Voiko Asperger-henkilöstä olla poliisiksi?

henezi

Olen kuullut väitettävän, että ei voi olla, mutta myös että kyllä heitä on myös poliiseissa, mutta se on melko harvinaista.

28

2248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Info_

      Aika paha..suorastaan naurettava väite. Ilman perusteluja kaiken lisäksi.

    • kysympä

      Miksei voisi olla?

      • henezi

        Sillä tätä kysyin, kun minulle on sanottu monta kertaa, ettei minusta olisi poliisiksi, ja se ärsyttää minua, koska tiedän, ettei minusta ole enkä ole koskaan sellaiseksi halunnut. Mutta tämä sama henkilö myös väitti, ettei kenestäkään Asperger-henkilöstä voi tulla poliisia. Minulla itselläni on Asperger. Tässä kävi niin, että hän vahingossa merkitsi itsensä minun profiilikuvaani Facebookissa, eikä heti korjannut sitä. Kun olin kotona, pyysin häntä Facebookissa keskustellessamme poistamaan sen, mutta hän vain sanoi, että mitä haittaa siitä on. Sanoin, että en halua että profiilikuvassani lukee, että hän on siinä minun seuranani, kun ei ole ja lopulta sitten poistin sen tiedon itse, kun hän ei ruvennut sitä poistamaan. Hän sanoi, että tämä on yksi syy siihen, miksi minusta ei ole poliisiksi, koska jos partiokaverini merkitsisi vahingossa minun nimeni johonkin luetteloon, suuttuisin hänelle silmittömästi. En todellakaan suuttuisi. Pyytäisin vain häntä korjaamaan virheen ja sehän olisi äkkiä korjattu.

      • ei_saisi_merkkailla

        Facebookissa ei saisi merkkailla ketään ilman lupaa ja kuuluu hyviin tapoihin poistaa merkkaus, jos sitä pyydetään.

        Kaverisi on sikäli väärässä, hänen mielipide ei ole ainoa oikea. Hän elää facebook-on-oikeassa-ja-jumala -aikakautta. Mä en tajua tota yhden totuuden "tottakai" saa merkkailla -asennetta.

        Siellä pitäisi olla esto tällaiselle merkkaamiselle. Katso asetuksista, siellä pitäisi olla ominaisuus, että se ainakin ilmoittaa sinulle, jos joku merkkailee sinut kuviin.

    • anonymous_AS

      Eiköhän kohtuu moni assi ole jo pidemmän aikaa hoidellut siviilipoliisin tehtäviä..

    • w4atw43

      Asperger-henkilöhän voisi olla myös hyvin oikeudenmukainen ja asiallinen poliisi.

    • ascop

      Pitää paikkansa. Itseasiassa monet korruptoitumattomat poliisit ovat olleet asseja. Myös poliisisarjoissa heitä on kuvattu. Viimeisin tämä Silta-sarjan tanskalainen naispoliisi, joka noudattaa lainkirjainta toisin kuin ruotsalainen kollegansa. Ilman Assipoliiseja ei poliisikorruptiota olisi saatu aisoihin.

    • nanatui

      Onko kaikki aspergerit sitten tismallee samanlaisia, jos diagnoosi estää tiettyyn ammattion pääsyn? Höpöhöpö. Pääsykokeissa käymällä sen tietää, pääseekö poliisiksi. Muista vaan, että hyvin moni joutuu pyrkimää useita kertoja, ilman diagnoosiakin.

      • isopää

        Yhteinen vaatimus poliisiksi on isopäisyys.

      • vai_niin

        Ja Aspergeritko ovat pienipäisiä?

    • 123654

      Sotilasura sopii hyvin asseille.

    • Anonymous_As

      Sukutaustaa löytyy viranhaltijoista (mm. puolustusvoimat)

    • tutkijoiksi

      Assipoliisit voisivat olla hyviä tutkijoita, koska aspergerit voivat havaita asiayhteyksiä ja yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa...

      Aspergerit ovat usein hyviä tutkijoiksi, miksi eivät olisi myös rikostutkijoiksi ?
      Ei se aspergernaiivius sitä tarkoita, että assipoliisi aina sanoisi: "Tuskin mitään rikosta on tapahtunut". Voisi olla päinvastoinkin, kun assi aina tekisi rehellisiä päätöksiä.

      Ehkä assi ei niin sopiva olisikaan menemään paikanpäälle kapakkatappeluiden selvittäjäksi.

      • vai_niin

        Mikä vitun naiivius?

    • Asperger ihmisen pikkutarkka havainnointikyky voisi rikospoliisissa rikospaikkatutkijalle olla suuri etu, mutta kommunikointi muiden ihmisten kanssa esim järjestyspoliisissa voi olla haasteellista. Asperger-syndroomaakin on eri tasoisia, kun toinen on jo liki autistinen, ei toisessa huomaa mitään muuta eroa kuin katsekontaktin välttely. Tuota asiaa kannattaisi suoraan kysellä poliisiyliopistolta esimerkiksi.

    • Mie_AspergerInfo

      ..juurikin olemme keskittyneet rikosten selvittelyyn, joiden tutkimuksen kannalta PÄÄpointtina ON

      KARSIA ei-poliisin ammattiin soveltumattomat persoonallisuushäiriöiset kandidaatit

      minkä jälkeen

      OIKEUS TOTEUTUU vähemmistöryhmienkin keskuudessa..

      Lue; AS-arvot Asperger-Info -foorumista

      Anteeksi, etten ole osannut ilmaista itseäni oikein.

    • assiperäpassi

      Poliisin pitää käyttää tahdonvoimaa sekä harkittua väkivaltaa lakia rikkovaa asiakastaan kohtaan.
      Asperger eli tyypillinen matematiikan professori olisi jo helisemässä alakoulun opena, jonka pitäisi pistää luokka tarvittaessa hiljaiseksi.

      • poliisilaki-info

        Korjaus; poliisin ei ole sallittua käyttää väkivaltaa harkitsematta eikä harkitusti.

      • assiperäpassi
        poliisilaki-info kirjoitti:

        Korjaus; poliisin ei ole sallittua käyttää väkivaltaa harkitsematta eikä harkitusti.

        Mikäli poliisi pitää kiinni tai laittaa käsiraudat, hän tekee harkittua väkivaltaa.

      • Aspergerinfo

        Minkälaisin perustein "virkavallan" on sallittua käyttää "harkittua" tai "harkitsematonta" väkivaltaa? Eikö kaikenlainen väkivalta - olipa se fyysistä tai henkistä - ole YK:n Ihmisoikeussopimuksessa kiellettyä? Sen vuoksi Suomi on huipulla tilastoissa, joissa kartoitetaan ihmisoikeusrikosten määrää eri maissa.

        http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=81&t=513

        Ota kantaa! Googleta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, josta lisätietoa.

        ps. mikäli ilman painavaa perusteltua syytä joutuu käsiraudoitetuksi, siitä kannattaa tehdä rikosilmoitus sekä hankkia vammoista lääkärintodistus

        ps.2 harkittu väkivalta johtaa kovempaan rangaistukseen kuin harkitsematon, joka myös johtaa rangaistukseen sekä ammatillisesti tiettyihin selvityksiin väkivaltaa käyttäneen henkilön pätevyydestä alalle

      • assiperäpassi
        Aspergerinfo kirjoitti:

        Itseasiassa verotuskin on väkivaltaa. Jos et maksa, käytetään voimakeinoja ja sinut viedään väkisin vankilaan eli käytetään väkivaltaa.

        Poliisi pelkästään pistäessään käsiraudat käteen käyttää väkivaltaa.

      • päivitystä_edelleen
        Aspergerinfo kirjoitti:

        Minkälaisin perustein "virkavallan" on sallittua käyttää "harkittua" tai "harkitsematonta" väkivaltaa? Eikö kaikenlainen väkivalta - olipa se fyysistä tai henkistä - ole YK:n Ihmisoikeussopimuksessa kiellettyä? Sen vuoksi Suomi on huipulla tilastoissa, joissa kartoitetaan ihmisoikeusrikosten määrää eri maissa.

        http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=81&t=513

        Ota kantaa! Googleta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, josta lisätietoa.

        ps. mikäli ilman painavaa perusteltua syytä joutuu käsiraudoitetuksi, siitä kannattaa tehdä rikosilmoitus sekä hankkia vammoista lääkärintodistus

        ps.2 harkittu väkivalta johtaa kovempaan rangaistukseen kuin harkitsematon, joka myös johtaa rangaistukseen sekä ammatillisesti tiettyihin selvityksiin väkivaltaa käyttäneen henkilön pätevyydestä alalle

        Tuopa nyt konkretisoituikin vihdoin. Sillä Asperger-henkilöillä on tavanomaista parempi oikeudenmukaisudentaju. Varsinkin, jos Suomen lakikirja löytyy ulkomuistista omasta päästä ja vaikka jos samanaikaisesti sattuu olemaan lakimiessuvun kasvatti. Tai, jos muutama ystäväkin sen vuoksi sattuu olemaan lakimies. Voi olla myös siitäkin huolimatta. Kauniita unosia.

      • haastattelu_HStoimitus
        Aspergerinfo kirjoitti:

        Minkälaisin perustein "virkavallan" on sallittua käyttää "harkittua" tai "harkitsematonta" väkivaltaa? Eikö kaikenlainen väkivalta - olipa se fyysistä tai henkistä - ole YK:n Ihmisoikeussopimuksessa kiellettyä? Sen vuoksi Suomi on huipulla tilastoissa, joissa kartoitetaan ihmisoikeusrikosten määrää eri maissa.

        http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=81&t=513

        Ota kantaa! Googleta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, josta lisätietoa.

        ps. mikäli ilman painavaa perusteltua syytä joutuu käsiraudoitetuksi, siitä kannattaa tehdä rikosilmoitus sekä hankkia vammoista lääkärintodistus

        ps.2 harkittu väkivalta johtaa kovempaan rangaistukseen kuin harkitsematon, joka myös johtaa rangaistukseen sekä ammatillisesti tiettyihin selvityksiin väkivaltaa käyttäneen henkilön pätevyydestä alalle

        Kuinka poliisitoimi suhtautuu noin yleisestiottaen virkavallan vastustamiseen, esim. kirjallisesti mikäli todisteet ovat olemassa väkivallankäytöllisistä toimenpiteistä? Onko rikoksen vanhenemisaika kuinka monta vuotta?

    • terveisiä_lähistöltä

      Hei neuropsykiatrian poli Helsinki.

      Kuinkas neurostimulantit vaikuttavat asperger-henkilöihin mielestänne? Mm. Concerta. Tein tutkimuksen aiheesta. Löytyy pöytälaatikostani päivämäärineen. Yliopistollinen keskussairaala?? Vittuilu siis jatkuu. Kuten myös autisminkirjon henkilöiden hyväksikäyttö omia tarkoitusperiä varten. Mm. yksityisten "neuropsykiatriaan keskittyneiden lääkäriasemien perustamiseen.

      Jokainen tietää, että yksityisiä perustellaan kun ollaan ensin julkisella revitty asiakkaista kaikki irti, kopioitu tietyt jutut netistä, jonkin aikaa toimittu sekä julkisella että yksityisellä samanakaisesti vaihdellen kokemuksia kollegojen kanssa, yritetty omalla oikealla nimellä kirjoittaa hätäisesti yksi kirja ilman lähdeviitteitä. Vaihdetaan puhelinnumeroa pari kertaa vuodessa, vaikka ollaan yliopistotutkinnon suorittaneita "lääkäreitä" olevinaan ja lopuksi naureskellaan sille, ettei neuropsykiatriset asiakkaat enää jaksa muuta kuin maata kodeissaan odottamassa muumiona löytymistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3543
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      98
      2944
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      122
      2490
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      43
      1893
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      108
      1834
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1199
    Aihe