Ei ole pohjalaisia edustustehtävissä kadeteissa enää ,vaikka kuinka on nuorten Olympiavalmennusta sinne koitettu keskittää,muualla päin Suomea tehdään kuitenkin hyvää työtä ihan vapaaehtoispohjalta .
ei pohjalaisia
10
925
Vastaukset
- olympiafani
Katsotaan minkä maakunnan painijoita pääsee Rioon
- jajann
parempi olisi puhua vain yksikössä. suomalaisessa painissa tarvitaan sukupolvenvaihdos. se kyllä tarkottaa muutamaa mitalitonta vuotta mutta siihen saadaan miesten osalta tottua.
- uyupp
olikin kyse kadettipainijoista,joiden valmentamiseen on syydetty pohjanmaalle rahaa,tulos,ei edustajia kisoihin,jotain on pielessä
- 121212
Mikä tuo tuollainen ajattelutapa on? Pääasia että sinne pääsee SUOMALAISIA, sillä ei ole väliä missä painijat asuvat. Tuo on juuri tuota pohjanmaalaista ajattelua parhaimmillaan, mitä ei kaivata ollenkaan painihommissa vähäisten painijoiden takia.
- pksåpotoöas
Taitaa olla olympiavalmentajien suurin työsarka junnuissa. Tyttöjen puolella Petra on Ahton työnnäyte sieltä Pohjanmaalta. Ja Vakkilan tyttö meni MM-kisoihin junnuissa. Ja onhan sieltä Myhin valtakunnasta Lipasti junnujen MM-kisoissa.
Mutta toisaalta totta, että NOV-valmentaja ei ole ainoa autuaaksi tekevä. - painiskelija
Jaa notta oikein syydetty rahaa kadettipainijoiden valmentamiseen pohjanmaalle,kuka on syytäny ?ja kellekkä on syytäny ? ja kuinka paljon ?
- uegeio
Onhan pohjanmaalle palkattu nuorten olympiavalmentaja,nyt niitä taitaa olla oikein kaksin kappalein,mutta eihän pohjanmaalla ole edes painijoita,ketä valmentaa,paitsi IKssa,pari kolme junioria muissa seuroissa,vanhempia kadetteja,joilla tulevaisuutta painijana ei taida olla kuin pari yksilöä,miksi yhteen maakuntaan satsataan,kun maakunta itse ei satsaa.
- rivakkaa
NOKIOTTIA
passatahan pilalle.
Urheiluopisto oli nuoruudessani hyvä. Taisi Jukka Uunila olla parhaillaan.. Kierrä Korjus kaukaa, jos aiot pojasta keihäänheittäjän.
Pauli Nevala heitti räntäsateessa Teuvan kentällä verkkareissa 85 m. kaaria, mutta Mexikosta ei tuonut kultaa.- riskunheittäjä
Hei keihäs dementikko, tämä on painipalsta.
Keppien viskojilla on oma palsta. - Anonyymi
riskunheittäjä kirjoitti:
Hei keihäs dementikko, tämä on painipalsta.
Keppien viskojilla on oma palsta.Kinnusen Jorma kuoli demen tiaan ja viskas keppiä maailmanennätykseen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2222520Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32109Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3191858- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831495Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671180
- 251121
- 501043
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731006