Viime yönä minulla toistui sama tilanne kaksi kertaa unessa. Jälkimmäisellä kerralla heräsin ja tajusin, että tämän tilanteen näin jo. Olin menossa metsätietä rakastamani miehen luo. Minua esti susi. Toisella kerralla olin taas menossa tuota tietä ja tulossa risteykseen ja taas tuo susi tuli. Tajusin jo unessa, että tämä on tapahtunut jo kerran. Sitten tuli karhu, joka ajoi tuon suden pois. Heräsin tähän ja mietin kovasti sitä, että ensimmäisen kerran ikinä sama tilanne toistui samassa unessa.
Mitähän nämä elukat unissani merkitsevät?
Susi ja karhu unessa
5
2300
Vastaukset
- Tulkintaa
Hei,
Tässä unessa on susi, karhu ja risteys.
Vanha suomalainen sananlasku toteaa:
"Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan".
Tällä tarkoitetaan sitä että törmäämme aina uudelleen samoihin ongelmiin ja yleensä vielä voimakkaimmissa muodoissa, ellemme selvitä itsellemme rehellisesti mitä haluamme ja miksi esimerkiksi pelkäämme ja ennen kaikkea onko pelko aiheeton, onko sille perusteita eli mistä pelot mahtavat juontaa juurensa.
Risteys unessa edustaa selkeästi valintatilannetta.
Mielestäni uni ehdottaa että unennäkijän on aika punnita omia asenteitaan sillä omaa itseämme emme voi paeta, mutta voimme muuttaa näkemyksiämme siten ettemme aina toimi samalla kaavalla vaan voimme löytää aivan uusia tapoja toimia ja ajatella esimerkiksi pelkotilanteissa (kun "susi" yrittää estää etenemisen ).
Tällöin elämänvalinnat eivät perustu siihen että antaa pelkojen hallita päätöksiämme vaan itsetuntemuksen kautta voimme viisaasti valita vaihtoehdoista (elämän risteyksissä) sen mikä on itselle parhaaksi.- Avaaseitse
Ihminen voi olla susi toiselle, äidit toisinaan kuin karhuja
- PäättämättömyydenSusi
Jos risteyksessä ei osaa päättää kumpaan suuntaan lähtee, sekin voi olla se unen susi.
- Lorga
Niinpä. Päättämättömyys kumpuaa taasen epävarmuudesta.
Epävarmuus puolestaan pohjautuu -- luottamuksen puutteeseen tehdä jostain syystä ratkaiseva valinta eli -- pelkoon.
- BLOODisLIFE
Olit menossa miehen luo ja eteen tuli susi, se voi tarkoittaa kilpailijaa
HOMO HOMINI LUPUS
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1002603Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201002- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe43897Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736