Miehen suhde kummilapseen

bmw10

Hei,

olen nyt ihan kahden vaiheilla ”uskallanko/kannattaako” ottaa alla olevan tapahtuman mieheni kanssa keskusteltavaksi joten kysyn asiasta teidän mielipidettä.

Taustana, että olemme n. nelikymppinen pariskunta ja meillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Yhteinen ystäväpiiri on tullut vuosien myötä, samoin kummilapset. Nyt minua on alkanut häiritsemään mieheni ”kiintymys” yhteen yhteisistä kummilapsista (17 v, kohta 18 v, isätön). Hänen äitinsä on minun lapsuudenystävä ja kummilapsi on puhelias, rempseä, iloinen ja eritoten erittäin kaunis nuori nainen. Yhteisissä illan istujaisissa mieheni selvästi hakeutuu tämän tytön läheisyyteen ja tyttö on ilmiselvästi tästä otettu. Hän mm. kehuu mieheni ulkonäköä (?) ja harrastuksia. Tämä koskee vain tätä yhtä kummilasta, muista hän ei niin kiinnostunut olekaan.

Mieheni ajaa kilpaa (harrastesarjassa) ja nyt hän on pyytänyt tätä kummilastamme muutamia kertoja mukaan radalla. Molemmat tuntuvat olevan tästä innoissaan (omat lapset eivät ole kilpa-autoilusta lainkaan kiinnostuneita, kuten en minäkään kovinkaan paljoa). Kaiken kaikkiaan siis hyvin viattoman kuuloista.., mutta nyt olen tunnustanut itsessäni selviä mustasukkaisuuden piirteitä tästä asiassa, etenkin kun mukaan pakataan uimavarusteet jne. Tapahtuma on aina koko päivän tapahtuma jossa myös käydään hyvin syömässä tms. , lisäksi he sopivat ajopäivistä keskenään (en nyt tiedä pitääkö minun mielipidettä kysyä, mutta jotenkin tuntuu, että se tapahtuu heidän kesken..). Lisäksi mieheni selvästi nauttii kun hän on hänen mielipiteistään ja harrastuksesta kiinnostunut. Hän myös käyttäytyy näillä reissuilla hyvin avokätisesti. Tyttö myös aina peesaa mieheni puheita, mieheni on muutenkin häntä kohtaan supermukava tms. (vertaa esim. omat teinit)

Nyt olen alkanut kuvittelemaan päässäni vaikka mitä, etenkin jos ajotapahtuma on ohi jo päivällä, mutta sieltä kotiudutaan vasta ihan illansuussa. Mitä ihmettä he tekevät ja puhuvat? Viime ajokerran jälkeen olivat kuulemma istuskelleet rannalla ja käyneet syömässä. Kuitenkin mieheni jäi muun perheen mennessä nukkumaan, pihalle istuskelemaan drinkkilasin kanssa ja ilmiselvästi sometti siellä vielä monta tuntia ihan yöhön asti ja oli hyvin mietteliään oloinen.

Voiko hän olla ihastunut tyttöön (seksuaalisessa) mielessä vai onko tämä teidän mielestä ok? Tilannehan olisi taas eri jos kyseessä olisi poika. Tiedän myös sen, että jos lähden näitä tunteita hänelle avaamaan ja hän ei koe asiaa mitenkään näin, hän pitää minua varmaan ihan hulluna. Pitäisikö olla iloinen heidän hyvästä suhteesta vai mitä? Tyttö joka itseasiassa ei ole mitenkään tyttömäinen vaan kuten mainitsin erittäin puoleensavetävän näköinen ja oloinen (ei myöskään seurustele). Huomaan myös itsessäni selvästi piirteitä siitä, että tämä alkaa vaikuttamaan minuun suhtautumiseen häneen kun alan näkemään hänet enemmän ”vamppina” pikkushortseissaan ja napapaidoissaan.

Miten kannattaa edetä?

Asiallisia vastauksia, kiitos 

21

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selväjuttu

      Miehesi on ihastunut tuohon kummityttöön. Ihan selvä juttu.

    • Elisa73

      No kyllä tuo siltä kuulostaa, että miehesi on ihastunut. Luota vaistoosi!

    • Toiminytheti

      Ei ole normaalia. Ota asia puheeksi ja anna selvät ohjeet, että yhteiset reissut tuon tytön kanssa saa nyt jäädä. Ilmiselvää seksuaalista kiinnostusta on ilmassa. Varmasti myös tyttö on aloitteellinen ja epäilen, että jotain fyysistä on jo tapahtunut (ainakin suutelua ja halailua).
      Myös teidän avioliiton tila kannattaa päivittää ja kertoa, että kyseinen toiminta vie pohjan avioliitoltanne. Miehesi käytös on todella röyhkeää sinua kohtaan.

      • Anonyymi

        Rakkaus toivottavasti tämä viesti ei ole minuun liittyviä??🤣🤣🤣


    • ähvätti

      Miehesi tekee juuri niitä asioita kummityttönsä kanssa, joita hänen tulisi tehdä sinun kanssasi. Jonkinlaista korviketta hän ilmeisesti hakee sille menetetylle nuoruudelle, jolloin oli vapaa menemään ja harrastamaan kaikkea kivaa. Se tavallinen perhearki, koko ajan kiire, vaimolla ei ole aikaa ym. vaan käy työksi. Toi on second life, joita ei normaali ihmiselle suodakaan, eikä miehellesi. Ota hyvässä hengessä puheeksi, ei kummityttö, vaan yhteinen ajanviettonne ja kuinka olette hieman etääntyneet ja haluaisit tehdä enemmän yhdessä. Käy vaikka siellä pirun ralleissa, tuota korvaavaa seuraa kerran on tarjolla. Uusi harrastus? Loma kahden?
      Toisaalta miehenä ymmärrän myös miestäsi. Perverssi kun olen itsekin, enkä tuollaista tilaisuutta jättäisi käyttämättä. Joka miehen unelma. Suit you sir!
      Muuta kun uutta vaihdetta silmään ja suhde uuteen kukoistukseen. Siinä muukaan auta. Parempaa jatkoa sinne.

    • mievaankli

      ihastun toisinaan muihin ihmisiin, kuin omaan mieheeni, sillä hän ei huomaa minua. ei huomaa, vaikka olisin kolme kuukautta ollut rakastunut toiseen. ei ole kiinnostunut asioistani, ajatuksistani, harrastuksista, ei kerro omia ajatuksiaan, ei päästä minua maailmaansa. aina ei ole näin, toisinaan huomaamattaan sulkeutuu. kestän, kun sitä kestää viikon tai kaksi, kolmantena alan ahdistumaan, neljäntenä en enää yritä, viidentenä olen jo minäkin kylmä. kun on kuukausia katsellut, kun toinen ei huomaa, ei enää välitä vaikka huomaisi. joku toinen haluaa tuntea ja haluaa tykätä, silloin siihen on helppo tarttua. En kuitenkaan petä, hoidan ihastukseni omassa päässäni pois päiväjärjestyksestä, ennenkuin tapahtuu peruuttamattomia asioita. jos kyse on jostain tällaisesta, kuten ähvätti jo sanoi, osallistu miehesi elämään. ehkäpä kyse on täysin viattomasta yhteydenpidosta, jospa miehesi saa tunnustusta hyvästä "isyydestään", mikäli omien teinien kanssa on vaikeampaa olla superkiva-isi. tai sitten hän on vaan mulkku ja etsii itsetunnon kohotusta kummitytöstään, jolle tietty aikuisen miehen huomio on mieleen. kyllä sinä miehesi tunnet, ei hän voi yhteisen elämän jälkeen salata mitään huomaamattasi.

    • kunhanmietiskelin123

      Kuulostaa tosi oudolta..Lähinnä mietin myös, mitä tuommoinen tekee kummitytölle; jos oma kummisetäni (no, etenkin kun on kaukaista sukua) olisi tehnyt jotain tuollaista, olisi mieskäsitykseni varmaan vähän häiriintynyt jatkossa. Kummisedän rooli on kuitenkin verraten isällinen. No onko tytöllä jo nyt ongelmia mieskäsityksen kanssa, jos pitää flirttailla, jopa omalle kummisedälleen??

    • 111111111111

      Ota asia puheeksi, mutta varaudu siihen että mies jättää sinut ja ottaa tytön vaimokseen kun hän täyttää 18 vuotta.

      Ei asia puhumatta selviä.

    • Olen 50 v ukkomies. Olen sata varma kirjoituksistasi päätellen, että heillä seksisuhde. "vanhempi mies ja nuori tyttö"....

    • ...anna miehesi nauttia huumasta.... se menee ohi tai sit potkaiset heti munille ja lujaa...

    • Toiminytheti2

      Aloittaja, kerrotko miten asiat ovat edenneet?

    • kohtuuskaikessa

      Nuori tyttö rakastuu vanhempaan mieheen. Nykyäänhän ylistellään näitä suhteita joissa jopa 30 vuotta vanhempi ukko on saanut valtaansa nuoren tytön.
      Henkilökohtaisesti pidän, että 15-vuoden ikäero on maksimi. Jos vanhempi mies rakastaa nuorempaa tyttöä, ei hänen missään tapauksessa sovi pilata tytön tulevaisuutta ja muodostaa häneen suhdetta, ei minkäämlaista.
      Ymmärrän kyllä, että itsekäs mies mielellään harrastaa seksiä nuoren tytön kanssa. Kuitenkin kun mies vanhenee ja on kuin rusina ja röhkii nuoren tytön päällä, niin kyllä tyttöä lapulta alkaa inhottaa ja onhan se vastenmielistä, hyi!

    • Ajattelen-pajattelen

      Kuulostaahan tuo epäilyttävältä, mutta on sekin ehkä mahdollista että tulkitset ja värität asioita epäilyttävään suuntaan. Ehkä miehesi on isähahmo tälle kummitytölle. Mitä jos pyrkisit itse mukaan tapaamisiin ainakin joskus? Toki miestä ja tyttöä voi ärsyttää, jos tunget mukaan joka tapaamiseen (vrt. jos mies tulisi aina mukaan kun tapaat omia kavereitasi), mutta jos mies suhtautuu kovin negatiivisesti siihen että olet vain silloin tällöin mukana, niin hälytyskellojen pitäisi varmaan soida.
      Toisaalta se, että kerrot noin tunnistettavia yksityiskohtia, voi merkitä sitäkin että et olekaan tämän miehen vaimo vaan joku muu, joka haluaa vain pilailla miehen ja hänen kummityttönsä kustannuksella.

    • kokemusta-59

      Minä yrittäsin keksiä konsteja joilla voisin todistaa itselleni, että osun oikeaan. Esim. voisin kuunnella salaa, kun he luulevat olevansa kaksin. Ei siin montaa sanaa tarvi kuulla, kun tietää. Puheeksi yleensä on turha ottaa, varmasti suuttuu ja hyökkää sinua vastaan, vaikka olis syyllinen ja etenkin silloin. Voi muuten ottaa puheeksi jos ei suoraan syytä.

    • jennisauli

      Kysy Suomen Tasavallan Presidentiltä miten suhtautua.

    • Anonyymi

      Mikähän tässä oli lopputulema? Itse kyselisin tytöltä että miten ilta meni mieheni kanssa ja sitten samaa mieheltäni. En kuitenkaan alkaisi maalailemaan piruja seinille, asia paljastuisi jokatapauksessa, jos siinä jotain salattavaa on.

    • Anonyymi

      Kysy vaan suoraan asiasta ja ala kulkea miehesi mukana aina kun tämä miehesi ihastuskin on menossa mukaan. Katso miten mies suhtautuu asiaan.

      Mielestäni homma on ihan selkeä; miehesi on ihastunut tähän tyttöseen ja ilmeisesti tyttö myös häneen.

    • Anonyymi

      Jos vaistosi sanoo, että tuossa on jotain outoa niin siinä varmaan myös on. Välttämättä mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta saattaa tapahtua jos et puutu siihen. Miestä varmaan ilahduttaa se, että nuori kaunis nainen on kiinnostunut hänen harrastuksestaan ja kummius antaa mahdollisuuden kulkea harrastuksessa yhdessä. Mitä jos tämä nuori nainen ei olisikaan kummityttö vaan joku muu tuttu, ystävän tytär tms. Olisiko käytös silloin hyväksyttävää vai ei? Sinuna alkaisin kulkea mukana ainakin joitakin kertoja ja katsoisin, miten mies ja tuo nuori nainen käyttäytyvät. Huomaat kyllä, jos jompi kumpi tai molemmat ovat harmissaan mukana olostasi tms. Tsemppiä, toivottavasti asia ratkeaa!

    • Anonyymi

      Tyttö luottaa kummiinsa, kertonut yksityis asioitaan, tulevaisuuden suunnitelmia/huolia/pelkoja. Tuon ikäinen ei välttämättä ihan kenelle tahansa puhu asioistaan jollei luota. Illalla varmaan vielä keskustelleet asioista ja miehesi ollut huolissaan tai mietteissään siksi. Miksi kaikesta täytyy tehdä joku salasuhde, irstailu, nyt menee perhe vaihtoon kuvitelma. Ja mitä väliä sillä on että kummi lähti mukaan? Sinä ja teidän lapsenne ette ole kiinnostuneita lajista? .... Ja sitten ihmetellään kun nuoret eivät puhu kotona asioistaan... Mikäs ihme kun kaikki seksualisoidaan tai maalataan kauhukuvia.

      • Anonyymi

        Et voi olla tosisassasi :D


      • Anonyymi

        Tarkoittanet tosissasi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe