Minä olen syntynyt perheen 15:sta lapsena kuopukseksi, kun äiti oli 47 vuotias. Samaan aikaan hänen nenästään leikattiin melanooma. Äiti kuvitteli kuolevansa kohta ja pisti siskon ja veljen kummikseni luottaen heidän hoitavan minut aikuiseksi.
Mites kävikään! Muori porskutteli 85 vuotiaaksi, mutta isä jäi 68:aan.
Olen ollut kiitollinen elämästä Jumalalle ja vanhemmilleni. Missäs minä olisin, jos isä ja äiti olisivat pistäneet pelin poikki vastoin Jumalan tahtoa. Olisinko ollut odottamassa heitä Taivaassa, kun Jumala sanoi tunteneensa Jeremiankin jo ennen syntymää.
Jer 1.
5. "Jo ennenkuin minä valmistin sinut
äidin kohdussa,
minä sinut tunsin,
ja ennenkuin sinä äidistä synnyit,
minä sinut pyhitin;
minä asetin sinut kansojen profeetaksi".
Jumala kysyi Jobilta kerran
Job/38.
• Nyt minä kysyn sinulta, Job
1. Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui:
2. - Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?
3. Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies!
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.
• Kuka on laskenut maan perustukset?
4. Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset?
Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!
5. Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen?
Kuka veti mittanuoran sen yli?
6. Mihin laskettiin sen peruspylväät?
Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven,
7. kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat
ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?
• Kuka sulki meren portit?
8. Kuka sulki meren portit,
kun vedet syöksyivät esiin maan kohdusta?
9. Pilvenhattaroihin minä vaatetin meren,
myrskypilvillä sen kapaloin.
10. Minä laadin sille lait ja rajat
ja asetin portit ja salvat sen tielle,
11. sanoin: "Tähän asti, ei edemmäs!
Tässä on sinun ylpeitten aaltojesi raja."
• Oletko kutsunut esiin aamun?
12. Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?
Oletko käskenyt aamuruskon paikalleen,
13. niin että se tarttuu kiinni maan liepeisiin
ja ravistaa pois kaikki jumalattomat?
14. Aamuruskon syttyessä maa muuttuu
kuin savi, johon painetaan sinetti:
kaikki tulee näkyviin kuin uudelleen vaatetettuna.
15. Ne, jotka ovat luopuneet Jumalasta, jäävät vaille valoa.
Röyhkeän käsivarsi murskataan.
• Oletko laskeutunut syvyyden pohjaan?
16. Oletko käynyt meren lähteillä,
oletko tutkinut syvyyden pohjan?
17. Nousivatko eteesi tuonelan portit,
saitko nähdä kuoleman varjon ovet?
18. Oletko tutkinut maan sen ääriä myöten?
Jos olet tämän kaiken tehnyt, kerro toki!
• Tunnetko sinä valon ja pimeyden asuinsijan?
19. Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle,
tunnetko paikan, jossa pimeys asuu?
20. Sinäkö tuot valon maan ylle,
sinäkö opastat sen takaisin majaansa?
21. Totta kai, sinähän tiedät kaiken,
sinä synnyit jo ennen niitä,
niin suuri on päiviesi luku!
• Kuka säätää säät?
22. Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta,
oletko nähnyt rakeiden varastot?
23. Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten,
sodan päiviä, taistelun päivää varten.
24. Tunnetko valon kulkutiet?
Mistä nousee polttava itätuuli?
25. Kuka on uurtanut väylän rankkasateelle,
kuka on avannut tien ukkosen jylinälle?
26. Kuka antaa sateen asumattomaan maahan,
autioon maahan, jossa ei ole yhtään ihmistä?
27. Kuka ruokkii autiomaan, tyhjän maan,
niin että se vehmaana viheriöi?
28. Kuka on sateen isä?
Kenen pisarat kasteena hedelmöittävät maan?
29. Kenen kohdusta syntyy jää,
kenen sylistä taivainen huurre,
30. kun vedet peittyvät kuin kivisen kannen alle
ja syvyyden pinta vetäytyy umpeen?
• Osaatko solmia yhteen Seulasten tähdet?
31. Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet
tai avata Orionin siteet?
32. Osaatko tuoda ajallaan esiin eläinradan tähdet,
sinäkö talutat Leijonaa ja sen pentuja?
33. Sinäkö tunnet taivaan säännöt,
määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä?
34. Kantaako äänesi pilviin asti,
kutsutko rankkasateen virtaamaan ylitsesi?
35. Sinkoatko sinä salamoita,
sanovatko ne sinulle: "Tässä olen, käske"?
36. Kuka on antanut iibis-linnulle viisauden?
Kuka on antanut kukolle ymmärryksen?*
37. Kuka viisas voi laskea pilvien luvun?
Kuka kykenee kumoamaan taivaan vesiruukut,
38. kun maa on kuin valettua metallia
ja multa on kovettunut kokkareiksi?
• Sinäkö huolehdit villieläimistä?
39. Sinäkö metsästät leijonalle saaliin,
sinäkö ruokit sen pennut,
40. kun ne kyyristelevät luolassaan
tai odottavat tiheikössä?
41. Sinäkö tuot ruoan korpille,
kun sen poikaset huutavat apua Jumalalta
ja hyppivät nälkäisinä sinne tänne?
Job/39.
1. Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo,
hoivaatko sinä synnyttävää peuraa?
2. Tiedätkö sinä niiden oikean hetken,
lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy?
3. Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa,
ja kohta niiden tuskat ovat ohi.
4. Vasat kasvavat ja varttuvat,
lähtevät omille teilleen eivätkä palaa.
5. Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan,
kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?
6. Minä annoin sille asuttavaksi aron,
olinpaikaksi suolaisen aavikon.
7. Se halveksii kaupungin hälinää,
ei se tottele ajajan huutoja.
8. Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet!
Sieltä se etsii kaikkea vihreää.
• Oletko taivuttanut villihärän tottelemaan?
9. Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan
tai yöpymään sinun syöttöruuhesi ääressä?
10. Ohjaatko sinä sitä köydellä pellon vaolle,
äestääkö se laakson peltoja sinun talutusnuorassasi?
11. Sen voimat ovat suuret, mutta voitko luottaa siihen,
voitko panna sen tekemään työt puolestasi?
12. Uskotko, että sen avulla saat satosi talteen,
sekö tuo viljasi puimatantereelle?
• Sinäkö loit strutsin, nopeasti juoksevan linnun?
13. Rajusti lyö strutsi siivillään,
mutta eivät ne ole niin kuin haukan tai haikaran siivet:
14. maahan se laskee munansa
ja antaa niiden hautua hiekan lämmössä.
15. Se ei ajattele, että ne voivat murskautua askelen alla,
että jokin eläin voi ne tallata.
16. Se on poikasilleen tyly,
aivan kuin ne eivät sen omia olisikaan,
se ei tunnu välittävän,
vaikka kaikki sen vaiva olisi ollut turhaa.
17. Jumala epäsi siltä viisauden,
ei suonut sille ymmärrystä.
18. Mutta kun se kiitää kaula ojossa,
se saattaa häpeään niin ratsun kuin ratsastajan.
• Sinäkö annoit hevoselle voiman?
19. Sinäkö annoit hevoselle sen voiman,
sinäkö annoit sille hulmuavan harjan?
20. Sinäkö opetit sen hyppimään kuin heinäsirkka?
Mahtavasti, pelottavasti se korskuu,
21. innoissaan se kuopii maata tasangolla,
uljaana se ryntää taisteluun.
22. Se pitää pelkoa pilkkanaan, se ei säiky
eikä se pakene miekan tieltä.
23. Sen yläpuolella rämisee nuoliviini,
välkkyy keihäs ja sotakirves.
24. Kiihtymyksestä vavahdellen se ahmii taivalta,
mikään ei sitä pidättele, kun sotatorvi soi.
25. Kun torvi soi, se hirnuu: "Hahaa!"
Jo kaukaa se vainuaa sodan tuoksinan,
päälliköiden huudot ja taistelun jylyn.
• Sinäkö nostat haukan korkeuksiin?
26. Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan,
kun se levittää siipensä etelätuuleen?
27. Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin
ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?
28. Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä,
kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.
29. Sieltä se tähystää syötävää,
kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.
30. Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta!
Missä on ruumiita, sinne se rientää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olenko minä ollut olemassa jo ennen syntymääni ?
Olenko minä elänyt aikaisemmin ?
Nyt tullaan tähän Hindujen uskontoon, eli ollaan eletty aikaisemmin jossakin muualla.
Tosin voihan sen käsittää niinkin, että olen elänyt taivaassa sieluna ja nyt pitää tulla ruumiillistumana tänne kurjaan syntielämään.
Kuvitelkaa, voin kadottaa sieluni tällä maanpäällisellä reissulla helvettiin, kun alunperin olin taivaan kunniassa ja jonne sitten palaisin takaisin sielullisena, mikäli selviän kunnialla tästä maallisesta koitoksesta.
Voihan joku ehkäisyn takia syntymättä jäänyt olla onnellinenkin, ettei tarvinnut syntyä tänne vaivaa näkemään ja kylymää kärsimään, niinkuin mummoni tapasi joskus sanoa, kun hänellä oli kurja olo.
Näin Mummoni sanoi monasti: "Voi äitiparka, kun synnytit meijät tänne matoseen maalimaan vaivaa näkemään ja kylymää kärsimään.
Kovilla pakkasilla mummoni ja vaarini kamari oli kylmä kuin hollitalli, sillä harvoista hirsiseinistä ja yksinkertaisista ikkunoista kävi kylmä ja veto.
Mummo tulikin monasti kylmästä kanmarista istumaan pirtin puolelle ison uunin rintaan nojaamaan.
Niin, moni lapsi kuolee jo syntyissään ja pääsee oikeastaan vähällä, kun ei tarvitse käydä läpi tätä maallista vaellusta, vaan hänen elämänsä on kuin tähdenlento, tuli taivaasta ja palasi takaisin taivaaseen.
Sanoohan virrentekijäkin. Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä.
Taivaan maahan kuljemme, koleoita korpiteitä.
Tullut olet taivahasta ja taivaaseen palaat.
En ymmärrä, mitä järkeä meidän on syntyä tänne,ja mitä järkeä tässä koko elämässä yleensä on.