Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä piinaa mitä on elää ihmisenä joka ei pysty luottamaan. Nekin jotka sanoo ettei luota helposti, todellisuudessa luottavat, koska eivät kykene ymmärtämään ihmistä joka ei ihan oikeasti pysty helposti luottamaan.
Väärät valinnat aiheuttivat luottamuksen romahtamisen.
Kun tapaan uusia ihmisiä olen sulkeutunut, haluton puhumaan tunteistani ja päästämään ihmisiä lähelle sieluani.
Jatkuva altistumisen myötä kiinnyn ja alan päästään ihmistä sisälle elämääni tunnetasolla. Vapaudun. Minusta tulee hiljakseen minä.
Kun en luota olen vähä sanainen, small talkkia jauhava ja muodollinen, varautunut ja pidättyväinen. Todellinen luonteeni pysyy piilossa ja ihminen saa minusta etäisen ja hiljaisen ehkä kylmänkin kuvan. Voi olla että minua varotaan ja mietitään olenko kiero paska koska oma käytökseni on niin varautunutta ja jos aistin toisen varautuneisuuden joka johtuu minun varautuneisuudesta tulkitsen tilanteen lisäämällä vielä lisää omaa varautuneisuutta ja sulkeudun vieläkin enemmän.
Minun on vaikea luoda parisuhdetta. Kaikilla osa-alueilla tarvitsen pidän ajan kuin ennen. Minulla vaatii aikaa luottaa tarpeeksi päästääkseni ihminen muutaman
raja portin läpi. Rajat: 1. kotiini päästäminen 2.Tunteista puhuminen 3. päästäminen mieleeni, sydämeeni. eli Henkisesti lähelleni päästäminen. 4. Vaikealla hetkellä ko. ihmisen puoleen kääntyminen ja avun pyytäminen/tuen/lohdun hakeminen
Kun ihmisen luottamus toisiin on karkuteillä sitä kokee koko maailman kylmänä, tunteettomana ilkeänä paikkana jossa pelkää puukon iskuja tulevanpimeästä ja yllättäen mistä tahansa. Kaikkea säikkyy, kaikkia säikkyy.
Katkerat, vihamieliset, ilkeät ihmiset saa minut ihan voimaan fyysisesti että henkisesti niin pahoin että minun on pakko paeta sitä ihmistä kauemmaksi ja vähentää tekemisissä oloa. Minulla on sellaisten ihmisten seurassa ihan selkeitä paniikkihäiriön oireita. Kurkkua kuristaa, sydän alkaa lyömään nopeampaa, ahdistaa, itkettää, oksettaa.. reaktio johtuu siitä että yhdistän havaintoni muistikuviini luottamuksen romauttaneeseen henkilöön/tapahtumiin.
Reaktioni hyviin ihmisiin on myös voimakas. Havaitsen aika nopeasti mikä ihminen on sisäisesti ihmisiään ja hakeudun mielellään niiden lämmin sydämisten ihmisten seuraan "turvaan" toistekin. Olen onnellinen, helpottunut ja toisinaan jopa ilon kyyneliä pidättelevä kun havaitsen sisäsyntyistä hyvyyttä jossain ihmisessä. Sellaisen ihmisen kohtaaminen antaa mulle niin paljon uskoa ja lisää luottamustani. Opin luottamaan.. ja antaa mulle halua yrittää oppia luottamaan ihmisiin.
Pahuus ja katkeruus taas vähentää haluani oppia luottamaan uudelleen ja lisää halua sulkeutua omaan pieneen maailmaani yksin itseni kanssa kuoren alle suojaan. Haavoitettu pitää kilpeä ja kilpi paksuuntuu ilkeydestä.
"Kuka sinä olet sydämmeltäsi/ mitä minusta haluat oikeasti?"
"Haluatko nauttia kivustani? Arvosteletko heikkouksiani? Nautitko kun minulla menee huonosti? Onko sinulla pahaa tahtoa minun suhteeni?"
-jos on, mene pois, äläkä koskaan enää palaa-
(sisäiset kysymykseni ja toiveeni)
Väärät valinnat aiheuttivat luottamuksen romahtamisen.
Kun tapaan uusia ihmisiä olen sulkeutunut, haluton puhumaan tunteistani ja päästämään ihmisiä lähelle sieluani.
Jatkuva altistumisen myötä kiinnyn ja alan päästään ihmistä sisälle elämääni tunnetasolla. Vapaudun. Minusta tulee hiljakseen minä.
Kun en luota olen vähä sanainen, small talkkia jauhava ja muodollinen, varautunut ja pidättyväinen. Todellinen luonteeni pysyy piilossa ja ihminen saa minusta etäisen ja hiljaisen ehkä kylmänkin kuvan. Voi olla että minua varotaan ja mietitään olenko kiero paska koska oma käytökseni on niin varautunutta ja jos aistin toisen varautuneisuuden joka johtuu minun varautuneisuudesta tulkitsen tilanteen lisäämällä vielä lisää omaa varautuneisuutta ja sulkeudun vieläkin enemmän.
Minun on vaikea luoda parisuhdetta. Kaikilla osa-alueilla tarvitsen pidän ajan kuin ennen. Minulla vaatii aikaa luottaa tarpeeksi päästääkseni ihminen muutaman
raja portin läpi. Rajat: 1. kotiini päästäminen 2.Tunteista puhuminen 3. päästäminen mieleeni, sydämeeni. eli Henkisesti lähelleni päästäminen. 4. Vaikealla hetkellä ko. ihmisen puoleen kääntyminen ja avun pyytäminen/tuen/lohdun hakeminen
Kun ihmisen luottamus toisiin on karkuteillä sitä kokee koko maailman kylmänä, tunteettomana ilkeänä paikkana jossa pelkää puukon iskuja tulevanpimeästä ja yllättäen mistä tahansa. Kaikkea säikkyy, kaikkia säikkyy.
Katkerat, vihamieliset, ilkeät ihmiset saa minut ihan voimaan fyysisesti että henkisesti niin pahoin että minun on pakko paeta sitä ihmistä kauemmaksi ja vähentää tekemisissä oloa. Minulla on sellaisten ihmisten seurassa ihan selkeitä paniikkihäiriön oireita. Kurkkua kuristaa, sydän alkaa lyömään nopeampaa, ahdistaa, itkettää, oksettaa.. reaktio johtuu siitä että yhdistän havaintoni muistikuviini luottamuksen romauttaneeseen henkilöön/tapahtumiin.
Reaktioni hyviin ihmisiin on myös voimakas. Havaitsen aika nopeasti mikä ihminen on sisäisesti ihmisiään ja hakeudun mielellään niiden lämmin sydämisten ihmisten seuraan "turvaan" toistekin. Olen onnellinen, helpottunut ja toisinaan jopa ilon kyyneliä pidättelevä kun havaitsen sisäsyntyistä hyvyyttä jossain ihmisessä. Sellaisen ihmisen kohtaaminen antaa mulle niin paljon uskoa ja lisää luottamustani. Opin luottamaan.. ja antaa mulle halua yrittää oppia luottamaan ihmisiin.
Pahuus ja katkeruus taas vähentää haluani oppia luottamaan uudelleen ja lisää halua sulkeutua omaan pieneen maailmaani yksin itseni kanssa kuoren alle suojaan. Haavoitettu pitää kilpeä ja kilpi paksuuntuu ilkeydestä.
"Kuka sinä olet sydämmeltäsi/ mitä minusta haluat oikeasti?"
"Haluatko nauttia kivustani? Arvosteletko heikkouksiani? Nautitko kun minulla menee huonosti? Onko sinulla pahaa tahtoa minun suhteeni?"
-jos on, mene pois, äläkä koskaan enää palaa-
(sisäiset kysymykseni ja toiveeni)
Vastaukset 29
Vanhimmat
Pitkän ja hyvän analyysin itsestäsi olit kirjoittanut ja minä ainakin ymmärsin mitä halusit sanoa.
Ainut huono puoli on, että täällä siitä ei ole mitään hyötyä sinulle. Tai saattaa tietysti ollakkin...joskus asioiden kirjoittaminen ulos päästä helpottaa.
Päiväkirja tämä palsta on minulle. Toisaalta myös tapa jakaa kokemusta jotta joku ehkä samassa tilanteessa oleva saisi helpotusta ymmärtäessään että on jollain muullakin samanlainen tilanne. Itse olen aika yksin ollut asian kanssa. Kokenut paljon ymmärtämättömyyttä ja ollut aika hätääntynyt koska havainnut olevani "alieni" muiden joukossa tämän asian tähden.
Hyvin puit sanoiksi tilanteen jossa minäkin olen jo pitkään ollut ja joka on vain kärjistynyt viime aikoina. Minä en näe toivoa luottaa enää koskaan ihmisiin. Siinäpä ilkeille ihmisille erinomaiset olosuhteet jatkaa aloittamaansa mustamaalausta. Syrjäytyy vain enemmän muista jolloin ei pääse tutustumaan kehenkään ja ilkimysten tarjoamat henkilökuvaukset kotidiagnooseineen pääsee rehottamaan ihmisten parissa. Missään nimessä ei saisi tietenkään reagoida heihin mitenkään, he kun katsovat oikeudekseen kaiken mitä tekevät , mutta vaikeaa on olla kuin se ei vaikuttaisi yhtään mitään, enää.
Pohdintani palstalaisten väitteestä luottamuksen puutteesta joka on syntynyt pettämisestä... tai turhasta mustasukkaisuudesta
Sitä en tiedä mitä luottamuksen menetystä se on kun ollaan mustasukkaisia, vainoavia, kyttääviä, haukkuvia ja solvaavia. Vierasta minulle yhdistää sitä mitenkään luottamuksen menetykseen mutta vissiin sekin sitä on. Se vain kohdistuu yhteen ihmiseen.
Minun kohdallani luottamuksen menetys koskee elämää, kaikkia ihmisiä, maailmaa, itseäni, tulevaisuutta ja jopa osoittain menneisyyttäkin. Laaja-alainen ja ihan täydellinen rikkoutuminen.
Mustasukkaisuus ja luottamuksen puute vaatii kykyä luoda kiintymyssuhde toiseen ja kokea toinen omakseen.. eli luottaa pitää pystyä niin paljon että pystyy kiintymään ja omistamaan toisen. Minulla on ongelmia niin paljon etten meinaa kyetä päästään ihmistä edes niin lähelle itseäni että kiintymyssuhteen kehittyminen olisi mahdollista.
Minä koen vakava -asteiseksi oman luottamisen vaikeuden. Koen tuskaa, ahdistusta ja piinaa. Masennusta ja epätoivoa ongelman edessä. Kaikkialta tulee vaan ymmärtämättömyyttä, ilkeyttä, tuomitsemista, painostamista, vaatimuksia ja pakottamista. Minua ei auteta asiassa eikä minun kanssani olla yhteistyössä ja se saa minut pitämään maailmaa yhä ilkeämpänä ja kylmempänä ja näin sulkeutumaan kuoreeni vain yhä enemmän.
Voi rakas, kuulostaa niin tutulta.
Maailma on paha, senhän sanoo järkikin. Menikö se laulu... Tarvitset vain vähän elämisen sietokykyä. Turha pelästyä muita tai odottaa että olisivat järjellisiä. Yritä mieluummin sulautua hyvin joukkoon mutta älä pelästy pahuutta, sillä sitä tässä maailmassa riittää.
Mä se tässä heräsin ja tänään on mahtava päivä. Mä meen ulos :) jahka aamukahvit keitetty.
Tarkoitin hyvien joukkoon..
Turhaan korjailet, sillä oikeastaan ohje sulautua hyvin joukkoon saattaa olla joissakin tapauksissa erittäin toimiva ratkaisu. Siinä pitää vain tarkasti katsoa, että mihin joukkoon kannattaa ja haluaa sulautua. Tuo vaatii jo ihmiseltä enemmän elämän taitoa, että pystyy ennakoimaan käyttäytymistään, eikä arvaamattomasti singahtele sinne tänne.
Tuo on helpommin sanottu kuin tehty. Erotan hyvän ihmisen nopeasti.
Hakeudun sellaisten seuraan helpommin koska koen oloni turvalliseksi. Pahan ihmisen lähellä tunnen uhkaa koko ajan. Tunnen vaaran ja kaikki minussa varoittelee koko ajan vaaran ja uhan läheisyydestä. Sen ihmisen sisäinen pahuus uhkaa vaarantaa minun olemassa oloni, terveyteni ja uskoni. Koko minun sisäinen minäni on vaarassa ja ahdistuneisuus on varoitus singnaali. Ihminen on vaaraksi minulle ja uhkaa minun psyykkeeni eheyttä.
Hyvä ihminen saa minut rohkaistuun omaa tahtiani sen ko. ihmisen kanssa yhteistyössä tutustuun ja samalla sisäiset tuntosarvet tunnustelee onko ihminen sellainen että siihen uskaltaa luoda oikean henkisen kiintymyssiteen.
On ihmisiä jotka piiloutuu "hyvän ihmisen" naamion taakse, mutta joista pilkottaa pahuus.. ja sen ymmärtää vasta kun on jo myöhäistä. Siksi pitää olla tarkkana. Varovainen. Kaikki kun ei ole sitä mitä esittää. Hyväkin voi olla paha.
Sisäinen tunne on mulla se mihin luotan. Jos ahdistus tulee, otan takapakkia. Silloin alitajuisesti olen havainnut ihmisestä jotain samaa kuin menneisyydessä tämän luottamuksen rikkoutumisen aiheuttaneessa ihmisessä oli.
Tunnen erään tällaisen miehen. Aina on joku täti ottamassa sen siipiensä suojaan. Ei ole naisten huolenpidosta ja rakkaudesta puutetta hällä. Päinvastoin nauttii aina parhaat alkupalat jokaisesta ja sitten häipyy toisen luon.
Ei sellainen joka ei luota ollenkaan päästä ketään ottaan itseään siipiensä suojaan. Se sun tuntemas on pyrkyri ja teeskentelijä. Minä ainakin olen aika säikky ja hyvin reviiri tietoinen. Yksityiselämäni sekä yksityiset rajani ovat niin tiukat että ei sinne pääse lähes mitenkään. Pakenen kaikkia jotka yrittää minusta huolta pitää.
Kiintyä kun ei uskalla ja lähelleen päästäminen ahdistaa. Vaatii luottamusta. Jos luottaa ja toinen onkin epäluotettava, ilkeä ja väärin luottamustani käyttävä niin liian lähelle päästäessä olen sen pahan ihmisen armoilla täysin. En pysty enää suojautuun, puolustautuun enkä pakeneen.
Jos hakemalla hakee sääliviä ihmisiä jotka alkaa huolehtiin niin on feikki. Huijari. Aidon tunnistaa siitä että se pelkää aidosti ja väistelee läheisyyttä, suhteita ja sen kanssa alku on hankalaa.
Tunnistan itsestäni kuvailemiasi asioita. Olen viimeaikoina yrittänyt opetella ja pakottaa itseni pois sulkeutuneisuudesta. Sosiaalisuus sinänsä ei ole ollut ongelmani, mutta pinnallinen sosialisointi väsyttää minut nopeasti. Siksi olen ollut pitkään yksin ajatuksieni ja tunteitteni kanssa, koska ei ole ollut ystäviä joille luottaa näitä asioita. Oma avautumiseni on vaatinut sisäisen muutoksen lisäksi oikeaa ympäristöä sekä oikeita ihmisiä ympärilleni.
Luulisin, että epäluottamukseni pohjautuu ennen kaikkea siihen, etten voi luottaa itseeni. Olen tehnyt raskaita ja vääriä valintoja hyvässä uskossa ja pettynyt kerta tiosensa jälkeen. Ajatukseni ja tunteeni ovat olleet lähtökohtaisesti vääriä. Samoin olen tuonut niitä ilmi väärissä paikoissa, väärässä ajassa ja väärille ihmisille. Tuntuu, etten vaan osaa tehdä mitään, vaikka kuinka yrittäisin.
Reagoin ihmisiin myös voimakkaasti ja imen heistä itseeni asioita. Tunnemaailmani on syvä molemmissa ääripäissä, mikä tekee elosta välillä raskasta. Yritän myös välttää itseeni negatiivisesti vaikuttavia ihmisiä. Luottamuksen puute tosin sulkee varmasti niitä positiivisiakin tapauksia välillä pois.
Jos luottamus ihmiseen syntyy, niin avaudun asioistani melko pian. Tunteista puhuminen ja lähelle päästäminen ovat sen sijaan vaikeita asioita. En myöskään kutsu ihmisiä kotiini. Ehkä muut sitten ihmettelevät tätä ristiriitaista käytöstäni, kun joistakin asioista puhun helposti, mutta en kaikesta.
Siitä olen yhtä mieltä aloittajan kanssa, että tämä ei ole kovin helppoa. Jos nyt elämä koskaan on. Itseluottamuskaan ei voi parantua, jos ei koskaan saa positiivisia kokemuksia sitä tukemaan.
Minua nimenomaan auttaa eteenpäin nuo positiiviset kokemukset. Omat onnistumiset sekä ihmisten hyvyyden näkeminen. Aito empatia, ymmärrys, armollisuus minua kohtaan sekä ystävällinen lämmin kohtelu antaa minulle aina lisää halua uskoa. Saan niistä voimaa jaksaa itsekin yrittää kovemmin saada luottamustani takaisin.
Pahuus lannistaa ja saa heittään hankat tiskiin. Luovuttamaan. Masentumaan ja ajatteleen ettei tästä tule yhtään mitään. En koskaan palaa entiselleni kun aina saa vaan vahingollisia iskuja ympäristöstä jotka vie mua vaan syvemmällä tähän epäluottamukseeni.
Allekirjoitan kyllä nämä ajatukset. Yritän myös jakaa empatiaa ja välittämistä muille niin paljon kuin vain pystyn. Minulle isoin ongelma on luottamus itseeni. Aina kun antaudun sisäisten äänieni tai tunteideni vietäväksi kaikki päättyy pettymykseen. Olen kuin itse luomassani vankilassa, josta ei ole ulospääsyä.
En myöskään anna itselleni hevin anteeksi. Itseluottamustani en ole pystynyt yrityksistä huolimatta kohottamaan. Yleensä ne yritykset päättyvät siihen, että itseluottamus saa vain entistä suuremman kolauksen.
Tuo on yksi osa minunkin luottamis ongelmia. Irl sen näkee tosi selvästi mulla että itseluottamus on alakantissa, mutta myös täällä se on välillä aika huvittavaakin itse seurata.
Palsta nyt on höpö höpö hukkuposkus taikauskoa ja vaatii myös luottamista ja vahvaa itseluottamusta. uskoa että on niin viehättävä, kaunis,rakastettava sekä mieleen painuva että joku voisi kaivata.
Minulla saattaa välillä häilyä usko että jokin voisi koskea täällä minua, mutta sitten tulee joku toinen vahvemmalla itseluottamuksella omiin ja käy juuri niinkuin irl:kin. Olen varma että itse olen väärässä ja se toinen oikeassa. Unohdan epäilyni ja hylkään ne väärinä. Toisen varmuus on vahvempi kuin mun arka pelokas varovainen epäily.
Jos oikeasti juuri minua joku täällä kaipaisi niin toiset sohlot vesittäisi sen minun kaipaajan kaikki palsta yritykset. Arka ja varovainen jää jalkoihin täällä ja irl koska väistyy aggressiivisempien tieltä ja alkaa epäileen itseään.
Joskus mun palsta kirjoituksia on hauska itsekseen lukee sillä yhdessä ketjussakin alkaa huomaan sen itseluottamuksen vähäisyyden ja itseni epäilyn. Ketjun alussa minulla on varma näkemys asiaan. Varma mielipide. Sitten tulee joku itsevarmuutta uhkuva omia ja mun kirjoituksista alkaa tuleen epävarmempia ja ketjun lopussa olenkin vaihtanut mielipiteeni täysin ketjun alussa olevasta päinvastaiseen.
Se kuvastaa sitä miten vahvempi palstalainen yhdelläkin kommentilla saa minut epäilemään itseäni ja muuttamaan ensimmäisen suunnitelmani vastakkaiseen yhden keskustelun aikana.
Olen erittäin hyväsydäminen, lojaali, uskollinen, hellä, intohimoinen ja erittäin rakastava ihminen. Veetuttaa vaan, kun aina ihmiset kuvittelevat minusta pahaa, olen liian hyvää ollakseni totta.
En missään nimessä nauti kivustasi, kipusi on myöskin minun kipuni. Kun itket, minunkin sydämeni itkee. Kun naurat, minäkin nauran. En halua mitään pahaa, mutta kuten kirjoitin, ihmiset eivät luota minuun eivätkä usko hyvyyteeni. Se turhauttaa. En ole yhtään paha ihminen enkä halua sinulle mitään pahas, ainoastaan rakastaa sinua. Et kuitenkaan usko etkä luota hyvyyteeni. En ole huijari missään mielessä. En tahdo kostaa mitään, en tahdo rahaa, en tahdo materiaa, haluaisin rakastaa ja saada vastarakkautta.
Koska minulle ollaan julmia ja kylmiä, minäkin muutun kireämmäksi ja piikittelen. Veetuttaa, että vaikka olen kuinka luotettava ja hyväsydäminen, minua ei arvosteta.
Arvostelen heikkouksia tai pikemminkin pyrin neuvomaan ja ohjaamaan, kun huomaan, että käytökselläsi saat vain tuhoa itsellesi ja muille. Pyrin siis estämään sinua ajamasta suoraan ojaan ja neuvon kuinka pitäisi ajaa. En arvostele ilkeyksissäni, ainoastaan haluan saada sinua ymmärtämään käytöksesi seuraukset.
Onko koskaan tullut mieleen, että autossa on vain yksi kuski, joka tekee päätökset? Jokainen kuski hermostuu siitä, jos vierestä neuvoo ja ohjailee, säätää sekaan. Silloin tulee raju pysähdys ja kuskin vaihto, ajakoon hän, joka on niin paljon pätevämpi, ainakin puheissaan.
Tämä nyt ei koske minua, vaikka varmaan omit aloitukseni?
Mutta itseeni jos kertomaasi peilaan, niin neuvojan paikalle hyväksyn vain ihmisiä joihin luotan ja joiden osaamiseen luotan. Jos katson neuvojan olevan "omaan pussiin pelaaja" jolla neuvoissaan oma lehmä helvetin syvällä ojassa ja taskussa manipulaation kortti niin ei pääse neuvojan paikalle. Potkin sen helvettiin siitä ohjailemasta. Neuvoja/ohjaaja paikkansa saa minun elämässäni pitää sellainen johon luotan ja joka on minulle läheinen/ jonka ouheissa on järkeä.
Käytän omaa päätäni koska joskus ihan kädetön alkaa neuvomaan ihan harha teillekin mielestään oikeassa olevana. Seurakset kärsin minä siitä sitten ja toinen jo seilaa muilla vesillä iloisena ja huolettomana.
Luottamuksen syntymiseen vaikuttaa niin moni asia... ei riitä että itse ajattelet että olet tuota kaikkea. Sinun on saatava se toinen tuntemaan ja ajattelemaan samoin. Käytöksesi vakaus ja rehellisyys on siinä aika isossa roolissa. Epärehellinen tuuliviiri tuskin helposti luottamusta saa voitettua puolelleen.
Mitäs jos on molempia. Toisinaan haluan tehdä hyvää, mutta useimmiten vain nautin toisten kärsimyksistä. Ihmiset ovat nykyään niin väliaikaisia, että paras vaan ajatella omaa parastaan.
Jos minun elämääni yrittäisi ihminen joka saa nautintoa toisen pahasta olosta niin sanoisin "mene pois" Hyllyttäisin ihmisen mappi-ö:hön. Elämääni ei olisi asiaa. Sellasta ihmistä en yksinkertaisesti elämääni tarvitse tai kaipaa. Enemmän tuhoa ja vahinkoa saisi sellainen aikaan minulle kuin toisi hyvää mukanaan.
Ylipäätään näen maailman niin että 95 % ihmisistä on ilkeitä ja kylmiä. Omaa etuaan tavoittelevia, vaarallisia, epäluottevia, epärehellisiä, manipuloivia ja sisimmässään katkeria. Harvinaisempaa on aito hyvyys.
Tämä maailmankatsomukseni johtuu täysin siitä että kykyni luottaa on hajotettu.
Selittää miksi varautunut.Uskon että avoimmuus koituu harmikseni sillä ihmiset ympärillä on enemmänkin raatelevia petoja kuin hyvää tahtovia ymmärtäviä ihmisiä.
Mulla mennyt usko ihmisiin. Luotan läheisiin mutta en muihin. Eräs esimies käytti tietoja väärin ja rikkoi uskon hyvään.
Kaikissa yhteiskuntaluokissa on myös epärehellisiä ihmisiä, ei se ammatti sitä poista. Se on todella ikävää jos joku käyttää ns. asemaansa väärin.
Mä luulen että sellainen esimies kokee sisimmässään kumminkin häpeää itseänsä kohtaan. Häpeä joka aamu joka minuutti ei ole edes ihminen. Millainen tunne hänellä? Ihminen joka käyttää asemaansa väärin. Miten pohjalla, alhaalla pelkkä roska sisältä. Onko hän onnellinen, epäilen
En smalltalkkaa se on minusta ärsyttävää enkä muutenkaan ole kiinnostunut ihmissuhteista. En vaan voi päästää ketään luokseni. Pyrin vaan olemaan avulias ja kohtelias, mutta olen sitä kaikille enkä sitoudu sen kummemmin.
Minä sain viime viikolla oikeasti kokemuksen ihmisten hyvyydestä ja sitä tosiaan tarvitsin. Ei kannata siis olla liian kyyninen, aitoja, välittäviä ja oikeasti hyviä ihmisiä löytyy jopa ihan tuntemattomista!!
Löytyy kyllä. itsekin saanut sen nähdä. Ne ovat sitä harvinaista 5 %
Minä silti näen maailman ilkeiden manipuloivien ihmisten planeettana.
Hienosti kerroit tarinasi ja pystyn samaistumaan. Itselläni on luottamus petetty ja valehdeltu. Sen jälkeen luovuin ystävistäni ja elin vain omaa elämääni.
Minun on tosi vaikea luottaa ihmisten hyvyyteen kaiken pahan jälkeen minkä olen kokenut.
Ennen olin avoin ja positiivinen ihminen maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Nykyään olen todella varauksellinen ja yksin.
Alkoholi saa unohtamaan hetkeksi kaiken, mutta en löydä keinoja unohtaa menneitä ihmisiä, jotka ovat minua väärin kohdellut.
Maailma on paha ja hyvyys vähissä. Ainoastaan vanhemmat ihmiset, lapset ja suurin osa ulkomaalaisista ansaitsevat luottamuksen. Vaikka yritän olla hyvä sellaisellekkin, joka ei sitä ansaitse.
Sen minkä itse antaa, saa tuplana takaisin.
Hyvästi katkeruus ja viha.