kuljettamaan esineitä ajatuksen voimalla?
Pystyykö henkiolento
ertwer
1283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Alle 4,5 kg:n massaisia pystyy .
Luulisin riippuvan tapauksesta. Henkiolentoja on erilaisia, mutta jos otetaan esimerkkinä poltergeist, liikutettavan materiaalin massa vaihtelee sen mukaan, paljonko energiaa henki saa levottomista olennoista alueellaan.
Eli omalla voimallaan henki ei pysty mihinkään. Siihen tarvitaan jotain "apua" täältä meidän puoleltamme. Meedioistunnoissakin meedio luovuttaa ektoplasmaa, jolla kaikki tapahtuu. Henki ei yksin pysty vaikuttamaan.
Ei pysty. Raaka newtonilainen perusfysiikka on voimakkaampi. Siinä voi liikutella 4,5 kg; n sijaan vaikka 4,5 miljoonan kg:n painoisia kappaleota.
Onko ajatuksessa riittävästi energiaa ? Veikkaan että ei ole.
Ei, mutta jos olento on näkymätön, se voi näyttää kuin ajatuksen voimalta.
Myös planeettojen asento vaikuttaa asiaan.
Miksi sotket käymälässäkäynnit tällaiseen aiheeseen?
Koska kummitukset ulostavat ektoplasmaa.
Ektoplasmaulostusta nauttimalla saa yhteyden pimeyden valtakuntaan, josta vain Jeesus voi pelastaa !
Harmillista, että henkimaailman ilmiöistä on vähän tilastodataa. Ameriikoissahan sitä on, mutta siihen on ainakin osittain vaikea päästä käsiksi. Luultavasti osa on suorastaan salaista? Suomeksi julkaistut alan kirjat ovat aidolle tutkijalle sellaista seitsemänpäivää-tasoa. Ja yleensä asenteellista henkimaailmauskiksien propagandaa jo valmiiksi.
Mutta toisinaan näyttää, että ihmiselle ei ainakaan fyysisesti näytä olevan edullista seurustella sen paremmin henkien kuin ufojenkaan kanssa. Jokainen ufofani tietää, että useissa ufohavainnoissa on havainnoitsija saanut naamansa punoittamaan ja pahimmillaan palovammoja. Vähemmän on kiinnitetty huomioita esim. selvänäkijöiden ja meedioiden sairasteluun. Syöpää näyttäisi esiintyvän. Voisiko olla niin, että noiden ilmiöiden olemus on jollakin tavalla "väärää taajuutta" ihmiselle, että keho reagoi sairastumalla. Eli vaikutus saman kaltainen kuin esim. ydinsäteilyn vaikutus. Tiedän, tiedän! Henkiuskikset esittävät tietysti, että se henkien ja ufojen kanssa treffailu on suorastaan terveellistä. Mutta onkohan sittenkään. Siihen en ota kantaa, että mistä noissa ilmiöissä tarkalleen on kysymys. Mutta ei näytä aivan terveellistä olla niiden seura.
Ei, koska henkiolentoja ei ole. Jos olisi, niin eri materiaulottuvuudessa oleva henki ei pystyisi vaikuttamaan esineeseen. Samoin henki ei pysty ääntelemään, koska hengellä ei ole materiallisia äänihuulia, joilla voisi tuottaa ilman värähtelyä.
Poltergeist = huomiohakuinen kujeilija, eli ihminen.