Neuvostoliiton kaatumisen syy

kaiken-huomioiva

Syy ei ollut sosialismin huonoudessa vaan N-liitto kaatui varustelun takia. Länsimaiden yhteenlaskettu väkiluku ja taloudellinen potentiaali oli kuitenkin niin suuri, että neukku ei voinut pysyä pitkän päälle varustelussa niiden veroisena. Toisaalta kuitenkin lännen hyökkäyksen uhka oli niin suuri ja todellinen, että ei N-liitto voinut sitä huomiottakaan jättää. On päivänselvää, että ilman Neuvostoarmeijan mahtia ja ydinaseistusta sinne olisi lännestä hyökätty viimeistään 1970-luvulla.

N-liitto kaatui siten ovelan suunnitelman kautta, laukaustakaan ampumatta. Samaa yritetään taas, kaataa Venäjä taloudellisesti kun Ukrainasta on saatu ihana tekosyy.

Mutta kun huomioidaan tapahtumat syksystä 1917 niin Neuvostoliitto oli menestystarina ja senpä vuoksi se haluttiin eliminoida pois. Länsi kävi natsi-Saksaakin vastaan vain siksi kun se oletti N-liiton olevan pitkässä juoksussa helpompi kukistettava kun natsien Suur-Saksa.

91

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NLnSosialismissaSyy

      Neuvostoliitto ei ollut millään mittarilla menestystarina!

      Se toki onnistui luomaan suurteollisuutta ja mittavan varustelun, mutta millä hinnalla?
      - maassa tapettiin vankileireillä 20 miljoonaa omaa kansalaista
      - maassa kukoisti armeija, salainen poliisi ja sadat vankileirit
      - maassa valliti yksipuoluejärjestelmä, sensuuri ja kansalaisten urkkiminen
      - vapaata matkustusoikeutta ei ollut EDES maan sisällä

      JOS maa olisi ollut demokratia olisi hyödytön asetuotanto voitu saada aisoihin ajoissa! Siinä mielessä Neuvostoliiton tuhon siemen piili juuri sen epädemokraattisessa yhteiskuntajärjestelmässä!

      • touhulan-roope

        -----hyödytön asetuotanto voitu saada aisoihin ajoissa! ----

        Jos maanpuolustus on hyödytöntä niin miksi ei Suomikin tässä taloustilanteessaan lopeta armeijaa ja asevarustelua. Nytkin puhutaan hävittäjien uusinnasta, tykistön laajoista hankinnoista, ohjuksista, yms.. Kai sillekin rahalle muuta käyttöä olisi.

      • Suomi-varustautuu

        länsimaiseen tapaan kohtuullisin kustannuksin puolustamaan itseään.
        Venäjä valmistautuu hyökkäämään naapurimaihin.

      • Anonyymi
        touhulan-roope kirjoitti:

        -----hyödytön asetuotanto voitu saada aisoihin ajoissa! ----

        Jos maanpuolustus on hyödytöntä niin miksi ei Suomikin tässä taloustilanteessaan lopeta armeijaa ja asevarustelua. Nytkin puhutaan hävittäjien uusinnasta, tykistön laajoista hankinnoista, ohjuksista, yms.. Kai sillekin rahalle muuta käyttöä olisi.

        Suomen tavoitteena on VAIN suojata itsensä eikä neukun tapaan vallata puoli maapalloa!

      • Anonyymi

        Suomella on nyt kaksinkertainen panssari Venäjää vastaan. Omat puolustusvoimat ja Naton viides artikla. Olemme maailman turvatuin "valtio".

    • Kyllä-kansa

      kyllästyi myös sosialismin valehteluun ja ikuiseen pulaan.
      Gorbatsov yritti uudistaa järjestelmää, mutta mahdotontahan se oli.

      • Ilonpilaaja

        Gorba pilasi koko järjestelmän ja maan. Hyvät olivat ajat entiset.

      • Miksi-sitten

        talous romahti, eikä järjestelmään uskonut kukaan?

      • kenkätemppu
        Miksi-sitten kirjoitti:

        talous romahti, eikä järjestelmään uskonut kukaan?

        Kyllä ne Ukrainassa usko Tsernopyllyyn ja Afganistaniin asti. Ukrainassa arvostetaan Leninin, Stalinin ja Hrutsevin kykyä tukahduttaa separatismi, vihannes joka oli sieltä kotoisin on edelleen siellä varsin vihattu. Vihanneksen aloittamassa Afganistanin sodassa olleita veteraaneja taistelee molemmilla puolilla. Afghanistan vaati veronsa kuolleina ja huumeina.

      • Anonyymi
        Ilonpilaaja kirjoitti:

        Gorba pilasi koko järjestelmän ja maan. Hyvät olivat ajat entiset.

        Elintaso oli ja pysyi heikkona! Sama näkyi konkreettisesti kun vertasi länsi- ja Itä-Saksaa! Sosialismi saa hiekan loppumaan Saharasta ja jään Gronlannista! Taito se on sekin!

    • Avaus-on-taas

      kerran surkea yritys vääristellä historiaa ja puolustella kommunismin ja NL:n rikoksia.

      • ooks-sää-pahvi

        Ketä vastaan tehtiin rikos jos kansa voi paremmin kuin kapitalistisella Venäjällä. Ei avaus puhu muusta kuin taloudesta, pahvi.

      • Valehtelu-on-rikos

        Ei kansa NL:ssa hyvin voinut. Kaikki vapaudet puuttuivat ja mielivalta rehotti.

        Jatkuvat nälänhädät raivosivat 1918-1949.

        "N-liitto kaatui siten ovelan suunnitelman kautta, laukaustakaan ampumatta. Samaa yritetään taas, kaataa Venäjä taloudellisesti kun Ukrainasta on saatu ihana tekosyy."

        Totta on, ettei yksikään käsi noussut puolustamaan NL:a. Mitään läntistä suunnitelmaa ei ollut silloin, eikä nytkään.
        Kremlin kellokkaat vain levittävät kuvitelmiaan.

        "Mutta kun huomioidaan tapahtumat syksystä 1917 niin Neuvostoliitto oli menestystarina ja senpä vuoksi se haluttiin eliminoida pois. Länsi kävi natsi-Saksaakin vastaan vain siksi kun se oletti N-liiton olevan pitkässä juoksussa helpompi kukistettava kun natsien Suur-Saksa."

        Varsinaista puppua. Englanti ja Ranska taistelivat Saksaa vastaan silloinkin, kun NL oli liitossa sen kanssa.

      • tiedän-syyn
        Valehtelu-on-rikos kirjoitti:

        ------ Mitään läntistä suunnitelmaa ei ollut silloin, eikä nytkään.----

        Siinäpä taas laukoo totuuksiaan reppana joka ei mistään mitään tiedä. Jo 1940-luvun lopulla ennenkuin N-liitolla oli oma pommi suuri joukko USAn korkeimpia sotilasjohtajia, kenraaleja, marsalkkoja ja amiraaleja, vaati Trumanilta lupaa pudottaa N-liittoon n. 30 atomipommia N-liiton tuhoamiseksi. Kai sitä olisi seurannut sitten maahyökkäys.

        Tai miksi Reagan testatessaan mikin toimintaa testatessaan möläytti "Neuvostoliiton pommittamisen saa aloittaa" ellei hänellä ollut mitään sen kaltaista mielessä.

        Tai miksi Neuvosto-Venäjälle hyökkäsi 1. m-sodan jälkeen niin kovin monen suurvallan sotavoimat valkoisten avuksi kaatamaan bolsuhallintoa.

        Kyllä lännessä oli mielessä paljonkin ja on nytkin mutta kun vastapuolen a-aseitten takia ei oikein uskaltaisi ryhtyä. Siksipä Venäjä koetetaan kaataa nyt kun N-liitto aikanaan, taloudellisella sodalla. Olihan neukkula vuosikymmenet lännen asettamassa kehittyneen teknologian vientikiellossakin. Eli yksi syy N-liiton kaatumiseen oli se kun sen täytyi kehittää kaikki tietokoneista alkaen itse. Lännessä se onnistui kun vaan osti valmista mikä on aika iso etu.

      • Ei-ole-todisteita

        mistään suunnitelmasta NL:n kaatamiseksi. Puhua aina voidaan vaikka mistä.

        "Tai miksi Neuvosto-Venäjälle hyökkäsi 1. m-sodan jälkeen niin kovin monen suurvallan sotavoimat valkoisten avuksi kaatamaan bolsuhallintoa."

        Voi raukkaa. Ne tulivat vahtimaan etujaan, koska Neuvosto-Venäjä oli tehnyt rauhan Saksan kanssa.
        Mitään hyökkäystä ei ollut. Jonkun verran tuettiin valkoisia, mutta 1919 alkaen poistuttiin viimeisenä Ranska.

      • TarkkisOnTyhmä
        ooks-sää-pahvi kirjoitti:

        Ketä vastaan tehtiin rikos jos kansa voi paremmin kuin kapitalistisella Venäjällä. Ei avaus puhu muusta kuin taloudesta, pahvi.

        "Ketä vastaan tehtiin rikos jos kansa voi paremmin kuin kapitalistisella Venäjällä. "

        Niin? JOS? Missään ei ole todistettu, että kansa eli silloin paremmin! Ei ainakaan eläneet ne 20 miljoonaa, jotka Stalin tapatti!

      • rajavalehtelullekin
        tiedän-syyn kirjoitti:

        ------ Mitään läntistä suunnitelmaa ei ollut silloin, eikä nytkään.----

        Siinäpä taas laukoo totuuksiaan reppana joka ei mistään mitään tiedä. Jo 1940-luvun lopulla ennenkuin N-liitolla oli oma pommi suuri joukko USAn korkeimpia sotilasjohtajia, kenraaleja, marsalkkoja ja amiraaleja, vaati Trumanilta lupaa pudottaa N-liittoon n. 30 atomipommia N-liiton tuhoamiseksi. Kai sitä olisi seurannut sitten maahyökkäys.

        Tai miksi Reagan testatessaan mikin toimintaa testatessaan möläytti "Neuvostoliiton pommittamisen saa aloittaa" ellei hänellä ollut mitään sen kaltaista mielessä.

        Tai miksi Neuvosto-Venäjälle hyökkäsi 1. m-sodan jälkeen niin kovin monen suurvallan sotavoimat valkoisten avuksi kaatamaan bolsuhallintoa.

        Kyllä lännessä oli mielessä paljonkin ja on nytkin mutta kun vastapuolen a-aseitten takia ei oikein uskaltaisi ryhtyä. Siksipä Venäjä koetetaan kaataa nyt kun N-liitto aikanaan, taloudellisella sodalla. Olihan neukkula vuosikymmenet lännen asettamassa kehittyneen teknologian vientikiellossakin. Eli yksi syy N-liiton kaatumiseen oli se kun sen täytyi kehittää kaikki tietokoneista alkaen itse. Lännessä se onnistui kun vaan osti valmista mikä on aika iso etu.

        "Siinäpä taas laukoo totuuksiaan reppana joka ei mistään mitään tiedä. Jo 1940-luvun lopulla ennenkuin N-liitolla oli oma pommi suuri joukko USAn korkeimpia sotilasjohtajia, kenraaleja, marsalkkoja ja amiraaleja, vaati Trumanilta lupaa pudottaa N-liittoon n. 30 atomipommia N-liiton tuhoamiseksi. Kai sitä olisi seurannut sitten maahyökkäys"

        Missä USA oli pystynyt valmistamaan tuollaisen määrän pommeja? Mihin ja millä ne olisi pudotettu?

        Kerro joidenkin vaatijoiden nimet. Maahyökkäys ydinsaasteeseen ja millä voimilla!

        Täyttä pötyä.

      • suurinsyy
        Valehtelu-on-rikos kirjoitti:

        Ei kansa NL:ssa hyvin voinut. Kaikki vapaudet puuttuivat ja mielivalta rehotti.

        Jatkuvat nälänhädät raivosivat 1918-1949.

        "N-liitto kaatui siten ovelan suunnitelman kautta, laukaustakaan ampumatta. Samaa yritetään taas, kaataa Venäjä taloudellisesti kun Ukrainasta on saatu ihana tekosyy."

        Totta on, ettei yksikään käsi noussut puolustamaan NL:a. Mitään läntistä suunnitelmaa ei ollut silloin, eikä nytkään.
        Kremlin kellokkaat vain levittävät kuvitelmiaan.

        "Mutta kun huomioidaan tapahtumat syksystä 1917 niin Neuvostoliitto oli menestystarina ja senpä vuoksi se haluttiin eliminoida pois. Länsi kävi natsi-Saksaakin vastaan vain siksi kun se oletti N-liiton olevan pitkässä juoksussa helpompi kukistettava kun natsien Suur-Saksa."

        Varsinaista puppua. Englanti ja Ranska taistelivat Saksaa vastaan silloinkin, kun NL oli liitossa sen kanssa.

        Ilman neuvostoaikaa Ukrainaa tuskin olisi. Kuppakasa olisi voinut liittää idän Venäjään. Neuvostoaikana tasavallat oli kulisseja, mutta ne oli paperilla itsenäisiä. Ukrainan itsenäinen tasavalta pystyi eroamaan tunkiosta julistamalla maahan parlamentaarisen demokratian, Tsetsenian kaltaisilla autonomisilla alueilla joissa iso osa väestöstä oli venäläisiä, ei vapaus onnistunut. Ilmeisesti autonomisten alueiden puoluepamput vastasi suoraan Moskovalle. Käytännössä ei yksikään merkittävä satraappi halunnut tunkion jatkuvan. Sikaniskojen ja niiden perillisten demokratiassa jatkuneesta sikailusta huolimatta entisessä itäblokissa yhä useammalla on auto, parempi asunto, televisio, puhelin ja muita helyjä joita tunkiossa harvoin sai.

      • Mälsätvalinnat
        suurinsyy kirjoitti:

        Mitä? itse Stalin halusi Ukrainalle oman edustuksen YK:hon. Perusteli laveasti Ukrainan erillisyyttä. Kumma, jos ei stallari mestariansa usko. Vai valehteliko mestarinsa?

    • TarkkisOnAvaaja

      Tarkkispoika se taas aloitti! Miehellä on ikuiset traumat seuraavista asioista:

      - Neuvostoliiton romahdus
      - Suomen itsenäisyys
      - Suomen torjuntavoitot
      - Viron itsenäisyys ja taloudellinen menestys

      Näistä hän availee ajankulukseen säännöllisesti keskusteluja. Kun Tarkkis joutuu häviölle hän ei osaa puolustautua muulla kuin copy/pastell ja vakiohaukuilla!

      • oot-sää-surkee

        Haa, kukahan tässäkin haukunnan aloitti, pahvi ? Ethän vain ihan sinä itse, pahvi?

      • Voi-Tarkkista-voi

        Kyvyt eivät riitä edes alkeelliseen valehteluun.

      • lahtarit-valehteloo
        Voi-Tarkkista-voi kirjoitti:

        Kyvyt eivät riitä edes alkeelliseen valehteluun.

        Selvyyden vuoksi niin tuo on vastaus nikille TarkkisOnAvaaja. Hän ei todellakaan osaa edes uskottavasti valehdella oikeasta tiedosta nyt puhumattakaan.

      • Ei-kylläkään
        lahtarit-valehteloo kirjoitti:

        Selvyyden vuoksi niin tuo on vastaus nikille TarkkisOnAvaaja. Hän ei todellakaan osaa edes uskottavasti valehdella oikeasta tiedosta nyt puhumattakaan.

        vaan kyseessä on määritelmä tämän Tarkkis-pojan kyvyistä.

    • Laurix__

      Jos arvostaa huonoja ihmisoikeuksia, vankileirejä, sananvapauden ja kokoontumisvapauden tiukkaa rajoittamista sekä tasapäistämistä niin Neuvostolitto oli toki menestystarina.

    • todellinensyy

      Mikään maa ei siirtynyt sosialismiin vapailla vaaleilla vaan aina väkivallalla.

      Sosialismi vaan on jo lähes kadonnut maailmasta. Pohjois-Korea taitaa olla ainoa, nyt kun Kuubakin alkaa sallia yksityisyritykset.

      Aate voi kuulostaa jalolta, mutta käytännössä se on merkinnyt aina omalle kansalle vankileirejä ja teloituksia vääristä puheista

      • Kimmo_I.L._Sunkkila

        Ei Pohjois-Koreaakaan voi oikein soliasistiseksi tai kommunistimaaksi sanoa. Se on jonkinlainen sekoitus kommunistimaata, hirmuhallintoa ja omalaatuista monarkiaa.

      • sitäSamaaSössöä
        Kimmo_I.L._Sunkkila kirjoitti:

        Ei Pohjois-Koreaakaan voi oikein soliasistiseksi tai kommunistimaaksi sanoa. Se on jonkinlainen sekoitus kommunistimaata, hirmuhallintoa ja omalaatuista monarkiaa.

        "Kommunismin musta kirja" käy läpi kaikenlaiset kommunistiset ja "sosialistiset" valtiot. Ei Pohjois-Korea poikkea linjasta muutoin kuin ehkä viritysasteensa puolesta.

    • erlander

      Oikeasti saivat turpaansa Afganistanissa niin että terveys meni. Putinin typerän politiikan takia kaikki huumeidenvastainen yhteistyö lännen kanssa on nyt pistetty jäihin ja ekstaasi virtaa musikoille kuten ennenkin. Toinen syy heroiini epidemian lisäksi oli musikkan veltostunut liipasinsormi. Ihmiset huomasivat, että järjestelmästä saa puhua mitä sylki suuhun tuo. Putin on oppinut kaikesta tästä eikä salli näkyvää järjestelmän arvostelua missään suhteessa.

    • Fgjiid

      Neukuissa ollut mitään hyvää. Jengiä vietiin Siperiaan ja Stalin(kin) tappoi sen minkä ehti. Toivottavasti ei koskaan enään. Vaikka eipä meno Venäjällä ole mihinkään muuttunut.

      • vääristelet.turhaan

        " Jengiä vietiin Siperiaan ja Stalin(kin) tappoi sen minkä ehti. "

        Stalin kuoli 1953, eikä sen jälkeen viety Siperiaankaan ketään. Seurasi 30 vuoden ilon ja edistyksen aikakausi, joka kesti aina Gorban taantumuksellisen perestroikan alkuun saakka.

      • musikkaosaa
        vääristelet.turhaan kirjoitti:

        Oikeasti oltiin helvetin lähellä ydinsotaa pännikän toilailujen takia. Vihannes sotki lopulta kaiken hyökkäämällä Afganistaniin ja tuhoamalla talouden rippeet.

      • sitäsamaarallia
        vääristelet.turhaan kirjoitti:

        " Jengiä vietiin Siperiaan ja Stalin(kin) tappoi sen minkä ehti. "

        Stalin kuoli 1953, eikä sen jälkeen viety Siperiaankaan ketään. Seurasi 30 vuoden ilon ja edistyksen aikakausi, joka kesti aina Gorban taantumuksellisen perestroikan alkuun saakka.

        Siperiaan vietiin koko Neuvostoliiton ajan. Siksikin, että vain siellä olivat järjestelmän vaatimusten laajuiset vankien sijoituspaikat. Tietysti Neukkulan loppuvuosina kyydittely jonkin verran väheni. Mutta ei loppunut!

      • rikolliset-linnaan
        sitäsamaarallia kirjoitti:

        Siperiaan vietiin koko Neuvostoliiton ajan. Siksikin, että vain siellä olivat järjestelmän vaatimusten laajuiset vankien sijoituspaikat. Tietysti Neukkulan loppuvuosina kyydittely jonkin verran väheni. Mutta ei loppunut!

        "Siperiaan vietiin koko Neuvostoliiton ajan. Siksikin, että vain siellä olivat järjestelmän vaatimusten laajuiset vankien sijoituspaikat."

        Tottakai sinne vietiin rikollisia (esim. talous-, seksuaali-, omaisuus- ja väkivaltarikolliset). Siellä kun sijaitsivat neukkujen rangaistuslaitokset. Mutta syyttömiä ei sinne raahailtu. Jos et rötöstellyt, ei pelkoa Siperiaan joutumisesta ollut Stalinin aikakauden jälkeen.

        Neuvostoliitossa ei rikoksista paapoiltu.

      • valheenpaPäästit
        rikolliset-linnaan kirjoitti:

        "Siperiaan vietiin koko Neuvostoliiton ajan. Siksikin, että vain siellä olivat järjestelmän vaatimusten laajuiset vankien sijoituspaikat."

        Tottakai sinne vietiin rikollisia (esim. talous-, seksuaali-, omaisuus- ja väkivaltarikolliset). Siellä kun sijaitsivat neukkujen rangaistuslaitokset. Mutta syyttömiä ei sinne raahailtu. Jos et rötöstellyt, ei pelkoa Siperiaan joutumisesta ollut Stalinin aikakauden jälkeen.

        Neuvostoliitossa ei rikoksista paapoiltu.

        Kuuluisa pykälä 58 johti siihen, että ennenkaikkea siperioitiin kaikki ne, joilla oli jotain älyä/koulutusta. Rikollisista Stalin sanoi, että ovat "sosiaalisesti läheisiä" (bolshevikeille). Kun armahduksia toteutettiin joskus harvoin ja harvoille, ne koskivat niitä oikeita rosvoja, "sosiaalisesti läheisiä". Tolkun ihmiset, jotka oli syyttöminä kerätty ja leiritetty, saivat yleensä lusia loppuun ja rankimman kautta. Sen jälkeen tuli vielä karkotus jonnekin Neukkulan peräkylään. Ja siellä paikallinen komissaari avasi heti karkotettua varten uuden kansion ja alkoi kerätä syitä uudelle tuomiolle. Semmoisia 25 vuoden tuomioita tyypillisesti nuo viiskasit.

    • systeeminSyy

      "Syy ei ollut sosialismin huonoudessa vaan N-liitto kaatui varustelun takia."

      Kylläpä kaatui sosialismin takia. Sosialismiin on sisäänrakennettuna kaikenlainen vihanpito. Puhdistuksia, sotaa ja välineitä niitä varten. Yletön varustelu on sosialismin ongelmien huipentuma ja tuotti sen seurauksen mitä pitikin. Toisin vähällä oli, ettei se sekoilu päättynyt ydintuhoon ja kaiken elollisen kuolemaan maapallolla.

      • turhahuutouho

        Kyllä ne Hrutsevin ajoista viisastuivat. Venäjää todella johti hieman yli viisikymmentä vuotta sitten Lappajärven kokoisesta kylästä kotoisin oleva musikka joka meinasi tuhota maailman.

      • HyväettäMeni
        turhahuutouho kirjoitti:

        Kyllä ne Hrutsevin ajoista viisastuivat. Venäjää todella johti hieman yli viisikymmentä vuotta sitten Lappajärven kokoisesta kylästä kotoisin oleva musikka joka meinasi tuhota maailman.

        Ei siellä ainakaan sen systeemin pohjalta kukaan mitään viisastunut. Systeemin seurausten huipentuma oli systeemin romahdus.

      • komeaoli
        HyväettäMeni kirjoitti:

        Ei siellä ainakaan sen systeemin pohjalta kukaan mitään viisastunut. Systeemin seurausten huipentuma oli systeemin romahdus.

        Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies.

      • kengästäPäähän
        komeaoli kirjoitti:

        Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies.

        Kysymys onkin vain siitä, että missä porukassa. Epäilemättä häntä symppaava pipipäidenpiiri löytyy jostain entisen Neukkulan syrjäkylän kolkasta. Mutta kuka niiden kolmen mielipidettä kyselee tai kaipaa?

      • KukaKetäkinIhailee
        komeaoli kirjoitti:

        Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies.

        "Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies."

        Nikita oli persjalkainen ja pottunenäinen musikka, joka ei koskaan pyyhkinyt vessassa. Häntä kammosivat omat ja vieraat! Vain tarkkispoika tunsi vetoa mieheen!

      • noensanois
        komeaoli kirjoitti:

        Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies.

        ""Hrutsev vieläkin ihailtu valtiomies.""

        no tietysti jos verrataan Staaliniin. Siinä vertailussa vaikka messias

        Mutta käytännössä samaa rosvojen sarjaa kun ei purkanut sitä rosvosysteemiä. ja meinas ajaa maailman ydisnsotaan

    • omakohtaisestikoettua

      Koko Neuvostoliitto perustui jättimäiseen valheeseen ja vääristelyyn. Hommaa pyöritettiin orjatyövoimalla, osa kansaa oli orjatöissä erilaisilla vankileireillä ja kolhoosilaiset käytännössä maaorjia vailla oikeuksia liikkua paikkakunnalta, kun maan sisäinen passi puuttui.
      Uutisointia ja tiedotusvälineet oli niin tarkassa kontrollissa, että neukkukansa saatiin pidettyä pimennossa oman aikansa, kun siinä sitten epäonnistuttiin, oli pakko tehdä uudistuksia ja systeemi romahti.
      Jos tavallinen neuvostokansalainen jonotti elämässään kaikkea, ei voi sanoa silloin systeemiä menestystarinaksi. Useimmat jonottivat omaa puhelinta vuosikymmeniä, kun vapaita linjoja ei ollut. Surkeita autoja sait jonottaa vuosikausia ja sittenkin sait jonkun ilmajäähdytteisen räpätin jollain panssavaunun starttimoottorilla olevan Zaz968, joka kilpaili maailman huonoimman auton tittelistä Trabantin kanssa ja taisi voittaa. Vitseissäkin auto oli jokaisen neuvostokansalaisen käytettävissä vapaiden vaalien kautta keskuskomitean välityksellä.
      Osa elintarvikkeista oli aina kortilla tai niitä ei ollut lainkaan saatavilla, joitakin elintarvikkeita myytiin vain äänestyspaikoilla, että saatiin hyviä äänestys prosentteja, ellei tulosta muuten sitten väärenetty...
      Matkustaminen Neuvostoliitosta ulkomaille oli suurimalle osalle neuvostokansaa täysin mahdotonta, jo yksistään passin kansista oli pulaa, jos muuten olisi vielä onnistanut.
      Kyllä se koko Neuvostoliiton aika oli yhtä rämpimistä lohduttomassa sosialismin suossa!

    • huvittavinta

      Ukrainalaisilla on nykypäivänä kaikesta huolimatta paremmat oltava. Ukrainassa ei Poroshenko voi pimittää onnettomuuksia ja järjestää paraateja säteilyn lähellä. Tieto on jopa niin sanotussa Donetskin kansantasavallassa vapaampaa. Ei edes venäläinen halua takaisin tilanteeseen jossa joukolla sikaniskoja on ehdoton valta ä

      • TrolliakoVietiin

        Veikö komissaari pietarintrollin äkkiä ja niskasta kuulusteluihin? Kun katkesi se jargoni.

    • tiedemies01

      NL kaatui vain uhdellä syyllä, venäläiset olivat ja on ylimielliset toisiin kansoijen kohtaan, ensin Baltian maat sitten Kaukaasi ja Keski-Asiaan tasavallat juoksit pois,venäläisten saapan alta, heillä kaikkilla tasavalloilla yksi sääntö-nalkäinää, köyhännä mutta ilman ryssija, vain yksi valko-venäja on vielä ryssijen saapan alla, toinen -ukrainaan kansa-halusi myös sieltä pois mutta me kaikki nähdään mitä tapahtui, ryssä soti ja ei anna ukrainalaisille elää ja työtää tehdä RAUHASSA.
      Toisia syyitä ei ole, mutta on paljon tyhmija ihmisia tai aivot pesty, niin heillä aina löyty omat ryssijen kannatavia ajatuksia, mutta me ei dulvaania oletaan.

    • KylläIhmetyttää

      http://www.iltalehti.fi/digi/2015081320173629_du.shtml

      ”Venäjä kielsi suositun keskustelupalsta Redditin”

      Paikalliset päättäjät kyselevätkin, miksi lainkaan pitää asioista keskustella kun asiaan kuin asiaan saa valmiin kannan heiltä.

      Neuvostoliiton meininkiin menee…

    • customeralwaysright

      Yksi syy oli se, että kehitysmaille vietiin niin paljon tavaraa jotta omilta leikattiin. Castro sai sokerijuurikkaista öljyä ja Vietnam riisistä Kalashnikoveja. Lopulta tuotanto oli niin perseestä ettei edes persepyyhettä pystytty tuottamaan vaan käytettiin sormia tai Totuutta. Putin suostui perumaan Pohjois-Korean velat vastineeksi orjatyövoimasta, Kuubasta ei saanut muuta kuin karvaista kättä.

      • EiElintasot

        Castrolla on tuttuun kommaridiktaattoritapaan itsellään asuntoja, huviloita palatseja, palvelijoita...

        Kansa rähjystää naruilla korjatuissa sandaaleissa.

    • taaspakkoedessä

      Putinohvin on pakko tehdä sama kuin N-liiton aikanaan, varustautua.

      • hilseenYli

        ja ketun pakko

        tyhmyyttä se on!

    • NL-kaatui

      sosialismin huonouteen ja varustautumisen kalleuteen. Kansa menetti uskonsa järjestelmään.

      Venäjä kaatuu putinismin huonouteen ja varustelun kalleuteen. Kansa menettää uskonsa järjestelmään.

      Vuorossa saattaisi olla demokratia?

      • VaikeaDemokratia

        Demokratiaan pitää kasvaa ja siihen pitää syntyä oma demokraattinen kulttuurinsa. Demokratia ei valtiossa synny hetkellisesti ja jollakin julistuksella. Demokratian toteutuminen on Venäjällä tällä hetkellä ehkä kauempana kuin Neuvostoliiton romahduksen aikoina. On menty jo pitkään niin harhaan...

      • Pimeäänsuuntaan
        VaikeaDemokratia kirjoitti:

        Demokratiaan pitää kasvaa ja siihen pitää syntyä oma demokraattinen kulttuurinsa. Demokratia ei valtiossa synny hetkellisesti ja jollakin julistuksella. Demokratian toteutuminen on Venäjällä tällä hetkellä ehkä kauempana kuin Neuvostoliiton romahduksen aikoina. On menty jo pitkään niin harhaan...

        Ja sitten on vielä se paheneva talousahdinko:

        http://yle.fi/uutiset/pekka_sutela_venajalla_edessa_vuosien_talousahdinko/8234497

      • luksusonainaluksus

    • Hyväettäloppuise

      Järjestelmän umpihulluuteen se kaatui. Kaikki irtilähtevä aika käytettiin verilöylyttelyyn, kotona ja ulkomailla.

      Suomeakin muka tultiin vapauttamaan. Työväen avuksi. Talvisodan avaustervehdys työläisille oli pommarit pommittamassa Helsingin työläisiä. Siviilien niskaan vaan heti.

      • EriPunnukset

        Asutuskeskuspommituksia jatkettiin koko sodan ajan. Suomalaisilla taas oli kielto pommittaa Leningradia.

    • Anonyymi

      ""N-liitto kaatui siten ovelan suunnitelman kautta, laukaustakaan ampumatta."

      Nyt ei onnistu, Putin on ovelampi kuin yksikään lännen johtajista. Trump pääsee lähinnä tasoihin.

      • Anonyymi

        Putin on natsi.

        Ja natsi kaatuu kyllä.

    • Anonyymi

      "Länsimaiden yhteenlaskettu väkiluku ja taloudellinen potentiaali oli kuitenkin niin suuri, että neukku ei voinut pysyä pitkän päälle varustelussa niiden veroisena."

      Ydysvaltain potentiaali oli pienemin kuin neuvostoliiton.

      • Anonyymi

        Heehheehheeee!!!!!!

    • Anonyymi

      Miksi sinne olisi lännestä hyökätty? Mikä länsimaa olisi halunnut miehittää loputtomia pakkasen piinaamia aroja?

      • Anonyymi

        Pöhkölän väki luulee, että kaikki haluaisivat pöhköytyä heidän kanssaan.

      • Anonyymi

        Et taida tuntea kovin hyvin historiaa? USA:lla oli iso vaikutus maiden välisiin suhteisiin ja se loputon antivenäjä/antikommunismipropganda, joka perustui jonkin sortin fobiaan, jätti jälkensä myös muualle länsimaihin. "Länsimaatkin" on suurelta osin pelkkä vastakkainasettelullinen käsite. Tietenkin Venäjän toimintaan ja laatuun on vaikuttanut omien ongelmiensa ja mokiensa lisäksi länsimaista suuntautuva paine, että ei Venäjä yksin tunaroinut suhteitaan muihin maihin ja luonut käsitettä Venäjä vs länsimaat. Venäjää arvostellaan ja vihataan mm. Euroopan miehityksistä kylmän sodan aikana, mutta USA:ta taas ihannoidaan, vaikka se on moukaroinut eri maita toisesta maailmansodasta lähtien ja massamurhannut ihmisiä jopa ydinasein, unohtamatta tekosyitä, joilla se "oikeuttaa" hyökkäyksensä Lähi-Itään. Euroopan maiden ei tarvitse seurata "länsimaista" mädätystä, eikä jatkaa mielivaltaisesti antivenäjäaktivismia. Vähän liekaa löysemmäksi, niin takuuvarmasti sillä on vaikutusta Venäjän suhtautumiseen, ja myös Venäjän hallinnon yms. kehittymiseen demokratiaan päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvat Suomessa oikeasti tietää, kuinka asiat olivat. Yle esitti jokin aika sitten dokumentin "suomettumisen" ajasta. Siinä hämmästytti eniten, kuinka samaan aikaan USA hääräsi myös Suomessa. Siitä emme tienneet, vaikka muistamme hyvin tuon ajan. Kom sii, kom saa.

    • Anonyymi

      Neuvostoliitto ei kaatunut sosialismiin vaan ahneet luikertelijat kaatoivat sen päästäkseen jakamaan sen kansallisvarallisuuden omiin taskuihinsa.

      • Anonyymi

        No kyllä se kaatui ihan reaalisosialismiin. Huolimatta mittavista luonnonvaroista, ei suunnitelmataloutta saatu koskaan pyörimään. Maatalous on tästä eräs esimerkki, jossa piskuiset yksityistilat tuottivat suhteettoman elintarvikkeita verrattuna kolhooseihin ja sovhooseihin. NL joutui jopa tuomaan viljaa jenkeistä, vaikka ennen vallankumousta Venäjä oli Euroopan vilja-aitta.

        Toinen esimerkki: asevarustelu nieli n. 20% valtion budjetista toisen maailmansodan jälkeen.

        Kolmas esimerkki: korkean teknologian tuotteet pöllittiin lännestä (elektroniikka, tietokoneet yms.), eikä 70-luvun jälkeen edes panostettu omaan elektroniikkakehitykseen koska KGB:n johdolla suoritettu teollisuusvakoilu oli halvempaa.

        Ja näitä esimerkkejä riittää.

    • Anonyymi

      "On päivänselvää, että ilman Neuvostoarmeijan mahtia ja ydinaseistusta sinne olisi lännestä hyökätty viimeistään 1970-luvulla."

      Nimeä yksikin lännen aloittama sota joka ei ollut oikeutettu.

    • Anonyymi

      Kun öljyn hinta putosi 120 dollarista tynnyriltä vuonna 1980 24 dollariin tynnyriltä maaliskuussa 1986, Breznev oli käyttänyt kaikki varat aseisiin. Öljyn hinnan nousu 1990 olisi pelastanut NL:n, mutta Gorba oli sallinut monipuoluevaalit ja armeija oli heikko Afganistanin jälkeen.

      • Anonyymi

        Samoin kävi Saddamille Kuwaitin kanssa, öljyn hintahäirikkö piti poistaa, mutta kansa ei laittanut jälkiselvittelyissä tikkua ristiin tyrannin puolesta. Syntyi ISIS. Suomenkin väkiluku kasvoi.

    • Anonyymi

      Rikkana sopassa oli eri neuvostotasavaltojen erilainen mentaliteetti, talous ja historia. Iskulause "Druzhba Narodov" (kansojen ystävyys) ei purrut Tallinnassa, ei Samarkandissa eikä Jerevanissa.

      Joistain NL-tasavaltioista tehtiin ihan kolonialismin hengessä esim. puuvillan tuottajia.

      Onneksi pahemmalta verenvuodatukselta vältettiin NL:n hajotessa (toisin kuin Jugoslaviassa).

    • Anonyymi

      ----Nimeä yksikin lännen aloittama sota joka ei ollut oikeutettu.-----

      Mikä oikeutti USAn ja Englannin hyökkäyksen Irakiin 2003 ?

      • Anonyymi

        Tietenkin Saddamin kieltäytyminen tulitaukoehtojen noudattamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin Saddamin kieltäytyminen tulitaukoehtojen noudattamisesta.

        Saddam myöntyi kaikkeen muuhun paitsi henkilökohtaisten palatsiensa ratsaamiseen.
        Siitä tehtiin sitten massiivisella valehtelulla sodan syy.
        Yhdysvallat tuki ja yllytti Saddamia 1980-luvulla,kun Iranin islamilainen vallankumous oli suurempi saatana jota piti rangaista.
        Ilmeisesti Yhdyvallat tässä yhteydessä möi irakiin myrkkykaasujen tuotantolinjoja,joten se oli hyvin perillä näiden laitosten kapasiteetista ja sijainnista.
        Saddamin virhe oli se että hän luuli ,amerikkalaisten käsikassarana oltuaan,voivansa palkinnoksi ottaa takaisin englantilaisten 1900-luvun alussa Irakista erottaman kuweitn.
        Tämä oli kauhistus Saundi-arabialle ja Yhdysvatain 51.osavaltiolle.

    • Anonyymi

      "Länsimaiden yhteenlaskettu väkiluku ja taloudellinen potentiaali oli kuitenkin niin suuri, että neukku ei voinut pysyä pitkän päälle varustelussa niiden veroisena."

      Entä jos lasketaan kaikki muut kommunistiset maat, kuten Kiina mukaan? Myönnän että jopa tässä tapauksessa länsi on taloudellisesti vahvempi, mutta kommunistisella internationaalilla on enemmän ihmisiä ja luonnonvaroja.

      • Anonyymi

        Kehittynyt talous tuottaa hyvinvointia! Väestö ja luonnonvarat ovat vasta edellytys!

        Aina ei niitäkään tarvita! Esim.Japani on vauras yhteiskunta lähes täysin vailla luonnonvaroja!

    • Anonyymi

      "Tai miksi Reagan testatessaan mikin toimintaa testatessaan möläytti "Neuvostoliiton pommittamisen saa aloittaa" ellei hänellä ollut mitään sen kaltaista mielessä."

      Ottiko kukaan tätä vitsiä tosissaan?

      • Anonyymi

        Venäläisperäisen Venäjän Tiltun ”huumorintaju” on aivan omaa luokkaansa!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisperäisen Venäjän Tiltun ”huumorintaju” on aivan omaa luokkaansa!?

        Ihan uusi tieto tämäkin, Reagan oli venäläisperäinen venäjän tiltu. Olet aivan omaa luokkaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan uusi tieto tämäkin, Reagan oli venäläisperäinen venäjän tiltu. Olet aivan omaa luokkaasi.

        Jos haluaa ymmärtää asian tuolla tavalla väärin niin siitä vaan…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan uusi tieto tämäkin, Reagan oli venäläisperäinen venäjän tiltu. Olet aivan omaa luokkaasi.

        Tuo tulkinta ei ole kovin korkea älylliseltä tasoltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tulkinta ei ole kovin korkea älylliseltä tasoltaan.

        Tulkinta tulee suoraan omasta väitteestäsi.

    • Anonyymi

      Sosialismi oli huono resurssien ohjaaja. Kun työllä tai raaka-aineella ei ollut hintaa, ei ollut mitään väliä vahtiko työläinen kaupan tyhjää hyllyä vai valmistiko lääkkeitä.

      • Anonyymi

        Valtiokapitalismissa on täysin mahdollista mitata työtä ja materiaalia valtion valuutan arvolla.

    • Anonyymi

      Kentiesi suurin syy Neuvostoliiton hajoamiselle oli se,että koko valtioluomus perustui valehtelulle,jota eufemistisesti kutsuttiin propagandaksi.
      Kaikkialla kaatui kansalaisten niskaan valheiden vyöry,alkaen koululaitoksesta.
      Lehdistö,televisio ja muut mediat kyllästivät kansalaisten tajunnan valhetulvalla,joka kymmeniä vuosia kykeni turruttamaan ihmisten tietoisuuden proletariaatin diktatuurin nimissä.
      Kun sitten kansakunnan olisi pitänyt siirtyä moderniin tietoyhteiskuntaan,törmäsi se itse rakentamaansa muuriin,jonka raoista kuitenkin tihkui tietoa elämästä "kapitalistisesta helvetistä".
      Vähän kerrassaan ihmisille alkoi valjeta ymmärrys heille taritun propagandan onttoudesta ja jälkijättöisyydestä.
      Bolsevistinen narratiivi menetti uskottavuutensa ja sen näkivät myös korkeat puoluepamput.
      Niinpä romahduksen ja lyhyen välivaiheen jälkeen Venäjä siirtyi pidäkkeettömään kapitalismiin,jossa (taloudellista) valtaa kuitenkin käyttivät samat tahot kuin bolsevistisella Venäjällä.

      • Anonyymi

        Parempi oli ihmisen elää sosialistisessa N-liitossa kuin kapitalistisessa Putinlandiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi oli ihmisen elää sosialistisessa N-liitossa kuin kapitalistisessa Putinlandiassa.

        Miksi eivät venäläiset äänestä kommunisteja valtaan Venäjällä?
        Että saisivat takaisin sen paremman sosialistisen järjestelmän, jossa ihmisen on hyvä elää.

        Onhan kommunistinen puolue laillinen puolue ja hyväksytty vaalikelpoiseksi.

        Miten selität tämän?
        Eikö venäläiset todellakaan halua elää hyvää elämää? Vaikka voisivat sen saavuttaa äänestämällä kommunisteja.

        Koska siellä NKP:n johto on miehitetty järjestetyillä pettureilla joille oma etu on tärkein. 100 vuotta sitten oli toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät venäläiset äänestä kommunisteja valtaan Venäjällä?
        Että saisivat takaisin sen paremman sosialistisen järjestelmän, jossa ihmisen on hyvä elää.

        Onhan kommunistinen puolue laillinen puolue ja hyväksytty vaalikelpoiseksi.

        Miten selität tämän?
        Eikö venäläiset todellakaan halua elää hyvää elämää? Vaikka voisivat sen saavuttaa äänestämällä kommunisteja.

        ” Miten selität tämän?”

        Neukkuaikaan ei ollit Internettiä! Neukkukansalle selitettiin, että vaikka meillä on köyhää niinb lännessä on vain lakkoja ja nähdään nälkää eli on vielä huonommin ja kansa uskoi!

        Ei onnistu enää!

    • Anonyymi

      Kommunismi ei ole missään kyennyt luomaan ihmisarvoista elämää!

      • Anonyymi

        Mehiläisillä ja muurahaisilla ei ihmisellä sillä ihminen on itsekäs olento!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe