Huoneistokeskus

Hei! Kertokaas kokemuksia Huoneistokeskuksen toiminnasta Kuopiossa,millaisia olette saanut.Minä en ollut tyytyväinen,kuin omaan nimikko myyjättereemme.Muitapa ei sitten kiinnostanutkaan myynti siinä osin kuin oletimme,että noin myyjä määrällisesti suuressa firmassa toiminta olisi aktiivisempaa.Kaikilla taitaa olla vaan se oma toimeksiantosopimus tärkein,mitä muitten väliä,myyköön kun on ottanutkin myyntiin periaatteella.Ja neljä kuukautta on liian pitkä aika sitoa asiakas yhteen välittäjään,kuten heillä se kuulema on pakko olla???,kun on firmoja joissa se on kaksi.Onneksi Opkk-hoiti talomme myynnin lopulla kiitollisesti pois myyntilistoilta parissa viikossa,iso kiitos heille:)
82224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saman suuntaisia kokemuksia myös minulla talonmyyjänä. Kovasti kehuttiin ja ylistettiin tehokkuutta ja myyntivoimaa, mutta se oli melkoinen pettymys. Oman myyjämme lisäksi esittelyjä teki vain kaksi muuta 20 mahdollisesta. Välityspalkkion suuruuden selittääkin henkilöstön määrä, mutta tehokkuudesta ei voi puhua.

Äänestä

Itselläni on huonoja kokemuksia asunnon ostajana. Etsimme jokunen vuosi sitten ensimmäistä yhteistä kotiamme, kolmiota rivitalosta. Ensinnäkin epäilivät aina että onko ko. asuntotyyppi realistinen "noin nuorille". Ja yrittävät esittää jotain huonokuntoisia kerrostalokaksioita... Itse maksukykymme ja mieltymyksemme huomioiden pitäydyimme toiveessamme. Asuntoesittelyissä jäimme aina vaille huomiota, vaikka olisimme olleet kiinnostuneita asunnosta, esittelijä keskittyi vain vanhempiin katselijoihin.
Kerran esittelijä näki kun tulimme paikalle suht uudella autollamme ja paukautti että ehkä kannattaisi ehkä maksaa ensin se autolaina pienemmäksi ennenkuin asuntolainaa ottaa (noh, emme jääneet selittämään että kyllä se auto on ihan maksettu)...
Kokonaisuudessaan muutoinkin palvelu oli huonoa ja päätimme että emme enää ko. firman palveluita käytä. Heti kohta sitten saimmekin todella hyvää palvelua eräältä toiselta isolta kiinteistövälitysfirmalta ja se unelma-asunto löytyi =D Muutaman vuoden päästä olemme harkinneet asunnonvaihtoa ja silloin emme todellakaan aio olla huoneistokeskuksen kanssa tekemisissä!

Äänestä
  • ...uskon kyllä,että oman kokemuksemme kautta kertomuksenne pitää paikkansa.Sen verran hyvää sanoakseni myyjistä,että persoonaltaa siellä on niitäkin,jotka ei mielestäni sovellu asiakaspalveluun (mies joka on liian ahne ja kaikkitietävä)ja myös sellaisiakin,että kanssakäyminen on asiallista ja leppoisaa,painottuen naisten ansioksi.Mutta heissäkin on myyjä,jonka jutut poikkesi eräässä esittely asunnossa muuhun,kun myytituloksen saantiin.Me olemme niin omia persoonia kaikki,että siinä onkin taiteileminen,mitä milloinkin asiakkaat katsoo eduksi ja haitaksi omalle minälleen ja edustavalle firmalle,se heidän pitäisi muistaa.Moni kohde saattaa jäädä myymättä,jos mahdollinen ostaja ei pidä myyjän tyylistä jo esitteylytilanteessa hoitaa tehtäväänsä.

    Äänestä

Siis Kuopion huoneistokeskukellse ei kannata antaa yhtään kohdetta myytäväksi!!!! Meidän tapaus oli niin varottava esimerkki. Ovat niin rahanahnetta ja itsekästä porukkaa. Kannattaa suosia pienempiä kiinteistövälitysfirmoja joissa ollaan joka kerta saatu NIIN paljon parempaa palvelua ja osaamista.
Kiertäkää se kaukaa. En suosittele ostamistakaan Kuopion huoneistokeskukselta...kun turhaan niitten taskuun on antaa rahaa täysin lain vastaisesta toiminnasta. piste.

Äänestä

Aikoinaan kun haettiin tietynlaista asunto niin välittäjä sanoi, että siitä ja siitä yhtiöstä on tulossa juuri sellainen myyntiin kun mitä toivottiin.
Vaan eipä tullut!! sen jälkeen en luota enää tuollaiseen välitystyyliin- onneksi on muitakin !

Äänestä

Mä en enää jaksa vastailla näiden kyseliöiden (kyseliän?) vastaukseen. Siis onko näin, että täältä saa hyvän vastauksen tärkeisiinkin kysymyksiin, kun toinen haukkuu ja toinen kehuu. Ehkä kannattaisi kysyä jostain muualta!!!!!!!!

Äänestä

Mikä järki on vastata 7 vuotta vanhaan kysymykseen? Alkuperäinen kysymys on esitetty 2004...
Kysyjä edelleen odottaa vastausta?

Äänestä

Asunto Agentti kyllä hyvä, möivät ok taloni alle 2 viikossa kiitos olitte aktiivisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talon myyjä. kirjoitti:

Hei! Kertokaas kokemuksia Huoneistokeskuksen toiminnasta Kuopiossa,millaisia olette saanut.Minä en ollut tyytyväinen,kuin omaan nimikko myyjättereemme.Muitapa ei sitten kiinnostanutkaan myynti siinä osin kuin oletimme,että noin myyjä määrällisesti suuressa firmassa toiminta olisi aktiivisempaa.Kaikilla taitaa olla vaan se oma toimeksiantosopimus tärkein,mitä muitten väliä,myyköön kun on ottanutkin myyntiin periaatteella.Ja neljä kuukautta on liian pitkä aika sitoa asiakas yhteen välittäjään,kuten heillä se kuulema on pakko olla???,kun on firmoja joissa se on kaksi.Onneksi Opkk-hoiti talomme myynnin lopulla kiitollisesti pois myyntilistoilta parissa viikossa,iso kiitos heille:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu