Valitsin armeijan siitä syystä että saisin hieman rotia elämääni, kun ei ole tullut muuta kuin nysvättyä kotona tietokoneen ääressä kun pääsin pois peruskoulusta. Toivon että saisin hieman "BOOSTIA" elämääni armeijan ansiosta, kaiken lisäksi minua ei pahemmin pelota olla kenekään komennettavana. Ei minulla ole mitään siviili palvelusta vastaan mutta jos minä olisin valinnut sen vaihtoehdon, pelkään että minä olisin vain jatkanut laiskottelua kotona.
Joten toivon että armeijassa minun saadaan vähän ryhtiä.
Joten toivon että armeijassa minun saadaan vähän ryhtiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei armeija kenenkään perusluonnetta muuta. Veltto pystyy velttoilemaan ihan miten tykkää. Mutta jos olet itse halukas tekemään hommat hyvin, niin armeijassa siihen on hyvä tilaisuus ja se myös huomioidaan.
kannustuslomalle jos hoitaa hommat hyvin?
Armeijassa tunnetaan sellainen käsite kuin kuntoisuusloma, joita myönnetiin hyvistä suorituksista. Kuntsarien antaminen riippuu yksikön johtajista, meillä aikoinaan myönnettiin kuntsaripäivä mm. siitä kun olimme raivaamassa kasarmin läheisestä metsästä risuja, kuntotestin tuloksen selvästä parantumisesta palveluksen aikana (Cooperin testin tulos parani n. 400 metriä) jne. Joissain yksiköissä saattaa olla tiukempia ehtoja, joissain taas löysempiä.