua tai hilseillyttä maalipintaa maalattuu. ja karhupumppu pysy kädes eikä avattua tukkosia viemäreitä osata, lotataan vedet niin et tulvii.

    sen sijaa ukot seisoo toine käsi perseessä ja toinen nenässä. siten se on mahdollista. varsinkin kaupunkin töissä.

    Äänestä

keskeisin ongelma taitaa olla se, että kaupungin ja yh:n leivissä ei ole ketään sen verran osaavaa edes, joka erottaisi millä tavalla joku rakennus on tehty. saati, että ymmärtäisi faktan siitä, mitä ratkaisuja käytettävä taikka mitä muutoksia eri tyyppisiin rakennuksiin voi tehdä tai mitä ei voi tehdä rakennustavasta johtuen. myöskin käsite eri rakennustavoilla tehtyjen rakennusten eri pituisista laskennallisista käyttöajoista tuntuu olevan tuiki tuntematon!

tänään oli uutisvuoksessa, että mansikkalan sote-asemalla sakkia siirretään remontin tieltä paikasta toiseen.

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/03/18/Mansikkalan neuvolan väki lähtee evakkoon — tänään neuvola on suljettu muuton vuoksi/2016520488362/16?

tuo mansikkalan sote-rakennus on tehty 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, pahimman ongelmarakentamisen aikakaudella. tuolla rakennustavalla tehdyllä rakennukselle lasketaan käyttöiäksi 30-40 vuotta; rakenne on ns. korjauskelvotonta rakentamistapaa. tarkoittaa sitä, että rakennuksen perusrakenteen korjaaminen on laskennallisen käyttöiän tullessa täyteen kalliimpaa, kuin alusta saakka tekeminen. rakennus ei ole täyskivirakennus, joissa taas korjaaminen on järkevää ja mahdollista halvemmalla kuin uuden vastaavan runko- ym. rakenteen tekeminen (ts. paikallaan muuraamalla tehdyt täyskivirakennukset). siihen verraten tuo mansikkalan sote-asema voileipärakenteella on samaa sarjaa, kuin parhaillaan imatralla olevat ongelmarakennukset virasojan koulu sekä mansikkalan koulu.

näin veronmaksajana on kysyttävä, että miksi upotetaan rahaa rakennuksen korjaamiseen, koska sen käyttöikä on täynnä; sillä on laskennallista käyttöaikaa enää n. 5 vuotta ja siksipä siellä noita ongelmia pukkaakin. parempi vaihtoehto on rakentaa uusi tai käyttää korjausrahaa sitten jonkun korjattavalla rakennustavalla tehdyn rakennuksen korjaamiseen (vertaa vaikka julkisuudessa ollut eevala, honkaharjun ent. alakoulu tms.). niiden runkorakenteen laskennallinen käyttöikä on maaperästä ja vastaavista riippuen 100-200 vuotta noin vertailuna tuohon mansikkalan sote-aseman 30-40 vuoteen. eikö tässä kaupungissa ole kiinteistöpuolella ketään, kuka kykenee erottamaan millä rakennustavalla joku rakennus on tehty ja toisekseen sellaista, joka osaa vaikka laskinta käyttää. ihan nyt vaan huomioiden verorahan menot ja tuo laskennalliset käyttöajat -asia vaikkapa.

Äänestä

Uusi teatteri on poliittisen suhmuroinnin suurimpia ja törkeimpiä tekoja mitä Imatralla on tehty. Ei varmaan missään muussa kaupungissa saisi rakentaa teatteria jolla ei ole yhtään parkkipaikkaa. Muutenkin ihmetyttää miten muut puolueet hyväksyivät moisen viritelmän jolla lapioitiin rahaa SDP kassaan. Hurjimmat huhut liikkuu että SDP yrittää vuokrata AY talosta kaikki pienimmätkin kopperot teatterin laskuun. Tässä vaiheessa luulisi muilla puolueilla olisi sen verran selkärankaa leikkaisivat piikin poikki millä SDP tekee puoluetukea veronmaksajien rahoilla. Toivon ja uskon että SDP teatterin varjolla miljoonansa saanut eikä enää pysty teatterilla yhtään rahastamaan.

Äänestä
  • tuo teatteriprojekti on tosiaan veroraharyöväyksen sekä poliittisen teatterin huipentumaa vailla vertaan. ostetaan ensin aikaisemmalta vuokranantajaltaa, ts. demarien paikallisosastolta homeinen, purkukuntoinen ongelmarakennus ylihintaan. ja tontilla, joka on pieni nurkkapläntti. vaikka kaupungilla itsellään on tyhjää tonttimaata ongelmaksi saakka. perusteena, että onhan se keskeisellä sijainnilla sekä tarvitaan kunnon teatteri. no kysyn vaan, miksi vaikka lähteen talo oli sitten "vain" 200 000 arvoinen; sehän on vielä keskeisemmällä sijainnilla sekä tonttikin oli suurempi; demareiden paikallisosastolle hankalasta purkukohteesta ja pienemmästä tontista maksettiin miljoona euroa ja purettiin ongelmarakennus omaan lukuun. hintaa maksettiin siis pienemmästä tontista ja hankalammasta purkukohteesta 800 000 euroa enemmän; sijainniltaan ovat mielestäni aikas vertailukelpoisia?

    no kunnon teatteriko sitten? tontille, jossa ei ole parkkipaikkoja. rakennus, johon ei sovi lavastamotilat vaan ne vuokrattava naapurista työväentalon kellarista? vuokrasopimuksella, jossa neliöhinta on lähes kolme kertaa kalliimpi kun imatrankoskella asuntojen neliövuokrat. rakennus, joka ei kooltaan vastaa edes oikean teatterin lämpiötä? kokonaisuus, jonka hinnalla olisi ratkaistu monta ongelmaa kaupungissa tai vaihtoehtoisesti lähetetty kaikki teatterissa kävijät taksilla edestakaisin naapurikaupunkiin teatteriin sekä maksettu heille vielä liputkin sinne n. 60 vuoden ajan, siis jos summa nyt nimenomaisesti olisi ollut pakko teatteripuuhaan käyttää...

    kunnon teatteri meillä imatralaisilla on kaupungintalossa! siitä ei ole epäilystäkään. ihan samaa se on rahan upottaminen ukonniemeen turistihoukuttimiin mielikuvitusvenäläisturisteille sekä sdp:n lomaliiton kylpylään, joka on aivan samaa demaripuoluetukea kuin tuo teatteriprojektikin; kaikkien veronmaksajien rahoista puoluekantaan katsomatta. yksi kertakin on liikaa, mutta imatralla tämä on sääntö eikä poikkeus!

    Äänestä

Katsokaapa Firmaa nimeltään KIPA ns, "ammattimiehet/(naiset , ehkä) ajelevat firman autoilla ympäri Imatraa TEKEMÄTTÄ mitään normaalia työtä, muuta kuin ajelemassa Imatran kaupungin asukkaiden verorahoilla ULOS KAIKKI LOIS ELÄTIT kyllä TE-keskuksesta löytyy AMMATTI IHMISIÄ TEKEMÄÄN SAMAT "PIKKU PUUHASTELUT" mitä nyt nämä nykyiset PUUHASTELIJAT DUUNAAVAT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliittinen_virhe kirjoitti:

laitan tekstin tänne, koska on riski siitä, että paikallinen UutisVuoksi ei (taaskaan) julkaisen kommenttia, jos kaupungin poliitikkoja tai virkamiehiä arvostelee. tämä siksi, että heräsin kirjoittamaan kommentin UV:ssa olleen jutun http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/08/04/Työn vuoksen hallinto lähtee Töllille, Sulattimon pajat tyhjenevät Tiilitehtaankadulle/2015519381791/16 perusteella.

jutussa tuli ilmi, että kaupunki siirtää osaa rahoittamistaan toiminnoista demareiden työväenyhdistyksen vuokratiloihin omista tiloistaan ja kaupungilla on suunnitelma purkaa iso määrä julkisin varoin rakennettuja suuria rakennuksia, joille ei kaupungin oman näkemyksen mukaan ole tarvetta. tämä on kummallista, koska pelkkien purkuoperaatioiden on arvioitu aiheuttavan 1 Miljardin euron kustannukset imatralaisille veronmaksajille ja kaiken lisäksi osan toiminnoista siirtämisen vuokratiloihin kaupungin omista tiloista.

ihmettelen tätä suuresti, sillä tiedän itse, että ainakin paria listalla http://imatra.oncloudos.com/kokous/20152137-8-1.PDF olevista kohteista ovat niin muutamat yritykset kuin yksityisetkin henkilöt koettaneet ostaa, mutta kaupunki ei ole suostunut myymään. nyt ollaan sitten aiheuttamassa veronmaksajille lisäksi liki miljardin lisäveroaukko pelkillä purkukustannuksilla! kyseiselle rahalle olisi paljon oleellisempaa käyttöä.

mielestäni on hyviäkin esimerkkejä ent. julkisten rakennusten myynnistä yrityksille ja yksityisille purkamisen sijasta, tässä kaupunginosassa vaikka kaupungin hunnigolle jättämä vanha neuvola myytiin yksityiselle, joka remontoi sen sekä järjesti käytön, lisäksi hoidettu piha muutenkin kaupungin naapurissa olevaan omaan rakennukseen verratuna. tai vaikka ruokolahden puolella entinen vennonmäen koulu, jonka kyläläiset remontoivat taitotaloksi ja taidenäyttely- sekä harrastekäyttöön...

onko imatralla niin, että verorahat ennemmin tuhlataan vaikka korjattavissa olevan rakennuksen purkamiseen siinä pelossa, että joku saattaisi sen korjata tai järkevään käyttöön, jos ei itse osata? tarkoitan suunnilleen ennemmin kateus ja kärsimys kuin jonkun menestys?

puoluepolitiikalla on nimenomaisesti tässä merkitystä, että verorahoja ei ole käytetty järkevästi. kaupungin omien kiinteistöjen hoito sekä määräaikaisremontit on laiminlyöty, niin sillon mikä tahansa muuttuu toivottomaksi kohteeksi hyvin nopeasti.

toinen on se kaupunkisuunnittelun puute, surullisin esimerkki vaikka vuoksenniskan keskusta. mutta ihan sama vaikka pienempien kaupunginosien kaikki ent. liikealueet, rajapatsas/sienimäki/karhumäki/rautio/tainio tai vaikka ent. asuntomessualue. kun järkevä kaupunkisuunnittelu laiminlyöty, tuhoutuu ja rappeutuu koko alue. tilannetta korjaisi vaikka tyhjien liikerakennusten lunastaminen "kipurahalla" ja purku, tilalle vaikka sitten asuinrakennusta tai mitä tahansa muuta, kuin rikkinäistä ja teippailtua näyteikkunaa.

kaupunkisuunnittelun puutteesta kertoo vaikka, että tästä läheltä lähti R-kioski, kun sille ei ollut riittävän suurta liiketilaa. olisi kaupunkisuunnittelu tai vaikka kaupungin yritystilat voinut tehdä asialle jotain?! seurauksena suuri vahinko koko kaupunginosalle, koska samalla menetettiin asiamiesposti.

toisin sanoen onneton politiikka ja osaamaton kaupunkisuunnittelu on imatralla monelta osin aiheuttanut nykyiset ongelmat, ja monen ennen vireän tai viehättävänkin kaupunginosan muuttumisen luontaantyöntäväksi ja rappeutuvaksi lähiöksi vailla palveluita. sellainen kertoo juuri (puolue)politiikan ja kaupungin virkamiespuolen toimien totaalisesta epäonnistumisesta. jos muutetaan alue aavekaupungiksi ja rappeutuvaksi elementtilähiöksi, ei tarvitse ihmetellä muuttotappioitakaan. ei paikalle jää muut, kuin ne, joiden on pakko tai joilla ei ole mahdollisuutta lähteä. ja nykylinja tasata kaikki tasaiseksi joutomaaksi palauttanee imatran jossain vaiheessa ruokolahden syrjäkylämaaseuduksi, jollainen ollaan joskus oltu, siis jos ei meno muutu.

jos jollekin pitäisi kovasti jo tehdä suunnittelua, on vaikkapa keskusliikenneasemahirvitys. siitä lähtee nyt käräjäoikeuskin eikä ole enää edes vr:n omaa lipunmyyntiä tai matkahuoltoa. miten veikkaatte betonirakentamisen ongelma-aikakauden jättirakennukselle suunnilleen kaupungin keskeisimmällä paikalla käyvän, kun siellä ole kohta ainoatakaan vuokranmaksajaa? se on jo nyt niin luontaantyöntävä paikka, että eihän kukaan sen kautta paikalle tuleva vieraspaikkakuntalainen halua koko imatraan tutustua yhtään enempää vaan tahtoo pois heti.

murehtisin noita syrjäkouluja vasta sitten, kun kaupungin keskeisten alueiden ongelmat on ratkaistu! parhaillaan on imatrankoskenkin liikekeskusta, josta arvorakennukset aikanaan tuhottu, muuttumassa samanlaiseksi tyhjien ja likaisten näyteikkunoiden kujaksi, kuin vuoksenniska jo on. aika turha on vaikka matkailuelinkeinon koettaa tänne ketään houkutella edes venäjältä, samanlaista likaista & rappeutuvaa betonielementtiä löytyy heilläkin lähiöiden takapihoilta riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu