Minulla ei enää ole varsinaista aknea. Arpien punaisuuskin on hävinnyt, mutta kuopat ovat jäljellä. Lähinnä otsa ja ohimot ovat täynnä pieniä kuoppia. Tietynlaisessa valaistuksessa niitä ei välttämättä edes huomaa, mutta esim. vessan peilistä ne näkee todella selkeästi. Lisäksi meikkivoide (josta olen riippuvainen) tuntuisi korostavan epätasaisuutta.
Kyselisin että onko kenelläkään ideoita tai kokemusta siitä, että minkälaisella hoidolla arpia saisi tasoitettua edes vähän? Vai tehoaako mikään? Toisaalta olen jo luopunut toivosta ja hyväksynyt sen, että näillä mennään hautaan asti. Olen tällä hetkellä 28-vuotias ja akne tehnyt tuhojaan murrosiästä asti. 3 Roa kuuria olen syönyt, viimeisimmän tänä keväänä.
Vinkit myös toimivista meikkivoiteista ym. otetaan vastaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Mulla sama ongelma. Olen kuullut että noita voi tasata laaserilla mutta hintaa en kyllä tiedä,vissiin aika kallista ja oon tottunu tähän rantarosvon naamaan niin en tarkemmin tiedä.
Moi.
Olen myös lukenut noista erilaisista laser-hoidoista. Ei vain tiedä että kuinka hyvin ne oikeasti tehoavat. Olisin valmis maksamaan vaikka 10 000 että saisin edes vähän tasaisemman naaman. Sen verran rasittavaa elää tämän asian kanssa. Myös ihonsiirto on käynyt mielessä, mutta se nyt ei varmaan ole mahdollinen.