Fakta on se että itse olen urheilullinen sekä komea uros suomesta. Nuori aikuinen. Vientiä riittää suomessakin ja ihan tarpeeksi. Siinä vain lähtökohdat ettei heti katkeroituneille akoille tai ukoille tule heti ensimmäisenä mieleen joku 55 vuotias ylipainoinen kaljamaha kellä parhaat päivät ovat takana tätä lukiessaan.
Ihmettelen kovasti miksi aina junteilla tai katkeroituneilla on sitä vastaan kun toiset kykenevät tekemään elämällään mitä haluavat? Annan teille neuvon, jos alkaa harmittamaan se velkavankeudessa eläminen, seuraavat 50 vuotta maksetaan talolainoja ja muita lainoja ja eletään pakosta ahdasmielisessä suomessa niin ei teidän tarvitse vapaille ihmisille olla katkeroita siitä kun he eivät valinneet niinkuin te. Perin kummallista ajatusmaailmaa on saanut ihan lähipiiristäänkin seurata kun osa ymmärtää että elämä on elämistä varten mutta osa ei tunnu ymmärtävän. Osalle ihmisistä tungetaan väkisin päähän se ajatusmalli että lainaa pitää repiä ja olla sitten koko loppuelämä maksumiehenä pankeille ja muille instituutioille. Eikä sekään kaikille, toiset saavat talonsa maksettua jo etuajassa ja alkaa elämästä nauttiminen, eikä kaikki edes maksa talojaan lainoilla kun osalla sitä varallisuuttakin löytyy.
Sitten osa näistä suomi naisista.. Voi herranjumala sitä asennetta ja ennakkoluuloa kun mies pistää haisemaan maailmalla. Onneksi en olekaan ahdasmielisten kanssa. Ja kuten huomasitte, kirjoitin osa suomi naisista, ei heistäkään kaikki. Juntti on juntti, siinä ei katsota sukupuolta joten kirjoitus koskee kaikkia juntteja ja idiootteja.
Älkää vinkuko, piste. Tehkää elämällänne jotain.
ps, tämän kirjoittaja viettää pitkiä aikoja kaukomaissa, ei pelkästään pattayalla. Säälin jo valmiiksi heitä jotka kirjoittavat tähän ketjuun että kirjoittaja elää mielikuvitusmaailmassaan tai muuta, onhan sekin tapa purkaa pahaa oloa omilla luuloillaan kun fakta on että ulkomailla asustellaan, säälin sitäkin reppanaa jo valmiiksi kuka tänne omia fantasioitaan kirjoittelee vain sen tähden että oma säälittävä aikaansaamattomuus saisi egobuustia.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikö kirjoittaja sitten elä mielikuvitusmaailmassaan?
Hän ei vain itse huomaa elävänsä mielikuvitusmaailmassa, sellaisia ihmisiä on todella olemassa. Ap on yksi heistä.
Sinänsä hyvä yritys, mutta kun teidät on jo kumottu AP:n viestissä. Eli teidät hakattiin täällä jo verbaalisesti ennenkuin edes aloititte kirjoittamaan kommentejanne.
Höpönhöpön, siinä sinulle yritystä.
waziri, se jos joku voi elää sellaista elämää kuin haluaa ei pitäisi olla sinulta pois mutta näyttää olevan. Sinulle kaikki jotka ovat vapaita, on enemmän varallisuutta kuin sinulla, parempia naisia kuin sinulla jne jne lista on loputon, on sinulta pois. Siksi et voi nähdäkään mitään muuta maailmaa kuin mielikuvitusmaailman kun toiset painaa menemään isommin kuin sinä itse.
Toinen seinähullu avaajan lisäksi...
Sinä se taidat seinähullu olla kun annat muiden kyykyttää sinua suomessa mennen tullen (lähinnä työnantajasi).
Sinäkin aloittaja vanhenet, älä siis syyllisty ikärasismiin. Ennen asuntolainoille ei myönnetty yli 20 vuoden maksuaikaa niinkuin nykyään. Velaton 78kg 180cm Maailmaa nähnyt Teknisen korkeakoulun suorittanut kielitaitonen eikä päivääkään työttömänä ollut. Pyri samaan.
Ei niitä ulisijoita ole kuin korkeintaan kolme mutta he ovat sairaseläkkeellä päästään ja järjettömän katkeria oman elämänsä herroille. Joki linkki historiassa on Pattayaan koska tämä on se purkautumiskanava heille. Niin sanottu sika-amalia on tunnustanut kuulema että miehensä toi taudin Pattayalta ja perhe hajosi. Perhe voi hajota Jämsästäkin tuotuun tautiin tai naiseen. Katsokoon peiliin ja katsokoon exäänsä ja jättäköön muiden elämät rauhaan.
Aivan oikein!
Itse nautin elämästä ja käyn pari kolme kertaa vuodessa Thaimaassa nauttimasta elämästä ja nuorista tytöistä, ennen pitkää muutan sinne kokonaan, koska varaa on.
Mitään seurustelua ja parisuhdetta en enää edes halua, mulle riittää nuoret thaitytöt, jotka ovat maailman ihanimpia ja kauneimpia naisia, kun niitä saa muutaman yön per tyttö, oon onnellinen.
sellainen joka kirjoittaa olevansa komea sporttinen ja hyvässä kunnossa on oikeasti aina sellainen 160 kg surkea läski nahjus joka vain hakkaa hanskaan nettipornon säestämänä ja syö einespizzaa äitin kanssa.
mielikuvitusmaailman ukko.
Sellainen joka kehuskelee että rahaa on, on oikeasti persaukinen mielikuvituksissaan matkustava junttieino.
Niinkö, ja kirjoittelet tänne häiriintyneelle pattayapalstalle, uskotaan.
Onko sellainen sitten varakas joka kirjoittaa olevansa persaukinen.